Mitä teidän mielestänne ovat ne päiväkodissa opitut "sosiaaliset taidot"

rauhallisuus ja muiden huommioonottaminen ovat hyviä ominaisuuksia,

uraäitien mielestä pärjääminen ja itsensä puolustaminen ovat hyviä ominaisuuksia.



Kun niin monesti pienenä päiväkotiin laitetun lapsen äiti sanoo että :hyvää se on tehnyt, on oppinut toimimaan muiden kanssa ja puolustamaan itseään.(kuin puolustuksena, kun ovat oman työn takia laittaneet liian pienen hoitoon)

toisen kädestä ja tarvittaessa vaikka lyödä lapiolla päähän. Osaa heittää hiekkaa toisen päälle. Osaa sotkea toisten leikit ja parkua kovaan ääneen syyttömyyttään.



Esim. nämä ovat juuri niitä sosiaalisia taitoja, joita erityisesti päiväkodissa oppii.

kuin yksin tai kaksin kotona. Siis noin kärjistetysti :)



Oma lapsi ei kyllä kiusaa eikä etuile vaikka onkin tarhassa. Riippuu lapsen luonteesta, päiväkodista ja kotikasvatuksesta.

olevat "kullannuput" kasvavat empaattisiksi, toisen huomioon ottaviksi, tasapainoisiksi lapsiksi :-) Puistossa kukaan ei ota toisen kädestä leluja eikä kaada hiekkaa kaverin niskaan, tappeluista puhumattakaan.......

poistuu maailmasta kaikenlainen oman edun tavoittelu, kilpailu, kiusaaminen, tappelut, sodat jne.. Näinhän sen täytyy mennä.

No onneksi kotihoidossa olevat "kullannuput" kasvavat empaattisiksi, toisen huomioon ottaviksi, tasapainoisiksi lapsiksi :-) Puistossa kukaan ei ota toisen kädestä leluja eikä kaada hiekkaa kaverin niskaan, tappeluista puhumattakaan.......

tai esimerkiksi sisarusten välistä kinaa.. sehän olisi täysin epänormaalia.

No onneksi kotihoidossa olevat "kullannuput" kasvavat empaattisiksi, toisen huomioon ottaviksi, tasapainoisiksi lapsiksi :-) Puistossa kukaan ei ota toisen kädestä leluja eikä kaada hiekkaa kaverin niskaan, tappeluista puhumattakaan.......

Tarha opettaa selviytymään isossa porukassa. Tai pitäisi opettaa, kaikille niin ei käy.



Tarha lisää levottomuutta ja heikentää keskittymiskykyä.



Olen laittanut omat lapset tarhan puolelle vasta eskariin. Sitä ennen pph:lle.



Eikös tämä keltikangas- järvinen kerro kirjoissaa sosiaalisuuden oppimisesta jotain aivan muuta kuin tarhaa liittyvää?

Lapsi oppii ottamaan toisia huomioon vasta silloin kun kokee että itseä on huomioitu ja rakstettu. Lapsi joka kokee itsensä arvostetuksi ja rakastetuksi hyvissä merkitsevissä ihmisuhteissa oppii myös arvostamaan ja huomioimaan toisia. Ei ole mitään muuta tapaa oppia toisista välittämistä. Päiväkodin aikuiset ovat usein vaihtuvia, eivät ole riittävän lähellä lasta (taapero-ikäisiä) että voisivat olla lapselle riittävän tärkeitä ja merkitseviä. Vanhemmat jotka tärkeimpiä ihmissuhteita taaperon elämässä, lapsi näkee vain aamuisin ja iltaisin, eikä mitenkään voi kokea itseänsä riittävän tärkeäksi (ainakin tosi vaikeata). Tämä on syy miksi lapset eivät enää kuuntele aikuisia ja miksi kuria ei enää pystytä pitämään.Kuri ilman rakkautta ei pure!

Lastemme koulussa ja eskarissa jaetaan vuosittain hymy-patsaita. Hymy-patsaan saaja valitaan luokassa äänestämällä. Kiinnitti huomiota tänä vuonna, että eskarilaisista kaikki saajat (yhteensä 6 lasta, 3 eri luokkaa) l oli kotona hoidettuja lapsia eskariin saakka. Toki olivat kerhossa käyneet. Myös oma kotona hoidettu tyttöni sai patsaan. En itse ole kotiäiti, vaan lapset ovat olleet kotona hoidossa.

Olen kiinnostunut kuulemaan oikeita faktoja, kun aina moititaan kotona hoidettujen lasten huonoja sosiaalisia taitoja.

Meillä on kotona hoidetut lapset ja aina on tullut vain kehuja niin opettajilta kuin muiltakin. Toki lapsen käytökseen vaikuttaa myös temperamentti ja esim. sairaudet. Kasvatuksella pystyy vaikuttamaan paljon, mutta ei aina kaikkeen.

Meillä rauhallinen, toisia huomioiva ja sosiaalinen tyttö. Sosiaalisuudella tarkoitan todellista sosiaalisuutta eli kykyä olla erilaisten lasten kanssa ja ottaa toisten tunteet huomioon. Suuna päänä oleminen ei ole sosiaalisuutta.



Silti minä olen ns. uraäiti ja lapsi meni hoitoon 10kk:n iässä pph:lle. Sama pph oli neljä vuotta ja lisäksi lapsi on ainokaisemme, johon olemme panostaneet todella paljon. Emme harrasta muuta kuin työtä, lomat ja viikonloput vietetään 100% lapsen kanssa ja yökylässä on 6-vuotiaaksi mennessä ollut alle 10 yötä ja nekin vasta hiljakkoin, kun alkoi itse pyytää mummulle. Varhaista hoidonaloitusta on pyritty kompensoimaan sillä, että vietämme kaiken vapaa-ajan lapsen kanssa ja uran vaatimat yli 8 tunnin työt teemme iltaysin jälkeen, kun lapsi nukkuu. Työmatkoja pyrimme välttämään kaikin keinoin.



Mä uskon, että lapsen hoito on kokonaisuus. Hoitomuoto (koti, pk tai pph) ei ole ainoastaan se ratkaiseva asia vaan kaikki yhdessä ja lapsen perusluonne muokkaavat hänet sellaiseksi kuin hän on.

Tavoitteet hienot mutta miten tavoitteisiin ylletään tästä on näyttöä lasten kasvavissa vaikeuksissa hallita tunteitaan ja välittää toisista.Kaikki haluamme lapsemme oppivan hyvät tavat ja toisten huomioon ottamisen mutta kyllä kaikki kuitenkin kiinni siitä miten me vanhemmat huomioimme lapsiamme etenkin kun ovat pieniä ja meistä vielä täysin riippuvaisia.

lapset oppivat päiväkodissa monet asiat nopeasti, jotka kotona oli takkuilleet. Syövät itse ja käyvät potalla. Veljen kanssa on jatkuvasti taistelu samasta lelusta, mutta päiväkodissa (kuulemma) osaavat ottaa muut huomioon ja leikkiä nätisti porukassa. Tämä onkin kyllä ihana pieni päiväkoti, jossa vähän lapsia ja mukavat tädit.

ja jos joku tekee sen vähän aikaisemmin kuin toinen niin minusta siinä ei ole mitään hienoa.

Tämä lapsena ja sitten aikuisena sama henkisesti.

Suosittelen lukemaan Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoittaman kirjan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Valaisee asiaa.



Esimerkiksi tutkimusten lapset oppivat päiväkodissa agressiivisuutta.

Suosittelen lukemaan Liisa Keltinkangas-Järvisen kirjoittaman kirjan Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot. Valaisee asiaa.



Esimerkiksi tutkimusten lapset oppivat päiväkodissa agressiivisuutta.

opimme päiväkodissa, että agressiivisuus ei ole negatiivinen asia, vaan sen voi kääntää myös lapsen voimavaraksi. Luonnostaan herkästi syttyvän ja temperamenttisen lapsen kasvatus on vaikeaa, mutta palkitsevaa.



Lapsemme oppi

-olemaan lyömättä kaveria lapiolla päähän saadakseen huomiota

-sietämään pettymyksiä varsinkin peleissä ja leikeissä ja iloitsemaan toisten puolesta "hyvä! sä voitit! :) Pelataanko uudestaan?"

-odottamaan vuoroaan

-että jotkut ääneen sanotut asiat saattavat oikeasti loukata toisen kyyneliin, vaikka ei olisi tarkoittanut pahaa

-asiat kannattaa pyrkiä korjaamaan omatoimisesti, jos tietää kuinka toimia tai tarvittaessa voi pyytää tätien apua. Jälkeenpäin pitää kertoa, että sattui vahinko (juomamuki kaatui vessassa) ja sen, että on korjannut tilanteen (laittanut mukin paikoilleen ja pyyhkinyt lattian paperilla)

-me vanhemmat olemme saaneet paljon apua kasvatustehtävässä: käytännön vinkkejä, teoriaa ollaan paljon luettukin. Meillä on lapsi, joka on luonteeltaan todella haastava. (toisin kuin saman perheen pikkusisaret, jotka ovat huomattavasti nuorempia, mutta todella tasaisia ja rauhallisia tyttöjä)



Poikamme siis aloitti päiväkodin ollessaan kaksi vuotias. Ei itkenyt iltaan saakka ikäväänsä: viihtyi päiväkodissa alusta asti loistavasti ja päiväkodin henkilökunta on ollut todellisia kasvatusalan ammattilaisia. Nyt koulussa poika ei häiriköi tunneilla, osaa rauhoittua, on oppinut keskittymiskykyä (päiväkodissa kielsivät säntäilemästä leikistä toiseen, vaan yksi leikki piti leikkiä loppuun ennenkuin sa aloittaa uuden leikin= opetti itsehillintää ja kärsivällisyyttä), sosiaaliset taidot eivät ole hänellä vääristyneitä (ei siis ole alistuva tai hyvittelevä eikä agressiivinen kiusaaja, vaan osaa luoda hyviä kaverisuhteita ihan oman persoonansa avulla).

kun kuitenkin tulee av-mammoja väittämään, että kyllä nuo asiat kotonakin oppii ja ollaan vaan idiootteja, epäonnistuneita vanhempia joiden ei olisi pitänyt hankkiä lapsia, kun kerta tarvitsemme apua kasvatuksessa.



Eli siis nyt, kolmen lapsen äitinä, jos meille syntyisi samanlaisen luonteen omaava lapsi kuin esikoisemme oli, niin osaisin kyllä paljon PALJON paremmin toimia kasvatustehtävässä. Myöskin se auttaisi, että lapsella olisi jo sisaruksia, jotka auttaisivat oppimaan ryhmässä toimimista. On kuitenkin hyvä, että saimme päiväkodilta apua kasvatukseen liittyen. Sitä aina ennen lapsia luulee, että "näin toimin ja näin se kaikki sitten menee", mutta todellisuus onkin sitten ihan toista. Oli ihana saada kannustusta ja tukea: neuvolasta emme sitä saaneet. En mitenkään tajunnut mitä teen kasvatuksessa väärin, kun poika toimii niinkuin toimii. Kun sain ohjeita miten toimia missäkin tilanteessa ja kuinka vahvistaa hyviä puolia lapseni luonteessa, niin tilanne alkoi muuttua äkkiä. Ja esikoisena pojalla ei ollut samanlaista tilaisuutta toimia ryhmässä kuin päiväkodissa (sisarukset syntyi vasta paljon myöhemmin).

JOS esikoinen olisi ollut samanlainen rauhallinen, kärsivällinen, hitaasti syttyvä tapaus kuin keskimmäinen lapsi, niin kasvatusapua olisi tarvittu huomattavasti vähemmän. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen päiväkodille kaikesta avusta minkä olemme saaneet.

Meillä 2vanhinta lasta on hoidettu kotona esikouluun asti. Nuorin meni päiväkotiin vajaa 3v:na (tosin vähemmän päiviä/lyhennetty hoitoaika).



Nuo kaksi vanhinta on jo koulussa. Sosiaaliset taidot ovat hanskassa ja ovat olleetkin (on sovittu leikkimisiä muiden kanssa, harjoteltu kavereiden hakemista, käyty kerhoissa jne.). Kiitosta on tullut joskus kavereiden äideiltä, että koulusta. Kavereita on riittävästi ja ongelmia ei ole ollut kaverisuhteissa.



Puolensa pitämistä on tarvinut harjoitella näillä meidän kotihoidetuilla. Osa juuri päivähoidossa pitkään olleista lapsista on ollut sen verran dominoivia, että on olllut opettelua miten niissä tilanteissa toimitaan. Huom. Tosin näissä ei päivähoito ole ollut se ainoa tekijä, vaan vanhempien asenne myös. Päivähoidetuissa on myös todella empaattisia ja toisten huomioivia lapsia, mutta heillä vanhempien asenne kohdallaan.



Kokemukseni perusteella tuntuu että kotihoidetuilla lapsilla vanhemmat ovat yleensä enemmän tietoisia vaikutuksestaan/vastuustaan lapsen käytökseen, myös niihin sosiaalisiin taitoihin. Tällöin ei siirretä vastuuta liikaa lapselle itselleen tai pidetä sosiaalisia taitoja ulkoa annettuina tai muualla opittuina.



Tuon kolmannen lapsenkin kohdalla tiedostan ja seuraan sosiaalisia asioita, mutta otan ehkä rennommin. Jotenkin tuntuu että kyllä tuo oppii ne taidot käytännössä (päiväkodissa on sellaisia "justiinoita" että näkee erilaista käytöstä). Sitten mietin jos asia tulee eteen.



Minun näkökulmani perustuu jo pitkälti yli 3v:iin lapsiin. Osa sen alle on voinut olla varsinaisia riiviöitä riippumatta hoitopaikasta.

meneväisiä ja sosiaalisia ja kotona hoidettuja!!!

Toki kävivät kerhoissa jne. Mutta pääosin kotona alle 3vuotiaana.

Kun tuossa jossain ketjussa joku väitti että kotonahoidetut ovat hukassa oman sosiaalisen käytöksen kanssa !

Minusta päiväkoti opettaa lapsia kiusaamaan, etuilemaan, pitämään puoliaan liiaksikin,jne.

Lapset oppivat viidakon lakeja.

Tarviiko niitä todella siinä muodossa???