aika ihanaa, et lapset on nyt tehty!
ei enää ikinä odotusaikaa saati synnytystä.
ei koskaan enää yövalvomista yms.
ihanaa!
Kommentit (22)
miten jaksan raskauden ja synnytyksen+jälkivaivat ja sen alun rankkuuden.. Tietty toisen kanssa olisi jotain käsitystä asiasta eikä olisi ihan niin kuutamolla, mutta silti... toivottavasti kuitenkin toinenkin lapsi saadaan jos ja kun lähdetään yrittämään.
kaipaan sitä...mutta lapset siis minullakin jo tehty.
N40, 4 lasta
ja ihan oikeasti en ole yhtään haikealla mielellä, et lapset on nyt tehty! keskityn täysillä siihen et saan kasvatettua näistä fiksuja aikuisia. ap
Rakastan lapsia, mutta se ensimmäinen vuosi on täyttä tuskaa. Vielä yksi halutaan ja sitten on perhe valmis.
Minä olen aina ajatellut, että lapsen "hankkiminen" on projekti, jossa joutuu laittamaan kaiken niin alttiiksi: et ehkä koskaan haluamaasi lasta saa, lapsi voi olla vaikeasti vammainen tai mitä tahansa siltä väliltä, puhumattakaan kohtukuolemasta.
Olen onnellinen, että sain kaksi ihanaa (ja helppoa) lasta, joiden kasvusta saan nauttia. Se, että en ole enää samaa 30 vuotias kuin esikoisen syntyessä on pieni hinta kaikesta tästä. En enää palaisi ajassa taaksepäin.
Sain nelikymppisenä hartaasti toivotun vauvan, joka on nyt kolmikuinen. Meille sattui hyvin helppohoitoinen vauva, joka esim. viime yönä nukkui klo 22-05. Hereillä ollessaan hän on iloinen ja touhukas, jonka puuhia lelujensa kanssa on ihana seurata. Luultavasti yritämme vielä toista lasta. Tiedän, että toista yhtä helppoa vauvaa tuskin tulee.
Tässä sitä pikkuhiljaa katkeroidutaan! Musta tulee 6-kymppisenä vielä ikävä akka, jos en saa tätä fiilistä pois siihen mennessä. Olipa kiva päättää lapsenteko kahteen keskenmenoon.
Tässä sitä pikkuhiljaa katkeroidutaan! Musta tulee 6-kymppisenä vielä ikävä akka, jos en saa tätä fiilistä pois siihen mennessä. Olipa kiva päättää lapsenteko kahteen keskenmenoon.
No, monilla meillä on vain se kaksi keskenmenoa, ei yhtään lasta.
kun on lapset tehty ja nuorimmainen olisi yli 3v. Uskon, että sitten helpottaa. Vielä puuttuu meidän perheestä yksi lapsi ja sen tekoon tässä pitäisi kohta ryhtyä, mutta se onkin sitten viimeinen eikä sen jälkeen enää ikinä kamalaa raskausaikaa, synnytyksiä, yöheräilyjä jne. Ennestään on kaksi ja molemmat vielä alle tuon maagisen 3v.
Lapsia on 3 ja millään ei malttais odottaa että voisi taas odottaa ja synnyttää. Hoitaa avutonta vastasyntynyttä. Kai se raja mulekin joskus tulee vstaan. Toivottavasti ennen kun ikä raja.
jolla jo on lapsia?
No, monilla meillä on vain se kaksi keskenmenoa, ei yhtään lasta.
Lapset tehtynä minullakin (3 lasta) ja nuorinkin heistä kohta 5v.
Itse olen 33v ja ihanaa kun viimein on aikaa omiin harrastuksiin ja itsestään huolehtimiseen. Saa nukkua yönsä ja aviopuolisokin alkaa taas tuntua ihan hyvältä tyypiltä ;)
... matkustella ja nauttia vähän isompien lasten seurasta. Pienin nyt 1v.
Voidaan sitten harrastaa purjehdusta koko perheen voimin, nyt on tuokin harrastus vähän jäissä tällä hetkellä. Lapsista kukaan ei vielä osaa uida.
Vaeltamaankin olisi kiva lähteä ja pitkille pyöräretkille niin, että kaikilla on ihan oma pyöränsä...
Minulla on myös ihan käytännön syykin, miksei enempää lapsia saisi tulla: asumme ulkomailla ja reissaan usein lasten kanssa yksikseni Suomeen. En kyllä MITENKÄÄN haluaisi joutua paimentamaan neljää tai viittä lasta kolmea tuntia koneessa. Huh. Kamala ajatuskin. : D Kolmen kanssa pärjää ihan ok.
Niin ihanaa, niin helppoa nykyään, kaikkineen!
mutta nyt yks kaks vaikka elämä onkin mahtavan helppoa kun nuorempikin on jo yli 3v huomaan potevani vauvakuumetta!
etten huolehtisi enää lapsistani?? tottakai niistä on huolta ja hoitamistakin läpi elämän!
mut enempää lapsia mulle ei enää tuu. eikä siis synnytyksiä, pikkuvauvaa aikaa yms. teinijutut onkin sitten viel edessäpäin, mut eipähän ole yhtaikaa teinejä ja vauvoja :) et onnellinen olen kyllä vieläkin vaikka tässäkin ketjussa koitetaan maalata piruja seinille:) ap
Raskaus, synnytys ja pikkuvauva-/lapsiaika on ihaninta mitä on!
Itselläni kolme lasta ja todella elättelen toivoa, että saisin tuon kaiken vielä kokea vähintään kerran, mielellään kahdesti...
Raskaus, synnytys ja pikkuvauva-/lapsiaika on ihaninta mitä on!
Nyt tuntuu jo vähitellen siltä että on saanut elämänsä takaisin. Aaltoja sille :)
Mutta jotenkin taidan olla sellainen luonne (tai olen oppinut sen)että keskityn siihen mitä on meneillään. En sanoisi, että tässä tämä nyt oli (11 ja 7-vuotiaat lapset) ja että nyt on NIIIN helppoa. Nyt sitten jatketaan kasvattamista, tuo kommentti teinien kasvattamisesta oli aika olennainen. Moni tuntuu unohtavan, että teinejäkin pitää kasvattaa ja huoltaa.