jatkan raskautta ja myöskin aion synnyttää lapsen...

tota äitin luureilla XDDD

ja onnellinen olin lapseni kanssa yksin eläissäni.

meni piiitkään (olin vannonut, että uutta ukkoa en ota) mutta nyt niitä lapsia on jo kuusi.



Yksin pärjää hyvin, taloudelisesti jopa paremminkin kuin näin monen kanssa.



Tsemppiä sulle, ihanaa elää yksin lapsen kanssa, usein oikeesti kaipaiksella muistelen niitä aikoja.

Jotenkin mukavaa että ajattelet noin, ilman miestäkin pärjää. Muista kuitenkin ettei tarvi pärjätä yksin. Toivottavasti sinulla on perhe ja ystäviä jotka tukevat sinua nyt ja tulevaisuudessa. Kaikkea hyvää sinulle ja pienokaisellesi :)

Hieno idea

kun sen lapsen tekee yksin, pitää myös päättää hoitavaa sen yksin. Ei voi kellekään vanhemmilleen tms. vastuuta päättää siirtävänsä. ja kuten sanotuut, kyllä yksinkin pärjää ja hyvinkin!

t. joku numero.

kun sen lapsen tekee yksin, pitää myös päättää hoitavaa sen yksin. Ei voi kellekään vanhemmilleen tms. vastuuta päättää siirtävänsä. ja kuten sanotuut, kyllä yksinkin pärjää ja hyvinkin!

t. joku numero.

Itse en ainakaan tarkoittanut että vastuu pitäisi siirtää jollekin toiselle. Ajattelen että jokaisella tulisi olla hyvä ystävä jolle kertoa ilonsa ja surunsa, ja vaikkapa sisko joka voi hoitaa vauvaa joskus kun äiti on uuvuksissa. Ei siis vastuunsiirtoa vaan ihan tavallista lähimmäisen tukea.

olisinkohan ollut 6

mutta jos sen lapsen päättää tehdä yksin, pitää kyllä ihan oikeesti olla niin tolpillaan, että siihen ihan yksin kykeneekin. Ei voi vanhempiaan ka sisaruksiaan velvoittaa puolisókseen. ja ihan oikeesti kyllä siitä yksin normaalioloissa selviääkin. Sairaudet yms. on poikkeustapauksia.

Tuntuu ettet nyt kuitenkaan ymmärtänyt. Puolisoksi velvoittaminen yms. on ihan eri juttu kuin se että on joku jolle puhua tai joku joka voi hetken pitää vauvaa silmällä. Vauvan kanssa voi pärjätä yksin mutta miksi vetää väkisin itsensä ihan piippuun jos mahdollisuus on pysyä täysin järjissäänkin. On täysin tervettä pitää lähellä ihmisiä joista välittää ja luonnollisesti nämä tärkeät ihmiset yleensä haluavat auttaa jos vain voivat.

nimittäin ollut ensimmäiset 7-vuotta yksinhuoltajana, ja todellakin sanon, että jos siihen hommaan aikoo ryhtyä, niin kannattaa olla aika varma, että siitä YKSIN selviää. Apu on vaan suurta juhlaa.

t. se kuuden lapsen äiti.

se YH:na oleminen on toisaalta palkitsevaa, antoisaa ym ym... mutta täysin kiinni olet lapsessa/lapsissa, joku jasaa joku ei.



Tukiverkostoa täytyy olla mutta liiallisuuksiin ei saa myöskään mennä, esim jatkuvasti työntää lapsiaan hoitoon ym muualle, sama pätee molemman vanhemman perheisiin...