Teini raivoaa kun emme päästäneet sitä Provinssirokkiin.
No, ei voi mitään, raivotkoon.
Provinssikeikan epääminen on rangaistus eräästä asiasta, jonka tempaisi tässä keväällä, ja tiesi tasan miten tulee käymään. Että eipä auta raivoaminen kun teoilla on aina seuraukset.
Eikä paljon heilauta kun paiskoo omia kamojaan omassa huoneessaan. Kännykkä lensi äsken rappusia alas ja tyttö rääkyi huoneestaan, että saatana saatte ostaa mulle uuden kännykän.
Hiljenisköhän se jos se tietäis että me naureskellaan sille keskenään miehen kanssa, ei toki sentään päin naamaa?
Kommentit (49)
Justiin noin olisin minäkin toiminut, teet just oikein. Go ap!
taitaa olla unohtanut, miltä tuntuu olla nuori. Jotkut bileet, festareista puhumattakaan, tuntuivat teininä maailman isoimmilta jutuilta.
Vähän empatiaa peliin. Vaikea sanoa, kun ei tiedä ap:n lapsen tekosia, mutta tosi isolta brangaistukselta tuntuu kyllä.
ja sain silti elämässä kaiken mitä siihen kuuluukin. Kiva nuoruus, juhlia, hauskanpitoa jne nyt jaksaa keskittyä perhe-elämään.
En tajua mitä anteeksiantamatonta nuori on tehnyt että tuollainen rangaistus? Jos mulle olisi tehty oisin karannut seuraavana päivänä enkä tullut ikinä takaisin. Ehkä apn:n lapi on jo niin alistettu ettei uskalla tehdä sitä???Mä nimittäin suuttuisin niin...aika törkeetä kyllä vanhemmilta.
ps, muutinkin 17 vuotiaana avoliittoon, että ei siinä minua mikään pidellyt.
Antakaa VAPAUTTA lapsillenne.
kova pettymys. Mullekin kävi nuorena samoin, en päässyt Rantarockiin vaikka mieli niin teki. No yli siitä pääsi.
Siitäs saitte.
Aivan älytöntä kieltää jotakin noin tärkeätä.
Suorastaan sikamaista.
Vai mikä ihme oli noin anteeksiantamatonta?
Saako teillä tehdä virheitä?
Voi helvetti näitä vanhempia..miten te opetatte armoa ja oikeudenmukaisuutta?
Mitä luulette saavanne aikaiseksi?
Mitä lapsi tuosta oppii?
Siitäs saitte.
Aivan älytöntä kieltää jotakin noin tärkeätä.
Suorastaan sikamaista.
Vai mikä ihme oli noin anteeksiantamatonta?
Saako teillä tehdä virheitä?
Voi helvetti näitä vanhempia..miten te opetatte armoa ja oikeudenmukaisuutta?
Kyllä se joskus hiljenee. Sitä vituttaa jos ette huomioi sen raivareita.
Siitäs saitte.
Aivan älytöntä kieltää jotakin noin tärkeätä.
Suorastaan sikamaista.
Vai mikä ihme oli noin anteeksiantamatonta?
Saako teillä tehdä virheitä?
Voi helvetti näitä vanhempia..miten te opetatte armoa ja oikeudenmukaisuutta?
kun tahallaan hölmöilee oikein raskaasti tai aiheuttaa toisille vahinkoa tai rikkoo tehtyä sopimusta, siitä on toki seurauksia ja jopa epämiellyttäviä. Minusta ap on toiminut ryhdikkäästi, sillä harva vanhempi kykenee olemaan lipsumatta päätöksistään.
Minusta rangastus vaan pitäisi tulla aikas nopeaan hölmöilyn jälkeen(niinkuin koirilla, anteeksi vaan vertaus), koska pointti pakkaa unohtumaan jos rangaistus viipyy.
Minusta rangastus vaan pitäisi tulla aikas nopeaan hölmöilyn jälkeen(niinkuin koirilla, anteeksi vaan vertaus), koska pointti pakkaa unohtumaan jos rangaistus viipyy.
joille on hyvä opettaa tekojen pitkäkantoisetkin seuraukset. Hyvä ap, mä teen aaltoja sulle täällä... Just oikeet otteet on.
Minusta rangastus vaan pitäisi tulla aikas nopeaan hölmöilyn jälkeen(niinkuin koirilla, anteeksi vaan vertaus), koska pointti pakkaa unohtumaan jos rangaistus viipyy.
teini myös tiesi tämän.
Minusta rangastus vaan pitäisi tulla aikas nopeaan hölmöilyn jälkeen(niinkuin koirilla, anteeksi vaan vertaus), koska pointti pakkaa unohtumaan jos rangaistus viipyy.
ihmisillä on pikkasen enemmän älliä ja muistia, mitä koiralla.
Lapset ovat sisäistäneet oikeudemukaisuuden ja armon sitä kautta, että me olemme olleet heitä kohtaan sellaisia.
Niinpä tuon kaltaisia ongelmia ei ole ollut.
Meillä saa ehdä virheitä.
Mitään noin tärkeätä en ikinä ottaisi lapsiltani pois.
Voi voi :(
mutta kyllä teini tietää mistä rangaistuksensa on saanut. Ja muistaakin sen. Hienoa ja ryhdikästä toimintaa ap:lta!
Minusta rangastus vaan pitäisi tulla aikas nopeaan hölmöilyn jälkeen(niinkuin koirilla, anteeksi vaan vertaus), koska pointti pakkaa unohtumaan jos rangaistus viipyy.
Tulette varmasti kohtaamaan yhä enemmän tottelemattomuutta.
Olette ilmeisimmin menettäneet kunnioituksen.
En ihmettele yhtään. Olen hyvin pahoillani lapsenne puolesta.
Muistan itsekin, kun en tyhmyyksia tehtyani paassyt provinssiin v.86...RHCP jai valiin silla kertaa.
Hyvin teit, AP. Teini lauhtuu ja toivottavasti oppi jotain teoista ja seurauksista ja ehtii festareille viela monet kerrat! :)