Lue keskustelun säännöt.
Onko ketään jolla ei ole yhtään ystävää?
13.06.2010 |
Olen aina ollut itsekseen viihtyvää tyyppiä,oikein kotihiiri,mutta välillä olisi kiva tehdä jotain kivaa ystävän kanssa!Olen aina yksin lasten kanssa.
Kommentit (17)
lisämausteena se, että taidamme erota mieheni kanssa. Olen AINA yksin lasten kanssa eikä minulla ole "oikeita" ystäviä. En edes kehtaa kertoa sitä kenellekään, kaikilla muilla on paljon ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuttavia ja kavereita roppakaupalla, muttei sellaista läheistä ystävää, jonka kanssa nähtäisiin usein ja joka tietäisi kulloinkin kuulumiseni. Paitsi ehkä mieheni on tällainen ja kun on aika paljon niitä vähän etäisempiä ystäviä ja kavereita, niin ei oikein ehtisikään nähdä yhtä ja samaa tyyppiä kauhean usein tai sitten ei ehtisi nähdä oikein niitä muita.
Mutta mä en edes kaipaa. En halua ystävystyä kenenkään kanssa vaan pidän aina tietyn rajan, jonka yli en päästä ketään astumaan. Todellakin viihdyn yksin tai vain perheeni kanssa ja mua rasittaa kaikenlainen seurustelu.
tykkään kyllä välillä seurustella ihmisten kanssa, mutta henkistä läheisyyttä en kaipaa. En halua jakaa asioitani. Oikeastaan sukulaisten kanssa on kaikkein kivointa, meillä on molemmilla, miehelläni ja minulla, isot ja mukavat suvut.
töissä muualla,tällöin varsinkin tunnen itseni todella yksinäiseksi,ajoittain.En kuitenkaan ole tyyppiä että osaisin lähteä perhekerhoon,hankala alkaa jutella oudoille.Tiedän että itsestähän tämä yksinäisyys johtuu,täytyisi vain lähteä ihmisten ilmoille mikäli haluaa ystäviä.Mutta en ole vain sitä tyyppiä.Välillä mietin olenko jotenkin outo..Mutta on meitä onneksi muitakin itsekseen viihtyviä:)Huolestuttaa välillä kärsiikö lapset jos emme ole sosiaalisia,meillä harvoin käy vieraita tai itse emme ikinä missään käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta mä en edes kaipaa. En halua ystävystyä kenenkään kanssa vaan pidän aina tietyn rajan, jonka yli en päästä ketään astumaan. Todellakin viihdyn yksin tai vain perheeni kanssa ja mua rasittaa kaikenlainen seurustelu.
Mulla on kyllä pari läheistä ystävääkin, mutta ton rajan yli, ei pääse kukaan.
Mielestäni suomalainen ystävyys on ihan muuta kun esim Virossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mullakaan, enkä kauheesti kaipaakaan. Olen asiaa viime aikoina miettinyt ja todennut, etten kai olekaan niin sosiaalinen tyyppi kuin olen luullut olevani. Juttua kyllä lentää vieraassakin seurassa, mutten kaipaa lähelleni ketään.
Välillä tulee hetkiä, että tuntuisi kivalta soittaa jollekin ja höpistä, mutta muutaman kaverin kanssa tulee vain satunnaisesti läheteltyä viestejä ja ehkä pari kertaa vuodessa nähtyä. Olen huono lähtemään kahville ym.
Äidillänikään ei ollut ystäviä, kun olin lapsi. Ei meillä käynyt vanhempien kavereita kylässä, sukulaisia kävi, ja niitäkin harvoin. Onkohan tämä periytyvää...?
Tykkään olla kotona, joskus on kiva kyläillä, mutta niittenkin reissujen paras osa on, kun tullaan kotiin :)
Muutama kaveri joille kirjoitan joskus feisbuukissa. Jollakulla käyn keran pari vuodessa kylässä. En pysty päästämään ihmisiä lähelleni ja viihdyn hyvin yksinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kuin numerolla 11. Joka siis omankin tilanteeni hyvin kiteytti :-) Olen seurallinen kyllä enkä ujostele seurassa ihmisiä. Silti olen ystävätön.
Olen aina ollut itsekseen viihtyvää tyyppiä,oikein kotihiiri,mutta välillä olisi kiva tehdä jotain kivaa ystävän kanssa!Olen aina yksin lasten kanssa.
jonka kanssa ei tarvitse jännittää, saamme olla sellaisia kuin olemme. Emme ole lähellekkään samaa mieltä asioista. Sitten on aikuiset lapseni ja siskoni. Naapurissa asuva rouva, jonka kanssa käymme kirppareilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tilanne vähän harmittaa. opiskeluaikoina mulla oli paljon kavereita, mutta vuosien saatossa ja muuttaessa eri puolille maailmaa, on kaverit harventuneet. nyt kun olen vauvan kanssa kotona, olemme aina perheen kesken. kaipaisin todella joskus naisystävän seuraa.en vain tunnu enää osaavan ystävystyä tai sitten ihmisten elämät ovat jo niin "täynnä", ettei uusille ihmisille ole tilaa.
Nuorena ja vielä opiskeluaikanakin oli. Kaikki ovat muuttaneet, etääntyneet...
Nyt tuntuu, että minulla on aika korkeat laatuvaatimukset, joten olen mielummin yksin tai sitten niiden lukuisien kavereideni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole ystävää mutta mulla on sisko jota voi kyllä verrata jo moneen ystävään :)
hei, minäkin viihdyn kotona,olen kasvattanut neljä lasta, nuorin aloitti amiskan, teen hierojan työtä kotona, olen joskus ollut enemmän ulospäin suuntautunut, mutta nykyään työ riittää sosiaaliseksi elämäksi, mutta aina olen viihtynyt hyvin yksin, koska en koe olevani yksin vaan itseni kanssa, kaikki kaunis luonnossakin on ainutkertaista siihen saa yksin kulkiessa keskittyä kokonaan, toisin kuin ystävän kanssa, ehkä tietenkin monet pettymykset vastoinkäymiset ovat kasvattaneet minusta *kaupunkierakon* lapset käyvät todella paljon kulkiessaan, asiakkaat purkavat huoliaan, aamusta iltaan,muuten viihdyn kirjojen kanssa, harrastan kestävyysjuoksua, aamuyöt ovat hienoja aikoja siihen tarkoitukseen, tapa on jäänyt siltä ajalta kun lapset olivat pieniä, mutta nauti sinä pikkulapsiajasta, myöhemmin ymmärrät kuinka arvoksasta aikaa se aika on ollut minkä olet viettänyt heidän kanssaan, se aika kruunaa elämäsi, luulen myöskin lastesi elämän, sillä kyllä lapsista on mukavaa näyttää taitojaan tekemisiään sille ihmiselle joka heitä eniten rakastaa
varsinaista ystävää. En halua puhua omista asioista kellekään. Mielenkiintoista on se, että monet puhuvat mulle henkilökohtaset huolet ja murheet, mutta minä en ikinä avaudu moisista asioista.
Viihdyn omissa oloissa ja perheen kesken.
En edes kaipaa esim. kahvitteluhetkiä jonkun ystävän kanssa tai "shoppailua". Yksin käyn, jos joskus käyn :)
lisämausteena se, että taidamme erota mieheni kanssa. Olen AINA yksin lasten kanssa eikä minulla ole "oikeita" ystäviä. En edes kehtaa kertoa sitä kenellekään, kaikilla muilla on paljon ystäviä.