Kumman valitsisitte ?
Eli vauva " täytti " tänään 4kk ja olimme neuvolassa. Siellä sitten puhuttiin siitä, jospa annettaisiin kiinteitä hieman sen takia että yöt menisi paremmin ( eli lapsi valvoo aamuyöhön asti, nukkuu 6-7h ) . Siellä sitten sanottiin, että voin joko antaa 12-13 aikoihin perunaa hieman ( ei pakko perunaa ) ja sitten 16-18 uudestaan tai sitten annan maissivelliä illalla. Miten te tässä antaisitte ? Ja tarkoitushan on koittaa, että lapsella yöt paranisivat. Rintamaidolla muuten on.
Kommentit (11)
ei ole kokemusta tuosta maissivellistä allergioiden takia. Aloitettiin kiinteät perunalla 4kk iässä. Kiinteiden aloittamisen myötä unet eivät pidentyneet. Vasta puurojen tultua mukaan, alkoivat yösyönnitkin jäämään pois. Varsinaiseen kysymykseesi en siis osaa vastata, mutta minäkin aloittaisin maistattamaan aamulla.
Neuvolassa kehottivat että antaisin aamupäivällä ja illemmalla hieman kiinteää ruokaa. Kysyin että voiko imetystä haitata se, että aloittaa ruuat ja sanoi että yleensä ei, mutta jos antaa yötä kohti maissivelliä niin se voi haitata. Eli rupean pojalle antamaan n.klo 12 ja klo 18. Toivon mukaan yöt paranevat sillä. Hieman kyllä pelottaa, että aloitanko kiinteät " liian " aikaisin, ettei vaan imetykselle käy köpelösti :(
Ja jos on rintamaidolla ja tarkoituksena edelleen imettää, jätä kaupan vellit väliin. Sitten kun on aika, annat puuroa ja imetät päälle.
Meillä aikanaan kiinteät ruuat sekoitti rytmin kokonaan, joten älä odota liikoja.
Millaiseen tahtiin imetät iltaisin nykyään?
Olisko kannattavampaa sitten antaa illalla hieman kiinteää tai vaan maissivelliä ? Imetän lapsentahtisesti, iltasin lapsi on todella tiheään tissillä.
aloin antamaan kiinteitä 4kk vauvalle juuri tuon huonon yöunen takia. Meillä se ei ainakaan auttanut yhtään siihen vaivaan. Ja vasta 6kk iässä aloitettu unikoulu toi avun huonoon nukkumisrytmiin.
Aika varovasti aloittelin bataatilla, sit lisäilin maissia, perunaa, päärynää ym, Mut korkeintaa kaksi uutta makua/vko. Velliä en antanut lainkaan, vaan puurot tuli kehiin 5kk ikäisenä. Imetykseen ei kiinteiden aloitus vaikuttanut ollenkaan.
Esikoisesta kyse, eli on aika uusi asia meille :) Annoin pojalle tänään illalla perunaa+maissia ( olivat siis yhdessä ) Etsisin pelkkää perunasosestta mutten löytänyt, eikö sellaista ole yksiltään ? Annoin n.1tl sitä hänelle :) En ajatellut annostusta hirveästi nostaa tai siis sillai, en osaa selittää :D Ainut pelko tässä on, että imetys menee ihan piloille :(
että imetys voi häiriintyä, eli kun vauva saa kiinteitä niin ei rinta enään kelpaa.. Pitäisiköhän antaa tissiä ennen kiinteitä vai kiinteiden jälkeen ? Kun luin siitä, että tissiä kannattaa antaa ennen kiinteitä/kiinetää ( eli rintamaito olisi pääravintona ) ja kiinteää vähän niinku " maistiaisena " hieman sitten. Eikä mitään hurjia määräiä vielä: tyyliin purkki päivässä.
ei saa kaupasta. Mut helppohan on peruna itsekin keittää, muussata ja notkistaa vedellä, tai äidinmaidolla.
mä oon jo pari viikkoo antanu vellejä ja soseita.lapsi nyt 3,5kk.
teen kyl ihan omin ohjein hommat,enkä neuvolan.ja vaavi nukkuu 22-07 joka yö.
ite niin tosi varovainen aina aloittamaan noita kiinteitä, kun meillä kaikilla lapsilla on hurjasti allergioita. Mutta mä ehkä aloittaisin purkissa olevalla maissilla mieluummin, kun maissivellillä. On vatsalle kuitenkin ystävällisempi, kun maissivelli. Jos sitten maissi sopii, niin sitten ehkä kokeilisin maissivelliä... Meillä vanhimman kohdalla auttoi pelkän päärynäsoseen ottaminen ruokavalioon. Yöunet parani jo huomattavasti. Mutta kannattaa aina antaa aamusta uusi ruoka, jos siitä tuleekin jotain vaivoja, niin ei välttämättä yöhön sitten osu. Ja aina kannattaa aloittaa ihan pienellä määrällä, vaikka vauvalle kovasti maistuiskin. Ettei tule turhaan mitään vatsavaivoja.