Lue keskustelun säännöt.
Naisen hormoneista ja käytöksestä vauva- ja imetysaikana
13.06.2010 |
Kuinka paljon vauvantulo ja imetys on vaikuttanut sinuun, onko se muuttanut käytöstäsi ja tunteitasi? Jos on niin mihin asti?
Itse jo raskausaikana olin jatkuvasti pahalla tuulella ( toki muutkin asiat vaikuttivat) ja vauvan tulon jälkeen olen elänyt täydellisessä "vauvakuplassa", hormonit ohjaavat täysin minua. En ole halunnut juurikaan "jakaa" vauvaa kenenkään kanssa, eikä muut kuin äitikaverit jotka ovat samassa elämäntilanteessa ole kiinnostaneet. Mieheni olen halunnut kanssani jakamaan tämän kuplan, enkä ole oikein tajunnut että häntä ei hormonitoiminta ohjaa, vaan hän haluaa vauvanhoidon ohella muutakin elämää...
Siitä on aiheutunut suunnattomia (toki muutakin on, mutta tämä pahin) ristiriitoja ja nyt ero.
Juu, pipo on ollut kireellä, myönnetään.
Muutuin aika eri naiseksi. Ajattelin kaiken vauvan kannalta.
Nyt lopettelen imettämistä ja alan siirtyä elämään ilman vauvahormoneja.
Olen aina ollut todella "hormoneillakäyvä" tyyppi, kauankohan menee että muutun ns. taas "normaaliksi"?
Onko muita, jotka ovat kokeneet todella vahvasti raskaus- ja imetysajan ja kuinka pian hormonitoiminta tasaantui imetyksen loputtua?
Kokemuksia ja kannanottoja?
Kommentit (6)
Luulen että minua muutti enemmänkin äitiys kuin imetys, vaikka kyllä se imetyksen hormoniryöppy tuntui jatkuvana onnentunteena ja murheiden unohtumisella. Miehenkin kanssa on mennyt vain hyvin. Muutuin vauvan myötä hermokimpusta stressaajasta rauhalliseksi ja onnelliseksi, tuntui kuin elämän tarkoitus olisi löytynyt. Ennen olin oikea kiukkupussi, eli kyllä se vauva-aika muuttaa. Vauva on vasta 10kk ja parin kuukauden päästä syntyy kakkonen, joten ehkä nämä hormonihöyryt vielä vaikuttaa mussa. Nähtäväksi jää, kilahdanko sitten esim. kun muksut on uhmaiässä tms...
Tsemppiä imttämisen lopettamiseen, ite lopetin kuukausi sitten ja taisi olla äitille kovempi paikka kuin vauvelille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta se on enemmän sitä, että nainen antaa itselleen luvan olla vittumainen ja kiukutella kaikesta, kun se muka "kuuluu asiaan". Ei kuulu!
Enemmänkin siinä vaikuttaa huonot yöunet. Kun jatkuvasti nukkuu pätkissä ja liian vähän, on pinna kireällä. Pahimmillaan taustalla voi olla myös synnytysmasennusta.
Ok, on hormoneilla varmaan jonkin verran vaikutusta ja se on tietysti aika yksilöllistä. Mutta ei kaikkea silti tarvitse päästellä ULOS; vaikka kiukuttaakin.
Ihan sama uskooko sitä ihminen, johon hormooneilla ei ole vaikutusta, vai ei, mutta selvästi kyllä omalla kohdallani olen kokenut, että hormooneilla on vaikutusta.
Kahdessa ensimmäisessä raskaudessa olin tosi väsynyt, pahalla tuulella, hermoraunio jne. Ei sille vaan voinut mitään.
Synnytyksen jälkeen oli pientä alakuloa, mutta pääasiassa olen ollut onnellinen ja oma itseni.
Kolmannen raskauden aikaan olin kyllä normaaliakin rauhallisempi ja tyynempi. Liekkö johtunut vauvan sukupuolesta, kun oli eri kuin kaksi ekaa, mutta olin kyllä itse tyyneys.
Toisaalta, olen kyllä kokenut hormoonien vaikutuksen myös ehkäisypillereiden muodossa, aina kun olen niitä syönyt, kaikki, oma olo, koko elämä on tuntunut vaan raskaalle, ja olen ollut ihan hermoraunio. Aina kun olen lopettanut pillerit, olen muuttunut taas omaksi itsekseni.
En todellakaan aio enää koskaan syödä hormooneja, ja raskaanakaan en näillä näkymin enää koskaan tule olemaan, joten jospa sitä nyt saisi olla oma itsensä.
Ja kyllä, niillä hormooneilla todellakin voi olla iso vaikutus!
Jotenkin mun olemukseni on raskausaikana täytynyt huokua väsymystä tai jotain, sillä yhtäkkiä asiat jotka ihmiset ennen olivat ymäärtäneet vitseiksi otettiinkin ihan tosissaan. Tämä siis koskee lähinnä työpaikka, missä läpänheitto on muuten kuuluu asiaa.
Eniten mun ja miehen väleihin on myös pikkuvauva-aikana vaikuttanut muutenkin väsyneenä kiukuttelu.
Kerran kävin käsiksi mieheeni ja kun soitin paniikissa tämän jälkeen auttavaan puhelimeen, (miespuolinen) vastaaja totesi että ihan normaalia käytöstä ja kuulemma yleistä :O. Paljonpa lohdutti...olen huomannut että raskaana olevat ystäväni ovat olleet myöskin kiukkuisempia ja tunneherkempiä, uskon täysin hormoneihin. Samat hormonit kuitenkin selittävät mm. miesten väkivaltaista käytöstä...olisi outoa jos naiset eivät "saisi vapautusta" samalla syyllä!
hormonien kannalta. Olin usein pahalla tuulella ja heittelin tavaroita ja huusin, riideltiin miehen kanssa. Tosin mies ihan itse jörkytti minua omalla käytöksellään ja siihen reagoin vielä voimakkaammin raskausaikana, mm. mustasukkaisuus oli vahvempi tunne kuin nykyään.
No, kun vauva sitten tuli ja imetin, tuntui, että olin paremmalla tuulella. Imetys kai edesauttaa oksitosiinihormonin tuotantoa, joten mulla ainakin oli hyvä olo ja jotenkin levollinen, vauvaakin kuljetin alusta saakka mukanani joka paikkaan.
Imetys kun loppui, muutuin taas samaksi omaksi itsekseni, joka olin ennen raskauttakin. Riidat mieheni kanssa johtuvat muista asioista kuin hormoneista ja vauvasta, tosin vauva tietenkin vaikuttaa. Itse en haluisi elää kuplassa, johon kuulumme vain minä ja vauva, joten haluaisin itselleni samat oikeudet mennä ja tulla, kuin miehellänikin on.
Ehkä voitte vielä sopia miehesi kanssa, jotkut miehet ei vain tajua, että ekat kuukaudet elämä on oikeastaan pelkkää vauvanhoitoa, ja jos sitä oikeasti miettii, niin pieni aikahan tämä on elämässä, kun vauva vaatii huomiota 24 / 7 ja vie ainakin äidiltä kaikki voimat.