Erityislapsen vanhempana ei ole helppoa avunsaanti

Kaikkiaan tämä rulijanssi on vienyt aikaa reilut 7 vuotta.

mutta en pysty lukea tuota tekstiä



Voitko pilkkoa sen osiin ja laittaa kappalejaot? Mielelläni kommentoin.

erilaisia tutkimuksia jne.



Me taas olemme saaneet kovinkin paljon apuja ja tukitoimia, vaikka lapsella ei edes ole mitään diagnoosia.



Riippunee paljon kaupungista yms.



Tsemppiä teille!

Oikeasti tuossakin oli työtä ja tuskaa saada kaikkia haluamansa asiat esille. Ja varmaan jotakin pääsi kuitenkin unohtumaan.

annetaan lääkitys erityisemmin tutkimatta. Toivottavasti en asu samalla paikkakunnalla, en halua lapselleni tuota puoskarointia.

Saada ja saada. Vaikka kuinka itse vaadimme kunnalta tutkimuksia niin ei tippunut. Lastenpsykan käynnit ovat olleet siellä olemista ja turhanpäiväistä jorinaa. Sanoimme sinne kyllä, että tästä emme saa mitään irti. Ja lisään senkin, että ottivat herneen nenään, kun menimme yksityiselle. Kiitos. Ja kyllä tässä nyt jo ollaan voitolla. Ja luoja yksin tietää montako kertaa tämän matkan aikana on tehnyt mieli laittaa ns hanskat tiskiin.

Alkuperäinen lääkitys tuli tutkineelta taholta. Eli yksityiseltä. Kunnallinen vaihtoi toki lääkityksen, vaikka oli toista mieltä diagnoosin teheen tahon kanssa.

ja lopulta piti yksityisen neurologin kautta hankkia lähetä keskussairaalaan, kun kaupungin ihmiset vain levittelivät käsiään.



Ja toinen asia on tietysti se, että tutkitaan ja tutkitaan ja tutkitaan, mutta mitään konkreettista apua tai kuntoutusta ei saa, lausunnoista kun ei arjessa paljon ole hyötyä.

ap vastaa. Nimenomaan tuo pyöritys on rasittavaa ja kun ei mitään apua siitä ole. Turhanpäiväistä jaaristtelua. Tarkoitus on kuitenkin helpottaa lapsen arkea ja hänen lähipiiriään, kuten koti, koulu kavereineen, harratukset jne.

Mitä nopeammin ja varhaisemmassa vaiheessa olisi kaiken avun ja tiedon diagnooseineen saanut olisi tukitoimet terapioineen tehonneet jo varhain. Ja helpottanut arkea monen ihmisen osalta.

En vinoillut vaikka tällä palstalla se taitaa olla yleistä.



Itselläni on adhd ja vaikea hajataitto silmissä.

ja apua on tullut joka tuutista jopa pyytämättä.

Meillä ADHD:n lapsen tutkimukst kestivät vuoden ja olivat tosi tarkat. Ei todellakaan hutiloitu.



Kuulostaa vähän siltä, että ovat katsoneet oireet liittyvän psyykkeeseen eikä neurologiseen sairauteen.



Tosi ikävää jos lapsella väärä diagnoosi.



Apua ja tukitoimia varmaankin tarvitsette kuitenkin.

ylivilkkaan, keskittymiskyvyttömän ja mahd puhe- ja kontaktiongelmaisen lapsen tutkiminen on hyvin haasteellista. Neurologisen ja psykiatrisen syyn selvittäminen vie kauan. Usein turvaudutaankin f83-diagnoosiin, jotta lapsi saa aikaa kasvaa jollain tietyllä ensisijaisiin tarpeisiin määrätyllä kuntoutussetillä ja tukitoimilla kunnes uusilla tutkimuksilla saadaan jotain uutta tietoa.



t. as-pojan ja autistitytön äiti

Meillä tosin kyseessä vanhempi lapsi ja osin asiaa ehkä selittää, että huoli lähti koulusta, ei kotoa. Joka tapauksessa lähete tuli koululääkäriltä heti, ja vaikka tutkimusten alkaminen kesti ja myös tutkimukset kestivät, jo alkuvaiheessa meille kerrottiin, mitä sieltä näyttäisi paljastuvan (että ei näytä olevan tunne-elämän eikä vanhemmuuden ongelmia, eikä lapsi näytä olevan älyllisesti vammainen tai epileptinen eikä traumatisoitunut, mutta aspergerin oireyhtymä sillä saattaisi olla) ja samalla tukea opastusta ja neuvoja alkoi tulla jo tutkimusten ollessa kesken. Tämä siis yliopistollisen keskussairaalan lastenpsykiatrian poliklinikalla. Jo tutkimuksiin kuului vanhempien ja psykologien tapaamiset, joissa keskusteltiin siitä, miten erityislapsen kanssa tullaan toimeen, miten hänen kanssaan kommunikoidaan, miten päivää strukturoidaan ja millä keinoin häntä pystyy parhaiten ohjaamaan ja mihin sitten taas on vaan sopeuduttava. Psykologit selittivät samoja asioita opettajille. Diagnoosin varmistuttua meidät ohjattiin ensitieto-kurssille, jossa samoja asioita käytiin vielä läpi. Meille annettiin listoja kirjallisuudesta, joitakannattaa lukea. Meille annettiin lomakkeet, joilla kelan tukia ja kuntoutusta voi hakea ja parin vuoden päästä sairaala etsi meille kuntoutuspaikan.



En minä sano, että tässä mikään helppoa on ollut, mutta en sanoisi, että vaikeus johtuu tuen puutteesta, vaan pikemminkin siitä, että erityislapsen kanssa nyt on vaikeaa tuesta huolimatta. Etenkin sanoisin, että sairaala- ja psykologipuolella ja jopa kelassa homma toimi tosi hyvin, koulu on sitten vähän eri asia, siellä on ollut huomattavasti hankalampaa päästä toimivaan yhteistyöhön.



Sinänsä olen kyllä sitäkin mieltä, että vielä 3-vuotiaasta on vaikea sanoa, mikä on diagnoosiin riittävää adhd-oireilua ja mikä vain lapsen luontaista kehittymättömyyttä. 3-vuotias ON vielä aika kehittymätön ja kuuluukin olla. Ja alle kouluikäisille ei pitäisi määrätä concertaa haittavaikutusten takia - eikä yleensä Suomessa määrätäkään.

meillä taas erityislapsi on koko ajan saanut terapiaa, mutta mä en oikein usko siihen...



Mitä hyötyä oikeesti on viettää 60min viikosta fysioteraputin, toimintaterapeutin, ratsastusterapeutin tai puheterapeutin seurassa? Se millä on merkitystä on ne viikon loput tunnit, kuinka siellä arjessa toimitaan.



Ihan oikeesti, enemmän olis hyötyä siitä, että vanhempia koulutettaisiin.

Mua kiinnostaa ihan pirusti

mutta en pysty lukea tuota tekstiä

Voitko pilkkoa sen osiin ja laittaa kappalejaot? Mielelläni kommentoin.

En vinoillut vaikka tällä palstalla se taitaa olla yleistä.

Itselläni on adhd ja vaikea hajataitto silmissä.

Tämä tarina saa alkunsa vuosien takaa.

Ja kyseessä ei ole ainoa lapsi perheessämme.

Lapsen ollessa noin 3 vuotias heräsi meillä vanhemmilla ensimmäisen kerran hälystyskellot siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Otin asian puheeksi neuvolassa. Sainkin ajan pikapuoliin neuvolan lääkärille. Siellä sitten kerroimme huolemme ja mistä olemme huolissamme. Lääkäri kyllä vaikutii kuuntelevan, mutta tuli siihen tulokseen, että otetaan lapselta kuulokoe.

Mykistävää. Kaiken shown jälkeen meitä on vuosia pyöritelty paikasta toiseen. Ei juuri mitään testejä tehty.

Kävimme lastenpsykiatrialla keskustelemassa. Saimme perhetyöntekijän, josta ei ollut mitään apua.

Lopulta saimme tarpeeksemme ja menimme yksityiselle. Meitä kuunneltiin ja jo siinä vaiheessa alaan perehtynyt lääkäri arvio mikä oli ongelma. Olimme samalla linjalla. Itse näet olimme jo vuosia epäilleet, että lapsella on AD/HD. Tutkimuksia, haastatteluita yms. Lopulta tuli diagnooseiksi AD/HD ja asperger.

Jatkohoito omalla paikkakunnalla. Ja niin omanpaikan lastenspykalle. Sinne meni lähete akuuttitarpeelle. Vuosi piti odottaa. Lukuisia soittoja perään, että koska. Kaikki jumitti ja myös terapioihin ei päästy ilman tuonne pääsyä.

Lopulta, kun pääsimme ja tapasimme uuden psukan lääkärin niin hän ilmoitti muutaman minuutin paikalla olomme jälkeen, että hän on erimieltä diagnooseista. Ihme kyllä lääkitys tuli!

Ja jälleen eilen olimme tuolla psykalla. Ja taas hän toi esille erimieltä olevasta diagnooseista. Ei ole helppoa ei. Silti tuo paikka ei ole valmis aloittamaan mitään uusia testauksia.

Koomisisnta tässä lienee se, että meidän perheessä toinen huoltajista työskentelee erityislapsen parissa, joten tietoa ja taitoakin on erilaisista lapsista ja tarpeista. Kyllä tulee tunne miten retuperällä hoidon saanti on. Ja miten helppoa on pompotella apua tarvitsevia. Ne, jotka apua hakee eivät tahdo sitä saada. Ja niille joille sitä suositellaan niin taas eivät ota vastaan.

Kiitos, kun jaksoit lukea. Toivottavasti tämä tuo jollekkin apua ja ymmärtämystä, että asiat ei aina mene niin helposti, kuin voisi luulla.

Lisään vielä, että alkujaan meidän kanssamme diagnooseista ja ongelmista on samaa mieltä ollut niin päiväkoti, kuin koulukin sitten myöhemmin.

Heidän kohdalla juuri tutkimukset tökkii. Ei yksityisellä saa diagnoosia liian helpolla, vaan sieltä löytyy ammattilaiset, jotka tietävät asioista.

Lapsellani dg dysfasia ja olen varma, että dg on väärä.

Oikea dg olisi adhd ja lievät kielelliset ongelmat.

Jo lehmätkin nauraa tälle diagnoosille.

Yleensä kaikki nauraa huvittuneesti, kun sanon lapsella olevan dysfasia.

Ihana poika, mutta jalkapallossa näkee lapsen keskittymisongelmat, mutta kun tarha ei puolla niin ei tutkita.

No koulu alkaa vuoden päästä ja lapseni sitten varmaan viihdyttää muita lapsia luokkatunnilla.

Vakuutusta pidetään, että lapsi voidaan tutkia nopealla syklillä yksityisellä.

Nyt lapsi 6v. ja odotellaan, niinkauan kuin pystytään.

En jaksanut lukea loppuun asti, mutta kommentoin, että ylipäätään diagnoosin saaminen on kamalan vaikeaa toisinaan.



Minulla on harvinainen sairaus ja valitin siitä lääkäreille 25 vuotta ennen kuin ne keksivät, mikä minua vaivaa. Todella turhauttavaa.

t. kohtalotoveri