Rauma kustantaa ehkäisyn, mitä mieltä?
Satakunnan Kansa:
Kaupunki kustantaa ehkäisyn
Perjantai 18.6.2010 klo 13.14
Aborttien määrää yritetään Raumalla vähentää verovaroin kustannettavalla ehkäisyllä.
Rauman kaupunki pyrkii vähentämään abortteja maksamalla ehkäisyä verovaroin.
Rauman kaupunki pyrkii vähentämään abortteja maksamalla ehkäisyä verovaroin. (COLOURBOX)
OTA KANTAA
Pitäisikö ehkäisyn olla maksutonta nuorille?
O
Kyllä Ei
90% 10%
Ääniä 1767
KESKUSTELE
Keskustele ehkäisystä
Rauman kaupunki ottaa kovat keinot käyttöön, ei-toivottujen raskauksien ja aborttien määrän vähentämiseksi. Satakunnan Kansan mukaan ilmainen ehkäisy maksetaan verovaroin kaikille alle 20-vuotiaille sekä kuudeksi kuukaudeksi juuri synnyttäneille ja raskauden keskeyttäneille.
Päätös tehtiin kolmen ehkäisyneuvolan työntekijän aloitteen pohjalta. Ilmaisen ehkäisyn tarjoamista nuorille perustellaan heidän taloudellisella tilanteellaan. Luotettavan ehkäisymenetelmän hankkiminen voi olla liian kallista, minkä vuoksi ei-toivottuja raskauksia alkaa.
Lautakunnan arvion mukaan ehkäisyn kustantaminen nuorille maksaa kaupungille arviolta 40 000 euroa vuodessa ja säästävän saman verran, kun turhilta aborteilta vältytään. Raumalla syntyy lehden mukaan vuodessa 400 lasta ja raskauksia keskeytetään noin 70. Koko maassa tehtiin vuonna 2008 noin 15,3 aborttia tuhatta alle 25-vuotiasta kohti.
Kommentit (3)
mutta minun mielestäni Länsi-Suomen juttu asiasta oli hieman arveluttava. Nimittäin se osio, missä haastateltiin 16-vuotiasta ysiluokkalaista ihan nimellä ja kuvalla. Reippaasti tyttö kertoi käyttävänsä pillereitä ja kondomia lisäksi parisuhteessaan. HEI HALOO!!!! 16-vuotias!!! (Ja hirveä älämölö kun nousi muutama päivä sitten kun mediassa kyseltiin 18-vuotiaiden poikien naima-asioita, ovatko neitsyitä vai eivät...)
kustantaa kuparikierukat. Tosin en tiedä onko se tarkoitettu epätoivottujen raskauksien ehkäisyyn vai sittenkin väestönkasvua vauhdittamaan, aika monella taitaa olla kuparikierukka pettänyt :D .
Ihan hyvä ideä minusta tuo tukeminen ehkäisyssä, eipä sitten ainakaan ole siitä kiinni. Ei se yhteiskunnalle niin paljon maksa tosiaan verrattuna abortteihin, ja hyöty on huomattava.