Olitko pienenä pk koti vai pp hoidossa, viihdyitkö?

Kouluikään mennessä meillä ehti olla varmaan tusinan verran erilaisia hoitajia. Mummo hoiti minua paljon kun olin alle 2-vuotias (kuoli kun olin 2-vuotta). Vanhempien perustelu kotihoidolle oli että lapset ei joudu heräämään aikaisin, toki pääsivät itse helpommalla. Olin rauhallinen ja helppo lapsi ja minut oli helppo jättää yksin leikkimään. Päiväkodissa olisin varmasti saanut paremmin virikkeitä ja olisin tänä päivänäkin vähän rohkeampi.

Veljet mulla on 2 ja 4 vuotta vanhemmat. Kotona meillä oli hoitaja siihen saakka, kunnes täytin 5 ja muutettiin vuodeksi muualle. Tykkäsin hoitajista ja veljien kanssa meillä oli ihan hyvät leikit. Muita kavereita ei tainnut päivisin juuri olla. En hirmusti muista tuosta ajasta mitään...



5-vuotiaana menin päiväkotiin, jossa oli tosi kivaa. Leivottiin ja sisällä oli hiekkalaatikko. Sain hyviä kavereita. Kiva vuosi oli.



6-vuotiaana menin pp-hoitajalle. Paikka oli todella ihana, tykkäsin ihan hirveesti! Siivosin siellä, hoidin pienempiä, eikä mun tarttenut nukkua päikkäreitä. Leivottiin, askarreltiin ja tehtiin kaikkea kivaa.



Seurakunnan kerhoissa kävin silloin, kun oli hoitaja ja pph:lla.

sitten pph:lla, en itse asiassa tiedä minkä ikäisestä.



Äiti jäi kotiin kun veli syntyi.



Sen jälkeen kerhossa + eskarissa ennen koulua.



Kun äiti meni töihin takaisin ollessani 18, oli ihan juhlaa... olla yksin kotona.

Äiti oli työtön yh, eikä hänellä ollut koulutusta, koska sai minut jo 16-vuotiaana. Hän alkoi opiskelemaan, kun minä aloitin peruskoulun.



Minulla oli oikein hyvä lapsuus. Muistan tosin olleeni välillä aika yksinäinen. Koulussa tykkäsinkin olla hirveesti, kun siellä riitti seuraa. Kesäisin aina odotin, että loppuisi jo loma niin pääsisin kouluun.



Koulussa viihdyn edelleen. Nyt opettajana. : )

Askartelut ja musiikkituokiot on jääneet mieleen. Oli pikkukaupungissa.



Omat lapset on tykänneet tarhasta, luulin että meillä oli hyvä pph:kin mutta lapset on sitten vasta vanhempana kertoneet, miten heitä tukisteltiin ja seisotettiin nurkassa.

Hoitomuodosta ei ole itsellä mitään mielikuvia, koska olin niin pieni. 70-luvun alussa äitiysloma oli vielä todella lyhyt ja käsittääkseni kaikki hyvin koulutetut työelämässä olevat äidit pitivät vain tuon säädetyn äitiysloman.

Tarhassa aloitin kolmevuotiaana ja mitään ikäviä muistoja ei ole jäänyt, päinvastoin. Hoitopäiväni eivät ole missään vaiheessa olleet kovin pitkät, koska äitini oli opettaja ja 70-luvulla koulupäivät opeillakin olivat vielä ihan oikeasti lyhyet.

Ikävä tuottaa Nina Mikkoselle ja muille kotihoidon kannattajille pettymys, että minusta on ainakin kasvanut tervejärkinen, täysipainoista elämää elävä, akateemisesti koulutettu ja työelämässä rahallisestikin menestynyt nainen:)

Olin jo aivan pienestä vauvasta ns. perhepäivähoidossa (perhetuttu hoiti minua kotonaan), 6-vuotiaana menin "leikkikouluun", ja molemmista hoitomuodoista nautin suunnattomasti. Hoitotätiä kutsuin "äititädiksi", tarhasta jäi taas todella hyvä muistot. Ohessa kävin muistaakseni myös seurakunnan "pyhäkoulussa", joka meni osaltani täysin hukkaan (olen nykyisin lähimpänä muslimia).

Toimin nykyisin itse opettajana, ja lapsemme ovat olleet perhepäivähoidossa (josta hyviä että huonoja kokemuksia) ja päiväkodissa (100% tyytyväisiä). Isompien kanssa olemme keskustelleen heidän kokemuksistaan eri hoitopaikoista. Heidän mukaansa hoitoon meno oli mukavaa, ja heille ovat saaneet hyviä ystäviä muista hoitopaikkojen lapsista. Kaikki lapsemme ovat menneet käytännön pakosta hoitoon jo n. vuoden vanhoina, eikä tämä ole aiheuttanut heissä mitään negatiivista. Nyt kuopus menee mielellään hoitoon, pitään omasta hoitajastaan sekä ryhmänsä muista lapsista. Ryhmä on pieni, jokainen pääsee hoitajan syliin ja saa heiltä huomiota. He ulkoilevat kahdesti päivässä, askartelevat, piirtävät, jumppaavat yms.

En koe jääneeni paitsi lastemme eri kehitysvaiheista, vaan kyllä heistä jokainen on ensiaskeleensa ottaneet aivan kotona, jokainen uusi opittu asia on huomattu ja painettu mieleen. Itse jaksan ja voin äitinä varmasti paremmin itse paremmin voidessani käydä töissä, joten pystyn myös nauttimaan lasten kanssa vietetystä ajasta täysin. Lapsemme ovat hoidossa ollessaan saaneet runsaasti virikkeitä, oppineet erilaisia asioita, oppineet sosiaalista kanssakäymistä eri ikäisten ihmisten kanssa, asioita, joita he eivät välttämättä olisi kokeneet kotihoidossa.

Valitettavasti päivähoidon työntekijöitä ei osata arvostaa, eikä heidän palkkauksensa vastaa työn vaativuutta. Toivon hartaasti, ettei näiden kaiken maailman mikkoloiden vöyhkääminen edelleen vähennä alan kiinnostavuutta nuorten valitessa tulevaan ammattiaan.