Mitkä asiat yllättivät synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen?
Tuossa yhdessä aloituksessa kyseltiin, miltä synnytyskivut tuntuu ja siellä MUSTIKKAMAITO otti minusta todella hyvän aiheen esille, eli synnytyksen jälkeisen ajan.
Nyt mie kyselisinkin teiltä muilta mammoilta, että mikä yllätti synnytyksessä ja synnytyksen jälkeen?
Omalla kohdalla synnytyksessä yllätti se, että se ei tehnytkään niin kipeää kuin olin kuvitellut ja oli loppuen lopuksi paljon helpompaakin kuin mitä ajattelin. Olihan se tietysti todella rankka fyysinen suoritus, josta toipuminen kestää pitkään.
Synnytyksen jälkeisestä ajasta mie stressasin vähän jo etukäteen.. miten kipeänä sitä on, onko runsasta vuotoa ja kivuliaita jälkisupistuksia. Ei ollut onneksi kumpaakaan, eikä repeämäkään haitannut tikkeineen pitkään. Suurin yllätys oli tuo henkinen puoli, sitä oli niin tajuttoman herkkänä kaikelle.. joka asia itketti taikka nauratti ihan hirveästi. Tasaisesta ja seesteisestä olotilasta, joka oli tullut tutuksi raskausaikana, ei ollut enää tietoakaan.
Nämä nyt tuli mieleen, tulee varmaan enemmänkin jos miettii.. Mutta mites muilla?
Kommentit (52)
Ja yllätykset olivatkin sitten lähinnä iloisia.
Eniten yllätyin synnytyksen jälkeen siitä, että " tässäkö tämä nyt oli?" . Eli olin periaatteessa tosi hyvässä kunnossa heti synnytyksen jälkeen, pystyin ihan hyvin kävelemään ja käymään suihkussa, olin pirteä eikä ollut yhtään voimaton olo. Istumaan enkyllä samana päivänä pystynyt, mutta jo seuraavana kyllä.
Mutta sitten kotiin päästyäni yllätyin siitä, kuinka kamalan huono kunto mulla oli. Olin kuitekin liikkunut koko raskausajan, ja kuvittelin, että olisin ollut hyvässä kunnossa. Mutta ei, kaikki oli vähän raskasta ja rasittava, ja pienikin kävelylenkki uuvutti.
Ja toinen mikä yllätti, oli se, että tuntui kuin sisäelimet olisivat tosi pitkään olleet pois paikoiltaan. N. kuukausi synnytyksen jälkeen yksi mies tönäisi minua vahingossa, ja vielä silloinkin tuntui, kuin kaikki sisäelimet olisivat hölskähtäneet sisälläni.
Mutta eipä oikeestaan muuta ihmeellistä. Tietty tunteet vähän myllersi, ja teki mieli itkeä kaikkien niiden vauvojen puolesta, joita ei rakasteta tässä maailmassa, kun omaa vauva oli niin äärimmäisen tärkeä.
..etenkin ilokaasun ansiosta hauskakin kokemus. Kun sai vauvan rinnan päälle ei tullutkaan suurta tunnemyrskyä ja kyyneleitä " vaikeuksien kautta voittoon" , vaan ennemminkin sitä vaan ihmetteli vauvaa ja sitä kuinka rauhallinen ja epädramaattinen synnytys oli ollut.
Myös sitä ihmettelin että vauva oli synnyttyään niin rauhallinen " ää ää, mä synnyin" eikä mitään yhtäjaksoista huutoa.
Mies ihmetteli sitä kun en ollutkaan yhtään kiukkuinen tms. vaikka siitä oli perhevalmennuksessa etukäteen varoitettu.
Synnytyksen jälkeen oli ihan omituista olla ilman sitä rantapallovatsaa, tuntui että on keskivartalon kohdalta kuin masai-naiset kaulasta ilman korotusrenkaita. Kävellessäkin joutui tekemään kovasti töitä vaikka ennen synnytystä olin viimeiseen asti tehnyt kävelylenkkejä. Surin kuitenkin jonkin verran vatsan poismenoa.
3 viikkoa kesti imetys käynnistyä kunnolla mitä ennen perslihakset joutuivat koville kun imetin kaikki päivät aina kun vauva oli hereillä.
kun tulin sairaalasta kotiin, sain omat vaatteet päälle, ja katsoin itseäni ensimmäisen kerran kokovartalopeilistä viikkoon, ensimmäinen reaktio oli: " missä miun masu!!" ja kyyneleet tuli silmiin. Vaikka olikin todella ihanaa yltää taas laittamaan itse sukat ja kengät jalkaan, ja vanhat farkutkin meni ongelmitta päälle, tuli silti vähän paha mieli, kun se iso masu oli poissa. Sitä masua (siis vauvaa siellä) oli kuitenkin 9 kuukautta rakastanut, ja siihen ehtinyt tavallaan kiintyä. Nyt ei kyllä enää ole sitä isoa masua ikävä enää, vaikka toisinaan tuntuukin, että olisipa ihanaa olla taas raskaana!
Synnytyksessä ei yllätyksiä oikeastaan tullut, kun en tiennyt yhtään, mitä odottaa. Ehkä se nopeus yllätti, ensisynnytykseksi tuo vähän yli 3h kun on jo melkein syöksy. :)
Synnytyksen jälkeen eniten taisi yllättää se, että pidätyskyky hävisi ihan kokonaan, ilmeisesti juuri tuon nopean synnytyksen vuoksi. Eli siinä vaiheessa kun tuntui sille, että nyt on pissahätä, piti jo olla vessassa tai tuli housuun. Sitä kesti ehkä pari tuntia, sitten lihaksisto alkoi taas totella edes vähän käskyjä. Ja minulla oli siis lantionpohjan lihakset todella hyvässä kunnossa ennen synnytystä, kertaakaan ei edes raskauden aikana lirahtanut yskiessäkään.
* että tarvittiin muutakin kuin omat ponnistukset syntymiseen (kätilö painoi vatsan päältä, kun kohtu väsyi)
* epiduraali ei todellakaan vienyt tarpeeksi kipuja minulta
* ei tullut tunnemyrskyä nähdessäni vauvan
* kuinka huonoon kuntoon menee synnytyksen jälkeen (meinasin nukahtaa autoon kun jouduin kävelemään synnäriltä pois) ;P
* ulostaminen ei onnistunut normaalisti piiiiitkään aikaan
* vauva ei huuda koko ajan, se syö ja nukkuu sitten :)
* Kaikki alavartalon osat muuttaa paikkaansa, tai siltä ainakin tuntui, kun kävelylenkkikin teki tiukkaa
*pidätyskyky ei mennyt vaikka olikin pitkä ponnistusvaihe
* imetys ei ole maailman ihanin asia
* Mulla oli kans tuo " masuikävä" , tuntui kuin joku olisi vieläkin potkinut vatsassa.
* Vatsa katosi synnytyksen jälkeen heti
12 vuotta sitten, ei ollut nettihienouksia, joista olisi voinut kysellä mitä vaan. Luin kyllä vauvalehtiä, mutta niissä ei koskaan puhuttu mitään synnytyksen jälkeisestä ajasta.
Ekan synnytyksen jälkeen en uskaltanut pissata. Kätilö kulki perässäni ja uhkaili katetrilla. Lopulta hän änkesi samaan vessaan tarkastamaan että saan jotain ulos. Se oli tosi tuskallista. Toinen, se isompi hätä vasta kummittelikin mielessäni, onneksi sain sairaalassa jotain pipanoita, jotak auttoivat tässäkin painajaisessa. Ei ihan heti tee mieli pinnistellä niillä lihaksilla, joita on käyttänyt vauvan puskemiseen.
Imettäminen SATTUI alkuunsa aivan järjettömästi, kuten myös seuraavien kohdalla.
Maidon pakkautuminen oli todella kivuliasta, ei ollut itku kaukana.
Kun sitten rintatulehdus iski niin pahana, että rinta jouduttiin avaamaan ja puristamaan mätää ulos, olin valmis vaihtamaan sen uuteen synnytykseen.
Kyllä tieto lisää tuskaa. Siksi en juuri nyt (tällä hetkellä rv 40+1),
halua lukea kenenkään tarkkoja synnytyskertomuksia.
yllätyksenä tuli se,ettei homma ollutkaan ohi,kun vauvan sai rinnalle. Ettei siinä vaiheessa voinutkaan vielä huokaista helpotuksesta. Neuvolassa oli kyllä kerrottu,että istukka voi irrota ennenaikaisesti ja mitä siitä voi seurata. Missään vaiheessa ei puhuttu,että välttämättä istukka ei irtoa vauvan synnyttyä lainkaan... Neuvolassa kerrottiin myös,että voi menettää jopa 2 litraa verta.. No minulta se istukka ei irronnut ja verta meni lähes 4 litraa!
Synnytyksen jälkeen yllätti imetyksen vaikeus! Onneksi olin sinnikäs, sillä aika pian alkoi sujua.Maitoa riitti ja oli loppujenlopuksi sitten tosi helppoa,kun eväät oli aina mukana.
Myös se yllätti,miten kauheaa oli olla edes hetki erossa vauvasta! Etukäteen olin naureskellut äideille,jotka ei voi jättää hetkeksikään vauvojaan. Sitten yllättäen itse koin ihan fyysistä pahoinvointia jos piti olla vauvasta erossa : )
Saa nähdä mitä yllätyksiä tämä toinen synnytys tuo tullessaan..
ai että kun ärsyttää, kun aina sanotaan miten kivut loppuu kun seinään, kun vauvan saa ulos!
eihän se ihan niin ole, läheskään kaikilla. kätilöt painelevat mahaa kovakouraisestikin, että istukka tulisi ulos, pientenkin repeämien ompelu voi sattua, puudutuspiikki sattuu...
ja myös ensisynnyttäjällä voi olla todella karmeat jälkipoltot!
positiivisesti yllätyin siitä, että tosiaan jaksoin ponnistaa molemmat pihalle.
kun ensimmäinen oli tullut puolen tunnin ponnistuksen jälkeen, tuntui että tekisin ihan mitä vaan, että pääsisin sektioon, että saisin levätä.
olin ihan valmis luovuttamaan, mutta jostain sitä sai yliluonnollista voimaa, että jaksoi vielä toisen.
en vieläkään ymmärrä että mistä..:)
niin joo, yllätyin myös siitä, ettei epiduraalipuudutteen pistäminen sattunut yhtään, ja sen saantiin kului vartti siitä kun olin pyytänyt sitä kätilöltä!
- Supistukset voivat olla helkkarin kipeitä ja jatkua useita öitä, mutta laantua aamua kohden. Eli omalla kohdallani vasta kolmas yö järkyttävien supistusten kanssa oli SE yö, jolloin tyttäremme syntyi
- Että supistukset voivat sattua niin paljon! Kuin jalkoja olisi sahattu ja revitty irti, ihan hirveää. Supistelu hämärsi ajatukset ihan täysin, ajantaju meni ja yritti vain selvitä.
- Että epiduraalista ei välttämättä ole juurikaan lievitystä siihen valtavaan kipuun.
- Että supistuskäyrästä loppui asteikko kesken, kun supistusten voimakkuutta mitattiin.
- Että totaalisen nääntyneesä ja tärisevästä synnytyksen jälkeisestä tilasta toipuu jalkeille vuorokaudessa.
- Että tyhjentyneessä mahassa löllyvät sisäelimet saavat voimaan huonosti.
-Että rusinatissikin muuttuu Pamela Andersoniksi, kun maito nousee.
Olisihan näitä, mutta ei kukaan jaksa kaikkia mun ihmetyksiä lukea! :)
*että epiduraali ei olekaan heti " kuin taivas" . Mulla auttoi vasta toinen annos, joka sitten vei jalat alta.
*samoin kivut ei loppuneet kun poika syntyi, sit vasta se kätilö alkoikin mahaa puristella.. ja sit sitä puristeltiin joka päivä sairaalassa kanssa.
*että en koekaan sitä tunnemyrskyä kun lapsi syntyy. Ne tunteet tuli pieninä purskahduksina vähitellen ja itseasiassa vasta 1kk päästä tajusin mitä oli äidinrakkauden-tunne oikeasti.
*että jo 1kk päästä synnytyksestä olin ihan valmis tekemään sen uudestaan, lähes kaipasin synnytystä, samoin mahaa. (joku hormoni oikku taatusti ;)
*että sairaalassa ei todellakaan kannusteta ja ohjata imetykseen >:(
*että maito ei nousekaan
*selvisin ilman epparia ja tuli vain ihan pieni repeämä, ulkosynnyttimiin. Se parani yllättävän nopeasti, jo neljäntenä päivänä synnytyksestä pystyin istuutumaan _melkein_ normaalisti.
*että jokunen päivä synnytyksen jälkeen kävelin tosi hassusti. Ihan kuin koko lonkka olisi ollut jäykkä.
*että synnytyksen jälkeen väsyneenä, ei saakaan nukuttua.
*että seksielämä oikeesti voi parantua synnytyksen jälkeen, paljon.
*että jälkitarkastuksen aikaan ainoa merkki synnytyksestä on löllömaha ja raskausarvet. Lääkärikin kysyi että tuliko tänne mitään? Ja mies vakuuttaa että samalta tuntuu <3
*synnytyksen jälkeen, syödessä maha venyy alaspäin kuin vedellä täytetty ilmapallo jota roikutetaan vaan suuaukostaan. Ihmettelin pari päivää mikä on tää tunne aina syönnin jälkeen, mutta sitten tajusin että kohtu ei enää kannattele ja litistä mahalaukkua ylöspäin
*että osastolla on toosi tylsää mutta silti mielenkiinto ei riitä tekemään mitään, eikä lukemaan mitään. Ei olisi yhtään vähempää voinut kiinnostaa joku janina frostell joka oli uusimmassa annassa silloin.
" *että epiduraali ei olekaan heti " kuin taivas" . Mulla auttoi vasta toinen annos, joka sitten vei jalat alta."
Sama täällä. En myöskään ollut koskaan ajatellut, että kipu voi olla niin kova, että sitä on puolitajuton. Mies sanoi jälkikäteen jotain mun " nukkumisesta" synnytyssalissa. Todellisuudessa heiluin jossain twilight zonella kipujeni kanssa...
" *että synnytyksen jälkeen väsyneenä, ei saakaan nukuttua."
Olin valvonut 40 tuntia putkeen kun tyttö syntyi. Siltikään en saanut nukuttua yhtenäkään yönä sairaalassa kuin muutaman tunnin. Ensi kerralla pyydän heti unilääkkeitä!
- että kakalle meno synnytyksen jälkeen voi olla melkein pelottavampaa kuin lapsen synnytys...Huhhuh.
- että ensi viikkoina ero lapsesta, vaikka vain tunnin verran, sattui fyysisesti. Enkä ole todellakaan mikään hentomielinen nössö.
* epiduraali ei juurikaan auttanut
* repeämät, en varmaan ollut ajatellut sellaisen mahdollisuutta ennen synnytystä
* en osannut ajatella kuinka ihanaa synnytys voikaan olla
* synnytyssalissa ei tarvinnutkaan nolostua mistään (peräruiskeesta, pissaamisesta astiaan huoneen lattialla, mahdollisesta kakasta synnytyspöydällä eikä siitä, että makasin alastomana ja verta vuotavana ja huusin kuin palosireeni kaikkien kätilöiden edessä)
* sairaalassa oli ihanaa (meillä oli perhehuone ja ihana kätilö)
* synnytyksen jälkeen vessassa käynti todella sattui, kerran lähes yhtä paljon kuin ponnistuskipu
* uusi vauvakuume ja ihanat synnytysmuistot
* kipu- olin kyllä odottanut, että se tekee kipeää. Mutta ei NOIN kipeää!
* Oksentelu. Missään en ollut lukenut että supistukset voivat saada aikaseksi holtitonta oksentelua.
* Etten tuntenut yhtään mitä ponnistin tai mitään muutakaan- olin kuvitellut että tuntisin kun vauva liikkuu alaspäin ja ulospäin- vähän niinkuin kakka. :)
* synnytyksen jälkeen- että vauva oli oikeasti KOKO AJAN rinnalla - ei kolmen- neljän tunnin välein ja tuntikausia kerrallaan.
* Että sain dolly-parton rinnat- minä- aina a-b kupin omistanut ja heti sai mennä ostamaan suuremmat imetysliivit. Ja että maito suihkusi rinnoista aina silloin tällöin, esim. halatessani miestäni. :)
*Se, etten halunnut ollenkaan irti vauvasta.
- avautumisvaihe sattui paljon enemmän kuin ponnistusvaihe vaikka minulle jouduttiin leikkaamaan aika reilu epparikin
- että sen epparin paraneminen vie sitten niin kauan
- rinnat eivät kasvaneet ollenkaan, paitsi tilapäisesti maidon noustessa yhden päivän ajaksi yhtä kuppikokoa reilummaksi
- miten sitä osaakaan hoitaa vauvaa niin automaattisesti kun se on syntynyt (pelkäsin etukäteen etten osaa tehdä mitään)
- suurin ja ikävin yllätys oli se miten paljon imettäminen voi sattua, välillä rinnat on (ei vain nännit) puolisen tuntia arat imetyksen jälkeen
77mm ja poika 5 viikkoa
* kuinka huonosti kestin synnytyskipua - nyt oksensin kivusta ja ilokaasusta kaaressa...
* kuinka nopea synnytys voi olla
* se rakastamisen tunne, joka omaan vauvaan kuulemma tulee samalla hetkellä, kun lapsi syntyy, ei tapahtunutkaan minulla välittömästi
* kuinka kipeä epparihaava + hematooma voi olla, ja pitkään
* kuinka hankalaa oli kakalla käynti
* miten hankalaa imettäminen aluksi oli (... myöhemmin kyllä aivan ihanaa!!)
* kuinka isoiksi tissit tulivat... :)
* kuinka runsasta jälkivuoto oli
* kuinka upeasti isä otti vastuuta vauvasta, kun itse oli vielä huonossa kunnossa
* kuinka mukava suhde meillä huonekaverin kanssa muodostuikin - toivottavasti elinikäinen ystävyys (...olemme aloittaneet suhteemme pohjalta...)
* kuinka nopeasti ajatus pikkukakkosesta tulvi mieleen...
- Nuutu -
* Että käynnistys ei välttämättä tehoakaan.
* Kuinka paljon sitä lapsivettä voikaan tulla.
* Miten " helppoa" ja siedettävää synnytyskivut olivat ensimmäiset kuusi tuntia.
* Miten helvetti aukesi kalvojen puhkasun jälkeen. Odotin kipua, mutta yllättävää oli varmaan tuon kivun kokonaisvaltaisuus. En pystynyt huutamaan tai kiroilemaan tai puhumaan vaan makasin vain sängyllä ja vääntelehdin.
* Että epiduraalia ei välttämättä saa, vaikka pyytäisikin. (lääkäri ei koskaan ehtinyt paikalle...)
* Miten hämäränä koko synnytys on. Mulla ei o pienintäkän hajua, ketä siellä synnytyssalissa oli milloinkin, enkä edes voi vannoa, missä vaiheessa oon nähnyt poikani ensimmäisen kerran.
* Miten erilainen ponnistusvaihe voikaan olla. Poikaa ponnistin 35 minuuttia ja tuo tuntui todella työläältä, mutta tyttö tuntui vain mulahtavan ulos yhdellä ponnistuksella.
* Miten synnytyksen aikaan ei olisi vähempää voinut kiinnostaa, tuliko synnytyspöydälle kakattua tai pissattua..
* Ettei istukan irtoamisesta ole minkäänlaisia muistikuvia. Ja että miten kätilöt tosiaan tulevat heiluttelemaan tuota veristä lihamöykkyä naaman eteen.
* Miten junanalle jäänyt olo synnytyksen jälkeen oli ja miten kauan tuo kesti. Ei ollut kävelylenkeistä tietoa moneen viikkoon.
* Kuinka raskausaikaa ja jopa synnytystä tulee nopeasti ikävä ja haikea olo siitä, ettei välttämättä enää koskaan pääse kokemaan noita.
Dummy + unuvat peikonpoikanen ja keijuprinsessa (3,5 kk)
-ponnistaminen oli paljon odottamaani rankempaa,
-että tippa ei tullutkaan linssiin heti lapsen synnyttyä,
-että jälkisupistukset olivat kivuliaita, ja että niitä tuli vielä n. 3kk päästä yleensä imetyksen yhteydessä,
-että pissa pääsi alussa housuun eikä sille voinut yksinkertaisesti mitään..
-että n. 3-4 päivää synnytyksen jälkeen ihan kaikki itketti (suurimmaksi osaksi onnenkyyneleitä); tunnemyrsky onneksi laantui muutaman päivän jälkeen,
-että imetys ei sujunutkaan tyyliin " tissi suuhun ja syödään" , vaan sitä piti ihan oikeasti harjoitella,
-että maidon noustessa rintoihin niitä kuumotti ja pingotti niin kovasti, että soitin jopa synnärisairaalaan kysyäkseni oliko se normaalia,
-että 50m:n kävelyn / portaiden nousun jälkeen ekalla viikolla oli ihan henkihieverissä = kunto ihan pohjamudissa ekat 2 vkoa,
-että pieneen lapseen voi rakastua ja kiintyä ihan hurjan nopeasti.
HH
-Että se synnytys sujuikin niin sujuvasti. (Epiduraali)
-Että se toipuminen otti niiin kauan aikaa. (Eppari kiukutteli)
-Että se imettäminen ei lähdekään sujumaan niin helposti. (Onneksi on imetystukilistan fag)
-Että raskausarvet ja iso maha tulevatkin kotiin synnäriltä..
-Että pienet vauvat eivät vain nuku ja syö. (Tyttö nukkui 15min päikkäreitä sylissä, heräsi heti jos yritti laskea sänkyyn)
-Että alun ongelmien jälkeen, seksielämä jopa paranee paremmaksi kuin ennen synnytystä! ;-)
-Että miten nopeasti vauvasta tuleekin taapero! Niisk!
Lila75 rv 11+6 ja tyttö 10kk