Lue keskustelun säännöt.
Mistä saat elämällesi tarkoituksen?
16.05.2010 |
Mulla on koko ikäni ollut jotenkin "tyhjä" olo. Mikään tekeminen ei tunnu mielekkäältä. Olen koko ajan jotenkin ahdistunut.
Musta tuntuu aina siltä, että mä vaan "kulutan" aikaa.
Mulla on kaksi lasta, olen etä-äiti, mutten jaksa oikein olla heidänkään kanssaan.
Multa on hoidettu syöpä (siinä yhteydessä avioero ja exä lähihuoltajaksi). Kaikki ajattelee, että nyt pitäisi elää kaikki päivät täysillä, mutta en mä vaan osaa. Voinhan sairastua tuohon aggressiiviseen syöpään uudelleenkin.
Tällä hetkellä olen työtön, haen koko ajan työpaikkaa. Mutta ei mua innosta työkään. Mikään ei oikein kiinnosta.
Parisuhde on katkolla, miesystävä on alkoholisti. En jaksa olla hänenkään kanssaan.
Kavereita mulla ei ole kuin pari ja hekin asuvat aika kaukana. Ei voida tavata viikoittaankaan. Samoin sukulaiset asuvat monen sadan kilometrin päässä.
Mulla ei ole varaa harrastaa mitään, mistä voisi saada uusia kavereita.
Mulla ei ole elämälle mitään sisältöä. Mä vaan luen kirjoja, katson telkkaa ja surffailen. Pakkoliset kotityöt saan just tehtyä pakottamalla itseni niihin.
Mulla on univaikeuksia, siihen on lääkityskin, joka auttaa jonkun verran. Olen kuulemma epävakaa persoona. Siihenkin tuo lääke auttaa.
Mä oon vaan pelkkä ihmisen kuori.
Kommentit (10)
masennukselta.
Onnihan löytyy itsestä.
Toisilla se on jotenkin sisäsyntysesti ja näköjään toisilla ei.
Sulla on kyllä ollut aika lailla kärsimystä eli vaikuttaa varmasti paljonkin.
Pikkuhiljaa yks asia kerrallaan alat rakentamaan sellaista elämää jota haluaisit elää.
Jaksamista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos mikään ei tunnu miltään. Vaikean sairauden jälkeen usein käy noin. Tiedän hyvin tunteen kun mikää ei tunnu miltään. Mitä lääkkeitä sinulla on, onko ne riittävät?
600 mg iltaisin. Sehän on alunperin skitsofrenialääke, mutta sitä käytetään myös kaksisuuntaisen mielialahäiriöön (mielialaa tasaavana) ja mulla kuten kirjoitin myös unen laadun parantamiseksi. Siksi koko annos illalla. En mä testien mukaan ole pahemmin masentunut. Terapiassa olen ollut muutaman vuoden, muttei siitä ole ollut mitään apua. Olen jo tiedostanut tilanteeni niin hyvin kuin voin, ihan itsekin. (olen kasvatustieteiden maisteri, arvosana myös psykologiasta, nämä asiat on mulle aika tuttuja).
Harmittaa myös 20 kg painonnousu 2 v aikana. Osin johtuu syöpähoidoista (jotka jatkuvat vielä) ja osin siitä, kun multa murtui nilkka vuosi sitten. En ole pystynyt liikkumaan kunnolla, eikä se nilkka enää ikinä palaudu entiselleen.
Olen lukenut paljonkin laihdutuksesta, muttei mulla tunnu olevan siihen itsekuria, eikä myöskään tupakoinnin lopettamiseen.
Musta tuntuu, että mä olen täysi luuseri.
Kiitos vastauksistanne. ap
olisiko sinulla itsekuria sellaisen mukaan elämiseen? Liikuntaa, ruoka-ajat, jotain sosiaalista toimintaa, lukemista. Viikon jälkeenkin saattaa olla jo hiukan "!ryhdikkäämpi" olo kun olet saanut pidettyä jostain suunnitelmasta kiinni.
lukiessani ehdottaa epävakaata persoonaa mutta olitkin jo diagnosoitu sellaiseksi. Mulla on myös tuo ja ollut tyhjä olo niin kauan kuin muistan. Mullakaan ei ole terapiasta ollut apua eikä lääkityksestä. Kuulemma tämä helpottaa keski- iässä, eli pitää odotella kymmenen vuotta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
myös onnettoman elämän. Tiedän omasta kokemuksestani. Tämä ei ole tarkoitettu lannistavaksi kommentiksi, vaan vapauttavaksi. Ei ole mitään onnellisuusvelvoitetta. Joskus riittää, että vaan on ja antaa itselleen luvan olla.
Mulla on aikoinaan diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, mutta kun muutin, niin uusi psykiatri kumosi sen diagnoosin ja jälkjelle jäi toi epävakaa persoona. Omituinen juttu tuokin.
Sitten multa kuoli 2 v sitten paras ystäväni. Ajattelen häntä vieläkin päivittäin. Siitä kuolemasta tuli oikeudenkäynti ja miesystävänsä tuomittiin heitteillejätöstä ja pahoinpitelystä. Jouduin todistajaksi sinne oikeuteen.
Enkä jaksa enää uskoa uuteen parisuhteeseenkaan. Olin 1. liiton jälkeen toisen kerran naimisissa, 4 v miehen kanssa, joka muuttui väkivaltaiseksi. Yhden kerran olin sairaalassa 2 vkoa, kun pissasin verta. Mies potki mua munuaisiin, sitten takana myös turvakotikäyntejä pari, ennenkuin sain erotuksi.
Mä vaan pyörittelen näitä kaikkia asioita mielessäni.
Olen jo 45 v, ei keski-ikä ole tätä tilannetta millään lailla parantanut. Ehkä jopa päinvastoin.
Mutta ehkä mä huomenna teen pari työpaikkahakemusta, ihan kivoja paikkoja tuolla mol:n sivuilla oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja juuri tuo tyhjyyden tunne on tuttu. Ettei saa mistään oikein intoa. Mutta saahan sitä. Haet niitä juttuja mistä aiemmin sait intoa, luonto? itse tehdyt jutut? aurinko? ihmiset jotka haluaa olla sinun kanssasi ja auttaa? Pienet asiat aluksi että saat itsesi sängynpohjalta.
Ei onnellisuus tarvitse olla itselähtöisin vaan sitä voi opetella ja katsoa mallia muista.
elämällesi tarkoitusta ennen kuin saat mielialasi hoidettua kuntoon. Hakeudu juttelemaan pyskologin tms kanssa.
Masennusta vois olla myös. Onko sun lääkitys kohdillaan?
Sä kuitenkin tiedostat tilanteesi, eli sulla on sairaudentunnetta, mitä ei välttämättä persoonatyypeillä ole. ;o)
Toivottavasti saisit elämäsi mallilleen.