Jos lestadiolaisperheen 15 lasta saavat kaikki vaikkapa 10 lasta
vähintään ja heidän lapsensa myös, niin montako lastenlastenlasta isomummolla sitten aikanaan on?
Kommentit (15)
että moni niistä 15 lapsesta varmaan jättäytyy pois lestadiolaisuudesta, ja saa sen perus 2 lasta. Siten keskimääräinen lastenlasten määrä jokaisesta lapsesta voisi olla vaikka 4-5. Kannattaa laskea sen mukaan niitä lastenlastenlapsien määriä.
varmana moni jää pois. Helposti voi sen 200 serkkua olla. Uskomatonta mutta totta.
varmana moni jää pois. Helposti voi sen 200 serkkua olla. Uskomatonta mutta totta.
Siis jos eroaa porukasta, niin esim. hylkääkö suku kokonaan?
Minu tietämistäni lestaperheistä yli puolet lapsista jää siitä pois ja hommaa normaalikokoisen perheen.
Siitähän on ollut juttuakin, että vaikka lapsien määrän perusteella lestadiolaaisten määrän pitäisi kasvaa eksponentiaalisesti, niin todellisuuudessa määrä pysyy suht vakiona.
Vanhimmat hoitaa nuorempia kunhan kasvavat. Tiukkaa voi tehdä siinä vaiheessa kun lapsia on vasta viis ja vanhin just aloittanut koulun.
jotain sata lastenlasta. tarkkaa määrää en tiedä
Vanhimmat hoitaa nuorempia kunhan kasvavat. Tiukkaa voi tehdä siinä vaiheessa kun lapsia on vasta viis ja vanhin just aloittanut koulun.
lapset olivat noin 4v, 2v, alle vuoden ikäinen ja äidillä vatsa pystyssä. Sääliksi kävi
oli lesta, muttei voinut mennä naimisiin, koska olisi niitä muksuja pitänyt väsätä...uranainen halusi olla ja oli lapseton.
Vissiin jonkun kypsän iän rakkauden löysi. Ei lapsia.
nähnyt ja tavannut nuoren perheen, jossa on 7 lasta. Lyhyellä aikavälillä syntyneet. Hyvin näyttää kaikki sujuvan! Lapset omatoimisia ja reippaita, isommat vahtivat pienempiään, vanhemmat pitkäpinnaisia ja tosi rauhallisia.
lapset olivat noin 4v, 2v, alle vuoden ikäinen ja äidillä vatsa pystyssä. Sääliksi kävi
Serkullani joka on kova vanhoillislestadiolainen, on nyt 33-vuotiaana kahdeksan lasta. Toisella serkulla joka on jotain 36 v. on 11 lasta.
jossa on 15 lasta, kaikki jo aikuisia.
Yksi heistä kertoi että on hiukan hankalaa kun kokoontuvat vaikka äitinsä syntymäpäiviä viettämään on koolla silloin 150 henkilöä.
Ja eivät ole edes lestaadiolaisia.
nähnyt ja tavannut nuoren perheen, jossa on 7 lasta. Lyhyellä aikavälillä syntyneet. Hyvin näyttää kaikki sujuvan! Lapset omatoimisia ja reippaita, isommat vahtivat pienempiään, vanhemmat pitkäpinnaisia ja tosi rauhallisia.
syö rauhoittavia. Se on muuten suurin mielenterveyspalveluja käyttävä jengi. Ei ole lapsen tehtävä kasvattaa ja huolehtia lapsista.
vaikka 10 lapsen kanssa.
Kun välillä tekee tiukkaa kolmen kanssa.