Uskovaiset: Mitä mieltä olette näistä uskovaisen kaverini puheista?

hän on sitten HYVÄ IHMINEN eikä erehdy, tekee aina oikein jne.



Siihenhän pitäisi pyrkiä, siis jättämään synnit taakseen, mutta kukaan meistä ei ole täydellinen ja syntiä tekevät kaikki, myös uskovaiset.



Itsellänikin on muutamia asioita, joiden kanssa painiskelen paljon, omat halut on niin ristiriidassa sen mukaan mitä Jumala haluaisi minun tekevän. Ja loppujenlopuksi vaikka tiedänkin, että Jumala tietäisi paremmin, ja että näitä omia halujani seuraamalla vaan teen itselleni(kin) hallaa.



Silti. Toisinaan rukoilen Jumalalta apua ja voimia vastustaa kiusauksia, toisinaan ajattelen että "hemmetti, en ajattele koko Jumalaa tänään laisinkaan" vaikka tunnenkin omantunnon pistävän. En ole täydellinen.

siis tuo mies, onko hän siis se kaverisi?



no, anyway. Olen itse uskossa ja nuo ajatukset ovat ihan inhimillisiä. Ei uskovainen ole mikään yliolento, jolle ei tule kiusauksia ja houkutuksia. On hieno juttu, että uskovaisille avioliitto on pyhä asia. Sinnitellään vaikeiden jaksojen yli ihan sen takia että kun ollaan uskossa ja naimisissa, niin ei voi erota. Vaikeiden aikojen jälkeen tulee melkein aina helpompaa jossain vaiheessa.

Niin, pettäminen on aviorikos Raamatun mukaan. Ehkä vain ymmärsit väärin, että hänellä oli tuomitseva ilme, en osaa sanoa.

Olen kyllä hänen vaimonsakin tavannut, mutta miestä tapaan säännöllisesti harrastuksen kautta ja siellä olemme jutelleet kaikenlaista.



ap

Uskovatkin ovat vain ihmisiä. Valitettavasti usko ei tee ihmisestä täydellistä tyyppiä. Parhaimmassa tapauksessa uskova elää Sanan mukaan valaisten ympärillä kulkevienkin ihmisten polkuja. Tavallisemmassa tapauksessa uskova herättää ei-uskovissa kanssakulkijoissaan ristiriitaisia tunteita kaikessa tavallisuudessaan (=syntisyydessään).



Harmi jos uskonasioita tulee mietittyä välillä eksyksissäkin olevien uskovien kautta. Parempi tapa olisi ottaa yhteyttä suoraan yläkertaan! :) Ehkä tätä kautta voi löytyä anteeksiantoa ja ymmärrystä välillä heikoillakin olevia siskoja ja veljiä kohtaan.

Eikö teille tule sellainen olo, että ulkoapäin sanellaan, miten pitää elää vaikka ei yhtään halua? Minulle on ainakin käynyt niin, että jos omat tunteet ovat tarpeeksi ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, niin siitä Jumalan tahdosta tulee pelkkä katkeroittava riippakivi.



Löysin tasapainoisemman ja onnellisemman avioliiton vasta sitten, kun lakkasin tuijottamasta Jumalan tahtoon ja pelkäämästä hänen rangaistustaan, jos tekisin jotain pahaa, kuten pettäisin miestäni. Pitää pystyä vakuuttumaan siitä, että avioliiton säilyttäminen kannattaa sen itsensä, ei Jumalan takia. Ei se muuten kestä.



Nykyään olen motivoituneempi tekemään töitä avioliittomme eteen kuin ennen, koska motiivinani ei ole Jumalan tahto vaan se, että tahdon tehdä hyvää puolisolleni ja edistää meidän molempien onnellisuutta.

Harmi jos uskonasioita tulee mietittyä välillä eksyksissäkin olevien uskovien kautta. Parempi tapa olisi ottaa yhteyttä suoraan yläkertaan! :) Ehkä tätä kautta voi löytyä anteeksiantoa ja ymmärrystä välillä heikoillakin olevia siskoja ja veljiä kohtaan.

Eikö teille tule sellainen olo, että ulkoapäin sanellaan, miten pitää elää vaikka ei yhtään halua? Minulle on ainakin käynyt niin, että jos omat tunteet ovat tarpeeksi ristiriidassa Jumalan tahdon kanssa, niin siitä Jumalan tahdosta tulee pelkkä katkeroittava riippakivi. Löysin tasapainoisemman ja onnellisemman avioliiton vasta sitten, kun lakkasin tuijottamasta Jumalan tahtoon ja pelkäämästä hänen rangaistustaan, jos tekisin jotain pahaa, kuten pettäisin miestäni. Pitää pystyä vakuuttumaan siitä, että avioliiton säilyttäminen kannattaa sen itsensä, ei Jumalan takia. Ei se muuten kestä. Nykyään olen motivoituneempi tekemään töitä avioliittomme eteen kuin ennen, koska motiivinani ei ole Jumalan tahto vaan se, että tahdon tehdä hyvää puolisolleni ja edistää meidän molempien onnellisuutta.

Jos ihminen kuitenkin siihen päätyy, Jumala ei hylkää ihmistä, joka katuu syntejään ja haluaa lähelle Jumalaa. Vaikka ihminen tekee vääriä valintoja, Jumala auttaa ihmisen ylös ja kantaa.

Kerran hän taas täräytti, että olisi jo eronnut vaimostaan, ellei olisi uskossa.

oli sitten uskovainen tai ei.

jotka oikeasti kuvittelevat, että kaikki heidän kanssaan kommunikoivat naiset oikeasti ovat "tarjoutumassa" hänelle. Ei siis osaa suhtautua naisiin ystävinä vaan pelkästään seksiä tyrkyttävinä petikumppaneina, joilta hänen täytyy tahdonvoimallaan koko ajan suojautua. Siltä nuo puheet vähän kuullostaa. Ottaisin ehkä vähän etäisyyttä tai ainakin toisin hyvin selvästi esiin, että mitään seksuaalisia taka-ajatuksia hänen suhteensa ei todellakaan ole eikä tule.

Löytyyköhän jostain tilastoja uskovaisista ja mt-ongelmaisista? Etenkin kiinnostaisi, jos olisi uskontokunnittain tilastotietoa siitä, millä %-määrällä jäsenistä on todettu mt-ongelmia. Jotenkin sivusta seuranneena olen tullut siihen päätelmään, että uskontokunnissa, joissa on hyvin tiukat säännöt ja vahvat yhteisöt, on myös huomattava määrä mt-ongelmaisia. Tästä löytyis jollekin psyko-teologille väitöskirjan aihetta, jos ei aiheesta vielä ole väitelty.

ja ihan oikeasti tuntuu olevan ihmisiä, jotka kuvittelee, ettei uskovat oikeasti edes harrasta seksiä, eivät edes aviopuolisonsa kanssa. Ainakin minä olen törmännyt tällaisiin ihmisiin.



Minä olen uskova, mutta mieheni ei ole. Olemme naimisissa, koska minä halusin niin, ja se oli minulle tärkeää, mieheni on sanonut että hänelle koko asia oli aivan yhdentekevä. Minäkin toitotan välillä, miten menimme naimisiin näiden minun kristillisten periaatteideni vuoksi - ja seuraavassa hetkessä saatan sanoa jotakin sellaista, minkä varmasti joku voisi tulkita niin, että "uskon nojalla kiellän itseltäni kaiken kivan". Esimerkiksi silloin, kun Hunksilla oli se Suomen-kiertue (?), muutama kaverini pyysi minua yhdelle keikalle, ja kieltäydyin sanoen, että "mähän olen kristitty ja vihitty nainen, enhän mä voi sellaseen lähtee, siellähän saattais tulla vaikka mitä ajatuksia, ja saattais jopa olla kivaakin". Todellinen syy, ja nämä kaverit toki sen myös tiesivät (tuollainen huumori on meidän välillä suht tavallista), oli se, että minulla sattui olemaan kotona vielä täysimetyksellä oleva vauva.



Minäkin olen sanonut, että varmaan olisin jo ottanut eron, jos en olisi uskova. Sillä tarkoitan sitä, etten usko, että olisin jaksanut nähdä kaikkea tätä vaivaa, mitä olen avioliittoni eteen joutunut näkemään, en olisi vaivautunut sietämään kaikkea sitä, mitä olen tämän avioliiton vuoksi joutunut sietämään, enkä olisi suostunut nielemään kaikkea sitä kiukkua, jonka olen tämän avioliiton vuoksi joutunut nielemään, jos en olisi uskova, enkä saisi uskosta ja Jumalan tahdosta ulkopuolista motivaatiota tehdä kaikkeni avioliittoni eteen. Minä uskon, että Jumalalla oli tarkoituksensa, kun hän antoi tämän avioliiton tulla solmituksi, ja tiettyyn rajaan asti minun täytyy tehdä sen eteen töitä, halusin tai en, koska Jumala halusi tämän avioliiton solmittavan, hän haluaa sen myös pysyvän kasassa. Jos en olisi uskossa, en ajattelisi näin, ja olisin varmaan heittänyt mieheni pellolle heti, kun esikoisen nimivaihtoehdoista ei saatu sopua aikaiseksi.



Ehkä ap:n kaveri todella luulee, että ap yrittää houkutella häntä aviorikokseen, tai ehkä kyse vain on niin yksinkertaisesta asiasta, että tämä kaveri itse haaveilee aviorikoksesta kanssasi. Hän yrittää sitten peitellä tätä toivettaan parhaansa mukaan, ja kaikki tuo hänen paasaamisensa onkin pelkkää hänelle itselleen jaarittelua, perustelua puolesta ja vastaan. Mies vaan ei taida itse tajuta edes, miltä hänen puheensa kuulostavat... No, joka tapauksessa usko ei todellakaan ole aina autuaaksi tekevä asia. Toisinaan se on sitä kyllä, toisinaan se taas on kaikkea muuta. Usko on myös paljon kiusauksia, uhrauksia ja itsensä kilvoittelua.

vaikka moni niin tuntuukin luulevan, sekä uskovat että ei-uskovat.



Ihmisen suhde Jumalaan on eri asia kuin seksuaalisuuden ongelmat/avioliitto-ongelmat. Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, seksuaalisiksi olennoiksi.



Toinen juttu on sitten se, että moni piiloutuu omia ongelmiaan Jumalan/Raamatun taakse, vaikka oikeampi osoite olisi terapeutti.



Vapauteen Kristus vapautti meidät.

usko on Jumalan antama lahja, kaikki on täytetty ristillä .Uskonnollinen ihminen tuijottaa omaan napaa, yrittää itse kelvata tekoinensa Jumalalle ja ITSE tekee muka itselleen taivaspaikan. Tällainen opetus ei ole ainakaan kristinuskoa.

Jotenkin sivusta seuranneena olen tullut siihen päätelmään, että uskontokunnissa, joissa on hyvin tiukat säännöt ja vahvat yhteisöt, on myös huomattava määrä mt-ongelmaisia. Tästä löytyis jollekin psyko-teologille väitöskirjan aihetta, jos ei aiheesta vielä ole väitelty.

on paljon yhteistä. Niin paljon, että on jo käynyt mielessä että uskonto on todellisuudessa ihmiskunnan hiljaista tietoa siitä miten ihmisen päätä terapoidaan kuntoon paskamaisen lapsuuuden jäljiltä. On korkeampi voima (visualisaatio vanhemmasta) jonka eteen voi mennä ja tunnustaa synnit ja olla heikko ja ns. oma itsensä kaikkine virheineen. Tätähän terapiassa just tehdään. Taivas on selkeästi turvapaikkavisualisaatio. Taivashan on rauhan tyyssija eikä siellä voi mikään uhata. Vois kai taivas olla toisenlainenkin? Siellä vois seikkailut jatkua ja harppujen soitamisen sijaan hypättäis benji-hyppyjä. Niin turvapaikka-harjoitus koko juttu.

uskontokunnista ja mielenterveysongelmista. Varmaan yhteisö voi sairastuttaa, mutta uskoisin myös, että mielenterveysongelmaisia hakeutuu enemmän seurakuntien toimintaan mukaan kuin ihmisiä, joilla ei näitä ongelmia ole. Mielenterveydeltään heikkojen mahdollisuudet osallistua ja kokea olevansa mukana yhteiskunnassa ovat noin yleisesti heikot ja uskonnollinen yhteisö voi olla paikka, missä kokea hyväksyntää ja osallisuutta (noin parhaimmillaan). Toki uskovista ovat yleensä myös kaikkein näkyvimpiä tavallisesta massasta poikkeavat, joten siksikin määrä voi näyttää tavallista suuremmalta. Tällä en tarkoita pelkästään mielenterveysongelmista kärsiviä vaan muuten näkyviä tyyppejä.



Tuohon ap:n juttuun sen verran, että ajatuksina nuo puheet ovat ihan normaaleja, mutta ihmettelen, kuten sinäkin, miksi puhelee asioista noin avoimesti ja tuohon sävyyn kanssasi. Olisiko mies ihastunut sinuun ja siksi juttelisi tuollaisia? Ihan arvaus vaan. Avio-ongelmissa kokisin, että niitä olisi pyrittävä ratkaisemaan puolison kanssa yhdessä. Liiton ei ole tarkoitus muodostua miksikään kärsimystieksi, jossa ollaan yhdessä vain Jumalan tahdosta, vaan ainakin minusta vaikeuksien pitäisi palauttaa omaan tahtoon ja lupaukseen, mikä on kerran annettu ja saada aikaan sen mukaista toimintaa eli toimia tilanteen parantamiseksi yhdesä puolison kanssa.

Tuollaiset puheet ei kuulu naispuolisen kaverin kanssa puhuttaviksi, ellei vähintäänkin alitajuisesti ole etsimässä avioliiton ulkopuolelta hyväksyntää. Itsekeskeinen uskovainen syyttelee mielellään Jumalaa omista haasteistaan ja ongelmistaan. Jos miehellä on ongelmia sitoutumisen kanssa, uskovaisuus ei sitä valitettavasti muuksi muuta, parhaimmillaan voi tukea henkilökohtaisissa valinnoissa oikeaan suuntaan.



Ap:n kannattaisi ystävällisesti laittaa piste miehen jorinoille ja ottaa vähän etäisyyttä. On olemassa fiksujakin uskovaisia miehiä, jotka ihan oikeasti satsaavat paljon avioliittonsa onnistumiseen ja yrittävät ylläpitää elämässään kristillisiä ihanteita.