Kyllä harmittaa. Avulias mummo, joka kävelee "auttaessaan" aina vanhempien yli..

Ettei sille tule paha mieli?

ilman mun lupaa! Kamalia nuo mummot, jotka tekevät mitä sattuu,

ja kiittämättömäksi kakaraksi, jos ei pidä hänen tekemisistään.

Tuollainen on törkeä vallankäyttäjä, joka pitää laittaa kuriin. Mä sanoisin, että kertaakaan et enää lähde lasteni kanssa parturiin, minä päätän lasteni hiustenleikkuut tästä lähtien. PISTE.

A: Äiti ja lapsi kaupassa. Lapsi keksii haluta karkkia. Äiti kieltää. Lapsi syyttää tyhmäksi.

B: Äiti, lapsi ja mummi kaupassa. Mummi heiluttaa lapselle namiaskia "Ostetaanko sulle herkkuja jos äiti antaa luvan?". Äiti kieltää. Lapsi syyttää tyhmäksi. (Ja parhaassa tapauksessa mummi solvaa nipoksi.)

Näetkö tilanteiden eron?

Mutta en minäkään tuossa seiskan mainitsemassa mitään pahaa näe. Kyllähän lapsen täytyy sitten tottua siihen että äiti saattaa kieltää. Pahempaa varmaan olisi jos anoppi antaisi luvan kysymättä ensin äidiltä?

Minun äitini on samanlainen 'auttaja'.

Esikoisen hiukset on käynyt 2 kertaa leikkauttamassa. Sen jälkeen esikoinen ei ole suostunut lähtemään mummon kanssa parturiin.

Nuorempi on niin helposti kiivastuva lapsi ettei mummo ole häntä uskaltanut kertaakaan viedä parturiin :)



Meillä käydessään 'auttaa' järjestämällä kaappeja uusiksi ihan omatoimisesti. Tykkää esim. siirtä henkarissa roikkuvat vaatteet hyllyille. Sehän olisikin ihan liian helppoa jos siitä henkarista voisi ottaa paidan ja housut valmiiksi sileänä päälle puettavaksi. Sen sijaan paljon kivempi vaihtoehto on taitella ne hyllylle niin, ettei niitä silittämättä kehtaa päälleensä pukea.



Keittiössä myös järjestelee kaappeja mielensä mukaan.



Käy myös läpi kaikki laskut (tietysti tietää mistä ne löytyy kun on kaikki kaapit moneen kertaan tutkinut ja järjestellyt), ja kyselee niistä tarkempia tietoja. Opettavaiseen sävyyn myös selittää miksi kaikki laskut pitää maksaa ö.ö

Ihan kuin se ei olisi itsestäänselvyys.



Tämän syksyn ajan on parina päivänä viikossa ollut meillä pikkukoululaista hoitamassa; katsomassa että saa välipalan syötyä ja läksyt tehtyä, ja ettei joudu yksin olemaan.

Nyt on sitten alkanut tulla noottia välipaloista. Lapselle ei kuulemma riitä välipalaksi leipä/jugurtti/hedelmä-linja, vaan pitäisi olla ihan kunnon ruoka. Itse on alkanut meille tullessaan ottamaan kotoaan 'kunnon ruokaa' mukaan >:( ..ja lapsi on aivan ärtynyt siitä kun mummo koko ajan käskee syömään ja tuputtaa ruokaa :(.

Mummo itse syö aivan liian paljon (bmi yli 40) eikä ollenkaan osaa arvioida normaalia ruoan tarvetta, ruoan laatua ja määriä. Siksi ollaan valmiiksi jätetty sopivaksi katsomamme välipalat. Tiedetään kyllä itsekin hyvin minkä verran lapsi syö iltapäivällä, sillä usein ollaan itse iltapäivällä kotona lapsen kanssa.

Meillä ihan samalaiset. Ikinä ei tule mieleen kysyä eikä edes ilmoittaa, saapi sitten itse huomata, mitä apua ollaan taas vastaanotettu. Sanoipa miten kauniisti hyvänsä, suuttumus on varmaa, koska pelkkää hyväähän he vaan tarkoittivat.

niin meilläkin

...ja tie helvettiin on reunustettu hyvillä aikeilla

mummosta eroon.

Anoppini teki tän kerran, mutta on ihan fiksu ihminen ja tajus että toiste ei sovi tehdä. Sanoin kohteliaasti mutta tiukasti että vanhemmat päättävät lastensa hiuksista ja että hoidamme kaikki hiustenleikkuut itse.



Mun anoppi ei tarkoittanut pahaa, mutta kyllä otti päähän niin perusteellisesti. Pojalla oli vähän pidempi tukka ja se oli jotenki kova pala.

joo

Käy myös läpi kaikki laskut (tietysti tietää mistä ne löytyy kun on kaikki kaapit moneen kertaan tutkinut ja järjestellyt), ja kyselee niistä tarkempia tietoja. Opettavaiseen sävyyn myös selittää miksi kaikki laskut pitää maksaa ö.ö

I

tuollainen äiti ja kolme sisarta. Kaikki kävelevät ylitseni.



Ja aina tuo: Minulle sopii, mutta kysy äidiltä. Tyyliin lapsi kinuaa yökylään kesken kouluviikon, täti lupaa ja äiti joutuu kieltämään, koska tietää, että siellä kylässä ei nukuta ja kouluunlähtö on seitsemältä.



Järkevä täti sanoisi itse, että "keskellä viikkoa ei tietenkään käy, mutta että jokin viikonloppuilta varmasti onnistuu".



Ei, minä joudun aina kieltämään. Sitten olen aina se pahis, mummo ja tädit niiiiiin ihania. Kaiken huippu on sitten vielä se, että jopa lasten kuullen jatkuvasti arvostelevat minua - tai jos jokin miellytä, saan nuhtelevia tekstareita ja tuntikausien haukut selän takana. Pieninkin perheemme asia vatvotaan tappiin asti.

*koputtaa puuta!*



Meillä on myös avulias mummo. Hänestä on ollut miljoona kertaa enemmän apua kuin haittaa. Silti jotkut asiat kaihertavat aika ajoin.



Pahin oli myös tuo tukan leikkuu taaperolta. Hän teki sen itse, likaisilla ja tylsillä keittiön saksilla, eikä todellakaan ole mitään kokemusta. Suutuin niin paljon, etten uskaltanut olla häneen yhteydessä ollenkaan reiluun viikkoon, etten sanoisi asioita, joita katuisin. Mies sanoi mummolle, mitä mieltä olin hänen avustaan. Hiukset kasvoivat takaisin ja mummo ei ole toistanut tekoaan.



Hänellä on myös tapana ensin esitellä karkkipussi tms. lapselle ja sitten "pitää kysyä äidin lupa". Ja meillä on sääntönä, että karkkia kyllä saa, mutta ruoan jälkeen. No, lastenhoitoapua tarvin, joten olen nyt oppinut asennoitumaan, että kun lapset tulevat mummolta, niin he eivät syö ruokaa. Kun olen itse paikalla, puutun tilanteeseen. Ja olen tyhmä nipo.

A: Äiti ja lapsi kaupassa. Lapsi keksii haluta karkkia. Äiti kieltää. Lapsi syyttää tyhmäksi.

B: Äiti, lapsi ja mummi kaupassa. Mummi heiluttaa lapselle namiaskia "Ostetaanko sulle herkkuja jos äiti antaa luvan?". Äiti kieltää. Lapsi syyttää tyhmäksi. (Ja parhaassa tapauksessa mummi solvaa nipoksi.)

Näetkö tilanteiden eron?

Mutta en minäkään tuossa seiskan mainitsemassa mitään pahaa näe. Kyllähän lapsen täytyy sitten tottua siihen että äiti saattaa kieltää. Pahempaa varmaan olisi jos anoppi antaisi luvan kysymättä ensin äidiltä?

miten se siis pitäisi tehdä? Jos omasta mielestä oikeasti saisi tyyliin ottaa vielä yhden keksin, mutta arvelee lapsen äidin olevan erimieltä? Lapsi kysyy keksien omistajalta, eli mummolta, joka sanoo "saat jos äitisi antaa luvan."

Noinhan se toimii. Joissain tilanteissa on hyvä vaikka salaa kysyä "saanko antaa tämän pleikkapelin pojallesi" eikä mennä lapsen eteen vilkuttelemaan sitä että antaisin jos saisin mutten saa. Mutta monessa tilanteessa tuo on juuri se oikea tapa toimia.

Ei kaikesta kannata vetää hernettä nenään. Meillä on kotona aika tarkkaa esimerkiski ruokailun suhteen, rytmit ja ruokalajit on tasapainossa. Äitini luona lapset syövät lähinnä sokeria ja voita, mutta ei se maailmaa kaada. Siellä taas olen ottanut mummolan säännöt/säännöttömyyden vastaan. Heidän kotinsa se on.

hauska ketju luekea, että selvästi on jo näkyvissä ne henkilöt, joista aikanaan tulee näitä "avuliaita" mummoja! Jospa tämä ketju sitten muistuisi mieleen jostakin takaraivon kätköistä, kun miniä vetää herneen nenäänsä. Jospa sittenkin voisi asioita ajatella myös toisen ihmisen kantilta (fiksu ihminen antaa apunsa vastaanottajan ehdoilla, esim. kysyy esin)