Naispapit
Entäs tämä? hyväksyttekö naiset pappeina, vai luetteko Raamattua, niin kuin ainakin lestadiolaiset tulkitsee? Meillä ainakin on aivan ihania naispappeja, ja on miespapitkin meidän seurakunnassa ihan mukavia kaikki. Ja aivan samanlailla pystyvät naiset kirkolliset toimitukset tekeen, kuin miehetkin. Ja joskus naisten kanssa voi helpommin keskustella ainakin naista koskevia asioita.
Kommentit (47)
Nyt ei ole kysymys minun hyväksynnästäni tai hyväksymättömyydestäni, mutta en voi kieltää sitä, mitä Raamattu sanoo: " Nainen vaietkoon seurakunnassa" . Mielestäni tuo lause on melko selkeä ja yksiselitteinen, eikä jätä kauheasti tulkinnan varaa.
Olenkin aina toivonut perheemme juhliin, häihin ja ristiäisiin, miespapin, ja saanutkin. Jos kuitenkin seurakunnalla olisi sellainen tilanne, ettei miespappia sillä erää olisi kertakaikkiaan saatavilla, uskoisin kyllä, että kaste tai vihkiminen astuu voimaansa, vaikka vihkijä tai kastaja olisikin nainen.
Samoin uskon, että jos menen ehtoolliselle, ja ehtoollisen jakaja on nainen, ehtoollinen vaikuttaa aivan samoin kuin jos jakaja olisi mies. Koska eihän ehtoollisen jakaja ole ehtoollisen antaja, vaan se on Jumala.
Jos minun henkilökohtaista mielipidettäni kysyttäisiin, voisin hyväksyäkin naispappeuden. Mutta en halua nykyaikaistaa Raamatun sanaa, ja vaikka en sitä tältä kohdalta ymmärräkään, haluan kuitenkin pitäytyä siinä sanassa.
Toivottavasti kukaan ei loukkaantunut tekstistäni, sanoin vain mielipiteeni nyt kun kerran kysyttiin.
Mutta en lähde pois jumiksesta siksi, että pappi olisi nainen. Uskon, ettei se tee toimitusta epäpyhäksi tai ettei Jumala itse olisi läsnä sen takia, että pappi on nainen. Koen, että siinä pappi itse tekee väärin. En siis minä, eikä se ole kiinni minun uskostani.
Meille on opetettu että jos nainen palvelee jumalanpalveluksessa niin meidän paikka ei ole siellä. Jos kirkossa on naispappi en mene siihen jumalanpalvelukseen. Jos Ehtoollista jakaa nainen en osallistu ehtoolliselle.
Kuulun luterilaiseen kirkkoon ja se hyväksyy naispapit. Näin ollen minäkin hyväksyn.
Otatteko te koko muunkin raamatun sisällön kirjaimellisesti? raamatun mukaan nainen on saastainen koko kuukautisten ajan ja sitten vielä tietyn varoajan sen jälkeen, eikä silloin saisi oikein mitään tehdä tai minnekään mennä, kaikki mihin koskee on saastaista jne. Ehdottomasti ei saa olla yhdynnässä menkkojen aikaan eikä näinä varopäivinä. Ja toki muitakin hyviä naiseen liittyviä elämänohjeita löytyy.
Uskon, että raamattu on Jumalan sanaa, mutta kuitenkin aikansa maailman kuvaan perustuvaa tekstiä. Naisen asema oli silloin jotain ihan muuta kuin nyt, silloin oli ihan itsestään selvää että " nainen vaikenee seurakunnassa" . Nykyään se ei ole enää itsestään selvää.
Ev.lut. kirkkohan hyväksyy naispappeuden. Miksi kuulua sellaiseen, minkä opetukseen ei usko?
Reitsu:
Meille on opetettu että jos nainen palvelee jumalanpalveluksessa niin meidän paikka ei ole siellä. Jos kirkossa on naispappi en mene siihen jumalanpalvelukseen. Jos Ehtoollista jakaa nainen en osallistu ehtoolliselle.
Mielestäni tärkein asia papin viran hoitamisessa on se, että pappi on aidosti uskossa Jumalaan, ei se, onko hän mies vai nainen. Ei Jumala varmasti kutsuisi ja johdattaisi naisia papeiksi, jos Hän ei niin haluaisi.
Oli pappi sitten mies tai nainen, minusta on ikävää, jos saarnat ovat " hengettömiä" , tai jos pappi ei ole sydämellä mukana toimessaan. Kovia vaatimuksia, kyllä; kukapa meistä muista jaksaisi aina tehdä leipätyötänsä koko sydämellään?! Tällaisia kuitenkin suuri osa tuntemistani/tietämistäni papeista on, ja se on hieno asia.
Ja mitä vielä naispappeuteen tulee, niin kyllä varmasti naispapit joutuvat tiukempaan syyniin seurakunnissa kuin miehet. Sillä kuitenkin, enemmän tai vähemmän näkyvästi, naispappeutta vastustavia ihmisiä seurakunnissa on. Kun seurakuntaan tulee eka naispappi, niin varmasti tarkkaillaan ihan eri tavalla, että mitenköhän tuo nyt hommansa hoitaa. Eli kyllä ainakin alkuvaiheessa naispapit ovat varmasti kovemmalla koitoksella kuin miehet.
Moonika:
raamatun mukaan nainen on saastainen koko kuukautisten ajan ja sitten vielä tietyn varoajan sen jälkeen, eikä silloin saisi oikein mitään tehdä tai minnekään mennä, kaikki mihin koskee on saastaista jne. Ehdottomasti ei saa olla yhdynnässä menkkojen aikaan eikä näinä varopäivinä. Ja toki muitakin hyviä naiseen liittyviä elämänohjeita löytyy.
.
Missä kohtaa Raamtussa noista asioista? Uudessa vai Vanhassa testamentissa?
Nuo löytyvät Vanhasta Testamentista, nuo naisen saastaisuuteen liittyvät jutut. Naisen vaikeneminen seurakunnassa sen sijaan löytyy niistä samoista Paavalin kirjeistä, joista löytyy mm. homoseksuaalisuuden tuomitseminenkin... Tämän otin tähän mukaan vain siksi, että tässäkin ketjussa monet sellaiset ihmiset, joiden mielestä homoseksuaalisuus on ehdottomasti väärin, ovat sitä mieltä että naispappeus on ihan ok-juttu, vaikka molemmat kiellettään UT:ssa. Minusta on vähän ihmeellistä, että osa ihmisistä lukee Raamattua niin kovin valikoiden...
koska Jeesus tuli uhriksi ja sovitti meidät Taivas kelpoisiksi. Ei siis tarvitse enää uhrata lampaita tms. vaikka VT niistä puhuukin. Emmekä ole kuukautistenkaan aikana likaisia, Jeesus on pessyt meidät puhtaiksi.
UT on kuitenkin voimassa, emme ympärileikkaa, emme " hyväksy" homouden harjoitusta tai naispappeutta, koska UT sen kieltää.
Naispappeuteen en ole perhetynyt muuten, kun tuon " Nainen vaietkoon seurakunnassa" lauseen perusteella, joten en siitä sen isompaa numeroa nyt tee. Enkä kuulu edes luterilaiseen kirkkoon. Miedän seurakunnassa ei ole naispappeja, evankelistoja kyllä, mutta se onkin eri asia.
Täytyy sanoa, että vanhana feministinä tuo oli niitä asioita, joita olen jonkin verran joutunut " työstämään" . Mutta näin on asia ollut kohta 2000 vuotta ja tuskinpa se siitä kovin äkkiä mihinkään suuntaan muuttuu. Ja itse asiassa en välttämättä edes haluaisi. Olen oppinut ajattelemaan pappeudesta niin vahvasti isän virkana, että on vaikea kuvitella siihen rooliin naista.
En näe tätä asiaa tasa-arvokysymyksenä, koska onhan Jumala jo muutenkin antanut miehelle ja naiselle erilaiset tehtävät. Varsinkin näin äitiyden myötä se on ollut pakko hyväksyä, että toinen meistä on lapselle äiti ja toinen isä, vaikka kuinka pyrkisimme tasa-arvoon. Ja pappi on puolestaan samalla tavalla seurakuntalaisille hengellinen isä.
Joskus puhutellaankin pappia isänä (käsittääkseni etenkin ortodoksisissa piireissä).
Mites sitten naispapin kohdalla? Äiti?
Siis tiedän, että ortodokseilla ei ole naispappeja.
Mutta ev. lut. seurakunnissakin puhutellaan pappia joskus isänä. Niin miten on naispapin laita?
Onhan seurakunnassa paljon muutakin puuhaa, kuin olla pappina. Jos nainen haluaa seurakuntaan työhön, hyvä paikka on esim. diakonissa. Kyllä pappi on oman seurakuntansa paimen ja UT:n mukaan siihen virkaan pääsee vain mies ja naisen tulee olla hiljaa.
1 Tim. 2
jae 11 Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena.
jae 12 Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti.
jae 13 Ensinhän luotiin Aadam ja sitten Eeva,
vaikka Adam luotiin ensin, en siltikään hyväksy sitä ajatusta, että mies olisi jotenkin erikoisasemassa. Nainen ja mies ovat ihan yhtä hyviä tai huonoja. Naiset pystyvät tekeen ihan samat hommat, kuin miehetkin. Jopa papin työtkin. Monesti naispapeilla on vielä parempi ote työhön, kuin miehillä. Ovat jotenkin inhimillisempiä, kuin miehet. Ja naisten kans usein helpompi puhua kuin miesten. Äidillisyys yhtä hyvä kuin vertaus isään.
anskumummi:
vaikka Adam luotiin ensin, en siltikään hyväksy sitä ajatusta, että mies olisi jotenkin erikoisasemassa. Nainen ja mies ovat ihan yhtä hyviä tai huonoja. Naiset pystyvät tekeen ihan samat hommat, kuin miehetkin. Jopa papin työtkin. Monesti naispapeilla on vielä parempi ote työhön, kuin miehillä. Ovat jotenkin inhimillisempiä, kuin miehet. Ja naisten kans usein helpompi puhua kuin miesten. Äidillisyys yhtä hyvä kuin vertaus isään.
Kysymys on Jumalan antamasta tehtävästä miehelle ja naiselle. Jumala on asettanut papin viran miehelle. Naisille on esim. annettu synnyttäjän tehtävä, mikä sekin on kaikessa kivussaan ja tuskassaan aivan mahtava lahja Jumalalta.
Sitäpaitsi minulle Raamattu tässäkin asiassa sanoo ihan selkeästi kantansa, eikä minun ole tarvis sitä lähteä perustelemaan. Mutta yritänpä kuitenkin =)
Yksi mielenkiintoinen asia on muuten yleinen pappeus, mistä puhutaan UT:kin paljon. Yleinen pappeushan tarkoittaa sitä, että olemme kaikki pappeja Kristuksen seurakunnassa. Jokainen Jumalan luoma ihminen on Luojansa omaisuutta, mutta Kristuksen Kirkon tehtävänä on kaiuttaa Herransa suuria töitä ja kutsua kaikkia ihmettelemään Jumalan tekoja. Tässä merkityksessä jokainen kristitty - mies, nainen, vanhus tai sylilapsi - on kuninkaallisen pappissuvun jäsen. Puhekielessä tämä tunnetaan nimellä " Maallikko" .
Samalla kun UT nostaa voimakkaasti esille kaikkien kristittyjen pappeuden, se puhuu runsaasti ja rikkaasti ihmisistä, jotka on asetettu vastaamaan seurakunnista. Seurakuntavirka on tunnustuksemme mukaan Jumalan asettama, ja 1. Kor. 14:27-40 rajaa sen Herran käskyyn vedoten vain miehille. Seurakunnan virasta ja viranhaltijoista käytetään ainakin seuraavia termejä ja kuvia:
Paimen, esim. Ef. 4:11; 1. Piet. 5; Ap.t. 20:28
Vanhin, esim. Ap.t. 14:23; 1. Tim. 5:17; Tit. 1:5; Jaak. 5:14
Kaitsija, esim. Ap.t. 20:28; Fil. 1:1; 1.Tim. 3:2; Tit 1:7
Taloudenhoitaja, esim. Luuk. 12:42-44.
Erityisen vakavasti seurakuntaviran vastuuta korostetaan Ap.t. 20, jossa Paavali siirtää vastuun Vähä-Aasian kristityistä itseltään seurakuntien paimenille.
Jeesushan sanoi, ettei hän ole tullut lakia kumoamaan, vaan sen täyttämään.
" Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi" Matt 5:17-19.
Elikkäs näin. Tokikaan emme lakia ikinä pysty noudattamaan niin kuin Jumala on tarkoittanut, mutta siihenhän me onneksi saimme Jeesuksen. Mutta lain noudattamiseen meidän pitäisi pyrkiä.
Minä henkilökohtaisesti pidän evankeliumeja niinä kaikista tärkeimpinä raamatun opetuksina, sitä mitä Jeesus itse sanoi ja teki. Jeesus ei tietääkseni puhunut mitään naispapeista (jos muistelen väärin, niin korjatkaa toki!).
Kyllä Mooseksen laki, kymmenen käskyä on voimassa. En sitä todellakaan väitä, ettei olisi.
Tarkoitin sillä, mitä sanoin VT:n asioista, että esim. lampaita ei tarvite uhrata Jumalalle, vaikka Vt:ssä tehtiin niin, samoin esim. ympärileikkauksia ei tehdä enää jne. KOSKA Jeesus täytti lain.
Jos luet vanhaa testamenttia niin huomaat, että se on lähes täynnä lakia. Lain tekstiä löytyy mitä moninaisimmista asioista.
Uhraatko sinä lampaita Jumalalle?
Ympärileikkautatko lapsesi?
Oma elämänkatsomukseni hyväksyy papitaret siinä missä papitkin. Mitä taas kristinuskoon tulee, niin siitä olen vähän kaksijakoisella mielellä. Raamatussahan aika selvästi sanotaan, ettei nainen voi olla pappi (tai siis pikemminkin sanotaan aikamoisen suoraan, että pappi on mies). Eli se on selkeä peruste sille, miksi nainen ei voisi toimia kristillisessä kirkossa papittarena. Kyllähän nainen voi sitten tehdä vaikka mitä muuta, ei papin virka ole ainut missä voi toimia jumalan sanan välittäjänä. Leipäpapiksi en siis naisia ottaisi, en tosin miehiäkään - mielestäni papin ja papittaren kuuluu olla sellaisia, joille jumala oikeasti puhuu, ei sellaisia jotka tekevät vain työtään.
Mutta jos sitten jumala puhuu naiselle ja sanoo, että haluaa tästä papittarensa, niin mitäs muilla ihmisillä on siihen nokan koputtamista? Eli jos saa kutsumuksen, niin silloinhan asiassa ei ole mitään ongelmia. Eiköhän jumala itse tiedä, kenet haluaa papikseen tai papittarekseen.
Toisin sanoen olen siis sitä mieltä, että leipäpapiksi en naisia ottaisi, mutta jos he ovat oikeita papittaria, siis kutsun saaneita, niin silloin asiassa ei ole minusta mitään ongelmia. Mutta enpä ole myöskään kristitty, joten ehkä en ole oikea ihminen vastaamaan tähän. :)