Lue keskustelun säännöt.
Mistä 12-vuotiaalle tytölle kavereita tai edes yksi kaveri?
11.06.2010 |
Tyttärelläni ei ole kavereita. Kyllä hän pyörii muutaman satunnaisen luokkakaverinsa kanssa tai muutaman muun, itseään pari vuotta nuoremman samassa koulussa olevan pojan kanssa. Ja nämä ovat sellaisia ns.hylkiöitä, keiden seura ei muille kelpaa ja joiden seurassa en minäkään oikein tykkää hänen olevan, koska heiltä tuntuu tarttuvan kaikenlaista epätoivottua vaikutusta ja saattavat tosi rumasti puukottaa selkään; ovat siis ns.huonoa seuraa ja joiden vanhemmat eivät juuri tunnu olevan kiinnostuneita lapsistaan..Ja tytölleni kelpaa heidän seuransa, kun muitakaan ei ole. Mutta sydänystävää ei ole, ja siitä hän on tosi surullinen; ihmettelee, miksi kukaan ei soita ja pyydä olemaan, vaan hän aina soittaa.
Hänen entinen sydänystävänsä oli tällainen ns.huonoa seuraa, ja hän teki niin ikäviä temppuja tytölleni, että katkaisimme heidän välinsä. Tämän jälkeen tämä tyttö kiusasi rajusti tytärtämme lähes yhden lukuvuoden, josta tyttömme kertoi vasta sitten. Tämä tyttö myöhemmin häädettiin koulusta häirikkökäytöksen ym.seikkojen takia koko koulun vanhempien painostuksen seurauksena.Siinä toteutui oikeus, mutta jonkinlainen leima jäi tyttäreemme, hänestä tuli hylkiö.
Luokallansa on vain viisi tyttöä, ja näillä on jo ystävä; on ollut samalla luokalla ekasta asti, nyt siis kutoselle menossa.
Tyttäreni on nätti ja kiva, reipas ja ulospäinsuuntautunut. Hän on myös välillä liiankin vilkas ja touhukas, joten hitaammat putoavat perästä. Ja hän on hyvin suorasanainen. Minä luulen, että nämä em.ominaisuudet karkottavat ystäväehdokkaita, ellei nämä ole samansorttisia. Suorasanaisuudesta olen hänelle puhunut, että pitää olla hienotunteinen, eikä laukoa mitä sattuu päin näköä. Hän kyllä tietää sen, mutta ei oikein osaa suodattaa kommenttejaan. Samoin hän on aika määräilevä, eikä ole valmis kompromisseihin. Tästäkin on puhuttu, että pitää joustaa. Hän saattaa siis olla hiukan haastava ystävä, mutta oikein ihana tyttö kuitenkin!
Tunnen surua lapseni puolesta, varsinkin kun itselläni ei ole ollut ikinä tuota ongelmaa, vaan aina on ollut ystäviä. Hän on käynyt ratsastamassa jo 6 vuotta, mutta ei sitäkään kautta ole löytänyt kaveria. Muita harrastuksia hän on kokeillut, mutta mielenkiinto lopahtaa heti alkuunsa. Hän on hyvin kärsimätön luonteeltaan; sellainen elohopea ja tuuliviiri.
Ja minä äitinä tunnen syyllisyyttä, kun aikani menee pitkälti hänen pienten sisarustensa, leikki-ikäinen ja vauva, hoidossa, enkä ole riittävästi ehtinyt paneutua hänen asiaansa. Hänellä on myös kaksoisveli, jolla ei ole kaveriongelmaa, vaan kaikki haluavat olla hänen kanssaan. Veljensä on luonteeltaan leppoisa ja joustava, ja rauhallisempi.
Toivoisin kommentteja ja neuvoja tähän tilanteeseen, koska pelkään tyttäreni pian masentuvan todella pahasti.
Kommentit (10)
Tämä on myös perheessämme tuttua, esikoinen ei edes kovasti kaipaa kavereita, ja viihtyy paljon ns yksin kotona. Koulussa hänellä on kuitenkin 2 kaveria, mutta iltaisin tai viikonloppuisin eivät ole yhdessä juuri koskaan.
Kuopus on vailla kaveria sekä kotona että koulussa, poikaamme on kiusattu aika paljon viime lukuvuonna, mutta kevättä kohden se alkoi taantumaan ja saipa jopa yhden synttärikutsunkin toukokuussa. On siis kaksi vuotta käynyt koulua.
Tässä lähellä asuu esikoiseni ikäinen lapsi, jolla ei ole kavereita, syy siihen on selkeä käytöksen vuoksi, omiani sitten aina välillä patistelen hakemaan tätä ulos, että tämäkin lapsi saisi tunteen, että joku sentään joskus pyytää ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että ei minullakaan lapsena (eikä edes teininä) ollut sitä parasta ystävää. Kuten joku mainitsikin, etenkin tytöt kulkevat pareittan. Itse pyörin monissa eri "porukoissa", mutta varsinaista parasta kaveria ei löytynyt.
En ole mielestäni tästä kärsinyt. Ehkä nyt työelämässä olen huomannut, että tiimityöskentelytaitoni ovat vähän ruosteessa. En myöskään avaudu kovin helposti kenellekään, paitsi miehelleni tietysti.
Nykyisinkään minulla ei ole kuin muutama ihminen jota uskallan ystäväksi kutsua, enempää en edes koe tarvitsevani.
Lapsellasi voi siis hyvin olla ihan tasapainoinen ja onnellinen elämä edessä. Ehkä hän ei itse edes niin kovasti kärsi tilanteesta?
Ei ole koskaan ollut parasta kaveria. Koulussa käsittääkseni on aina kavereita, mutta koulun jälkeen harvoin. Ja nyt kesälomalla ei taas ole ketään. Olen yrittänyt olla puuttumatta ja pyytänyt siskoa (13v) aina välillä ottamaan mukaan. Siskolla puolestaan on aina ollut paras kaveri ja muutenkin paljon kavereita, ei koskaan samaa ongelmaa.
11v on paljon harrastuksia, on itse halunnut, niin on sitten viikolla ohjelmaa eikä tunnu illat niin yksinäisiltä. On myös nyt lomalla mielellään mummolassa ja kummitädillään. Olen onneksi itse kesän kotona niin voimme tehdä myös asioita yhdessä.
Olen aina ollut tosi surullinen hänen puolestaan. Hän on mielestäni aina ollut jotenkin pikkuvanha eikä ole osannut "leikkiä" samalla tavalla kuin siskonsa. Ei ole koskaan tykännyt nukke/barbi, Bratz ym. leikeistä pienempänäkään ja uskon että jo se on vaikuttanut siihen ettei ole kavereita.
Oppi lukemaan jo 5v ja ollut mielestäni aina hieman pikkuvanha, ei perinteinen leikkivä lapsi. Tlipa sepustus, pohdiskelin tässä itsekin näköjään samalla asiaa syvällisesti.
on samanlainen tyttö 10 v eikä kavereita ole kuin satunnaisesti. Omaa ystävää ei ole eikä ole ollut. Meidän tilanteessa tyttö ei itse ole innokkaasti hakeutumassa kaveriseuraan joten se voi selittää osittain yksinäisyyden.
kuka jaksaa olla kaveri sellaisen kanssa, joka ei osaa keskittyä mihinkään, määräilee, ei kykene kompromisseihin, laukoo loukkauksia päin näköä? Kuulostaa ihan aspergerilta, jota ei varmastikaan ole, mutta heillä on samoja piirteitä ja usein vaikeuksia luoda suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 10. V tyttö jolla ei ole kavereita
Ajattelin että minä voisin olla hänen kaverinsa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tyttärelläni harrastuksia? Niistä löytyy helposti uusia ystäviä, jos koulusta ei.
Voisit pitää itse yhteyttä noihin luokan tyttöjen vanhempiin, ja sopia itse lasten tapaamisesta, se että lapsilla on jo kavereita, ei ole mikään syy jättää ulkopuolelle, uskon että järkevät vanhemmat ymmärtävät tämän ja auttavat ystävyyden alkuun.
Harrastukset on hyvä, mutta motivaatio on tärkeää, eli lapsi itse valitsee mistä pitää ja vanhemmat vaativat osallistumista, lapsi ei itse päättää huvittaako mennä vai ei.
Minulla on vuotta sinun tytärtäsi vanhempi tytär, jolla ei myöskään ole kunnon ystävää. Vaihtelevasti ala-astevuosien aikana ollut lukkatovereiden kanssa, yksi pitkä ja voimakas ystävyyssuhde päättyi tytön omasta halusta, kun tämä "ystävä" puukotti liian monesti selkään (=puhui pahaa ja juoruja takana päin). Suurin osa luokkatovereista liikkuvat pareittain hyvän ystävän kanssa, muutama viihtyy satunnaisesti myös minun lapseni kanssa. Onneksi sentään joskus hänellekin soitetaan ja pyydetään esim. uimaan, mutta useimmiten kuitenkin tyttö on yksin kotona.
Olen tätä asiaa murehtinut pitkään, mutta mitä ihmettä voi vanhempi tehdä! Tietenkin kannustaa olemaan kaverin kanssa silloin harvoin kun kaveri löytyy, mutta eipä juuri muuta. Puhua asiasta, saada lapsi ymmärtämään, että ei hänessä ole mitään vikaa vaikka sitä parasta ystävää ei vielä ole löytänytkän. Muuta en osaa sanoa.
Oman tyttäreni kohdalla toivon kovasti, että yläasteelle sirtyminen ja luokkien sekoittuminen (tulee uusiakin lapsia muilta ala-asteilta) toisi hänelle sen parhaan ystävän. Toivottavasti sinun tyttäresi ymös löytää ystävän!