Facebookin stereotypiat onkin totta!
Olen täältä AV:lta lukenut, kuinko jotakuta ärsyttää, kun kaveri päivittää minuutin välein jotain, ja jotakuta toista ainainen ruikutus tai miehensä hehkutus tms.
Yleensä käyn pari kertaa kuussa FB:ssa ja päivitän silloin jotain yleistä perheestä tai omista puuhista tai ajatuksista, ja luen samalla muiden uusimpia päivityksiä, ja tuolla tahdilla en törmännyt näihin stereotyyppisiin päivittäjiin.
Nyt loman kunniaksi olen ihan tarkoituksella lukenut päivitykset parin viikon ajan joka päivä, ja tosiaankin hauskasti sieltä löytyy kavereista AV:lla parjatut tyypit:
* SUORITTAJA imuroi talon, pesi ikkunat, leipoi pakastimen täyteen ja leikki lasten kanssa, ja nyt istuu nautiskellen kahvikupposen kanssa haistellen uunista kotoisasti kantautuvaa karjalanpaistin tuoksua.
* LISTAAJA kävi viemässä esikoisen kouluun, keskimmäisen kerhoon ja laittoi kuopuksen päiväunille, ja nyt istuu koneella miettien, että missä järjestyksessä tekee saman kierroksen iltapäivällä ja pesee pyykkiä ja laittaa ruokaa, sekä leikitää lapsia.
(Siis aivan kuten suorittaja, muttei viitsi edes valehdella, että tekisi jotain tavanomaisia arkiaskareita erikoisempia tai vaativampia asioita.)
* IKITEINI oli ihquissa bileissä, ja otti vähän kuppiaaaa..... Apuaa pää halkeeee.... Ja illalla taas rundille, jeeeeee.......
* RUIKUTTAJA ei kestä! >( Nyt ei mene hyvin. Siis mustin jalassa on taas haava, Nico-Petterillä ripuli ja autokin pitäs huoltaa. Taas. Ja miehellä jälleen 29-tuntinen työpäivä. Hohhoijaa.
* MRS. SALAPERÄINEN jännittää erästä tulosta. ;)
(Sitten kysyttäessäkään ei voi mitenkään vihjaista mistä on kyse, paitsi joku sisäpiiri saattaa tietää, ja peukuttelee ja tsempittelee ja tykkää siellä sitten.)
(ätä ei sitten
* KULTIPUPPELI vietti ihanan päivän miehen kanssa kahden, tehtiin hyvää ruokaa ja avattiin viinipullo ja... ;) Siis voiko olla onnellisempi!
(Olennaista on, että se mies joka tykkää aina tämän henkilön päivityksistä, niin tottakai on heti samalla sekunnilla tykkäämässä tietty myös tästä.)
* ELÄMÄ FB:SSA tuli töistä.
* ELÄMÄ FB:SSA jos söis jotain
* ELÄMÄ FB:SSA kattelee telkkaa.
* ELÄMÄ FB:SSA pitäiskö mennä nukkuun..
* ELÄMÄ FB:SSA lähtee nukkuun, öitä.
Kommentit (49)
Voihan ihmisiä luokitella ominaisuuksiensa (tai fb-päivitystensä) mukaan eri tyyppeihin. Ja minkä sille voi että välilllä voi huvittaa (tai jopa ärsyttää) stereotyyppiset päivitykset.
Tässä ketjussa on tullut aika kattavasti esille erilaiset feisbuukkaajat, ja vaikkei kukaan olisikaan puhtaasti joku luetelluista, jokaisessa meistä on jotain noista stereotyypeistä. Entäs sitten?
jotka vaihtelee hyvinkin tiuhaan profiilikuviaan, joita on kymmeniä. Osa on itse otettuja ja toiset taas sellaisia, mitkä on peräkkäin otettu (siis samat vaatteet ja meikit), mutta kuvakulma ja poseeraus on vähän erilaiset. Ja sit näitten kans jaksetaan pelata.
Aivan sama, mitä sinne kirjoittaa, AINA se ärsyttää jotakuta jollain lailla.
sekä listaaja ilmoittautuu ; )
TOsin päivitän omani noin 2 kertaa viikossa.
fb kavereita joiden päivitykset on mukavia, positiivisia ja hauskoja. Kaikki voi kirjoittaa päivityksiä jotka ärsyttää, ihan takuuvarmasti munkin päivitykset joskus ärsyttää jotain mutta ei se ole vakavaa se on vaan facebook!
Kaikkia ei vaan voi aina miellyttää eikä pidäkään. Siitä huolimatta, että se jotain ärsyttää niin jokainen saa kirjoittaa omalle seinälleen mitä haluaa ja ketä se ärsyttää niin ongelma on hänen :).
Mun mielestä tämä ketju oli ihan hauska! Kysehän on kuitenkin karrikoiduista stereotyypeistä. En ymmärrä miksi jotkut ottavat tämän niin henkilökohtaisesti, että selvästi loukkaantuvat tästä.
fb kavereita joiden päivitykset on mukavia, positiivisia ja hauskoja. Kaikki voi kirjoittaa päivityksiä jotka ärsyttää, ihan takuuvarmasti munkin päivitykset joskus ärsyttää jotain mutta ei se ole vakavaa se on vaan facebook! Kaikkia ei vaan voi aina miellyttää eikä pidäkään. Siitä huolimatta, että se jotain ärsyttää niin jokainen saa kirjoittaa omalle seinälleen mitä haluaa ja ketä se ärsyttää niin ongelma on hänen :). Mun mielestä tämä ketju oli ihan hauska! Kysehän on kuitenkin karrikoiduista stereotyypeistä. En ymmärrä miksi jotkut ottavat tämän niin henkilökohtaisesti, että selvästi loukkaantuvat tästä.
musta noi stereotyypit on kyllä hyviä! eikä edes ärsytä, pikemminkin huvittaa, kukin tyylillään ;)
"kultapuppeli".
Kukaan ei liioin omista kontakteistani kehuskele omaisuudellaan.
Itse laittaisin useimminkin, mitä hyviä kirjoja luen tai mitä olen tehnyt, mutta pelkään juuri, että se vaikuttaisi kehuskelulta, joten jätän laittamatta.
ennenkuin joku tosikko nousee kehiin? Siis tyyliin "me kaikki ollaan erilaisia, jokainen viestittäköön FB:llä niin kuin haluaa?" tai "Mitä se sinulle kuuluu mitä FB:llä kirjoitan?"
Sanoisin alle 20 viestiä hupaisimmassakin, kieli poskessa aloitetussa ketjussa.
stereotypioiden tunnistaminen :D Mulla on ainakin oikea työmyyrä-suorittaja kavereissa, parikin elämä fb:ssä -tyyppiä, filosofinen pohdiskelija löytyy jne.
Sitten mulla on vielä ainakin:
- Verkostoitujia (ei päivitä mitään muuta kuin työasioihin liittyviä juttuja ja pitää muutenkin fb:tä yrityksen nettisivujen jatkeena)
- stalkkaaja (ei päivitä mitään ikinä itse, mutta hengaa fb:ssä useinkin ja vieläpä kommentoi muiden statuksia usein. Vielä kehittyneempi stalkkaajan alalaji: on blokannut minut niin etten näe hänen statuspäivityksiään, mutta kommentoi minun päivityksiäni - itse en tiedä hänen elämästään mitään, koska en näe statuspäivityksiä tai kuvia :D - ei häiritse niin paljon että jaksaisin itse blokata ko. henkilön)
- Ahdistunut kotirouva (sukua listaajalle, mutta listoissa ei ole ikinä muuta kuin erilaisia siivoukseen liittyviä asioita sekä manailua mukuloitten riiviöimäisyydestä ja haaveilua kahden viikon päästä koittavasta "äidin omasta ajasta" kuntosalilla/Citymarketissa/hammaslääkärillä/muuta masentavaa) ;p
- Idolit (valtava määrä fb-kamuja, jotka kommentoivat sankoin joukoin uskomattomalla innolla idolin statuspäivityksiä, vaikka niissä lukisi "Paskalla".
Ja mua ei ärsytä, vaan hykerryttää! Ihmiset on ihania! Ainoastaan pelaajat ovat rasite, usein etusivu täynnä jotain gaaddääm farmijuttuja.
Itse olen päivästä riippuen valittaja tai sitten vaan tosi tosi tylsimys sekä taatusti ärsytystä herättävä ruokalistaaja (huomasin kerran, että viisi perättäistä päivitystäni käsitteli jollain lailla ruokaa!! :D).
Mutta mä olen oikeastaan ajautunut tähän jamaan siksi, ettei mun elämässä oikeastaan tapahdu yhtään mitään. Kotiäiti, joka tekee samat asiat joka päivä, ja sattuu välillä kyllästymään siihen, ja ruikuttaa sitten FB:ssä kun ei muutakaan kanavaa ole ;)
Tosin mäkin olen ottanut päivitystiheudeksi sen noin kerran viikossa, koska muuten menee liian ruikuttamiseksi ja liian pätemiseksi - ja toisaalta, satun tietämään vallan hyvin, että mun elämä on niin tylsää, ettei ketään kiinnosta lukea siitä FB:ssä, joten miksi ihmeessä siitä pitäisi jotain tiedottamisen arvoista ruveta joka päivä repimään.
Omista fb-kavereistani löytyvät kaikki nämä ap:n listaamat ihmistyypit, plus muutama niitä FILOSOFEJA/MAAILMANPARANTAJIA, jotka pohdiskelevat jotakin lukemaansa teosta, näkemäänsä elokuvaa/näytelmää, niiden teemaa, aihetta tai jotakin yksittäistä repliikkiä (olennaista on, että pohdinnan alla oleva asia on tullut ko. ihmisen tajuntaan jonkun muun ihmisen/kirjan/teoksen/tms. kautta, ja ko. ihminen "jäi pohtimaan" sitä). Sitten löytyy POLIITIKOT, jotka ajavat mielipiteitään ja hakevat niille tukea, sekä VALISTAJAT, jotka tiedottavat omaa henkilökohtaista mielipidettään milloin mistäkin asiasta absoluuttisena totuutena, usein myös lainailevat mielipiteitään mukailevista kirjoista lauseita, jotka sitten "todistavat" heidän oikeassa olemisensa.
Mua harmittaa hurjasti se, että mun ystävät eivät enää rutiinisti päivitä statuksiaan kun
a. heidän kaverimääränsä ovat kasvaneet eivätkä enää osaa olla luontevia isossa porukassa
b. tämän ketjun tyyppiset keskustelut saavat heidän luovuutensa tyrehtymään.
Ja niin joo, mun päivityksiin ovat vaikuttaneet jovasti sekä kohta a. että b. :(
jo pitää olla heikko ihminen, että antaa jonkun AV palstalla olevan ketjun tyrehdyttää luovuutensa :).
Mua ei vois nää ketjut vähempää heilauttaa luki täällä mitä tahansa niin päivitän seinälleni ihan just mitä tykkään. Jos se jotakuta ärsyttää niin ei ole mun ongelma!!
Hauska ketju!!!
Ja sitten se joka päivittää koko ajan lapsensa tekemisiä ja sanomisia.
puit sanoiksi minunkin ajatukseni :-).
Mun kavereista löytyy kaikki nuo mainitsemasi tyypit.
Loppuun kaluttu aihe. Vaikkakin täysin totta ap:n pointti.
Mun kavereista löytyy myös tällainen tyyppi:
*hauska ja ironinen oman elämän ja maailman tapahtumien ja sattumusten kommentoija
No joo, toki noita suorittajiakin yms. mahtuu, mutta ei onneksi niin paljon.
Eräs kaverini täyttää nuo kaikki kriteerit. Voitte vain kuvitella montako päivitystä hänellä tulee päivässä.
Ja sitten on niitä jotka täyttävät vain yhden kriteerin.
Ja sitten "me kaikki muut" jotka olemme vahan kaikkea tuota !! :-)
Ja minäkin kyllä kuulun tuohon kastiin! ;-)
Terv. ap
Kultipuppelit olen tosin piilottanut, samoin elämä fb:ssa-tyypit. Muut ei onneksi päivitä niin usein että häirtsisi.
kyllä idiootti aina toisen samanlaisen tunnistaa!