Miten saada lapsen ujoutta kitkettyä??

Lue Liisa Keltikangas-Järvisen koko tuotanto ja viisastu.

Pakota johonkin näyttelykerhoon.

Teet isoa väkivaltaa lapsellesi.

on jopa suosittu. Anna lapsen olla lapsi ja oma itsensä. Ikävää kun amerikkalainen ujouden inhoaminen on tullut Suomeen:(

että tutustuvat paremmin.

Pidät vaikka sylissä etkä vaadi osallistumaan aktiivisesti toisten leikkeihin tai menemään vieraiden lähelle :)



Meillä esikoinen oli hurjan ujo vielä tuossa iässä. Mm. jumppaan osallistui lähinnä isän tai äidin sylistä ja leikkipuistossa ujosteli toisia lapsia.



Nyt hän on sosiaalinen ja pidetty eskarilainen :)

Älä yritä turhaan vaikuttaa lapsen luonteeseen, vaan ole hänelle muuten mahdollisimman kannustava ja ihaileva. Muista kehua häntä paljon.



Siskoni oli pienenä samanlainen, mutta ala-asteikäisenä hän oli jo paljon rohkeampi. Uskon, että äitini positiivisuudella (siis kehui ja huomioi paljon) oli vaikutusta. Tietynlainen ujous kuuluu kyllä edelleenkin hänen luonteeseensa. Hyvin on silti elämässään ja ihmissuhteissaan pärjännyt! Älä huoli turhia!

Et tuppaa häntä selviytymään yksin tilanteisiin, mihin hän ei halua ja mitkä jännittävät. Kun lapsi tuntee, että vanhemmat hyväksyvät hänet ja hänen tapansa toimia, itsetunto kasvaa eikä lapsi opi häpeämään persoonaansa. Se taas tulee jatkossa auttamaan ujouden voittamisessakin. Lasta kannattaa käyttää uusissa paikoissa ja uusissa tilanteissa, mutta annat lapselle läheisyyttä ja tukea niissä selviämisessä - pidät sylissä yms. konkreettista.



Meillä lapsen ujous helpotti jossain 4-5 vuoden iässä, sitä aikaisemmin hän sai roikkua kaulassa ja sylissä mielin määrin, jos ujostutti (ja saisi vieläkin, jos olisi yhtä ujo yhä edelleen). Olihan se välillä turhauttavaa, kun oma lapsi oli ainoa, joka ei esimerkiksi muskarissa suostunut pois sylistä, vaikka puolet pienemmät tanssivat ja soittivat.

kun sinä haluat ja siihen tahtiin kuin sinä haluat? Minä olin lapsena hitaasti lämpeävä ja todella inhosin sitä, että vanhempani toitottivat jatkuvasti muille, että olen ujo. En minä halunnut leimautua miksikään ujoksi lapseksi. Minä olin minä ja minulla oli nimikin. Minulle riitti se yksi paras kaveri. Nyt aikuisenakin olen mieluummin isossa ryhmässä se, joka seuraa keskustelua sivummalta. Olen kyllä oppinut small talkia ja osaan kyllä tarvittaessa luovia erilaisissa tilanteissa. Temperamentiltani olen kuitenkin sellainen, etten viihdy huomion keskipisteenä. Me olemme erilaisia. Kunnioita lapsesi temperamenttia. Vältä kaikin tavoin lapsesi nolaamista. Kehu häntä aina aidosti kun siihen on aihetta. Älä missään nimessä painosta sosiaalisiin suhteisiin.

En ole koskaan painostanut häntä mihinkään enkä todellakaan ajattele että hänen olisi pakko tutustua ihmisiin tai leikkiä talon lasten kanssa. Hän vain itse välillä ottaa puheeksi kun hänellä ei ole kaveria ulkona, sen takia olen välillä ehdottanut että mentäiskö tuonne toiselle hiekkalaatikolle, siellä olisi kavereitakin.

Jännä sanavainta: "kitkettyä ujoutta". ennemminkin auta lasta kohtaamaan vaikeita tilanteita, älä pakota reippaaksi, älä tee ujoudesta numeroa. Anna lapsen tarkkailla tilanteita.Tyynnytä lasta. Toistuvuus helpottaa, eli vie lasta sinne hiekkalaatikole, vaikka siellä sitten sinä tekisitkin hänen kanssaa hiekkakakkuja.

Hiljaisten ja vähän puhuvien lapsista voi tulla samanlaisia, mutta luin myös jutun, että kovin sosiaalisten vanhempien lapsista tulee helposti ujoja, jos vanhemmat puhuvat lasten suulla ja tavallaan antavat lasten vetäytyä selän taakse. Näin ei lapsi saa edes tilaisuutta toimittaa omaa asiaansa, vaan äiti puhuu lapsen puolesta: "Ei, ei meidän Elmeri ota mehua, vaan haluaa keksiä jne.).



Olen itse ollut ujo lapsi ja inhoan myös ujoksi leimaamista. En ollut ollenkaan ujo tutussa porukassa, joten arkuus oli täysin voitettavissa vuosien myötä.



Rohkaise siis lasta puhumaan omalla suullaan, tekemään esim. kaupassa pieniä ostoksia jne. Kannusta puhumaan neuvolassa yms. Odota, että lapsi vastaisi, ennenkuin menet vastaamaan hänen puolestaan. Ujojen lasten vanhemmat ovat kovin tottuneita siihen, että lapsi vetäytyy selän taakse, joten se terve kannustaminen jää usein väliin.

, mutta luin myös jutun, että kovin sosiaalisten vanhempien lapsista tulee helposti ujoja, jos vanhemmat puhuvat lasten suulla ja tavallaan antavat lasten vetäytyä selän taakse. Näin ei lapsi saa edes tilaisuutta toimittaa omaa asiaansa, vaan äiti puhuu lapsen puolesta: "Ei, ei meidän Elmeri ota mehua, vaan haluaa keksiä jne.).

toinen vanhemmistani oli suulas vitsiniekka, joka ei aidosti koskaan antanut minulle tilaa sosiaalisissa tilanteissa. Leimasi vain ujoksi.

Ujo voi olla sosiaalinen(= pitää toisten ihmisten seurasta ja kaivata ihmiskontakteja). Ujo voi olla myös hyvinkin taitava sosiaalisesti.



Ujon vastakohtaa voisi kutsua pikemminkin sosiaalisesti rohkeaksi kuin sosiaaliseksi?

siinä mikä muu tahansa.



Se voi olla hyväkin ja positiivinen asia.



Lpasi on harkitsevainen, järkevä, ei ole suuna päänä toohottamassa joka paikassa.



Itse olin lapsena ujo ja minun annettiin olla. Hellästi vain kannustettiin asioihin.



Nyt aikuisena minulla on vieläkin lapsuuden aikaiset ystävät tallella, mitä moni tuntuu haikailevan.



Vaikka olin ujo, sain muutaman todellisen ystävän, en isoa kaveriporukkaa.

vanhempien käyttäytymisessä. Suojellaan liikaa eikä anneta lapsen itse kohdata maailmaa. Puolustellaan ujoutta eikä opeteta lasta kohtaamaan tilanteita.

Mua haukuttiin kotona ujoudesta ja tuli surkea itsetunto. Vasta aikuisena musta on tullut rohkea.

Kuinka sä voit siis oikein inhota jotakuta, joka ei mitään pahaa kenellekään omalla ujoudellaan tee! Olet puistattavan kylmä ihminen! :( Varmasti kunnon kiusaajan ura sulla jo takana.



Inhoa kuule mieluummin vaikka jotakuta muita kiusaavaa "sosiaalista ja rohkeaa" pikku häirikköä, joka ei kunnioita ketään eikä mitään!