Lue keskustelun säännöt.
Muilla sama havainto: teini-iässä poikien keskuudessa suosittuja
11.05.2010 |
olleen "kovistytöt" halveksivat kilttejä "kotityttöjä", aikuisiässä roolit ovatkin vaihtuneet.
Kommentit (42)
Niistä "mä en viitti" -tytöistä ei tule yhtään mitään, mutta tylsät keskinkertaiset tapapulpettien Tiinat päätyvät tohtoreiksi ja pankinjohtajiksi. Se halveksittu tylsä elämä on usein synonyymi mukavalle ja rauhalliselle elämälle ilman abortteja ja ranteidenviiltelyä.
Ne takapenkin tiinat päätyvät juuri mielenterveystoimistoon kun ovat niin pakahduttavaa kateutta täynnä. Voi olla, että he saavat sitten mammuttiprinsessahäillään vähän itseään esille kun saavat sen yhden päivän prinsessana. Mutta muuten ovat yleensä katkeria, juonittelevia, selkäänpuukottajia.
Heille on myös ominaista se, että jos saavat hiukan valtaa, ovat maailman vittumaisimpia pomoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joka puolustelee omaa haukkumistaan.
Olishan se toki kivaa jos elämä olisi noin yksinkertaista...Itse taas olen huomannut että huomattavasti suurempi vaikuttaja tulevaisuuteen on kotiolot kuin murrosiän hormoonihöyryissä säätäminen.
Niistä "mä en viitti" -tytöistä ei tule yhtään mitään, mutta tylsät keskinkertaiset tapapulpettien Tiinat päätyvät tohtoreiksi ja pankinjohtajiksi. Se halveksittu tylsä elämä on usein synonyymi mukavalle ja rauhalliselle elämälle ilman abortteja ja ranteidenviiltelyä.
Minua on myös sanottu "vitun hikeksi", "läskiksi", "huoraksi" jne. Minut on uhattu hakata, tavaroitani on varastettu, olen kokenut sosiaalista eristämistä. Nämä siis tapahtuivat yläasteaikoina.
18 on itse koulukiusaaja joka puolustelee omaa haukkumistaan.
Ja sille "hiken" äidille: se, mitä oletin sinusta ja tyttärellesi asettamista suorituspaineista (tai paremminkin valheellisuudesta, et voi tietää kuinka hyvin hänen pilkkaajansa menestyvät/ eivät menesty) perustuvat siihen mitä sinä itse kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi!
18
hiljainen, hyvä koulussa mutten paras, hajuton, mauton ja väritön ;). Osaan bileistä kutsuttiin, osaan ei. kavereita oli jonkin verran ja muutama ystävä. mielelläni menin kouluun. en joutunut ongelmiin.
olin välillä kateellinen räväköille ja rohkeille tytöille. olisin halunnut poikien huomiota.
jossain vaiheessa huomasin että joukkopaine näiden suosittujen tyttöjen keskuudessa oli kova. jossain vaiheessa mietin että olenko sittenkin minä rohkea kun pystyn kulkemaan omia polkujani.
menin opiskelemaan lukion jälkeen. ns kovikset jäi kauppoihin ja tehtaisiin töihin. röökiä kului ja iho vanheni.
tavallaan silti kadehdin heitä vaikka näinkin että monne elämäntyyli oli kuluttava. heillä oli oma porukkansa jotka eli samanlailla. koin että jäin jostain niin vahvasta paitsi joutuessani uudelle paikkakunnalle ja tutustumaan alusta asti kaikkiin.
joten ei kai mikään ole mustavalkoista. ehkä jotkut vaan tyytyy vähempään. silti ne aina enemmän tavoittelijat eivät ehkä koskaan pysty lopettamaan ja nauttimaan saavutuksistaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sille "hiken" äidille: se, mitä oletin sinusta ja tyttärellesi asettamista suorituspaineista (tai paremminkin valheellisuudesta, et voi tietää kuinka hyvin hänen pilkkaajansa menestyvät/ eivät menesty) perustuvat siihen mitä sinä itse kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi! 18
Osa kiusaajistaan varmasti mensteyy ihan hyvin. Se ei ollut tuossa pointtina :). Eikä sillä liiemmin ole väliäkään. Haluan vaan, että tyttö ei tunne oloaan "huonommaksi" siksi että menestyy koulussa. Tai ettei ryhy menestymään huonommin, jotta olisi hyväksytty.
Suorituspaineita ei meidän lapsilla ole :-) - siitä olen yrittänyt kovasti pitää huolen. Tosin en tiedä onnistunko aina kovin hyvin, mutta rakas 19-vuotiaani on kyllä ollut aika hyvä koulu minulle. Fiksu hänkin, erittäin fiksu. Mutta myös totaalipatalaiska ja takarivin huppupäisiä poikia :).
Rakkaan pikkuhikkeni elämä helpottuu lukiossa. Suuntaa melko varmasti esikoisen lukioon, ts. aluen parhaaseen, joka on täynnä hikkejä ja jossa ei haukuta koulussa menestymisestä. Tosin siellä kääntöpuoleni paineet (= syy miksi alunperin olin esikoisen jälkeen sitä mieltä, että ei enää meiltä yhtää lasta kys kouluun), mutta ainakin hikkeni on kaltaisessaan seurassa (= syy miksi tulen häntä kannustamaan hakemaan kys. lukioon). Ja lukio tässä oletusarvona siksi, että lapsi itse on tällä hetkellä menossa lukioon mielestään.
t. hiken(kin) äiti (jolla muuten on niiden kahden ison ihmisen ja tämän teini-ikäisen lisäksi myös aimo liuta nuorempia lapsukaisia, niin tulevia hikkejä kuin takapenkin tyyppejäkin, tai ainakin siltä vaikuttaa ;-)...)
erityisen hyvin pärjääviä.
Tiedättehän sen tyttöryhmän, joka oli harmaa ja väritön ja joita kukaan ei huomannut. Supisivat pahanilkisesti keskenään kun heitä ei kukaan huomannut hakea keskipisteeksi. Kateellisia ja eivät oikein hyvin pärjänneet koulussakaan.
Heistä sitten tuli näitä katkeria lähäreitä ja muita kassoja, jotka hiukan valtaa saadessaan kostavat sitä, että kukaan ei huomannut heitä.
Nää takapenkin tiinat ei olleet niitä kympin tyttöjä vaan just niitä keskiarvoisia ja hiukan ehkä huonompiakin ja värittömiä ja mauttomia ja äly ei edes leikannut niin paljon, että heitä olisi huomattu.
Kieltämättä näin aikuisena joskus harmittaa, että suosittuna tyttönä tuli ahdisteltua niin omien kriisien ja paineiden kanssa, ettei huomioinut näitä takapenkin tiinoja enemmän. Mutta oli ne omat ongelmatkin niin isoja, ettei sellaista huomannut kypsymättömänä murkkuna.
Nyt heitä tosiaan näkee aina silloin tällöin ja tyypillistä heille on tuo pahanpuhuminen, kadehtiminen ja selkäänpuukottaminen.
hiljainen, hyvä koulussa mutten paras, hajuton, mauton ja väritön ;). Osaan bileistä kutsuttiin, osaan ei. kavereita oli jonkin verran ja muutama ystävä. mielelläni menin kouluun. en joutunut ongelmiin.
olin välillä kateellinen räväköille ja rohkeille tytöille. olisin halunnut poikien huomiota.
jossain vaiheessa huomasin että joukkopaine näiden suosittujen tyttöjen keskuudessa oli kova. jossain vaiheessa mietin että olenko sittenkin minä rohkea kun pystyn kulkemaan omia polkujani.
menin opiskelemaan lukion jälkeen. ns kovikset jäi kauppoihin ja tehtaisiin töihin. röökiä kului ja iho vanheni.
tavallaan silti kadehdin heitä vaikka näinkin että monne elämäntyyli oli kuluttava. heillä oli oma porukkansa jotka eli samanlailla. koin että jäin jostain niin vahvasta paitsi joutuessani uudelle paikkakunnalle ja tutustumaan alusta asti kaikkiin.
joten ei kai mikään ole mustavalkoista. ehkä jotkut vaan tyytyy vähempään. silti ne aina enemmän tavoittelijat eivät ehkä koskaan pysty lopettamaan ja nauttimaan saavutuksistaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo "kaupan kassa"- esimerkki, kun itse painiskelen yliopisto-opintojen aiheuttaman stressin ja yhteiskunnan suoritusodotusten kanssa...
Mutta kun aikaisemmin kysyit vaihtoehtoa tytön kannustamiseen (ehkä ironisesti, mutta vastaanpahan kuitenkin :) ) niin eikö olisi kehittävämpää sanoa tytölle että tietyllä lailla hikariksi haukkuminen on tunnustus siitä, että hän on hyvä ja muutkin ovat sen huomanneet?!
Yläaste on kova paikka, mutta hikarit ovat kuitenkin usein sitä "keskikastia", eivätkä alinta pohjasakkaa, joten siinä mielessä kohtuu hyvässä asemassa. Nimittely on täysin eri asia kuin järjestelmällinen kiusaaminen. Kaikki eivät voi olla suosittuja, mutta toisaalta KUKAAN ei välty nimittelyltä ja muulta kiusalta. Usein "suosittujen" porukan ulkopuoliset eivät näe sitä valtataistelua ja jatkuvaa varuillaoloa, joka näissä piireissä vallitsee (vrt. oma esimerkkini, vaikka kuuluin ns. koviksiin, olen minäkin osani saanut...)Eli toisaalta "hikarit" saattavatkin olla niitä, joille yläasteaika on lopulta kaikkein helpoin :)
18
Ja sille "hiken" äidille: se, mitä oletin sinusta ja tyttärellesi asettamista suorituspaineista (tai paremminkin valheellisuudesta, et voi tietää kuinka hyvin hänen pilkkaajansa menestyvät/ eivät menesty) perustuvat siihen mitä sinä itse kirjoitit ensimmäisessä viestissäsi! 18
Osa kiusaajistaan varmasti mensteyy ihan hyvin. Se ei ollut tuossa pointtina :). Eikä sillä liiemmin ole väliäkään. Haluan vaan, että tyttö ei tunne oloaan "huonommaksi" siksi että menestyy koulussa. Tai ettei ryhy menestymään huonommin, jotta olisi hyväksytty.
Suorituspaineita ei meidän lapsilla ole :-) - siitä olen yrittänyt kovasti pitää huolen. Tosin en tiedä onnistunko aina kovin hyvin, mutta rakas 19-vuotiaani on kyllä ollut aika hyvä koulu minulle. Fiksu hänkin, erittäin fiksu. Mutta myös totaalipatalaiska ja takarivin huppupäisiä poikia :).
Rakkaan pikkuhikkeni elämä helpottuu lukiossa. Suuntaa melko varmasti esikoisen lukioon, ts. aluen parhaaseen, joka on täynnä hikkejä ja jossa ei haukuta koulussa menestymisestä. Tosin siellä kääntöpuoleni paineet (= syy miksi alunperin olin esikoisen jälkeen sitä mieltä, että ei enää meiltä yhtää lasta kys kouluun), mutta ainakin hikkeni on kaltaisessaan seurassa (= syy miksi tulen häntä kannustamaan hakemaan kys. lukioon). Ja lukio tässä oletusarvona siksi, että lapsi itse on tällä hetkellä menossa lukioon mielestään.
t. hiken(kin) äiti (jolla muuten on niiden kahden ison ihmisen ja tämän teini-ikäisen lisäksi myös aimo liuta nuorempia lapsukaisia, niin tulevia hikkejä kuin takapenkin tyyppejäkin, tai ainakin siltä vaikuttaa ;-)...)
Minä olin juuri siinä määrin ongelmanuori, ettei kukaan koskaan puuttunut mihinkään, kun "kyllähän se koulunsa hoitaa". Hoidin joo, vasemmalla kädellä, lintsasin minkä kerkesin ja käytin aikaa kaikkeen vähemmän järkevään - varasteluun, seksiin, vanhempiin miehiin. Olin ihan hukassa ja väkivaltaisten alkolistien kotona ei kukaan katsonut perään.
Pärjäsin kuitenkin. Olin sen verran tottunut pitämään huolta itsestäni, että pidin tosiaan huolta, että kävin kokeissa ja pääsin läpi. Lukiosta sain 2 ällää ja 4 e:tä, ja yliopiston pääsykokeisiin opiskelin tosissani. Sattui sillä vanhemmalla miehellä olemaan tyhjä kämppä, jossa vietin sen kevään ja sain luettua - kotona olis mätkitty sitä tahtia, ettei olis onnistunut.
Nykyään olen vähän yli kolmekymppinen kolmen lapsen äiti, joka viiden kotivuoden jälkeen palasi asiantuntijatyöhönsä ja puolen vuoden osapäiväisen työn jälkeen ylennettiin johtotehtäviin. Terapiat on käytynä ja traumat ratkottuna, enää en ole koviskaan. Paitsi silloin, kun on pakko - niin kuin palkkaneuvotteluissa ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ihan sama onko kovistyttö vai kotityttö, mutta liian kiltti ei saa olla. Pitää pystyä pitämään puoliaan ja olemaan oma itsensä.
Mitä helkutin järkeä on miettiä mikä on poikien ja miesten mielestä suosittua. Silläkö te mittaatte onnistumistanne?
Poikia ja miehiä on varmasti niin erilaisia että jokaisesta naistyypistä tykkää joku. Ja ei kai nainen sitä mieslauman suosiota tarvitsekaan, vaan sen yhden miehen joka rakastaa ja kunnioittaa naistaan!
kaltaisesi kouluhiirulaiset ovat nykyään dippainssejä. well done!
Harva varmaan tiesi, miten älykäskin. Elämäni on mennyt tosi hienosti, on hyvä tutkinto, perhe, koti ja rohkeutta ja elämänkokemusta nyt roppakaupalla. Salaa naureskelen niille luokkani kovistytöille, jotka vähän minua kiusasivatkin, kun en käyttänyt mitään muotivaatteita jne. Nyt he ovat pääosin niitä matalapalkkaisissa ja epäarvostetuissa ammateissa sinnitteleviä, kun minä taas teen arvostettua asiantuntijatyötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te, jotka omasta mielestänne olitte suosittuja koviksia, liikuttavaa miten varmoja voitte olla siitä, että teitä on kadehdittu ;o)
En ollut suosittu enkä kovis, mutta pidin älyttömän tyhmänä, kun joistain tytöistä näki, että yläasteella tahallaan jättivät lukematta ja yrittivät päästä "piireihin" huonolla koulumenestyksellä. Säälittäviä.
Lukiossa oli sitten oma "kermansa", mutta en kyllä heitäkään kadehtinut. Miksi? Mistä syystä? Koppavia, ylimielisiä ja suvaitsemattomia. En ole ikinä ymmärtänyt naisten sosiaalisia pelejä ja luojan kiitos päädyin opiskelemaan ja töihin miesvaltaiselle alalle!
Te, jotka omasta mielestänne olitte suosittuja koviksia, liikuttavaa miten varmoja voitte olla siitä, että teitä on kadehdittu ;o)
Mä en ikinä ajatellut, että mua kadehdittaisiin. Mutta aikoinaan itse kadehdin about kaikkia ympärilläni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harva varmaan tiesi, miten älykäskin. Elämäni on mennyt tosi hienosti, on hyvä tutkinto, perhe, koti ja rohkeutta ja elämänkokemusta nyt roppakaupalla. Salaa naureskelen niille luokkani kovistytöille, jotka vähän minua kiusasivatkin, kun en käyttänyt mitään muotivaatteita jne. Nyt he ovat pääosin niitä matalapalkkaisissa ja epäarvostetuissa ammateissa sinnitteleviä, kun minä taas teen arvostettua asiantuntijatyötä.
Joka joi ja poltti ja puhui kovaan ääneen 8:lla ja 9:llä. Sitten yllättäen ryhdistäydyin ja halusinkin lukioon. Peruskoulun päästötodistus ei ollut kummoinen, mutta pääsin sisään. 1lk meni vielä enemmän juhliessa kuin opiskellessa, mutta sitten maltoin keskittyä hieman kouluunkin. Lukion päästötodistus oli sit jo ihan kohtuullinen, kirjoitin c:n paperit.Opiskelin lukion jälkeen opistotason tutkinnon.
Otin sitten itselleni kunnon pitkätukkaisen rokkimiehen pparikymppisenä ja suht railakasta elämää vietettiin yhdessä vielä useampi vuosi erilaisissa rocktapahtumissa ympäri Suomea.
Sit mentiin naimisiin ja syntyi 1 lapsi ja rauhoituttiin pikkuhiljaa molemmat. Lapsia tuli sit muutama lisää ja jatkoin kaiken ohessa opintoja yliopistoon. Olen nyt opettaja ja sielläpä opetan nyt sitten jopa niitä kympin tyttöjä, jollainen en itse koskaan ollut. :)
Siis pojat piirittää näitä pahiksia siksi kun arvelevat että niiltä vois saada pesää.
Aikuisena liian helpot ei enää kiinnosta kun ne jakaa muillekin. Eivät ole siis vaimomatskua.
olisin mieluummin rellestänyt silloin yläasteella ja lukiossa kuin nyt yli kaksikymppisenä. Tai no enää en niinkään rellestä mutta yliopistossa se alkoi ja niinpä opinnot ja mielenterveys on venyneet. Yläasteen ja lukion vietin kotona läksyjä ja romaaneja lukien. En oo eläissäni käynyt yhdessäkään koulun diskossa tai muussa juhlassa ja pojallekin puhuin ekan kerran lukion viimeisellä. Muistan sen aina.
Mutta tosi on, että koviksien mielestä muut on nyysöjä ja hikareita. Ns. kiltit tytöt eivät sen sijaan välttämättä mitenkään kahdehdi koviksia, voivat oikeasti naureskella aika laillakin heille.
Koulumenestyksen kanssa kiltteydellä ei ole AINA yhteyttä, mutta kieltämättä kovikset saavat keskimäärin epätodennäköisemmin hyviä arvosanoja kuin "kiltit" (mutta kilteissä toki on huonosti menestyviäkin joukossa). Yläasteellakin joutuu yhdeksännellä yleensä edes seuraamaan tunnilla, mitä opetetaan, mikä ylittää aidon koviksen kykytason kirkkaasti...
Ja eihän kunnon kovis lukioon mene ;-)
Kuka oikea ihminen todellisuudessa istuu näihin teidän stereotypioihin? Mä olen mennyt kouluni läpi reilun ysin keskiarvolla, vaikka olin kamala pissis. Kovat meikit, harrastuksina viina ja kylällä juokseminen, kiroilin ja kuuntelin punkkia. Koulu ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta onneksi älliä riitti. Pojatkaan eivät oikein uskaltaneet lähestyä, vaikka pesää olisin antanut ihan mielelläni. :) Toisin sanoen nuoruus otti koville.
Aikuisiällä miehet ovat aina tehneet erittäin selväksi, että olen "vaimomatskua". Olen korkeasti koulutettu, varakas nainen. Olen onnellinen ihminen ja hyvä äiti.
kovis = suosittu
kympin tyttö = kiusattu
Minä itse olin kovis, mutten suosittu, lintsasin jne mutta suosittu en varmasti ollut. Enemmän minusta olivat suosittuja ne "nätit ja fiksut" joita kiinnosti koulu, mutta jotka myös juhlivat.
Oli miten oli, 40v ikä lähestyy ja korkeakoulu on käytynä. Ihan normaali ja toiset huomioonottava minusta tuli vaikka teininä olinkin mahdoton.
Kyllä vitun hikeksi nimittely halveksivasti on kiusaamista.
Sen verran yleistän kyllä, pahoitteluni. Mutta tulen myös yleistämäänkin :). Vaikka kuinka olisi poliittisesti epäkorrektia, en myöskään oleta, että lapseni haluavat isona roskakuskeiksi. Enkä tällä tarkoita halveksia kumpaakaan ammattia: ovat rankkoja jne ja itsellänikin on vuosien kokemus kassalta - kylläkin kouluttamattomana, ei siis kaupan ammattilaiseksi koulutettuna.
Mitäs muuta oletat minusta näiden viestin perusteella? Pystytkö tekemään suurenkin luonneanalyysin minusta ja lapsistani?