Ekalta suoraan kolmannelle?
Onko kenekään lapsi hypännyt tokaluokan yli? Meillä tämä todennäköisesti edessä vuoden päästä ekaluokan jälkeen.
Kommentit (45)
t: luokanopettaja ja lto, jonka ryhmissä/luokissa eivät valitettavsti koskaan ole kaikki niitä oppineet riittävästi. Ja monella on niissäkin taidoissa opettelua vielä yläkoulussakin.
Ekalla ei enää tarvitse käyttää aikaa ryhmätyötaitoihin, yhdessä tekemiseen, muiden huomiointiin jne. koska ne on jo eskarissa käyty läpi ja opittu.
Itse opena en laittaisi koskaan lastani 6v. kouluun enkä hyppyyttäisi luokan yli. Esim. rippikouluun hän pääsisi kuitenkin vuotta myöhemmin kuin luokkakaverit, sama juttu ajokortin kanssa yms.
Oma ensi syksyn eskarini olisi voinut hyvinkin lähteä syksyllä kouluun, sosiaaliset taidot on kunnossa, on pitkä tyttö, osaa lukea ja laskea ja kirjoittaa, mutta en missään tapauksessa kiirehdi hänen koulutaivaltaan.
tulee sitten eteen 14-vuotiaana tai joillakin jopa 13-vuotiaana jos on kaksi luokkaa ylemmäs siirretty.
Moni tietenkin ajattelee että eihän siinä mitään valinnanvaikeutta ole kun lukioonhan se lapsi kuitenkin menee. Mutta ei se aina ole näin vaan moni koulun normaalia aiemmin aloittanut menee myös ammattikouluun ja silloin on suuri vaara ettei ala olekaan oikea. sitten jää kouluja kesken yms. ja uusi yritys toiseen paikkaan.
Tosiaan sitten kaikki muu eli discot, lapsuuden loppuminen (leikit), alkoholi, tupakka tulee luultavasti ajankohtaiseksi vuotta aiemmin. Varsinkin 6-7- luokan välinen aika on hyvin kahtiajakavaa. Kuudesluokkalaiset ovat vielä ihan lapsia verrattuna seitsemäsluokkalaisin, jotka jo polttavat tupakkaa koulun nurkalla jne.
Esim. rippikouluun hän pääsisi kuitenkin vuotta myöhemmin kuin luokkakaverit,
Voi käydä riparin vuotta aiemmin, pitää vaan anoa siihen lupa. Luvan saa sillä perusteella, että käy ripari-iläisten kanssa samaaa luokka-astetta. Itellä ollu riparilla joitain vastaavia tapauksia. Kuitenkin ilmeisesti aloittaneet jostain syystä koulun 6 v.
Muuten en ota tähän asiaan sen kummempaa kantaa. Kai se on lapsesta ja sosiaalisesta kehittyneisyydestä kiinni.
Osasi jo ekalla tehdä kakkosen matematiikan tehtävät jne. En tiedä miten on pärjännyt, mutta tuskin ihan heppoisin perustein siirretään näin.