Ekalta suoraan kolmannelle?
Onko kenekään lapsi hypännyt tokaluokan yli? Meillä tämä todennäköisesti edessä vuoden päästä ekaluokan jälkeen.
Kommentit (45)
eli joustava opetus 1-3 luokilla, omaan tahtiin edetään. Opettaja ehdotti marraskuussa, että lapsi siirtyisi joulun jälkeen toiselle luokalle, koska oli edistynyt niin paljon, ettei ensimmäinen luokka enää tarjonnut haasteita tai oppimiskokemuksia.
Sama lapsi sai eskarista LTO:n arvion, jonka mukaan pitäisi joko käydä eskari uudestaan tai siirtää erityisopetukseen runsaiden oppimisvaikeuksien takia...
Ei se määritä lapsen kypsyyttä tai osaamista.
Monesti vuotta nuoremmalla lapsella on tarve saada itsensä hyväksytyksi vuotta vanhempien kavereiden joukossa ja ne viina kokeilut ynm. tosiaan alkaa sitten aikaisemmin. Muutakin tyhmää varmasti tulee tehtyä isompien painostuksesta.
Mutta jos tosiaan tuollainen joustava systeemi ja ei tule olemaan ainoa, niin ilman muuta kolmannelle ekan jälkeen.
Itselle ei tosin tulisi mieleenkään, vaikka ensi vuonna koulun aloittava kuopus on oppinut isompien sisarusten mukana jo tokan luokan asiatkin. Muutenkin on kypsä ikäisekseen ja kaverit on vuotta tai enemmän vanhempia kaikki.
On kuitenkin eskari ryhmän lyhkäsempiä.
Toivottavasti saa koulussa ikäisiäänkin ystäviä.
voisitko sinä nyt kertoa MITÄ se "paljon muutakin" oikein sisältää?
että ekalla ja tokalla opitaan paljon muutakin kuin ne mitä kirjoissa on. Alkuopetus on niin paljon muutakin kuin äidinkielen, matematiikan ym oppimista. Vaikka poikasi tekisi ykkösen aikana tokaluokankin kirjat oikein- ja väärinpäin niin hän ei välttämättä silti ole valmis menemään suoraan ekalta kolmoselle. t. ope
Mutta opettajana voin sanoa, että paljon muuta tarkoittaa esim. sosiaalisia taitoja, ryhmässä toimimisen taitoja, työskentelytaitoja ja yleensäkin sopeutumista kouluun ja sen työtapoihin. Itsellänikin oli monta, jotka jo osasivat lukea 1lk tullessa ja jotka olivat erittäin taitavia matematiikassa, mutta yllättäen kaikilla on ollut jossakin alueessa opittavaa ja petrattavaa, enkä heistä ketään kyllä siirtäisi luokan yli. Itsellä ei kuitenkaan kokemusta näistä joustavista 1-2luokista, joten ehkäpä se niissä toimii.
Olisi jättänyt ekankin mutta ei ehditty byrokraattiseen asumisrumbaan. Juu ja ulkomailta muutettiin silloin Suomeen, oli aloittanut koulun siellä 5-vuotiaana.
että ekaluokka jätetään kokonaan väliin, jos lapsella on jo kaikki ekalla luokalla opittavat taidot. Hyppäys tokalta kolmannelle luokalle on jo todella iso. Eli ennemmin jätetään se ensimmäinen vuosi väliin tai lapsi laitetaan 6-vuotiaana kouluun (siis normaalille ekalle luokalle eskari-ikäisenä).
miten taas kuulostaa siltä, että lapsen pitäisi hirveällä vauhdilla edetä ja edistyä ja tulla aikuiseksi. Mulle tuli vaan mieleen, että miksei lapset saisi rauhassa olla lapsia.
Ja tarkoitukseni ei ole sinänsä kritisoida, vaan herättää ajatuksia. Voihan systeemi olla hyväkin, en tiedä, kun ei ole kokemusta. Mutun avaan heitän.
eivät tee aikuisiksi. Toiset lapset haluavat pohtia syitä ja seurauksia, toiset heitellä paperitolloilla opettajaa. Molempia tarvitaan.
Ekalla ei enää tarvitse käyttää aikaa ryhmätyötaitoihin, yhdessä tekemiseen, muiden huomiointiin jne. koska ne on jo eskarissa käyty läpi ja opittu.
Ratkaisua suositteli meille todella kokenut opettaja, joka otti asiassa huomioon myös sen kaiken muun kuin pelkät tiedot ja akateemiset taidot. Nyt on viides luokka päättymässä, eikä lapsellemme ole ollut mitään haittaa siitä, että luokkakaverit ovat vuoden vanhempia. Koulussa vain on edelleen erittäin helppoa eikä läksyjen tekoon tai kokeisiin lukemiseen mene kovin paljon aikaa. Lapsemme olisi todennäköisesti erittäin turhautunut, jos hän ei olisi siirtynyt kehitystasoaan vastaavalle luokka-asteelle heti koulutaipaleensa alussa.
mutta monelle voi siinä kohtaa tulla ongelmia, jos murrosikä alka selkeästi myöhemmin kuin muilla samalla luokalla. Esim. omalla luokallani oli vuotta aiemmin koulun aloittanut poika. Tytöt syrjivät häntä aika pahasti, kun tultiin teini-ikään, ja tuo poika oli selvästi muita lapsekkaampi. Ei kutsuttu luokkabileisiin yms.
tulee sitten eteen 14-vuotiaana tai joillakin jopa 13-vuotiaana jos on kaksi luokkaa ylemmäs siirretty. Moni tietenkin ajattelee että eihän siinä mitään valinnanvaikeutta ole kun lukioonhan se lapsi kuitenkin menee. Mutta ei se aina ole näin vaan moni koulun normaalia aiemmin aloittanut menee myös ammattikouluun ja silloin on suuri vaara ettei ala olekaan oikea. sitten jää kouluja kesken yms. ja uusi yritys toiseen paikkaan. Tosiaan sitten kaikki muu eli discot, lapsuuden loppuminen (leikit), alkoholi, tupakka tulee luultavasti ajankohtaiseksi vuotta aiemmin. Varsinkin 6-7- luokan välinen aika on hyvin kahtiajakavaa. Kuudesluokkalaiset ovat vielä ihan lapsia verrattuna seitsemäsluokkalaisin, jotka jo polttavat tupakkaa koulun nurkalla jne.
poika ja häntä koulukiusattiin koko oikeastaan koko kouluaika, koska ei koskaan sosiaalistunut porukkaan.
Omien lasteni kohdalla olen huomannut juuri tämän kaverien tärkeyden ja porukkaan kuulumisen. Kun luokka on ryhmäytynyt, sinne on työlästä päästä mukaan, ellei ope ole ajantasalla. Ja vielä jos lapsi on temperamentiltaan ujon sorttinen.
Moni asia vaikuttaa tietty ratkaisun tekoon, mutta itse en olisi ihan heti luokkia yli hyppimässä. Ennemmin tarjoasin lisähaasteita itse tai harrastusten kautta. Mihin kiire?
miten vanhemmat antavat lastensa kiusata "ulkopuolisia". Kyse ei ole erilaisen ongelmasta vaan sen muun luokan kyvyttömyydestä elää uuden oppilaan kanssa. Meillä auttoi se, että opettaja kertoi koko luokalle tulevan käytöksenalennuksen, jos ei käytös muutu.
sosiaalisesta iästä! Ei lapsella ole mihinkään kiire, vaikka hän oppisi asioita helpommin kuin tyhmemmän samanikäiset. Jotkut nyt vaan oppii helpommin.
Ekalla ei enää tarvitse käyttää aikaa ryhmätyötaitoihin, yhdessä tekemiseen, muiden huomiointiin jne. koska ne on jo eskarissa käyty läpi ja opittu.
Elämä sentäs. Mä oon 38 v ja opin vieläkin ryhmätyötaitoja ja sosiaalista kanssakäymistä. Vai oonko mä ollut ihan alikehittynyt yksilö?
kun mennään hitaimpien mukaan.
Meillä ei ole mahdollisuutta hypätä luokan yli ja se kyrsii tyttöä. Eipä ole paljoa ollut tekemistä kolmen vuoden aikana koulussa. Onneksi ope jonkun verran satsaa ja antoi ekalla heti syksyllä tehdä kolmannen luokan matikan kirjaa. Nyt kolmannella esim. syksyllä jo teki enkun kirjan loppuun ja tekee neljännen luokan kirjaa itsekseen.
Ilman näitä lisätehtäviä ikävystyisi tosi paljon tunneilla.
kaljan juominen, tupakointi, seksin harrastaminen yms. tapahtuu todennälöisesti oman luokkaryhmän mukana eli vuotta aikaisemmin. Lapsen pitää siis aikuistua aikaisemmin ja moni ei kehtaa kieltäytyä mistään muiden takia.
lisäksi leikit loppuvat aikaisemmin ja K-15 leffat ja pelit yms tulevat tilalle jne. juuri tästä syystä kieltäydyin oman lapseni kohdalla luokan yli hyppäämisestä. Nyt kun on jo yläkoulussa olen niin tyytyväinen silloin tekemästäni ratkaisusta.
poika voinut mennä suoraan tokalle eskarista taitojensa puolesta. Oppi lukemaan ja kirjoittamaan 4v, ja osaa biologiasta, maantiedosta ja paljon muustakin todella paljon. Mutta, on syntynyt ihan loppu vuodesta, ja melko pienikokoinenkin. Minusta on parempi, että saa lisätehtäviä jne, ja pysyy ikäistensä mukana.
Harrastuksessaan on isompien (vuotta-kahta vanhempien) mukana, pärjää kyllä hyvin taidoiltaan, mutta koulussa tykkään, että on ikäistensä mukana.
Jos siis luokassa jo opiskellaan oman tahdin mukaan ja siirrytään omassa tahdissa kolmannelle? Eihän lapsi sitten hyppää minkään luokan yli, tai ehkä korkeintaan 1. luokan. Samaan aikaanhan hän todennäköisesti siirtyisi kolmannelle kuin muutkin samoja kirjoja lukeneet. Minusta tuo on ihan järkevältä kuullostava systeemi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kolussa on paljon muutakin, kuin vain ne äikän ja matikan kirjat...