Oletko kieltäytynyt vanhempiesi tarjoamasta rahallisesta avusta?

että en ole tiennyt mitä niihin sanoisin. Tyyliin että isä saattaa sanoa että "jos vain joskus tarvitset taloudellista apua niin kerro", ja sitten kun kerron että etsimme uutta asuntoa mutta hintataso on niin kova ettei meillä ole varaa oikein mihinkään kivaan, niin isä vastaa että "on se tosiaan kamalaa missä hinnoissa asunnot Helsingissä ovat". Tuntuisi todella kummalliselta jatkaa siitä että "mutta jos sä antaisit mulle rahaa niin se auttaisi".



Opiskeluaikoina vanhemmat eivät suoraan tarjonneet rahaa, ja vaikka olisivat varmasti antaneet jos olisin pyytänyt niin en kehdannut pyytää.

ts. ei meidän perheelle tule moisia tarjouksia. Ei omilta vanhemmiltani eikä miehen vanhemmilta.



Että tällä historialla, jos nyt tulisi tarjous, niin en kieltäytyisi.

se on meidän suvussa tapa siirtää omaisuutta seuraavalle polvelle ilman verottajaa + helpottaa seuraavien polvien elämää oikeassa vaiheessa. Ihan yleistä varakkaissa suvuissa.

Ei tarvi kuin sanoa, että auto täytyy viedä huoltoon, niin äiti heti tarjoutuu maksamaan. Yleensä vähän äyskäisen puoliksi "no, kyllä me se nyt itsekin voidaan maksaa..." Mutta otan heiltä kyllä rahaa välillä. Synttärit ja joulut kuittaavat isommilla rahasummilla, ovat maksaneet meille kalliin keittiöremontin, autonvaihtorahat, pesämunaa asuntoon jne. Välillä antaa muutaman tonnin ilman sen kummempaa tarkoitusta tyyliin "maksakaa vaikka lainaa pois".

Äidilleni se on vain tapa koukuttaa. Sama koskee kaikkea hänen tarjoamaansa apua. Hän "ostaa" sillä oikeuden yksityisyyden häirintään ja jatkuvaan arvosteluun - sekä siihen, että paasaa selän takana sukulaisille, kuinka hän joutuu uhrautumaan.

Siskollani oli tilapäisiä taloudellisia vaikeuksia vuosia sitten - mies jonkin aikaa työttömänä ja sitä rataa. Isäni oikein kummasteli, miten he eivät pyytäneet taloudellista apua, vaikka tiesivät, että vanhempani sitä antaisivat heille.



Vähän ajan päästä tästä taloudellisia vaikeuksia oli meillä. Pyysin LAINAKSI rahaa muutaman satasen, että olisin selvinnyt muutamasta laskusta ja ikävästä ylimenovaiheesta ja tiesin, että tilanne helpottaisi parin kk: n kuluttua. Vastaukseksi sain äyskäisyn: "On se kumma, kun perustetaan perhe ja sitten maksatetaan vanhemmilla laskut."



Tämä oli todellakin viimeinen kerta, kun olen apua pyytänyt. Ja eikös tämä sitten ole aiheuttanut ihmettelyä, että olen niin ylpeä, etten pyydä enkä ota apua vastaan (ei sitä kyllä ole tarjottukaan).



Ihme kaksoisviestintää. En tiedä, mitä ajatella. Mutta siis tod näk en ottaisi tarjottuakaan apua vastaan, koska maksaisin siitä takuulla myöhemmin isot korot vittuilun ja vinoilun muodossa.

- häät kun olimme ensin säästäneet rahat itse. Ts. minulle oli tärkeää että järjestämme itse itsemme näköiset häät ja pystymme aikuisina ihmisinä maksamaan ne itse. Kun isä ehdotti, että voisi maksaa juhlapaikan laskun (suurin osuus) lahjaksi, hyväksyin tarjouksen ja säästimme muuhun rahat jotka olimme säästäneet häihin. Käytännösähän olisi ollut ihan sama jos isämme olisi antanut lahjaksi 4000 e shekin.



- 'opintotuki' 100 e kuussa, jotta pystyin muuttamaan haluamaani vuokra-asuntoon ilman opintolainaa. Ystäväni siis muutti tuosta keskustan yksiöstä pois ja mietin voisinko muuttaa siihen, jolloin isäni ehdotti tuota ratkaisua.



- 1000 e vauvan syntyessä, ostettiin turvaistuin niillä rahoilla ja loput säästössä.



- 10 000 e kun isän lapsuuden koti myytiin, jonka hän oli aiemmin perinyt. Hän koki, ettei itse tarvitse tuota ns. ylimääräistä summaa ja halusi jakaa sen tasan kaikille lapsilleen. Käytimme sen remonttiin.



Tässä esimerkkejä jotka minä olen mielellään ottanut vastaan. Koskaan en pyydä rahaa, ainoastaan hätätilanteessa voisin pyytää. Jos isäni nyt yhtäkkiä päättäisi vaikkapa maksaa asuntolainamme pois, en tiedä mitä ajattelisin. En varmaan suostuisi. Minulle on tärkeää, että noin niinkuin periaatteessa pärjäämme omillamme, vaikka noita lahjoituksia olen ottanutkin vastaan.

"Olen. Äidilleni se on vain tapa koukuttaa. Sama koskee kaikkea hänen tarjoamaansa apua. Hän "ostaa" sillä oikeuden yksityisyyden häirintään ja jatkuvaan arvosteluun - sekä siihen, että paasaa selän takana sukulaisille, kuinka hän joutuu uhrautumaan."



Sama täällä. Minun elämäni ei ole äitini ostettavissa.

toimeen, olemme saaneet siihen jo kotoa valmiudet ja kasvatuksen. Eli vanhempamme eivät lähtökohtaisesti tarjoa rahaa. Kyse ei välttämättä ole siitä, että vanhemmat olisivat köyhiä tms.



Mun ei ole tarvinnut koskaan edes miettiä koko asiaa, niin itsestäänselvää se on ja on ollut. Mulle oli täys järkytys, kun mulle selvisi, että aikuiset, työssäkäyvät ihmiset saavat vanhemmiltaan rahaa.

Silloin, kun äitini oli vielä töissä, ja mulla huutava rahapula, niin otin kyllä avun vastaan. Viime aikoina olen kieltäytynyt tarjouksista, koska äitini eläke on niin surkea.

Vanhempani ovat ostaneet minulle 2 autoa, perheasunnon, sijoitusasunnon, kesämökin järven rannalta ja veneen. Lisäksi tietokoneen, taulutelevision, pelikonsolin ja pesukoneen ja kaiken mitä lapset tarvitsevat.



En käy töissä,pärjäämme vaimoni kanssa hyvin meidän molempien pääomatuloilla.

Mutta lojuu nyt käyttämättömänä.

työhön ja vastuunkantoon? Itse olen opiskellut 5 vuodessa yliopistotutkinnon suoraan lukion jälkeen ja tuosta ajasta olin kaksi vuotta opintojen ohessa kokopäiväisenä alani töissä. Päivääkään en ole ollut työttömänä, työssäni pärjään hyvin, lainat ja menot on mitotettu tulojen mukaan ja me eläisimme hyvin, vaikkei vanhemmilta tulisi penniäkään enää koskaan. Mutta vanhemmat haluavat antaa. Heillä on paljon ja lapset tärkeintä elämässä. Heidän avullaan olemme maksaneet omakotitalolainamme muutamassa vuodessa 20 vuoden sijasta. Me todennäköisesti ajaisimme 15000 Euron autolla 25000 Euron auton sijaan, jos vanhemmat eivät olisi maksaneet autonvaihtoa. Jokunen matka olisi jäänyt tekemättä ja lattiassa olisi halpa laminaatti kalliin laminaatin sijasta, jos eivät olisi antaneet sponsoriapua remonttiin. Kyse ei ole siitä, ettei me elättäisi omillaan ihan hyvin tarvittaessa, mutta vanhemmat haluavat auttaa, kun tietävät, miten rankkaa on isojen lainojen kanssa. Onhan se hienoa tarjota lapsilleen mahdollisuus olla asuntovelaton alle 35-vuotiaana näillä kasvukeskushinnoilla.

Mun kokemuksen mukaan suurin osa hyvävaraisten perheiden lapsista saa aikuisenakin apua vanhemmilta. Ovat silti kasvatettu arvostamaan työtä ja sitä, että raha-asiat hoidetaan kunnolla kuten vanhemmatkin ovat toimineet. Eniten ongelmia mun näkemyksen mukaan aikuisena on niillä, joiden vanhemmatkin on persaukisia. Se on se kodinmalli, miten asiat hoidetaan!

toimeen, olemme saaneet siihen jo kotoa valmiudet ja kasvatuksen. Eli vanhempamme eivät lähtökohtaisesti tarjoa rahaa. Kyse ei välttämättä ole siitä, että vanhemmat olisivat köyhiä tms. Mun ei ole tarvinnut koskaan edes miettiä koko asiaa, niin itsestäänselvää se on ja on ollut. Mulle oli täys järkytys, kun mulle selvisi, että aikuiset, työssäkäyvät ihmiset saavat vanhemmiltaan rahaa.

kun vanhemmilta ei saa mitään avustuksia. Kun on ne kymmenien vuosien asuntolainat, vanhat autot ja kodinkoneet. Kaikki raha menee elämiseen, ja kun auto laukeaa, niin sen korjaaminen on jostain muusta pois.



Onhan se helppo sanoa, että me on saatu hyvä kodinmalli työntekoon, kun niitä töitä ei tarvi tehdä elämisen eteen, vaan kaikki tarpeellinen on jo hankittu vanhempien varoilla. Työnteolla maksellaan sitten itselle luksusta.

niin tottakai ottaisin vastaan.

Kun tunteita ei osata osoittaa muuten kuin antamalla rahaa.



Mummi ostaa lapsille aina kalliit joulu- ja synttärilahjat, muttei koskaan anna aikaansa heille. Minusta olisi paljon arvokkaampaa luoda oikea suhde lapsenlapseensa kuin korvata se rahalla.



Myös oma isäni osoittaa välittämistään rahalla, enkä pidä siitä. Muuten hän on tunnekylmä ihminen. :o(

He eivät myöskään pidä yhteyttä lapsiini, mutta aina lasten synttäreinä lähettävät rahalahjoja sillä perusteella, etteivät kuitenkaan osaisi mitään lahjaa ostaa. No, nämä lahjarahat kyllä otan vastaan, nehän ovat lapsilleni, ja yleensä ostelen niillä lapsille esim. vaatteita, leluja tai muuta mitä haluavat tai tarvitsevat. Mulle ovat joskus vanhemmat lähettäneet samanlaisia lahjarahoja, mutta olen lähettänyt takaisin, ja sanonut etten halua heiltä rahaa. Syy on se, että molemmat vanhempani ovat alkoholisteja, ja jos ottaisin heidän minulle osoittamansa rahat vastaan, he käyttäisivät sitä perusteena sille, että saisivat tehdä mitä tykkäävät. Joskus opiskeluaikoina jo päätin, että kuolen ennemmin nälkään kuin otan heidän rahojaan, koska molemmat tekivät niin, että tunkivat mun opiskelijayksiööni kaljakassien ja viinapullojen kanssa "olemaan rauhassa", joivat, haisivat, oksensivat ja laskivat alleen minkä ehtivät pari päivää tai pari viikkoa, ja häipyivät sitten takaisin omaan kotiinsa. Kun yritin ovelta käännyttää, vetosivat siihen, että "oot sinä kiittämätön, kun raha kyllä kelpaa mut yheksi yöksi et voi kylään ottaa". Niin, ovat siis eronneet, molemmilla uudet puolisot ja näin, mutta pahimmillaan oli sitä, että ensin äiti punkkasi mun sohvalla viikon, sitten isä kaksi viikkoa, ja kun isä lähti, äiti tuli suurin piirtein samalla oven avauksella ja punkkasi taas viikon. Siinä sit piti kuunnella, miten haukkuivat mua ja toisiaan, puolisoitaan, kelaa, sossua, naapureita, yhteiskuntaa, pääministeriä ja kaikkea mahdollista.



Nyt, kun olen perheellinen, en todellakaan ota riskiä siitä, että tunkisivat tänne sohvalleni majoittumaan. Isä yritti kerran sitä vedoten lasten lahjarahoihin, johon minä totesin, että "olet sinä kanssa onneton isoisä, kun et edes lapsenlapsillesi lahjaa voi antaa ilman että siitä pitää sulle maksaa", eikä ole toiste enää yrittänyt.



Miehen vanhemmista ei tällaista harmia ole. Appiukko ei rahaa jakele, mutta esim. majoittaa ja ruokkii meidän perheemme sen pari kertaa vuodessa, kun vierailemme hänen luonaan. Anoppi (hekin ovat eronneet) ei myöskään käteistä anna, toimii aina meillä käydessään lapsenvahtina, oikein ajaa meidät vanhemmat pois kotoa ja käskee mennä vaikka pitkälle kävelylle, hän kun kuulemma haluaa että hänen "enkelinsä", eli lapsenlapsensa, saavat kasvaa onnellisessa perheessä ja siihen tarvitaan onnelliset vanhemmat. Usein anoppi vielä tullessaan tuo kauppakassillisen tai kaksi ruokaa, tai sitten käyttää poikaansa ruokakaupassa. Eiväthän nuo suuria summia siis ole, muttei tarvi ollakaan. Molemmilla on vielä rutkasti omaakin elämää elettävänä, joten saavat rauhassa käyttää itse tienaamiaan rahojaan mihin lystäävät, appi talonsa ja autonsa korjailuun sun muuhun puuhailuunsa, ja anoppi reissailuihinsa.