Maatilalla kasvaneet! Ulkopuolisuudesta ja osallisuudesta

Mä vähän arastelin lehmiä, ja kun olin sisarussarjan nuorimmasta päästä, niin eipä kenenkään ollut pakko mua pakolla opettaa navettatöihin, sillä aina oli isompia ja osaavampia tekijöitä tarjolla.



Traktoria opittiin ajamaan heinänkorjuussa. Siis en sitäkään oikeesti oppinut, mutta vähän alkeita kuitenkin.



Että mun lapsuuden maatalousoppi oli sellaista, että vähän totuttelin kaikkeen. Mä tein mieluiten puutarhahommia ja kasvimaata. Mutta ei musta isona silti tullut puutarhuria, vaan opiskelin opettajaksi.



Silti siinä kävi niin, että musta tuli naimakauppojen kautta maatalon emäntä. Nyt en ole missään määrin ammattitaitoinen emäntä, mutta mä painotan tupahommia. En myöskään pelkää liikaa eläimiä ja traktoreita, joten olen niissä hommissa apuna silloin kun tarvitaan. Kyllä tässä on vähitellen tekemällä oppinut. Pikkuisen uutta joka vuosi. Miehen mielestä mulla on kuitenkin ihan hyvä pohja oppimiselle, kun kuitenkin tajuan ihan itsestäänselvyydet ja onhan mulla kiinnostusta oppia.



Tavoitteena on, että kymmenen vuoden päästä (kun lapset on kasvaneet kouluikäisiksi) musta olisi sen verran apumieheksi, ettei tarvittaisi niin paljon ulkopuolista apua kuin nyt.

Itse olisin halunnut oppia lypsämään ym., mutta sitä oppia ei annettu. Harmi.

oman lapsuuden muistan loputtomana työleirinä. Nykyään koneet on paljon monimutkaisempia, joten en varmaan osaa sitäkään vähää tehdä mitä silloin osasin.



Traktoria osaan ajaa ja niittosilppuria olen ajanut. Mutta en mä kyntää tai puida osaa. Joskus olen äestänyt.



Sen verran olen rakennushommia joutunut tekemään, että omia asuntoja remontoidessa ei ole täysin sormi suussa, vaikka ei kovin suuri taito mulla ole.



Toinen oppi on, että työtä en pelkää.

Mun lapsuudessa ainakin oli ihan tavalliset vaihdekepit lattiassa, hienoa oli, jos oli rattivaihteet.



Nykyään on suunnanvalitsimet ja automaattivaiheet ja sähkövaihteet. Ja traktorit on bussin kokoisia, pitää tähtäillä tiellä aika tarkkaan.