Synnytyspelko!

lapsi tulee ulos vaikka et jaksaisi ponnistaa, kohtu on vahvempi kuin sinä, pidättää ei voi :D Huomaat kyllä että ihminen on tehty synnyttämään.

Säästyt paljolta kivulta ja varsinkin ensimmäisessä synnytyksessä iso apu, koska eka synnytys tuppaa usein venymään ja venymään tuntikausia. En itse ottanut epiduraalia, mutta jos olisin tietänyt kuinka kauan sitä junnaamista ja kipua kestää, olisin näin jälkiviisaana ehdottomasti ottanut sen piikin:)



Toinen synnytys olikin sitten niin nopea, että vaikka kipu oli yhtä intensiivinen, oli se ihan siedettävä sen paljon lyhyemmän keston takia (siis en taaskaan ottanut epiduraalia).

Et sinä vatsalihaksia puske puolta tuntia.



Avautuminen taas tapahtuu itsekseen niinikään myös!



Kipuun saa lääkettä.



Ei tossa ole mitään pelottavaa; jännää ehkä, saathan kohta syliisi oman naperon, ihanan, täydellisen olennon joka katsoo sua syvälle silmiin ja kohta hymyilee niin kauniisti!!

Synnytin ensimmäisen kerran 36-vuotiaana, ja synnytys käynnistettiin. Synnytyksen kesto oli n. 7 tuntia, ja sujui hienosti. Otin epiduraalipuudutuksen, ja minulla se ainakin toimi hienosti, ei ollut kipuja mutta pystyin toimimaan ihan niinkuin käskettiin.



Vauvan syntymäpaino oli vähän yli neljä kiloa, mutta jaksoin oikein hyvin ja olin synnytyksen jälkeen ihan ok. Toki episiotomia haava oli vähän kipeä istuessa, mutta ei muuten särkenyt, en revennyt eikä ollut verenhukkaa normaalia enempää.



Olet varmasti minua nuorempi ensisynnyttäjä, ja uskon että kaikki menee hienosti! Synnytys oli minusta ainakin mielenkiintoinen kokemus, ja tietysti ainutkertainen, vaikka minäkin olin aina pelännyt asiaa.

Se on ihan luonnollista.



Itsekin pelkäsin kamalasti kipua. Kävin esikoista odottaessa pelkopolilla asiasta keskustelemassa ja siitä, etten halua epiduraalia. Käynnistä ei ollut mitään hyötyä, mutta sain sitten kuitenkin ongittua selville muut mahdolliset kivunlievitys menetelmät.



Kun synnytyksen aika sitten koitti kestin kivut yllättävän hyvin! Kotona pystyin olemaan aika kauan, välillä kävin helpottamassa oloa kuuman suihkun alla (suihkuttelin vedella kohtaan, jossa kipu tuntui eniten ja se todella auttoi!). Sairaalaan kun mentiin niin olin jo 5 cm auki ja sain kohdunkaulan puudutteen.

Kaikki kivut katosi sen sielän tien! Sain jopa nukuttua hetken, kun hoitajat lähti pois ja mies meni syömään. Kun kivut palasivat sain saman kipulääkkeen uusiksi. Ja taas helpotti.



Ponnistusvaihe tuntui hyvin ikävältä! Kipua en juurikaan tuntenut (kiitos puudutuksen) mutta se paineen tuntu ja ponnistamisen tarve oli jotain ihan tajutonta! Oloa helpotti kun sai ponnistaa kunnolla. Ja ponnistinkin sitten ihan voimien takaa ja ponnistusvaihe kesti vain 14 min.



Toki se sillä nimenomaisella hetkellä tuntuu maailman kamalimmalta asialta, mitä ikinä voi tapahtua, mutta ei tarvitse kulua kauankaan aikaa, kun aika kultaa muistot ja synnytystä muistelee haikea hymy huulilla.



Itse olen menossa parin kuukauden päästä uudelleen synnyttämään, eikä tällä kertaa pelota kipu, vaan vauvan iso koko. Esikoinen oli iso, joten luultavasti tämäkin. Toivon vaan ettei ainakaan kovin paljon isompi. "/

En ole tarvinut kipuun kuin ilokaasua ja hierontaa. Kipuun kannattaa suhtautua niin että otat jokaisen supistuksen sillä ajatuksella vastaan että se on 1 vähemmän, ja taas askel kohti sitä että enää ei supistele.

Okei, supistaahan sitä ehkä hiukan eka päivinä kun imettää, mutta niin vähän ettei siihen enää reagoi. Avoimin mielin vaan synnyttämään! Se on kuin suuri haaste itsellesi. Ja usko vaan, selviät siitä joka tapauksessa! Ja se lapsi kun on ulkona, se helpotuksen tunne on niin valtava ja kaikki pienet kivut sen jälkeen ei ole mitään. Sinä vahvistut synnytyksessä :)

Itse olen ajatellut että joka kerta olen vain vahvempi nainen :D Kova mimmi :D

Älä pelkää. Se on maailman luonnollisin asia, että nainen synnyttää. Sinä pystyt ihan varmasti synnyttämään lapsesi ulos. Olethan sinä jo 9kk sitä pystynyt kasvattamaankin.

En osaa pelätä kun niin hyvin on aina mennyt. Meille on seitsemäs lapsi tulossa. :) Voimia ja usko itseesi. Yritä keskittyä siihen että et jännitä supistuksen aikana vatsaasi etkä lantiota, vaan pidät ne paikoillaan ja mahdollisimman rentona. Jännität vaikka käsiäsi tai venytät niitä tai steppaat tai heilut tai jotain muuta.

Muista että jokainen supistus menee ohi kohta. Ja uusi tulee kunnes lapsi on saatu maailmaan, ja sitten se on ohi :) Ihana pieni elämä on sinun, ja sen eteen sun on tehtävä kaikkesi synnytyksessä ja koko loppu elämäsi :)

Voimia ja onnellista loppuraskautta sinulle!

lapsi tulee ulos vaikka et jaksaisi ponnistaa, kohtu on vahvempi kuin sinä, pidättää ei voi :D Huomaat kyllä että ihminen on tehty synnyttämään.

Mun lapsi olisi jäänyt kohtuun. Jouduin väkisten voimien takaa. Supistukset lakkasivat.

koskaan revennyt edes. Ja lapsien koot on olleet 3,8kg (ensimmäinen) ja 3kg väliltä. Eli alle 3kg ei kukaan. Joten aina ei repee vaikka siltä saattaa tuntua. Ja minulla pisin työntövaihe on ollut 18min. Seuraava jo 10mi ja loput 1-2min. Työntäminen on kuin suurta kakkaa työntäs. Kakan tuloa on turha pelätä, varsinki jos suoli on tyhjennetty. Joskus sitä saattaa vähän tulla ja kätilö sen huomatessaan pyyhkäsee sen pois ilman että edes mainitsee siitä.

Mutta työntää kannattaa just ku kakkaakin :)

Ällösti kerrottu mutta totta. Ja mitä hurjemmin pystyt itsesi tsempata että äkkiä ulos se vauva, ja kaikki voimat vaan peliin, niin sen nopeempaa se helpotus tulee! Ja huuto vie voimat. Leuka vaan rintaan kii ja ponnistat hiljaa niin lujaa ku voit. Ja ku ilma loppuu niin henkäset nopeesti keuhkot täyteen ja jatkat ponnistusta. Ja lopusta neuvoo kätilö :)



Kyllä sä pystyt oikeesti! Ja jos jotain tulee niin sulla on henkilökuntaa vieressä joka koko ajan neuvoo ja opastaa sua. Kannustaa ja tietää antaa oikeen kivunlievityksen jos tarvis. Mut naiset on vahvoja! Meidät on tehty niin että me kestetään. :D Miehistä ei siihen oiskaa!!!!