Astrologiasta
Kyllä, tähtientulkintaketjun aloitus aivan täysin " uppo-nalle2" n innoittamana! Hei Uppis! *vilkuttaa*
Astrologia, tuo horoskooppien tiede :D. Vuosikaudet pidin astrologiaa suunnattomana huuhaana, ja pidän edelleenkin useiden lehtien päivä- ja viikkohoroskooppeja sellaisena. Mutta sitten... Vuonna 1990 löysin entisen vuokrakotini ullakolta irtokantisen ja tosi pölyttyneen opuksen, olikohan se nimeltään " Tähdet ja kohtalo" . Siitä luin ensimmäisen kerran kuvauksia nousumerkeistä, ja olipa kirjassa taulukkokin tuon merkin laskemiseksi. Hassu oli tunne, kun kirjassa kuvailtiin nousumerkin vaikutusta nimenomaan ihmisen ulkoisen olemukseen ja käytökseen, ja kirja piti lähes sanalleen paikkansa jokaisen laskemani tutun ja sukulaisen kohdalla! Sai skeptismini vähän kyytiä...
Sitten joskus tämän vuosituhannen alkupuolella huvittelimme ystäväni talviloman kunniaksi ostamalla kirjakaupan alekorista CD-ROM:n " Sinä ja tähdet" . Niskakarvat pystyyn nousten luimme kumpikin ohjelman meille tekemiä tarkkoja syntymäkarttoja, niin yksityiskohtaisia ne tuntuivat olevan. Jopa tietyt mullistavat elämämme käänteet näkyivät, vieläpä oikeissa ajankohdissa. Huii! Olin jo lähes vakuuttunut :DDD
Jokin pikku skeptikko-osa minussa vielä nalkuttaa, mutta nykyään olen hyvinkin vaikuttunut astrologian mahdollisuuksista ihmisluonnon kuvaajana. En ole kylläkään jaksanut perehtyä aiheeseen ihan niin antaumuksella kuin Uppis täällä, mutta suurella mielenkiinnolla tarkkailen lähiympäristöäni ja tietenkin sitä omaa tähtikarttaani ;DDD.
Mitä mielipiteitä tai kokemuksia teillä on astrologiasta? En todellakaan tarkoita tällä niitä päivähoroskooppeja, vaan ihan asianmukaisesti laadittuja syntymäkarttoja, joissa ainakin tärkeimmät tekijät on otettu huomioon. Tiedän, että ainakin vakaumuksellisilta kristityiltä Raamattu kieltää astrologian noituutena, oikeaa Raamatun kohtaa en kyllä muista. Se, missä puhutaan noitanaisista? Miten muut uskonnot suhtautuvat astrologiaan? Olen käsittänyt, että muinaiset arabit ainakin arvostivat astrologiaa, miten nämä nykyiset muslimimaat siihen suhtautuvat?
Uteliaana kyselee Tinuri, vaaka aurinkomerkiltään, nouseva rapu, kuu kaloissa ja vaa' assa stelliumi joidenkin laskureiden mukaan (= 5 planeettaa samassa merkissä), joten kai tuo vaakapuoli aika vahvasti korostuu..? Ulkonäköön se ainakin on vaikuttanut, stelliumin omistajien näet sanotaan olevan puna- ja kiharatukkaisia ;D
Kommentit (121)
Morre:
Mutta sitten näin hänen työskentelevän. Ja siellä työmaailmassa tuli se Leijonamaisuus esiin paljon enemmän kuin vapaa-ajalla. Vapaalla ollessaan hän muistuttaa enemmän Vaakaa (syntymäaika on kumminkin Leijona-ajan puolessa välissä).
Leijonat ovatkin kehrääviä katteja kotioloissa. Siellä he nauttivat lämpimästä ilmapiiristä ja pyrkivät tekemään asioista mukavia, mahdollisimman pienellä vaivalla. Nautiskelijoita.
Sinä nousuLeijonana varmasti ymmärrät hyvin miehesi nautiskelijapuolta.
Työpaikallahan Leijonat ovat kuninkaita. Eivät niinkään puurtajia, mutta erittäin karismaattisia johtajia, jotka pyörittävät kenet tahansa pyörryksiin hurmaavalla olemuksellaan.
Tinuri:
Minä olen:
Aurinko Vaaka
Nouseva Rapu
Kuu Kalat
Merkurius Vaaka
Venus Vaaka
Mars Vesimies
Jupiter Jousimies
Saturnus Kaksoset
Uranus Vaaka
Neptunus Jousimies
Pluto Neitsyt
Deskendentti KaurisOdotan kovasti, jos vaikka " kosmomamma" ja Uppis tekisivät pikaisen vilkaisun..?
...Kauheasti uteluttaa!
Tinuri:
Minä olen:
Aurinko Vaaka
Nouseva Rapu
Kuu Kalat
Merkurius Vaaka
Venus Vaaka
Mars Vesimies
Jupiter Jousimies
Saturnus Kaksoset
Uranus Vaaka
Neptunus Jousimies
Pluto Neitsyt
Deskendentti Kauris
Olen ollut poissa foorumilta viikonlopun, mutta nyt taas tärkeiden asioiden parissa, kun työviikko alkoi. :)
Kiitos kiitos kannustuksesta, mutta arvailujahan nämä aina ovat... Astrologia arvailuja Tinurista:
Vaaka: naisellisuuden perikuva, oikea Gilda-tyyppi. Punaiset kiharat hiukset, kuin 40-luvun Rita Hayworthilla konsanaan.
Vaaka-nainen on Nainen isolla ännällä. Hän on meistä se, joka pystyy kopsuttelemaan punaisissa avokkaissa mukulakivikatua pitkin, ja onnistuu näyttämään erittäin ylväältä. Heilauttaa kiharapilveä mennessään ja hymyillä valloittavasti.
Jos olet saanut vaakakeskittymästäsi tarpeeksi vaikutteita, olet perin naisellinen, kauneutta rakastava, pukeutumiseen ja shoppailuun panostava tyyliniekka. Olet myös sisustanut kotisi erittäin kauniiksi. Sinusta huokuu naisellista energiaa, jota Nouseva Rapu (äitihahmo) vielä lisää. Sinua pidetään kadehdittavana vaimona. Puhut kauniisti, ja kauniita, pidät taiteista, varsinkin ilmaisutaiteista.
Rakkauden jumalatar Venus hallitsee Vaa' an merkkiä, ja ollessaan Vaa' assa, se on omalla paikallaan. Vau, mikä esteetikko!
" On parempi olla kaunis kuin hyvä, mutta on parempi olla hyvä kun ruma." Näin loihe lausuman Oscar Wilde, jolla myös Venus Vaa' assa.
Mars Vesimiehessä kielii siitä, että pidät älyllisistä haasteista ja luet mielelläsi kaikenlaisten tieteenalojen julkaisuja. Mitä oudompi juttu, sitä enemmän se sinua kiehtoo.
Mars Vesimiehessä vihjaa myös miesmakuusi, ja arvaankin, että etsit (joko tietoisesti tai tiedostamatta) ns. uuden ajan miestä. Rajojen rikkojaa, persoonallista, mutta ennen kaikkea älyllisesti sinua sytyttävää seuraa. Mars Vesimiehessä antaa luvan sotkeutua myös hieman epäilyttävään seuraan, sillä mikään ei ole sinulle vierasta. Ja tarjoilenpa sinullekin rokkaria tai muuta marginaalihenkilöä tähän saumaan... Tai ulkomaalaista!
Kuu Kaloissa tekee sinusta tunteellisen, avoimen ja mystiikkaan kallellaan olevan. Olet epäitsekäs idealisti. Sielusi janoaa kalamaisia, mystisiä juttuja, ja vahvaa filosofista perustaa. Sinulle elämä on aina enemmän kuin arki, eikä tuonpuoleisesta tai yliluonnollisesta ole epäilystäkään.
uppo-nalle2:
Minä olen tässä nyt viimeisen tunnin ajan paneutunut kosmomamman ominaisuuksiin ja persoonan salaisuuksiin ;0)
Onpa ihanaa, että joku ajattelee ihan vain minua peräti kokonaisen tunnin ajan. Ja siinä lieneekin yksi astrologian koukuista: eikö olekin ihanaa tuijottaa välillä rehellisesti ja ansaitusti Omaan Napaansa!
Osuit monessa kohtaa asian ytimeen, Uppikseni. Kiitos vaivannäöstäsi.
:
Neptunus jousimiehessä jäi askarruttamaan minua eniten =0) - alhaisessa muodossaan se ohjaa petoksiin ja kyynisyyteen. millainen olisi jousimies ns. " alhaisimmillaan" ? Kyynisyyteen taipuvainen sinä et ainakaan ole =0).
Hmmm, hän kaivoi sitten sieltä esiin sen aran paikan. :) Jos olen romantikko, esteetikko, vapauden kaihoinen, hyvästä seurasta pitävä jellonanautiskelija, miten luulisit jousimies Neptunuksen tulleen esille alhaisimmillaan? Kyllä ne " petokset" taitavat olla siellä vakiintumista edeltävässä rakkauselämässä, jolloin taisin jättää jälkeeni muutamat palavat sillat... :( valitettavasti.
Hih, olen punertavatukkainen luonnonkiharapää, mutta nuoruusvuosien glamour on kyllä kaukana meikäläisen arjesta ;D. ...Korkokengillä en siis kopsuttele enää. Sisustan, mutta en kauheasti pidä shoppailusta. Koti on kyllä esteettisyyden tyyssija niin pitkälle kuin se lapsiperheessä on järkevää tai mahdollista, ainakin 15 min ajan siivouspäivänä... Olen taide/kulttuurialalla. Luen innolla tieteen saavutuksista. Oudot jutut ovat alaani ;D. Rokkareita on kokeiltu nuoruudessa, nyt on siippana ihanan haastava Jousimies. Heh, palstapersoonani on todellakin avoin ja mystisiä kokemuksia janoava ;D
Kaiken kaikkiaan astrologinen arvailu saavutti minut aika hyvin, ainakin jotkin puoleni!
Kiittäen, Tinuri
Tinuri:
Mars Vesimies
Jupiter Jousimies
Uranus Vaaka
Neptunus Jousimies
Pluto Neitsyt
Meillä on samat taivahan merkit näiltä osin. :) Ollaan vissiin samaa vuosikertaa, kuka ties.
Ninni-03:
Aurinko Skorpioni
Nouseva Jousimies
Kuu Kalat
Merkurius Skorpioni
Venus Vaaka
Mars Vaaka
Jupiter Kalat
Saturnus Rapu
Uranus Vaaka
Neptunus Jousimies
Pluto Vaaka
Deskendentti Kaksoset
Tässäpä sellainen tyttö, joka sanoo asiat kursailematta, eikä aina ihan ymmärrä, miksi jotkut ottavat niistä herneen nenäänsä. Merkurius Skorpioniin saattaa päästellä suustaan sammakoita ja kärkkäitä kommentteja, mutta lopultahan se on kuulijan korvien välissä, miten niihin suhtautuu. Vrt Hillary Clinton, myöskin Merkurius Skorpionissa. Hänellä myös Aurinko Skorpparissa ja Kuu Kaloissa, niinkuin Ninnillä. Eli Ninni on aikas raju ja voimakas nainen, joka todellakin seisoo miehensä rinnalla, tuli niskaan vaikka pikkuakkoja. Niin kuin muuten Hillarylle tulikin. ;)
Skorpionin vastapainoksi tulee sitten tämä rakkausosasto, jossa Ninni edustaa enemmänkin sellaista Myrskyluodon Maija-romantiikkaa. Draamasta suurta tunnetta, kohtalonomaisuus luo yhteenkuuluvuutta jne. Venus Vaa' assa on perinaisellinen, ja kun Mars on samassa planeetassa, hän kaipaisi rinnalleen tyylitaituria, joka osaa lukea hänen tarpeitaan tarvittaessa, mies jolle ei tarvitse erikseen sanoa, miten pitäisi olla. Miestä, joka on tasavertainen hänen kanssaan. Toivottavasti rinnallasi on sellainen mies.
Mars Vaaka on kyllä tehnyt temppuja sinulle nuorempana. Et ole ehkä ihan suoralta kädeltä osannut sanoa miehille, että tykkäisikö vai eikö tykkäisi, ottaisiko vai jättäisikö, lähtisikö vai jäisikö...? :)
Kuu ja Jupiter Kaloissa lataa mukaan mystiikkaa. En muista Ninnin elämänkatsomusta, mutta olipa se mikä tahansa, sen on oltava todellinen, selkeä, perusteltu ja vakaa. Hän sopisi seisomaan vaikka Pelastusarmeijan riveissä keräyspatojen vieressä silloin, kun muut (hölmöt) hyppäävät kaupasta toiseen jouluostoksilla. Hänessä on aimoannos hyväntekijää, ei siksi, että hakisi itselleen hyvää omaatuntoa tai kirkkaampaa kruunua, vaan yksinkertaisesti siksi, että hänen mielestään sellaisille asioille, joille voi tehdä jotakin, täytyy tehdä jotakin.
Ninnin kuuluisi olla vakaassa, aloilleen asettuneessa parisuhteessa ja perheessä, sillä se on hänen kohtalonsa. Hän lienee kapinoinut aikoinaan tasaista, perhekeskeistä elämää vastaan, mutta tässä se nyt on: Saturnus kysyy osaatko ottaa vastuuta, ja Saturnus Ravussa kysyy, otatko vastuuta perheesi ja itsesi hyvinvoinnista. Epäilemättä hän sen tekeekin.
Nouseva Jousimies ei epäröi puolustaa omia näkökantojaan, jos kokee tulleensa kaltoin kohdelluksi, tai näkee ympärillään vääryyttä. Oikeamielinen ja oikeudenmukainen ihminen, mutta Skorpionina myös ehdoton.
Ensiksi kiitoksia kosmomammalle osoitteestasi - laitan sinulle postia jossakin kohden, kun tulee sopiva hetki =0).
Minullakin on jousimies Neptunuksessa - ja itseeni se saattaisi vaikuttaa juuri yhtenä " lähtöön" vaikuttavana tekijänä. Jousimiehestähän sanotaan, että se merkki soveltuu kaikista huonoiten parisuhteeseen pitkällä tähtäimellä juuri sen ominaisuutensa vuoksi, että tahtoo olla vapaa etsiskelemään yhä uusia ulottuvuuksia-, näin ajatellen, jos jousimies on Neptunuksessa (joka sinällään on sekin hyvin muuttuvainen planeetta, ja luotaa ihmisen syvimpiä tuntoja) ihminen saattaa jättää taakseen (kylmästikin) toisia ihmisiä / ajatuksia / tilanteita - ja toimii näinä hetkinä äärimmäisen itsekkäästi. Voimakkaana eteenpäin piiskaavana motiivina siis se oma etsiminen ja löytäminen.
Sinun kartallasi on tosin mukavasti härän paikallaan pysyvää vaikutusta, joka balanseeraa tätä " villimpää" kaksosen ja jouskarin vaikutusta ;0) - minulla " poloisella" on ihan liian vähän kiinteää, paikallaan pysyvää vaikutusta.
Ninnille tekisi mieleni sanoa, että " juuri tuollainen kartta sinulla pitäisikin olla" ;0) - silläkin uhalla, että se ärsyttäisi sinua. Ei vaineskaan, ihan oikeasti, skorpioniin yhdistetään vahvasti sellaiset tekijät kuin taipumattomuus, määrätietoisuus, tietynlainen skeptisyys, vahva kriittisyys ja todellakin se kapinallisuus (mitä vaikutusta sinulla on myöskin tiikeriltä) - mutta myöskin syvät tunteet, periaatteellisuus, lojaalisuus ja jalot päämäärät. Skorpionilla on valtava potentiaali luoda nahkansa monta kertaa elämässä, ja myöskin skorpionin symboliikka on kahtalainen. Kypsä skorpioni (sellainen, joka osaa käyttää vahvuuttaan muiden hyväksi ja intuitiotaan muiden auttamiseksi) voi lentää korkeuksissa kuin kotka (skorpionin toinen symboli) tai alhaisimmillaan elää pimeissä paikoissa (pitäen sisällään koston himoa, voimakasta mustasukkaisuutta tmv.) ja pistää arvaamatta kuin skorpioni (se tunnetumpi tämän merkin symboli). Itse olen aina tullut erittäin hyvin toimeen skorpionien kanssa (joille sopii kumppaniksi / ystäväksi erittäin hyvin joko kalat tai neitsyt - myöskin kauris ja rapu sopii länsimaalaisista merkeistä =0)). Usein kalojen ja skorpionien suhde on lähes hypnoottinen ;0)!!
Nokkoselle laitan tulkintaa huomenissa, jos en enää tänään kerkiä - nyt on ollut niin kiirus päivä, etten ole yksinkertaisesti ehtinyt syventyä tarpeeksi, mutta huomenna lupaan palata asiaan =0).
Huomiseen =0)!
On ollut varsin mielenkiintoista lukea tulkintojanne toisten kartoista ja siten päästä vähän selville mitä nuo eri planeetat oikein tarkoittavat. Tästä ketjusta tulikin itselle innostuksen puuska. Kävin lueskelemassa vähän lisää horoskoopeista ja varsinkin noista nousevista ja muista merkeistä. Niihin ei juurikaan ole aikaisemmin tullut perehdyttyä. Tuli vähän sellainen olo, että aurinkomerkin tulkinta on vain pintapyyhkäisy, kokonaisuus voi olla hyvin toisenlainen. Huolestuin tosin, kun lisäselvityksissäni jousimies mieheni paljastui nousevaksi skorpioniksi :D
-Nokkonen-
shangsa:
Jonkin verran tiedän kiinalaisista horoskoopeista, mutta sitäkin enemmän TRIGRAMMEISTA. Ovatko tuttuja kenellekään? Eli kahdesta trigrammista muodostuu mm. I-Chingin heksagrammit, ja jokaiselle ihmiselle voidaan laskea syntymäajan mukaan oma trigrammi
I-Ching on tuttu, lähinnä jonkinlaisena ennustusmenetelmänä tai alitajunnan herättelijänä. Myös Jung käytti I-Chingin kolikkomenetelmää: heitteli siis kolmea kolikkoa ja katsoi niiden mukaan I-Ching heksagrammit.
Shangsa; miten Trigrammi lasketaan, osaatko sinä laskea sen? Olisi mukava kuulla... :)
Jos et pysty sitä itse laskemaan, niin laitahan minulle ylös syntymäaikasi ja - paikkasi, sekä tarkka kellon aika =0). Jotta tulee varmasti oikeanlainen kartta ;0) - ja saadaan selviteltyä sitä miksi et oikein löydä itseäsi leijonan kuvauksesta =0).
*Uppis, joka täällä selvittelee Nokkosen kartan kuvioita*
=0) - Tiedätkös, nousu neitsyt selittää sinun luonnettasi paljon. Neitsyen piirteisiin kuuluu juuri mm. analyyttisyys, pikkutarkkuus, kriittisyys (myöskin ja etenkin itsekriittisyys - neitsyet ovat mestareita tarkkailemaan itseään, ja erittelemään eri ei-toivottuja-piirteitään ;0)). Siksi monesti neitsyt-ihminen saattaa vaikuttaa pidättyväiseltä, ujolta ja huolestuvaiselta. Leijonan piirteisiin taas ei ollenkaan sovi neitsyen tarve kontrolloida käyttäytymistään - leijona on varma itsestään, tuo itseänsä esille - nauttii valokeilassa olemisesta ja kokee olevansa " itse oikeutettu kuningas" - näin vaatimattomasti sanottuna ;0) (ja toki kärjistäen - tarkoituksenani on korostaa näiden kahden merkin perustavaa laatua olevaa erilaisuutta).
Minä uskon, että sinussa korostuu vahvasti neitsyen vaikutus - ja sitä kautta et niinkään ilmennä leijonan ominaisuuksia, mitä sinulla varmasti myöskin jonkin verran on =0)? Leijonan hillitympiin piirteisiin voidaan laskea myöskin sydämen viisaus, intohimoisuus ja suuret tunteet (jotka - toisin kuin muilla tulimerkeillä - kuohuvat pinnan alla näennäisesti tyynen kuoren varjossa).
Miehesi skorpioni nousussa sopii ihanteellisesti sinun nousu neitsyesi kanssa yhteen! Skorpioni ja neitsyt on astrologiassa täyden 10 pari ;0) - eikä sinun tarvitse pelätä miehesi taholta syrjähyppyjä tai " vaeltelevaa silmää" muille naisille - sinulla on miehesi jakamaton huomio ja hänen periaatteellisuutensa on äärimmäisen vahvaa laatua. Tämä on tärkeä piirre miehelläsi (kumppanillasi) sillä sinulle on tärkeää olla ykkössijalla (leijonan ominaisuus), mutta myöskin pystyä varauksettomasti luottamaan toiseen (neitsyen vastuun tunto, käytännöllisyys ja turvallisuus hakuisuus).
Kuu oinaassa tekee sinusta tunne-elämältäsi voimakkaan, mutta teeskentelemättömän henkilön. olet hellä ja rakastava, mutta vain jos saat osaksesi myöskin yhtä lailla kiintymystä.
Sinulla, parahin Nokkonen, on niin monta (luonteesi kannalta) ratkaisevaa planeettaa neitsyessä, että luulen sinun pääsevän parhaiten astrologia harrastuksen pariin tutkimalla ensiksi neitsyeeseen liitettäviä ominaisuuksia - luulen, että sinä löydät itsesi sieltä monesta kohden paremmin, kuin leijonasta. Joskus voi todellakin olla niin, että nousumerkki on ihmisellä luonteessa enemmän painottunut kuin aurinkomerkki - ja sinun tapauksessasi luulen, että nousuneitsyesi (se puolesi sinusta) tarkkailee (ja pitää aisoissa) leijonan jossakin määrin mahtailevaa vaikutusta. Lisäksi sinun kartallasi myöskin Venus ja Mars ovat neitsyessä =0)-, Venus on rakkauden ja perisuhteen planeetta, se ilmentää sinun naiseuttasi, ja sinä ilmennät sitä neitsyen tavoin. Mars puolestaan vaikuttaa energisyyteesi ja menettelytapoihisi elämässä. Ratkaisevan tärkeitä planeettoja siis molemmat - ja ne ovat kartallasi neitsyen kohdalla.
=0) - jatketaan pohdiskeluja!
Viitsisiko joku tehda tuon kartan seuraavilla tiedoilla:
21.10.1972, 8.13, Joensuu
Jos joku viela viitsii heittaa edes yleisluontoista kommenttia, olisi kiva!
Muuten, horoskooppeja on testattu antamalla ihmisille satunnaisia kuvauksia (siis eri syntymaajoilleja -paikoille laadittuja). Yleensa ihmiset sanovat, etta kuvauset sopivat heihin todella hyvin. En tieda, mita horoskooppeja nuo olivat (ja keiden laatimia) enka ehdi nyt etsia viitteita tutkimuksiin.
Ilmankos olo tuntuu joskus kovin ristiriitaiselta :D
Olen turhauttavan pikkutarkka, rakastan analysoida kaikkea mahdollista ja kriittisyyttäkin valitettavasti riittää. Onneksi itsekriittisyyttä ilmeisesti se leijona tasapainoittaa... Tähän voisi todeta, että työskentelin kirjanpitäjänä jonkin aikaa ja nautin sen työn pilkunviilauksesta ja täydellisyyden tavoittelusta, mutta lopetin urani lyhyeen kun en jaksanut istua paikoillani päivät pitkät.
Pidän tarkasti huolta rauhallisesta ulkokuorestani ja vain mieheni ja lähin ystäväni tietää millainen tuli ja leimaus oikeastaan olen. Nautin johtaa ja esiintyä, mutta pyrin pysymään taustalla ja tulemaan esiin vain tarvittaessa. Tätä piirrettä minulla ei tosin nuorempana ollut, olin tuskallisen ujo. Tästä on mielenkiintoista jatkaa ja käydä vielä tutustumassa neitsyeen. Pitää laittaa tämä tulkintasi talteen ja tutkailla jälleen muutaman vuoden päästä. Taitaa olla niin, että leijona minussa kasvaa ikäni myötä.
-Nokkonen-
uppo-nalle2:
=0) - Tiedätkös, nousu neitsyt selittää sinun luonnettasi paljon. Neitsyen piirteisiin kuuluu juuri mm. analyyttisyys, pikkutarkkuus, kriittisyys (myöskin ja etenkin itsekriittisyys - neitsyet ovat mestareita tarkkailemaan itseään, ja erittelemään eri ei-toivottuja-piirteitään ;0)). Siksi monesti neitsyt-ihminen saattaa vaikuttaa pidättyväiseltä, ujolta ja huolestuvaiselta. Leijonan piirteisiin taas ei ollenkaan sovi neitsyen tarve kontrolloida käyttäytymistään - leijona on varma itsestään, tuo itseänsä esille - nauttii valokeilassa olemisesta ja kokee olevansa " itse oikeutettu kuningas" - näin vaatimattomasti sanottuna ;0) (ja toki kärjistäen - tarkoituksenani on korostaa näiden kahden merkin perustavaa laatua olevaa erilaisuutta).Minä uskon, että sinussa korostuu vahvasti neitsyen vaikutus - ja sitä kautta et niinkään ilmennä leijonan ominaisuuksia, mitä sinulla varmasti myöskin jonkin verran on =0)? Leijonan hillitympiin piirteisiin voidaan laskea myöskin sydämen viisaus, intohimoisuus ja suuret tunteet (jotka - toisin kuin muilla tulimerkeillä - kuohuvat pinnan alla näennäisesti tyynen kuoren varjossa).
Miehesi skorpioni nousussa sopii ihanteellisesti sinun nousu neitsyesi kanssa yhteen! Skorpioni ja neitsyt on astrologiassa täyden 10 pari ;0) - eikä sinun tarvitse pelätä miehesi taholta syrjähyppyjä tai " vaeltelevaa silmää" muille naisille - sinulla on miehesi jakamaton huomio ja hänen periaatteellisuutensa on äärimmäisen vahvaa laatua. Tämä on tärkeä piirre miehelläsi (kumppanillasi) sillä sinulle on tärkeää olla ykkössijalla (leijonan ominaisuus), mutta myöskin pystyä varauksettomasti luottamaan toiseen (neitsyen vastuun tunto, käytännöllisyys ja turvallisuus hakuisuus).
Kuu oinaassa tekee sinusta tunne-elämältäsi voimakkaan, mutta teeskentelemättömän henkilön. olet hellä ja rakastava, mutta vain jos saat osaksesi myöskin yhtä lailla kiintymystä.
Sinulla, parahin Nokkonen, on niin monta (luonteesi kannalta) ratkaisevaa planeettaa neitsyessä, että luulen sinun pääsevän parhaiten astrologia harrastuksen pariin tutkimalla ensiksi neitsyeeseen liitettäviä ominaisuuksia - luulen, että sinä löydät itsesi sieltä monesta kohden paremmin, kuin leijonasta. Joskus voi todellakin olla niin, että nousumerkki on ihmisellä luonteessa enemmän painottunut kuin aurinkomerkki - ja sinun tapauksessasi luulen, että nousuneitsyesi (se puolesi sinusta) tarkkailee (ja pitää aisoissa) leijonan jossakin määrin mahtailevaa vaikutusta. Lisäksi sinun kartallasi myöskin Venus ja Mars ovat neitsyessä =0)-, Venus on rakkauden ja perisuhteen planeetta, se ilmentää sinun naiseuttasi, ja sinä ilmennät sitä neitsyen tavoin. Mars puolestaan vaikuttaa energisyyteesi ja menettelytapoihisi elämässä. Ratkaisevan tärkeitä planeettoja siis molemmat - ja ne ovat kartallasi neitsyen kohdalla.
=0) - jatketaan pohdiskeluja!
Esitänpä oman mielipiteeni mua koskevista lausunnoista, kiitosta vain ;) Vähän tosin arveluttaa: jos kiellän jonkin piirteen, joku voi sanoa, etten ole vielä tiedostanut ja tunnistanut sitä itsessäni. Mutta silläkin uhalla:
Multa löytyy sitkeyttä, skeptisyyttä ja hiukkasen (?) kapinallisuuttakin. Ihan periaatteesta täytyy kyseenalaistaa kaikki ensin. Usein kuitenkin vältän avoimia ristiriitoja ja olen ylivarovainen. Joskus annan kaataa niskaani vaikka mitä pskaa, mutta koen olevani kaatajan yläpuolella, kun en mene tunteella mukaan. Kostoa tai mustasukkaisuutta en koe omakseni, muiden auttamisen kylläkin. Eri asia sitten, onko se aina niin pyyteetöntä. No, mielestäni pitää auttaa, jos voi auttaa. Siinä se motiivi on.
Olen aika sanavalmis, mutta yritän hillitä itseäni, kun kaikki eivät aina ymmärrä, etten tarkoita loukata. Pystyn nauramaan itselleni ja mullekin saa nauraa.
" Raju ja voimakas" ...hmm... Tarvittaessa. Mutta parisuhteessamme mieheni on henkisesti mua vahvempi ja osaa hankalissa tilanteissa rauhoittaa mut olemuksellaan. Suuria tunteita on, mutta myös puhdasta järkeilyä. " Perinaisellinen" - riippuu, mitä sillä käsitetään. Ympäröivän yhteiskunnan mielestä olen ehkä enemmän poikatyttö tai hyvä jätkä, ja sellainen luokittelu välillä rassaa. Miehelleni olen kuitenkin Nainen ja se riittää.
Kosmomammalla meni tulkinta Mars-Vaa' asta vähän nurinpäin. Mä tein päätökseni, mutta miehiltä kesti aikaa tajuta ;) Mystikkokaan en ole. Elämänkatsomukseni on suht selkeä ja vakaa, mutten ole jaksanut vaivata mieltäni etsimällä liiemmin perusteita asiaan, josta ei todisteita ole helposti saatavilla. Tyydyn siihen, etten voi kaikkea ymmärtää eikä mun tarvitsekaan.
Elän vakaassa parisuhteessa, mutten ole " kapinoinut tasaista, perhekeskeistä elämää vastaan" . Ellei sitten lasketa mukaan ensimmäistä seurusteluvuotta nykyisen mieheni kanssa, jolloin olin nuori (olen tietysti edelleen :) ) ja asuin vielä kotona. Vastuuni kannan, selvä se.
Osaan toki laskea trigrammisi, Kosmomamma(ja muutkin kiinnostuneet)!
... tarvitsisi vaan tietää syntymäaika (pv.kk.v). Voin laittaa myös laskentaohjeen, jos ei halua julkistaa syntymäaikaansa, mutta en just nyt kerkee.
Upponalle: Oon ainakin omassa elämässäni huomannut tulevani hyvin toimeen hevosten kanssa :) Tiedätkö nousevan elukkasi?
Ninni: Tällainen juttu muistui mieleen tiikeristä: Joku hukuttaa jotakuta keskellä järveä, tiikeri näkee tämän rannalta, ui hukuttajan viereen ja kysyy kärkkäästi: " M i k s i hukutat tuota?" kun taas samassa tilanteessa esim. jänis tyytyisi seuraamaan tilannetta laiturilta ja miettisi:" Tuohon on varmasti jokin hyvä syy..."
Nuo netin jutut eivät oikein ota huomioon nousevia ym. merkkejä.
Tämä on hilpeää hupia ja jännää tutkiskelua :)
Nyt te kyllä pidätte minua jo ihan hulluna ;0)! Mutta olen syystäkin innostunut - tämä on kaikkien aikojen kiinnostavin ketju =0) =0) =0).
Shangsalle syntymäaika: 7.3.1978 - kiinnostaisi kovasti saada tulkintaa tuosta =0).
Ja Morrelle; jo toki voin naputella ajatuksia ylös myöskin eri persoonien yhteen sopivuuksista - mikä on sinun miehesi nouseva merkki, (eikös hän ollutkin aurinko leijona?)? Joidenkin teorioiden mukaan myöskin kuumerkit olisivat ratkaisevia yhteen sopivuuden tutkiskelussa - mutta itse en ihan täysin allekirjoita sitä.
Jatketaan harjoituksia ;0)!
Elikkä ukon planeetat näin:
Aurinko - Leijona
Nouseva - Vaaka
Kuu - Neitsyt
Merkurius - Leijona
Venus - Rapu
Mars - Leijona
Voittekin heittää sitten arvauksia mikä voisi olla piirre mikä minua eniten raivostuttaa :D
Minä olen tässä nyt viimeisen tunnin ajan paneutunut kosmomamman ominaisuuksiin ja persoonan salaisuuksiin ;0) - ja täytyy sanoa, että karttasi on todella mielenkiintoinen sekoitus mieli avoinna kulkevaa oppijaa, viisasta, mutta nöyrää opettajaa sekä härän tasapainottavaa voimaa saattaa asioita päätökseen.
Erittäin mielenkiintoista on mielestäni se miten sinussa käytännön tasolla yhdistyy kaksosten tietyllä tapaa hajoittavakin (ainakin hyvin monitahoinen) ja härän kokoava maan läheinen vaikutus. Sinä elät mielen tasolla - mutta myös omaat kykyä valjastaa näitä havaintojasi maailmasta omaan käyttöösi - ja erilaisiin opetuksellisiin tarkoituksiin.
Mars vesimiehessä tekee sinusta ennakkoluulottoman ja jossakin mielessä epäsovinnaisen (et siis tee niinkuin-kaikki-muutkin-tekevät ;0)) kumppanin valinnassa - ja todennäköisesti sinä myöskin ymmärrät toisten tekemiä erilaisia (valtavirrasta poikkeavia) ratkaisuja hyvin-, et varmastikaan ole mikään moralisoija =0). Tässä kohden minä näkisin sinulla suuren suuren mahdollisuuden - sinä osaat opettaa ja ohjata tavalla, joka on saman aikaisesti innovatiivinen, ihmisläheinen ja kannustava tapa.
Opettajan (ja filosofisen tutkiskelijan / ajattelijan), mutta myös oppijan merkki jousimies on sinun kartallasi sitä hallitsevan planeetan, Jupiterin, kohdalla - mikä näkyy kosmomamman kirjoituksissa =0), sinua kiinnostaa henkinen kasvu ja älylliset pyrkimykset-, Saturnus härästäsi saat voimaa ja sitkeyttä yllin kyllin tutkiskella määrätietoisesti oppimiasi asioita ja työstää niitä eteenpäin. Uranus vaa' assa auttaa sinua tarkastelemaan asioiden monia eri " kasvoja" - ja ihmisten välisiä erilaisia totuuksia.
Neptunus jousimiehessä jäi askarruttamaan minua eniten =0) - parhaassa muodossaan se määrittää taipumusta hyviin tekoihin (jousimiehellä siis juuri tämä nöyrä oppiminen ja opettaminen sekä älylliset pyrkimykset - kiinnostus filosofiaan) ja hyväntekeväisyyteen, alhaisessa muodossaan se ohjaa petoksiin ja kyynisyyteen. Tämä planeetta edustaa myöskin hengellisyyttä ja mystiikkaa. Mystisenä Neptunuksen ohjailemana syvien vesien kalana minua jäi erityisesti kiinnostamaan tämä seikka, että millainen olisi jousimies ns. " alhaisimmillaan" ? Kyynisyyteen taipuvainen sinä et ainakaan ole =0).
Tässä muutamia ajatuksia kosmomammasta ;0).
Palaan Nokkosen kartan parissa asiaan tuossa tuokiossa =0)..