Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen 31 ja se hyökkää jalkopäästä!
07.06.2010 |
Ei voimiaan säästä
minut pystyyn kiskaisee!
Elämännälkä!
Kirjaimellisesti heräsin aamuyöstä siihen, että elämä menee eteen päin. Muut ovat ehtineet elämän kelkkaan ja se on vienyt heidät pitkälle. Muut ovat ehtineet jo naimisiin, saada lapsia, erota, löytää uuden...
Minulla on vain hyvä työ ja koulutus. Paljon "rikastuttavia" kokemuksia, mutta vaihtaisin ne mieluusti siihen että vihdoin elämäni muuttuisi. En tahdo enää olla yksin!
Nyt lataan kauheita paineita nykyiselle poikaystävälle, tuoreelle parisuhteelle, sille, että meidän pitää onnistua, haluan naimisiin! Haluan oikean elämän! Haluan lapsiakin. Ja koiran. Pelkään että elämä menee ohi ja katselen vain sivusta. Jos tämäkin suhde päättyy, tulevaisuuteni siirtyy taas eteenpäin, missaan kyydin. Kuka tietää mikä on se viimeinen bussi.
Kommentit (2)
Kiitos viestistä. On vaikea rauhoittua kun ei tiedä tuoko tulevaisuus mitään tullessaan.
En ole koskaan ajatellut että haluan "perinteistä" settiä eli miehen, kaksi lasta, omakotitalon ja farmariauton.
Nyt on tullut yhtäkkiä tällainen ahdistus! Olen pärjännyt mainiosti ihan itse ja saanut kaiken mitä olen halunnut, mutta nyt olen herännyt siihen että elämäni on punottu kultaisista langoista, joiden väleistä pelkään tipahtavani pohjattomaan aukkoon. Pelkään mitä elämästäni tulee jos mikään ei muutu, vaikka toisaalta pelkään myös sitä muutosta. Olen elänyt ikuisen nuoruuden illuusiossa, ja nyt huomaan että minulla on kiire!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Kun viiden vuoden päästä imetyshöyryissäsi keität vaavisi tutit mustaksi mössöksi ja unohdat esikoisesi kotiin,kun lähdet kauppaan, niin kaiholla muistelet näitä ihania nuoruuden kokemuksia ja kiitollisena ajattelet hyvää työpaikkaasi, johon voit parin vuoden päästä palata.
Et ole missannut mitään. Olet elänyt elämääsi tietyllä tavalla ja jatkat toisella. Eräs ystäväni sai ekan ja tokan lapsensa 20- ja 22-vuotiaana. Sitten ero ja kolmas ja neljäs lapsi 28- ja 30-vuotiaana. Nyt 35-vuotiaana miettii, että on ollut koko ikänsä kotiäiti, että mihin sitten nyt ryhtyisi... Kukin tavallaan!
Älä lataa nykyiselle suhteellesi niin suuria paineita. Mutta voisit tietenkin kysellä mieheltä, olisiko kiinnostunut perheen perustamisesta. Ei sen suhteen tartte olla mikään mielettömän suuri rakkaustarina. Ennemminkin sellainen, että kestää arjen.
Ja miksi juuri avioliitto, omakotitalo, koira... Eikö tuo ole vähän sitä, mitä pikkutytöt haaveilee? Miksi se ei voisi olla esim. molemmilla oma koti, hyvät työpaikat, miehellä koira, sinulla lapsi ja elämää kahdessa kodissa? Tai mitä tahansa tältä väliltä. Älä luokittele. Ei se koira, avioliitto, omakotitalo ja tila-auto takaa, että olette onnellisia.
Aloita siis pienin askelin. Mitä haluat eniten? Lapsen? Aviomiehen? Koiran? Aloita yhdestä ja etene sitten pikku hiljaa siihen pisteeseen, että tunnet olevasi onnellinen.