Mitkä asiat yllättivät synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen?
Tuossa yhdessä aloituksessa kyseltiin, miltä synnytyskivut tuntuu ja siellä MUSTIKKAMAITO otti minusta todella hyvän aiheen esille, eli synnytyksen jälkeisen ajan.
Nyt mie kyselisinkin teiltä muilta mammoilta, että mikä yllätti synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen?
Omalla kohdalla synnytyksessä yllätti se, että se ei tehnytkään niin kipeää kuin olin kuvitellut ja oli loppuen lopuksi paljon helpompaakin kuin mitä ajattelin. Olihan se tietysti todella rankka fyysinen suoritus, josta toipuminen kestää pitkään.
Synnytyksen jälkeisestä ajasta mie stressasin vähän jo etukäteen.. miten kipeänä sitä on, onko runsasta vuotoa ja kivuliaita jälkisupistuksia. Ei ollut onneksi kumpaakaan, eikä repeämäkään haitannut tikkeineen pitkään. Suurin yllätys oli tuo henkinen puoli, sitä oli niin tajuttoman herkkänä kaikelle.. joka asia itketti taikka nauratti ihan hirveästi. Tasaisesta ja seesteisestä olotilasta, joka oli tullut tutuksi raskausaikana, ei ollut enää tietoakaan.
Nämä nyt tuli mieleen, tulee varmaan enemmänkin jos miettii.. Mutta mites muilla?
Kommentit (52)
-miten paljon supistukset sattuivat (minulla käynnistettiin synnytys cytotec-muruilla)
-ettei ilokaasu saanut aikaan muuta kuin huonon olon
-miten epiduraali (Naropin-Sufenta) olikin niin tehokasta kipuihin
-miten aika meni kuin siivillä, ajan kulua ei edes tajunnut kun supisti
-imetys oli mielestäni helpompaa kuin osasinkuvitella, mutta yllätys oli miten arat nännit olivat aluksi!
-miten maidon nouseminen rintoihin tekikin niin tuskaa ennen kuin maidon tulo tasaantui
-miten vauvassa onkin kiinni aluksi
-miten hoikka olo oli synnytyksen jälkeen
-miten äkkiä vauva kasvaa ja miten äkkiä uusi vauvakuume jo alkaa iskeä päälle
Kaisu 3,5 kk synnytyksestä
Synnytyksen kesto: Esikoisen synnytys kesti 7,5h. Toinen synnytys kesti 1,5h. Vaikka asumme 10min päässä sairaalasta, sinne tuli kiire! Se oli suoraan saliin ja ponnistamaan ja vauva syntyi, kun olin ollut sairaalassa 20 minuuttia.
Synnytyksen helppous: Jaksoin heti käydä suihkussa ja jos epparihaavaa ei olisi ollut olisi tuntunut siltä, kuin ei olisi synnyttänytkään. Esikoisesta olin vielä 3 päivää synnytyksen jälkeen niin heikossa kunnossa, että taju meinasi lähteä, jos oli pitempään pystyssä.
Nopea toipuminen: Synnytyksestä on nyt viikko ja olen loistavassa kunnossa. Epparihaavakaan ei ole vaivannut enää pariin päivään.
-Että synnytyksessä ei välttämättä tule repeämiä.
-Että jos istukka ei irtoa, se irrotetaan nukutuksessa. Leikkaussaliin lähtö pelästytti, olin tottunut yhdistämään leikkaussalin johonkin tosi vakavaan.
-Olin odottanut huumaavia onnen ja rakkauden tunteita synnytyksen jälkeen, olinkin väsynyt ja itkuinen, masentunutkin ilman syytä. (...ne hormonit...)
-Virtsankarkailu yllätti.
-Jälkivuodon runsaus ja kesto, se kesti monta viikkoa, vaikka kaikki oli ok. (ei siis kohtutulehdusta tmv.)
-Heikko kunto. Vielä viikko ennen laskettua aikaa vaapuin kymmenen kilometrin lenkin, ja muutenkin kävelin paljon synnytykseen asti. Synnytyksen jälkeen olin vähällä pyörtyä huoneesta toiseen kävellessäni.
-Että imetys onkin taitolaji, eikä luonto aja tikanpoikaa puuhun.
- että se ei ollutkaan niin kamalaa (olin varautunut pahempaan juuri tämän takia ;) )
- toisella kerralla: että istukka ei irtoakaan (jouduttiin tekemään käsinpoisto, menetin 3l verta, sain hemohessit ja verensiirrot, silti hb osastolla 70 -> heikko olo)
Synnytyksen jälkeen:
- eka krt: vauvaa kohtaan ' älytön' suojeluvaisto -> olin ihan kireänä jos joku muu kuin mieheni/äitini piti esim. vauvaa sylissä.
- JÄRKYTTÄVÄ maidontulo! Kukaan ei ollut kertonut siitä, mitä tehdä jos maitoa tulee LIIKAA!
- Ja edellisestä johtuen toistuvat rintatulehdukset yllättivät myös. Olin kuullut sanan mutta en mitään muuta, luulin, että se on jotain harvinaista. Itselläni ensimmäinen kun vauva oli 1vkoa, toinen kun 5vkoa jne. Ja kuume pomppasi aina 41 asteeseen...
Reilu vuosi sitten esikoinen syntyi ja yritän muistaa mikä yllätti, ainakin
-miten urhea olin synnytyksessä, tykkäsin siis siitä kivuista huolimatta
-ammeessa lilluminen ei tuntunutkaan hyvälle vaan suihku oli parempi
-synnytyksen jälkeen kun vauva laitettiin rinnalle, tungettiin heti rintakumi nännille ennen kuin edes kokeiltiin muuta
-miten imetys sattui ja ei onnannut millään ilman rintakumia
-jälkisupistukset oli kamalia, ja ne tuli etenkin imettäessä, mikä lisäsi sen epämukavuutta
-miten sairaan hyvältä sairaalan ruoka maistui ja miten paljon tuli syötyä ekoina viikkoina
nämä tulivat nopsaan mieleen
Kovasti kaipaan synnyttämään vaikka pikkukakkosen yritystä ei ole edes aloitettu.
Kaikki aina sanoivat, että kyllä sen supistuksen tunnistaa - enpä todellakaan tunnistanut...
Olin varautunut siihen, että sairaalassa joutuu odottelemaan kyllästymiseen asti ja että ensikertalaisella synnytys kestää kamalan kauan - todellisuudessa hyvä, että ehdin sairaalaan...
Olin varma, että osaisin heti ponnistaa oikein - ponnistaminen oli koko synnytyksen vaikein osa...
Odotin, että synnyksen jälkeen olisi jotenkin huonossa kunnossa - enpä ollut...
No en osannut odottaa, että alapää voi olla niin kipeä, ettei kärsi istua ! Minulta leikattiin eppari, vaikkakaan ei isosti. Järkyttävän kipeä...
En myöskään osannut odottaa, että pahinta olikin se, kun rinnat pakkasivat maitoa täyteen, nännit kipeytyivät niin, että lapsen imiessä tuntui, että varpaat irtoaa :) Paitakaan ei saanut koskea rintoihin, käsiä ei voinut pitää normaalisti kylkiä vasten... Ja että vauva voi olla kokoajan tississä kiinni... Mieluiten vuorokauden ympäri ja irrottamatta otettaan edes nukkuessa ! Minä kun olin ajatellut, että vauva syö vatsansa täyteen ja nukkuu sitten aikansa irrallaan minusta...
Tuplien suunnitellussa sektiossa ei sitten yllättänyt juuri mikään - paitsi se, että tuplat olivatkin oikeasti sellaisia vauvoja, jotka söivät aikansa ja nukkuivat vaunuissa :)
(joka oli juuri niin kamala kuin kuvittelinkin..)
Etukäteen stressasin suolen tyhjentymistä synnytyspöydällä. Tulihan ne kakat, mutta en sitä edes huomannut.
Ja tosiaan, että helpotus ei tule vielä lapsen synnyttyä-ne jälkeiset nääs..
Synnytyksen jälkeen yllätys -kuinka helppoa imetys on- pukamat voivat tulla vasta synnytyksen jälkeen-peräsuoli roikkuu ulkona monta viikkoa jälkeenpäin- lapseen ei rakastu silmittömästi samantein-> vei aikaa kuukausia
itse asiassa ihmettelin miksi synnyttäneiden osastolla oli synnyttämättömiä kun itse asiassa suurimmalla osalla ei maha lähdekään synnytykseen.
Että synnytysosaston hoitajat vähän välittävät äideistä. Hoitajat istuvat päivät pitkät lasikopissaan juttelemassa ja äitejä käydään katsomassa kerran aamulla ja silloinkaan ei opasteta mitään. Ekalla vauvalla ihmetytti, tokalla olin vaan tyytyväinen kun sain olla rauhassa (mutta miksi silti ei päästetty kotiin ?++)
- synnytys saattaa todella kestää useita vuorokausia.
- siirtymävaiheessa kivut voivat todella olla aivan helvetilliset.
- vauvan synnyttyä en suurinpiirtein välittänyt koko vauvan olemassaolosta, olin vain niin onnellinen, kun kipu loppui.
- kaikesta kauheudesta huolimatta vannoin jo samana iltana, että voisin vaikka heti käydä kaiken läpi uudelleen.
- imetys ei välttämättä lähdekään sujumaan itsestään.
- synnytys on lastenleikkiä verrattuna vastasyntyneen hoitamiseen.
muutama asia, jotka yllättivät:
- se, että mies ei saanutkaan olla sairaalassa kanssani koko ajan, niinkuin neuvolassa ja valmennuksessa aina sanottiin. Lapsivesien mentyä lähdime yhdessä jännittyneinä synnyttämään. Olin järkyttynyt, kun minut laitettiinkin vuodeosastolle " nukkumaan" ja mies kotiin, että soittele sitten aamulla, mikä on tilanne! Yhtään en nukkunut, vaan vietin pelottavan yön pimeällä osastolla, supistukset alkoivat heti sinne tultuani, enkä sitten tiennyt olisiko pitänyt niitä vielä jotenkin kellottaa (en edes nähnyt kelloa pimeässä) enkä kehdannut häiritä yöhoitajaa... Oli todella orpo olo sinä yönä.
-epiduraalin laitto oli hankalaa. En kertakaikkiaan siinä kipujeni keskellä osannut mennä/päässyt siihen asentoon, mihin olisi pitänyt ja ympärillä anestesialääkäri, kätilö, kandi ja mieheni hokivat että taivuta selkää, taivuta selkää....
-epiduraali todella tehosi, maailman paras keksintö mielestäni!
-en muista että ponnistaminen olisi sattunut, vaikka epiduraali ei enää vaikuttanutkaan. Olin vain kauhean väsynyt!
-yllätyin että jaksoin kuin jaksoinkin ponnistaa vauvan ulos (ponnistusvaiheen kesto 1t 15min), vaikka jossain kohtaa olin jo ihan luovuttamassa, halusin vain kotiin, pitäkää vauvanne, ajattelin!
-positiivisesti yllätyin siitä, että en saanut peräruisketta eikä karvojani ajeltu (olin luullut että nämä ovat automaattisia asioita ja etukäteen jopa pelottivat minua...)
- pissaaminen ja kakkaaminen synnytyksen jälkeen (pissaaminen jo avautumisvaiheessa) olivat todella vaikeita. Kolme päivää meni ennen kuin tuli vähän kakkaa ja uskalsin lopultakin toivoa, että vielä pääsen kotiinkin sairaalasta.
- kesti jonkun aikaa tajuta, että vauva on todella minun, että olen oikeasti alaikäisen lapsen huoltaja, jolta kysytään esim. suostumusta tutin antamiseen, rokottamiseen yms. Ihmettelin, että mitä ne multa tuollaisia kysyy, enhän minä mitään vauvoista ymmärrä...
- että maitoa voi tulla ihan järjettömästi!
- että seksiä ei todellakaan tehnyt mieli pariin kuukauteen ja kun se sitten tuli ajankohtaiseksi, jännitti enemmän kuin aikanaan eka kertaa
- että vaikka sanotaan, että imettäminen auttaa paikkoja palautumaan nopeammin, niin mm. seksivaikeudet ja epparihaavan kipu loppuivat vasta kun lopetin imettämisen
- ja kun olin jo luullut, että alapääni ei koskaan palaa entiselleen ja että seksi ei voi enää ikinä olla täysin kivutonta, vuoden kuluttua synnytyksestä se oli jo parempaa kuin ennen ja on koko ajan vaan parantunut viime aikoihin saakka. (Nyt odotellaan toista lasta syntyväksi rv 36+4 ja olen varautunut unohtamaan seksin loppuvuodeksi...) :)
-että en tunnistanut supistuksia; neuvolassa sanottiin, että kyllä sen sitten huomaa, kun on synnytys käynnissä, supistusten aikana ei pysty edes puhumaan. Minä kyllä puhuin ihan sujuvasti sairaalaan asti, siellä homma meni sitten itkuksi ja ulinaksi, kun ei tarvinnut enää esittää urheaa...
-että vauva voi viimeisen neuvolakäynnin jälkeen vielä kääntyä raivotarjonnasta jalkatarjontaan; aikaa viimeisen neuvolakäynnin ja vesien menon välillä 12h
-että mies hoiti alusta asti vauvaa tunnollisesti ja hellästi, kun itse makasin kipeänä sektion jäljiltä
-että alkuun minua oikeasti pelotti se, että vauva herää ja tarvitsee jotain, ja en tiennyt mitä, ja että joutuisin taas yrittämään imettämistä (maidon nousuun meni 5 päivää), mikä sattui!
-että vauvan itkuja ja muita viestejä oikeasti oppii tulkitsemaan
-että minua oikeasti pelotti ihan sairaasti ajatus aivastamisesta, yskimisestä, niistämisestä, nauramisesta tai _vatsan toimimisesta_ sektion jälkeen. Tuntui että haava aukeaisi varmasti...
- Synnytykseni ei mennytkään lainkaan niin kuin olin kuvitellut ja kuten valmennuksessa oli kerrottu. (Jouduin kiireelliseen sektioon vauvan liikkumattomuuden ja sydänkäyrän romahdusten sekä korkeiden verenpaineiden vuoksi, joiden syyksi selvisi pari pvä myöh. raskausmyrkytys.)
- Koin ensimmäisen kerran, miltä tuntuu olla potilas, leikkauspotilas ja olin täysin muiden armoilla. (Olen itse hoitoalalla ja sairaalatyö tuttua.)
- Se, miten vieraalta uusi ihminen tuntuu ja kuinka häneen pitää tutustua, edes itkua ei tunnista. Samalla kuitenkin on ihan luonnollista olla äiti ja vaistot toimivat.
- Vauvani suloisuus ja helppous.
- Sopeutuminen vauva-arkeen, sen tuomat myllerrykset ja toisaalta se tunne, että tämänhän kuuluu olla näin ja että ihan kuin vauva olisi aina ollut perheessämme.
Charlotte ja poika 4kk
- supistukset olivat alusta saakka kivuliaita
- ponnistusvaihe kesti 1,5 h ja oli muutenkin aivan kamala!
- rakkaus vauvaan ei syntynytkään samalla kun lapsi syntyi, vaikka olin hellinyt ja rakastanut masuasukkia. Lähinnä olin hämilläni, että tämä kaveriko mahassani muka on möyrynnyt...?
- vessassakänti, etenkin kakkaaminen, oli aluksi tuskaa. Meni pari päivää ennen kuin eka kakka tuli Levolacin avustuksella ja pelkäsin sitä kuollakseni, tuntui kuin jotain repeäisi...
- peräpukamat synnytyksen jälkeen. AUH!
- isoa masua on hirveä ikävä! :)
- Vesien menossa yllätti se etteivät vedet menneetkään kerralla, vaan että sitä vain tuli ja tuli ja tuli.... Oli ongelmia päästä taksiin kun kaikki vaatteet kastuivat kerta toisensa jälkeen (siitä huolimatta että pidin housuissa pyyhettä...), enkä ihan märissä housuissa olisi viitsinyt lähteä :)
- Synnytyskivut eivät olleetkaan niin pahoja kuin olin kuvitellut. Eivät ne kyllä mitenkään lieviä olleet mutta ei nyt sentään ihan tajukaan mennyt niin kuin olin ajatellut.
- En voinut pahoin/ollut tokkurainen koko synnytyksen aikana. Tästä olin positiivisesti yllättynyt. Varsinkin alkuvaiheessa kun supistusten väli oli n. 5 min oli olotila supistusten välisenä aikana aivan normaali.
- Epiduraali ei vienytkään kipuja kuin ihan hetkeksi. Toisen annoksen jälkeen tunsin supistukset aivan selvästi koko ajan ja puudutus vei vain pahimman terän kivusta.
- Kuinka huonossa kunnossa voi ihminen synnytyksen jälkeen olla.... Ja vielä niin pitkän ajan.... Ja kuinka inhottavilta jälkisupistukset voivat jo ensisynnyttäjällä tuntua. Odotan kauhulla seuraavaa kertaa.
- Kuinka sitä mahaa tulee ikävä. Vauva syntyi vasta 2 vkoa lasketun ajan jälkeen ja olin aivan vakuuttunut ettei mahaa tulisi ikävä. Haikeus iski kun näin mahani peilistä sairaalassa (kokovartalopeili suihkussa, juuri se mitä vastasynnyttänyt nainen kaipaa... ;) ). Oli jotenkin yksinäinen olo (vauva oli jäänyt isänsä kanssa huoneeseen). Piti oikeen itselleen muistuttaa että siellä se sama vauva nyt makailee jota silittelit ja jolle juttelin viimeiset 9 kk.
- Pieni vauva ei nukukkaan päiväunia. Meillä ei siis ensimmäiseen 2 kk nukuttu päivällä ollenkaan, lukuunottamatta muutamaa päivää heti synnytyksen jälkeen.
Eli paljon oli ihmeteltävää :)
- että kätilö voi pilata koko synnytyksen ja mielen moneksi kuukaudeksi sen jälkeen
- Ettei eppari ollutkaan pahin kipu jälkikäteen, vaan ne repeämät jotka olivat vielä syvemmät sekä katkennut häntäluu (jonka tajusin vasta kotona) ja peräpukamat (jotka nekin tajusin vasta kotona).
- että pidätyskykyä ei ollut kakan eikä pissan suhteen, mutta kakkaaminen oli yhtä helvettiä ja pitkään!
-ettei voinut käydä koskaan normaalisti vessassa vaan aina suihkutella ne 50pv mitä tikit sulivat
- etten tuntenut yhtään, mitä ponnistin. Kuuluisaa ponnistamisen tarvettakaan ei tullut, joten jäi jotenkin " vajaaksi.." koko kokemus.
-että sieltä tuli tosiaan ihan oikea vauva!
-ettei synnytyssalissa, eikä myöhemmin osastollakaan juuri neuvottu raakiletta äitiä. Mm. röyhtäyttämisestä ei kerrottu yhtään mitään. Petikaverilta huomasin koko homman. Myös imetysohjaus oli ihan perseestä, sitten joku ulkomaalainen harjoittelija antoi parhaita ohjeita.
- että lisämaitoa tukittiin ihan simona ja ihan hulluissa tilanteissa - jopa silloin kun äiti ei ollut paikalla! Haittasi hirveästi imetystä. Myös tutti oli tukittu suuhun vaikka olin sekä suullisesti että kirjallisesti sen kieltänyt.
-että kätilöt syyllistivät täysimetysaikomuksista. Minulla oli pieni vauva, mutta vakaa aikomus saada imetys toimimaan. pari päivää ennen sairaalasta lähtöä jo aloitettiin että " ...kai sitten olet ostanut tuttelia kotiin?" ja kun sanoin että on purkki, mutten aio antaa, tuntui että meinasivat jättää sairaalaan.
-etten synnytystä edeltävän päivän jälkeen enää koskaan voinut rauhassa lähteä yhtään mihinkään tai tehdä yhtään mitään ihan yksin tai " huoletta."
- onneksi minulle oli kerrottu, että imetys sattuu ekat 3 viikkoa, että kannattaa imettää aina kun vauva haluaa, että synnytyksessä sitten kun sattuu aivan kamalasti se ei kestä enää kauaa, ja että osastolla olevat kätilöt ovat kamalia. Nämä pitivät kaikki prikulleen paikkansa.
mm. parempaa tuuria tällä kertaa toivova kantapään kautta monta asiaa oppinut
eikkuli, hippu 12+1 ja esikoinen 1v7kk
- se, että kipu oli heti ensimmäisestä supistuksesta lähtien viiltävän voimakasta, ja sietokyvyn rajoilla
- se, että alusta asti tunsin voimakasta tarvetta kävellä ja liikkua ympäriinsä supistuksen ajan, mikä edesauttoi kivun sietämistä
- se, että kun pääsimme sairaalaan, minut laitettiin " käyrille" ja siinä piti tuskissaan maata vaikka kuinka kauan (1/2h - 1h) ilman mitään kivunlievitystä odottamassa sitä, että supistukset ja vauvan liikkeet piirtyvät koneelle
- koko kehon hallitsematon tärinä, joka alkoi lähestulkoon heti sairaalaan päästyämme, ja jatkui koko synnytyksen ajan, epiduraalin laiton jälkeenkin
- ponnistamisen vaikeus epiduraalin vaikutuksen alla; en osannut kohdistaa ponnistusta oikein
- se, että olimme suurimman osan aikaa kahdestaan mieheni kanssa synnytyshuoneessa; lukuunottamatta kätilöopiskelijaa, joka oli todella tärkeä tuki ja turva ennakkoluuloistani huolimatta
Synnytyksen jälkeen minut yllätti
- se, että äidinrakkaus ei vallannut minua samantien, vaan pikkuhiljaa sen myötä, kun opin tuntemaan tuon pikkuihmisen läpikotaisin
- se, että hormonit laittavat pään ihan sekaisin, ja k.o. seikasta johtunut älytön itkuherkkyys
- se, että kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, vaan vauvamme joutui syntymänsä jälkeen viikoksi lastenosastolle tulehduksen takia
- imetyksen opettelun vaikeus, ja epävarmuus maidon riittämisestä
Fyysisesti olen toipunut synnytyksistä hyvin (3),ei raskausarpia,ylimääräisiä kiloja yms.Yllätyksenä tuli nämä hormonaaliset muutokset (mielialan heittelyt) ja kuinka raskasta äitiys
on ihan henkisestikin.En ollut mitenkään superonnellinen kun vauvaarki alkoi,olen alkanut nauttimaan vauvoista noin 4kk ikäisestä lähtien.alku on aina sellaista hakemista uuden vauvan kanssa.
Kaikkein kovimmille olen joutunut tuon henkisen puolen kanssa. Vaavi oli odotettu ja toivottu, mutta koville tämä sopeutuminen äitiyteen aluksi otti.
Muita yllättäviä juttuja:
- synnytys oli paljon kauheampaa kuin olin kuvitellut
- epiduraali ei kauheasti auttanut
- miehestä olikin paljon apua synnytyksessä (ilman miestä kokemus olisi ollut ihan kauhea)
- eppari parani tosi nopeasti ja helposti
- jälivuoto olikin tosi vähäistä
- imetys osoittautukin puuhaksi jota täytyy harjoitella ja siltinkin homma on aluksi tosi takkuavaa
- järkyttävä hormoonimyrsky synnytyksen jälkeen (pari viikkoa meni ihan sekavassa olotilassa, en pystynyt mihinkään toimintaan, onneksi mies piti meistä huolta...)
- ÄITIYS ON PALJON PALJON IHANAMPAA KUIN OLIN IKINÄ UNEKSINUT!
huolestuisi, se että lääkäritkin tosiaan mokaavat, se että lapsi melkein kuoli, se että jouduimme elämään vauva-ajan erityisen suuren huolen kera...ja ennen kaikkea yllätti se, että anteeksi ei pyydellä
tulevat mieleen vajaan 2,5 vuoden takaa. Nyt jännitetään milloin pikkukakkonen päättää tulla maailmaan ...
- Ammattilaisille voi sattua pahojakin mokia mm. tarjonnan arvioinnissa
- Synnyttämään mennessä palvelu voi olla todella tylyä ja itse voi joutua siinäkin tilanteessa " taistelemaan" (Jorvi maaliskuu 2003)
- Imetys ei käynnisty välttämättä automaattisesti vaan sen eteen voi joutua tekemään töitä
- Synnytystä on todellakin turha suunnitella etukäteen
- Miten nopeasti lapsi tuntuu niin omalta ja niin rakkaalta
- Miten lunnollisesti ja automaattisesti vauvan hoito voi sujua
- Miten nopeasti sektiosta voi toipua (6 viikon päästä jumppasin ja kuntoilin jo " täysillä" )
- Miten vähän aikaa jälkivuoto kesti (2-3 päivää)