Olitko pienenä pk koti vai pp hoidossa, viihdyitkö?

perhepäivähoidossa 80-luvulla ihanassa perheessä, joihin pidän edelleenkin paljon yhteyttä ja heistä tuli kuin sukulaisia minulle.

kotona muistan olleen tylsää. kukaan ei juuri ollut kanssani. mutta päivät menivätkin mukavasti pihan lasten kanssa, joten kokonaisuudessa ei ollut mitään valittamista.



Eskarivuodeksi menin päiväkotiin. En nyt kovasti kärsinytkään, mutta muistan ruokailu- ja päiväunitilanteet ahdistavina pakotuksina ja muutenkin oli sellainen tunnelma että aina marssitettiin tekemään jotain ohjattua ja tosi paljon sellaista kivaa ja mielenkiintoista, mitä olisi halunnut tehdä, jäi väliin.

olin ihan taaperosta asti ja vihasin sitä. Joskus harvoin oli mummi tai joku muu sukulainen hoitamassa ja ne oli ihan huippu päiviä, niistä on ne parhaat muistot. Mieluiten olisin ollut kotona äidin tai isän kanssa. Hoisin oman lapseni kotona kolme vuotiaaksi, sitten sain mukavan osa-aikatyön ja lapsi oli muutaman tunnin päivässä pph:ssa. Olen seurannut ja kuunnellut lastani paljon miltä hänestä tuntuu olla hoidossa ja on ollut tyytyväinen. Päiväkotiin en haluaisi viedä, eikä onneksi taida olla tarvettakaan, ensi syksynä alkaa jo eskari ja sitten koulutaival.



Itselläni on vain todella synkkiä ja ahdistavia muistoja päiväkodista. Joka päiväistä tuuppimista ja tönimistä ja hoitajat eivät ehdi paikalle ja sitten keräät itse luusi sieltä lattialta ja yrität vaan sulkea mielesi ja ajatella että kohta se isi sieltä tulee hakemaan... Elin siis lapsuuteni 70-luvun lopulla suht suuressa kaupunki lähiössä ja lapsia oli tarhassa aina liikaa ja äitiyslomat jotain 3-4kk, isyyslomista ei tietoakaan...ikävät tunteet nousee vieläkin pintaan kun ajattelen asiaa...

äitini oli pph kun olin pieni

olleeni kotihoidossa, mutta eskarissa olin, ja se oli hyvin traumaattinen kokemus!

Minua kiusattiin jatkuvasti, ja kun kiusaajana oli eskarintädin oma tytär, niin se sai jatkua.

Tämä tyttö teki kaikenlaisia kolttosia, ja kun häneltä kysyttiin että kuka tuon teki, syytti hän aina minua! Yritin sanoa etten se minä ollut vaan se eskaritädin tytär, niin hänen äitinsä syytti minua valehtelijaksi, sillä eihän hänen kullannuppunsa tekisi sellaista!

Ja rangaistukseksi muistan ainakin saaneeni ulosmenokiellon. Siis kun kaikki muut pääsi pulkkamäkeen, minä jouduin jäämään sisälle, tämän toisen tytön kolttosten takia! Olen edelleen katkera, vaikka tästä on yli 20 vuotta.

Tämä eskaritädin tytär harjoitti myös henkistä väkivaltaa, kysymällä vaikka minulta että mikä noista piirustuksista on minun tekemä, ja kun osoitin omani, hän sanoi: aijjaa mun mielestä se on kaikkein rumin, ja kysyi vielä kavereiltaan että eikö olekkin ruma, ja kaikki myönteli.

Viihdyin muuten, mutta koin usein että tädin olivat epäoikeudenmukaisia ja mielivaltaisia. Tykkäsin melkein kaikista tädeistä kuitenkin, ja monia mukavia muistoja on leikeistä muiden lasten kanssa. Jonkin verran kiusaamista tarhassa kyllä oli, muistan siis sekä itseeni että muihin kohdistuvaa, ja siitä en tietenkään pitänyt.



Kotonaolosta kuten kesälomista minulla on muistoja vasta kouluikäisestä.



Uskon että päivähoito teki minulle hyvää, olin pikkuvanha ja aika epäsosiaalinen lapsi, ja kotona hoito vähän niin ja näin. Ympäristössämme ei myöskään ollut lapsia muualla kuin tarhassa, vietin hirveästi aikaa pelkkien aikuisten seurassa.

Isä hoiti pääsääntöisesti kun oli sairaseläkkeellä jo tuolloin. Mummoni asui meillä joten myös hän hoiti minua aina jos tarve vaati. Yleensä tosin olin aina isän mukana joka paikassa koska itse niin halusin. Äiti kävi vuorotyössä. Kotona viihdyin erittäin hyvin. Kolmevuotiaasta asti kävin kerran tai kaksi viikossa myös seurakunnan kerhossa jossa oli sitten saman ikäisiä kavereita. Eskariin mennessä tunsin suurenosan "luokkakavereista" samoin kouluun siirryttäessä. Jälkikäteen ajatellen tämä oli ehdottomasti se paras mahdollinen ratkaisu ja olen edelleenkin tyytyväinen ettei tarvinnut mennä hoitoon muualle.

ja viihdyin

ollessani 5-6-vuotias olin jonkun aikaa kotona. Sitten aloitin pk:ssa, mutta en tykännyt olla, joten pääsin perhepäivähoitajalle. Koulussa minulla ei ollut mitään ongelmia sopeutua, kai se pk vain tuntui liian isolta...

Ihan pienestä vauvasta jonnekin 4-vuotiaaksi olin tädilläni hoidossa.



Päiväkodista on ihan hyvät muistot, ei ainakaan mitään sellaista negatiivista että olisi jäänyt painamaan. Muistan, että inhosin päiväunia sellaisessa kammottavassa telttasängyssä joissa meidän pk:ssa silloin nukuttiin. Kaikki pihan kakarat olivat samassa päiväkodissa ja menivät siitä sitten samaan kouluun. Monen kanssa koulutie erosi vasta lukion jälkeen :)

näytti vähän siltä että kaikista on hyviä ja huonoja kokemuksia.

Lisää vaan :-)

3-5-vuotiaana kävin n. 3 tuntia päivässä leikkikoulussa arkisin. Lisäksi kävin satujumpassa ja kerhoissa. Myös eskarin kävin 6-vuotiaana.



Enimmäkseen viihdyin kaikissa, myös kotona.

Ja sen jälkeen pph:lla, joka oli aivan ihana hoitaja! Vieläkin lähetetään puolin ja toisin joulukortteja, vaikka ei olla nähty yli 20v.ja asutaan eri puolilla Suomea.

Hoidossa kaikki muut lapset olivat poikia ja minä ainut tyttö. Sen takia en koskaan osannut leikkiä barbeilla jne. Mutta kivat muistot jäänyt.;)

meillä oli hoitolapsia (äiti yksityisenä hoitajana) mikä lienee tavallista 70-luvulla, kun ei ollut kotihoidontukia - eikä toisaalta tarpeeksi hoitopaikkoja.

Pihalla oli paljon lapsia päivisin. Kävin päiväkerhossa. Viihdyin hyvin, mutta olin jotenkin kateellinen lapsille, jotka olivat PKssa ja näkemykseni mukaan tekivät siellä kaikkea kivaa. Ja olin ikionnellinen kun pääsin päiväkotiin eskariin.

sen jälkeen muutamas eri päiväkodissa ja joka paikassa viihdyin ja tykkäsin olla. Ei mitään huonoja muistoja. Kotona myös kaikki hyvin ja ihan tavalliseksi kasvoin. Omat lapseni taas eivät koskaan viihtyneet päiväkodissa. Pidin heidät kyllä kotona kunnes nuori oli lähes kolme ja vanhin viisi.

Isompana kävin kerran viikossa kerhossa. En muista mitään viihtymisestä, mutta olin yläasteikäisenä kateellinen niille kavereille, jotka tunsivat toisensa päiväkoti-ikäisestä lähtien. Olivat tosi läheisiä, kun olivat jo 10 vuotta tunteneet toisensa.

Ja minunkin pitää tuottaa pettymys. Olen sosiaalinen ja hyvin menestynyt, vaikka minulle ei ole erityisiä virikkeitä annettu ja kavereitakaan ei kylällä kovin montaa ollut.

Kaikki päiväkodit hyviä. Vain yksi perhepäivähoitaja hyvä.

että onko hoito/koti kaupungissa vai harvempaan asuttua seutua ;-) kiinnostaa onkohan eroja.

lähiössä ja silloin tyytyväinen .. myöhemmin miettinyt olisinko ollut ala-asteen reippaampi jos olisin ollut päiväkodissa.