Olen kasvattanut lapseni päin honkia :(

övereitä sen kuopuksen kanssa toiseen suuntaan ; )

Meillä esikoinen on 13v ja nyt on saanut vapauksia lisää ja ainakin toistaiseksi on osannut käyttäytyä ja tietää rajat jne joten ei se aina ole pahastakaan ollut tuo tiukka kuri. Olen viimeaikoina puhunut paljon siitä että saa nyt enemmän vapauksia ja jos osaa niitä käyttää oikein niin ok, mutta jos sössii niin sen vapauden menettää.

On meillä edelleen toki tietyt säännöt mm. käyttäytymisestä, kotiintulosta, kotitöistä jne mutta rennommalla otteella.

Sitähän tää vanhemmuus juuri on että lasten mukana itsekkin kasvaa.

Pidän erityisen tärkeänä keskusteluyhteyden pysymistä tuon nuoren kanssa ja yritetään yhdessä sopia sääntöjä jne.

sekä muu turha pingotus. Ei toki mitään pellossa eloa edelleenkään :) -ap-

ja pikkasen itse pelkään että mennään liikaa siellä toisessa suunnassa : ))

Noh... uskon että kyllä tää tästä vielä löytyy... se kultainen keskitie siis!



-sama-

olla tarkkaavainen ja varovainen,

nyt pikkuhiljaa alat antamaan enemmän vapauksia.



Älä sitä kakkosta kasvata liikaa eritavalla kuitenkaan!

sama juttu, vaikka en mitenkään erityisen nuorena ole lapsiani saanut. Kaksi isompaa ovat aika arkoja yrittämään mitään, ja näen kyllä mistä se johtuu, itsestäni.



Pienin on huomattavasti rennompi ja rempseämpi tapaus, toki jo tempperamentiltaan, mutta myös sen takia, että hänen niskaansa ei ole koko ajan hengitetty.



Ja toki meillä on tietyt säännöt koko ajan, mutta ei sellaista että joka asiasta mainitaan ja ollaan koko ajan kyttäämässä.



PS. kyllä musta edelleen tiukempikin kuri on parempi kuin huomattavan höllä. Mutta se kultainen keskitie on paras.

Hei älä huoli turhia, ei koko hommaa ole vielä menetetty! :) Voithan alkaa kohdella esikoistasi nyt pikkuhiljaa rennommalla otteella rakastaen ilman sen kummempaa hössötystä kuitenkaan. Älä kuitenkaan puhu hänelle, että olet kasvattanut mielestäsi väärin tai että olet ollut huono äiti, koska sitä ei ole lapsen kiva kuulla.

Kiva, että on muitakin. Avomiehen (ei lapsen isä) kanssa juttelin ja totesin, että on kyllä ollut tiukka kuri ja olen aina ollut perillä lapsen menemisistä ja muista, varmasti nytkin tiukemmat kotisäännöt kuin monilla luokkakavereilla. MUTTA: lapsi on hyvin oikeudenmukainen, luotettava ja suosittu kaveri (ei jätä ketään pulaan), ottaa kotiintuloajat ja muut säännöt tosissaan, ei ole ollut ongelmia koulunkäynnin kanssa, ei ole tarvinnut riidellä pitkin viikkoa tai ns. hävetä lasta ihmisten ilmoilla. On varovainen liikenteessä, ymmärtää esim. pyöräillessä, että autoilija näkee ratin takaa tilanteet eri lailla, eikä sinkoile teiden yli. Ei lähde ihan helpolla kavereiden painostuksen alla hölmöilyihin mukaan ja uskaltaa kertoa kotona, jos on nähnyt rajatapauksia, joista on vähän huolestunut (esim. tuttavaporukka räjäytellyt ilotulitteita nyt kesäkuumalla). Puheyhteys on hyvä ja lapsi tietää, että törttöilyt hoidetaan, mutta kotiin voi aina tulla ja aina voi jutella ja elämä jatkuu.



Lapsi on nyt myös alkanut tulla kuorestaan ulos, esim. ensimmäistä kertaa esiintyi hyvillä mielin ja valtavalla pokalla koulun juhlassa, vaikka on aina ollut se, joka päiväkodissakin seisoi takarivissä tuppisuuna. :D Ottaa selkeästi maailmaa haltuunsa ja tietää, että kotona on aina turvasatama ja aikuiset oikeasti välittävät ja huolehtivat. Ollaan tehty yhdessä kotisäännöt (läksyt, oma huone, kotiintuloajat, peliajat jne.) ja nyt ollaan yhdessä neuvoteltu kotiintuloajan myöhentämisestä, kun on jo koulu lopuillaan ja illat valoisia. Lapselle on tärkeätä, että tulee kuulluksi ja saa itse vaikuttaa arkeensa.



Minusta meillä on paljon parempi tilanne kuin monilla pojan kavereiden perheillä. Moni kaveri on paljon "keskenkasvuisemman" oloinen ja töhöilyherkempi, riitoja ratkotaan vetämällä kaveria pataan jne. Näidenkin kanssa tämä meidän poika pärjää kuitenkin ihan hyvin, muttei itse ruukaa hommata itseään pulaan. Hyviä kavereita on paljon ja odottaa innolla kesälomaa. Minulla on turvallinen mieli lapsen tulevaisuuden suhteen.



Olin kyllä itsekin varsin rauhallinen, ennemmin tilanteita tarkkaileva kuin ekana toimimaan syöksyvä, pohtiva ja arkakin. Olen kuitenkin kasvanut ihan sosiaaliseksi aikuiseksi ja keskustelevaksi kumppaniksi ja hyväksi äidiksi.

Lapsi on nyt jo enemmän teini kuin pieni lapsi, erittäin tasaisesti on kasvanut ja kehittynyt.

Erittäin empaattinen ja ajattelevainen.



Edelleen meillä on tiukka kuri ja säännöt,

mutta ne toimivat, eikä hän niistä valita,

sillä niiden johdosta vielä kaikki toimii.



Ap, ala löysentämään joitain sääntöjä, jotka tuntuu liian tiukoille, mutta älä liikaa, pikkuhiljaa, tue lastasti jatkossakin, nauti ja rakasta!

se todella harkitseva ja ujokin lapsi voi olla kavereiden kanssa ihan erilainen kuin millainen kuva teille jää.



Hän voi esimerkiksi pelätä konflikteja ja olla siksi niin sopuisa tai elää ihan erilaista "kaksoiselämää" nuorten parissa kuin tiukkiksen äidin edessä.. Vaikka olisi hyvä koulussakin.

esikoisen kanssa me kaikki tehdään suurimmat virheet, valitettavasti ne on niitä "harjoittelu kappaleita"



J a kyllä lapsilla pitää olla tieukat säännöt ja kuri, muutenniistä tulee näitä "mummojenpotikoita"



Mutta löysää joitain asioita ja anna myös omaa määräämis valtaa.

se todella harkitseva ja ujokin lapsi voi olla kavereiden kanssa ihan erilainen kuin millainen kuva teille jää. Hän voi esimerkiksi pelätä konflikteja ja olla siksi niin sopuisa tai elää ihan erilaista "kaksoiselämää" nuorten parissa kuin tiukkiksen äidin edessä.. Vaikka olisi hyvä koulussakin.

kuin kanssani, ja se on ihan ok, ja niin kuuluu ollakin :) Ja voin kertoa, ettei oma lapseni kuitenkaan pelkää minua, tai muutakaan perhettään.

Sain esikoisen hyvin nuorena. En halunnut, että kukaan pääsee ajattelemaan, että:"jaahas teiniäiti--> lapsi elää ku pellossa". Nyt melkein 10v. myöhemmin säälittää lapseni joka on kasvanut näin tiukassa kurissa, olen vain kieltänyt ja stressanut. Olen toitottanut, että pitää käyttäytyä, olla siististi jne. Nyt lapsi raukka on arka ja varovainen tekemisissään, varmasti koska olen pitänyt niin kamalaa jöötä :( En todella aio olla yhtä tiukka kuopuksen kanssa ja yritän viimeiseen asti muuttaa rakkaan esikoisen elämän paremmaksi, vaan onkohan jo myöhäistä?

Pahempi olisi, jos olisit vetänyt överiksi päinvastaiseen suuntaan... Ehkä lapsesi on arka ihan vain luonteeltaan. Oma äitini (olen jo 30) on joskus puhunut minule samansuuntaista, että olikohan hän liian tiukka, ja olin kieltämättä lapsena aika arka. En silti koskaan ajatellut, että äiti olisi liian ankara (ilkeä hän ei ollut ikinä), ja arkuuskin on karissut iän myötä. Ole ennemminkin iloinen, että olet vältäänyt nykyään niin yleisen sudenkuopan!

Ja mikä liian löysää?



Millanen käytös on OK?



Eikö varovaisuus ole hyvä asia?



Kyllähän noita on taaperoissakin liian varovaisia ja vanhemmat koittaa saada rohkeutta lapseen!



Miksei lapsen kanssa voisi puhua, kun on kerran varhaisteinikin.



Itse olen pienille (alle kouluikäsille) lapsilleni jöötiää pitävä. Annan asioita lapselle ikä -ja osaamisperusteella periksi.



Onko se kuri niinkään huono asia vaan se tapa jolla säännöt pidetään?

Ei säännöttömyys ja löysäily tee elämää paremmaksi.



Järjenkäyttö tietty on sallittua: kannattaako pieneltä ihmiseltä vaatiakaan asioita, joita vaaditaan isommalta lapselta?

Vaikka pienen lapsen elämää säännöstellään ohjeilla niin isompi lapsi ne osaa jo omaksua. Vapauksiin vaaditaan myös vastuuta!

Tosi tiukat säännöt kotiintuloajoissa, nameissa jn.



Yritystä olla täydellinen äiti :-)



Tokan kanssa neuvotellaan paljon enemmän, tehdään kompromisseja ja muutenkin rennompaa.



Käytöstapoja tosin korostetaan nuoremmalle enemmän.