G: Synnyttäisitkö vammaisen lapsen?

Olettaen siis että lapsi elää epämääräisen ajan kamalissa kivuissa. Suuri ihminen ei ajattele tässä tapauksessa itseään vaan lastaan. Haluaako oman lapsensa kärsivän, vai antaako nukkua ikiuneen ennen pienintäkään kipua..

Vierailija:

En voisi tapattaa omaa lastani vaikka olisi kuinka vaikea vamma. Pakko olisi vaan sopeutua.

tervetulleita. Myös mieheni on samaa mieltä.

Kävisin kaikki seulonnat läpi jos tarvetta olisi. En kuitenkaan hylkäisi lasta vaikka lapsessa huomattaisiin vamma syntymän jälkeen.

Tiedän kuitenkin mitä vammaisuus perheessä merkitsee ja miten se vaikuttaa vanhemipiin ja sisaruksiin!!!!!

En ole niin hieno ihminen että pystyisin antamaan kuolemantuomion kärsivälle lapselleni. Jos lapsesi vammautuisi vaikka 6v ja kärsisi loppuelämänsä, antaisitko lääkäreille luvan tappaa hänet täältä kärsimästä?

Vierailija:

Olettaen siis että lapsi elää epämääräisen ajan kamalissa kivuissa. Suuri ihminen ei ajattele tässä tapauksessa itseään vaan lastaan. Haluaako oman lapsensa kärsivän, vai antaako nukkua ikiuneen ennen pienintäkään kipua..

Vierailija:

En voisi tapattaa omaa lastani vaikka olisi kuinka vaikea vamma. Pakko olisi vaan sopeutua.

Itselläni on kolme lasta ja jokaisen kohdalla olen kieltäytynyt seulannoista ym.kokeista.Olen aina ollut sitä mieltä että lapsi synytyy jos on syntyäkseen.

Kahdella lapsellani on autismia ja dysfasiaa ja näitähän vammoja ei seulannoissa edes näy.

Ensinäkin, kävisin kyllä jatkotutkimuksissa, olisi sitten edes jollain tapaa valmistunut siihen, mitä tuleman pitää.

Jos näissä tutkimuksissa todettaisiin, että lapsella on jokin sellainen vamma, että se ei eläisi kuin muutaman hetken ja nekin kivuista kärsien, en synnyttäisi. On kyllä olemassa mahdollisuus, että tutkimuksissa jokin voi mennä pieleen ja lapsi olisikin terve, mutta luotan nykylääketieteeseen sen verran, että nämä tapaukset ovat niin harvinaisia että uskaltaisin tehdä aborttipäätöksen.

Jos taas lapsi pystyisi elämään joltisenkin normaalia elämää tarvitsematta kärsiä jatkuvista kivuista, en näkisi mitään syytä keskeyttää raskautta, vammaisilla on aivan yhtä suuri ihmisarvo kuin terveilläkin ja raskaaksi hankkiutumalla ottaa kuitenkin aina tietoisen riskin siitä, että kaikki ei aina mene niin kuin toivoisi.

Muutenkin minun on vaikea suhtautua aborttiin muuna kuin äärimmäisenä pakkokeinona.



Jokainen varmasti toimii sellaisessa tilanteessa niin kuin itse katsoo oikein olevan, ja eihän sitä voi varmasti tietää, mitä oikeasti tekisi jos ei omalle kohdalle ole vielä niin käynyt, ihmismieli on arvaamaton.

abortin aivan turhaan.

ultrassa.

Vierailija:

Vierailija:

En ole käynyt kolmen lapseni odotusaikana edes ultrissa. Ottakaa huomioon että on sairauksia jotka eivät päällepäin näy.

Jo ihan lapsen ja äidin hengenkin kannalta. Vai annatko kaiken muunkin korkeimman käteen?

Tosin lapseni vammaa ei voi mitenkään nähdä ultrassa tai kromosomitesteissä. Mutta voihan sitä saada vaikka jollain muulla lailla vammaisen. On minulla terveitäkin lapsia ja ultrissa on käyty jokaisen kohdalla.

Jos voi valita lapsen ja itseni ja parisuhteen kannalta niin en todellakaan valitsisi synnyttää vammaista lasta. Te, jotka hurskastelette asian kanssa: menkää ensin töihin vaikkapa erityisluokkaan, vammaisten hoitolaitokseen tms. paikkaan hetkeksi ja tulkaa sitten vastaamaan.



T: Alalla työskentelevä!

Mulle olisi ollut miljoona kertaa kamalampaa menettää oma lapsi. Menetettyä ei saa koskaan pitää sylissään, halata, pussata, hoivata jne.

testaisin että ehtisin perehtyä aiheeseen jo etukäteen (luen mielellään). Pakko olisi ajatella ja valmistautua lapsen tuomiin haasteisiin. Onneksi mieheni on yhtä pehmo. Asiat on keskusteltu ja molemmat haluavat että vammaiset saisivat syntyä jos olisivat syntyäkseen. Olemme molemmat epätäydellisyyden siedon lisäämisen kannalla tässä maailmassa, myös omassamme. Niin ja olen ollut töissä erityiskoulussa ja vammaistenhoitolaitoksessa. Ei ole säikäyttänyt.

ettei lapsella ole elämän edellytyksiä, eli hän kuolisi kärsimysten jälkeen parin vuoden sisällä tai jotain, niin ehkä harkitsisin keskeyttämistä. Muussa tapauksessa en.



Kaikella kunnioituksella, mutta en oikein ymmärrä kun joku sanoo, että tekisi abortin, koska " minusta ei olisi vammaisen äidiksi" . Miksi ei olisi? Entä jos terveenä syntynyt lapsi sairastuu tai vammautuu myöhemmin vakavasti? Ei sopimusta voi silloinkaan sanoa irti, on vain totuttava!

Sielläkin kävin vain siksi, että siellä voidaan havaita mm. sydänvika, joka voi vaatia leikkausta heti lapsen synnyttyä.



Mutta jos ultrassa olisi havaittu jokin erittäin vakava poikkeama, esim. aivottomuus niin olisin keskeyttänyt raskauden.

tekisin varmaan abortin. Tiedän mitä on elää vammaisen lapsen kanssa. Itselläni ei ole, mutta hyvä naapuri sai erittäin vammaisen lapsen.On todella raskasta niin henkisesti kuin fyysisesti.Nostan hattua niille jotka siihen pystyy, mutta rehellisesti voin sanoa että minä en.

Vauvaa odotellessa meni vuosi aikaa ja miehen kanssa on päätetty ettei vammaista lasta synnytetä jos tutkimuksissa jotain ilmenisi. Maailma varmasti kaatuisi ylösalaisin, jos halutun raskauden joutuisi keskeyttämään sikiön vamman vuoksi.



Lapsen tulo vaikuttaa muihinkin kuin vain meihin kahteen. Molempien suku, ystävät ja työpaikat joutuvat koetukselle. Samoin lapsi itse vaatisi enemmän ympäristöltään, ystävät, koulu ja hänen tuleva työpaikka.



Mielelläni opetan lapselleni erilaisuuden hyväksymistä, mutta mitä kun lastasi ei hyväksytä? En toivo että lapsestani tulee koekaniini hyväksynnälle, mielestäni lapsi ansaitsee enemmän.. Koulu- tai työpaikkakiususta saattaa kokea muutenkin, ilman vammaa, mutta toivon antavani mahdollisimman hyvän startin elämään. Entä kun minä ja puolisoni kuolemme eikä lapsemme osaa vanhempanakaan itsenäiseen elämään vaan joutuisi johonkin laitokseen?



Tietysti lapsi saattaa vammautua siinä missä minä tai joku toinen läheiseni, mutta sellaiselle nyt ei voi mitään.. Ja tilannehan on täysin eri kun puhutaan syntymättömän sikiön terveydestä kuin 10-vuotiaan.



Varmasti vammasta kärsiväkin pystyy elämään rikkaan ja ihanan elämän kun ympäristö on tukena, mutta toisten ihmisten kylmyys ja pelko tulevaisuudessa pärjäämisessä pelottavat.