Onkohan meidän 8kk ikäisella vauvalla keliakia tai vilja-allergia?
Tytöllä on nyt ainakin parin viikon ajan ollut tosi paljon ilma-vaivoja. Puuroja on syönyt 6kk iästä alkaen. Pari viikkoa sitten annettiin neljän viljan puuroa ja ajattelin että ehkä ilmavaivat johtuu siitä joten alettiin sitten antaa riisipuuroa. Vauva oli lauantaina yötä hoidossa isovanhemmillaan ja olivat siellä antaneet jotain muuta puuroa ja eilen ja tänään on sitten ollut vatsanväänteitä ja kakka tosi löysää ja vaaleaa. On myös kakannut aika usein. Loppukuusta vauvalla on lääkärintarkastus ja siellä aion ottaa asian esille mutta kiinnostaisi nyt tietää onko täällä ketään jonka vauvalla olisi todettu keliakia ja miten oirehti? Miten asia sitten tutkitaan?
Kommentit (8)
Täytyykin alkaa kirjaamaan vauvan syömiset ylös niin voin sitten lääkärille ne näyttää. t:ap
esim ohra aiheutti lapselle kuvailemasi kaltaisia oireita alle 1-vuotiaana. Juttelin silloin lääkärin kanssa asiasta, ja arveli kyseessä olevan vai "suoliston kypsymättömyyden" tms. Eli sen verran vaikeammin sulavaa (viljaa), että aiheutti noita oireita. Syötiin sitten muita viljoja ja kokeiltiin aika ajoin vieläkö oireet jatkuivat. En muista tarkkaan, mutta n. 1-vuotiaana alkoi sopia. Eihän esim. ohra ole mitenkään "tärkeä" vilja, jos lapsi syö muitakin viljoja niin hyvin voi vältellä kunnes sopii.
Tarkkailkaa johtuvatko oireet jostain tietystä viljasta, esim vehnästä. Silloin on helpompi ottaa asiaa esiin lääkärinkin kanssa. Jos taas syynä on esim. ohra, niin se käsittääkseni yleisemminkin aiheuttaa joillekin noita "toiminnallisia" vatsan ongelmia, jotka eivät siis ole allergiaa tai keliakiaa. Toki siis lapsi voi olla allerginenkin ohralle, mutta vatsaoireet eivät johdu aina allergiasta.
Meillä otettiin verinäytteet n 1 v iässä , joista selvitettiin keliakiaa ja maitoproteiini allergiaa - ei ollut. Vasta n 1 v 3 kk iässä lapsi alkoi tehdä kiinteitä kakkoja, siihen asti oli tavallista että tuli 4-6 löysää ulostetta päivässä - not fun... Välillä pidin taukoja jonkin ruoka-aineen suhteen, jota epäilin löysän ulosteen syyksi, mutta ei mistään ollut oikein apua (paitsi kirsikoiden, luumun ja mustikan pois jättämisestä, ja nekään eivät pieninä satunnaisina annoksina aiheuttaneet ripulia). Meille sanottiin että suoliston kypsyminen vie aikaa. Tsemppiä.
Voihan se tosiaan johtua myös suoliston kypsymättömyydestä. Täytyy nyt vaan kokeilla eri viljoja ja lääkärissä sitten selvitellä. t:ap
Viljat on aika "heviä" tavaraa pikkuisen tottumattomalle masulle ja niihin (kuten yleensäkin uusiin ruokiin) tulisi totutella vähitellen. Eli jos kotona syödään pelkkää riisipuuroa ja sitten yhtäkkiä syötetään maha täyteen neljää viljaa niin ei ihme että on vatsanväänteitä. Etenkin ruis ja ohra on heikosti sulavia, eli kokeilkaa kaura- tai mannapuuroa ennen sitä neljää viljaa...
Ihan vertailun vuoksi: isäni matkusteli pitkiäkin aikoja kaukoidässä, jossa ei ruista syödä. Aina kotiin tullessaan oli kauhea ruisleivän himo ja seuraavana päivänä sitten maha ihan sekaisin ja kipeä... Pienen vauvan kypsymätön suolisto on vielä herkempi. Eli hiljaa hyvä tulee...
Lapsellani todettiin ihan pienenä keliakia,kun nestemäinen antibiootti ei tehonnut. Sitten jonkin aikaa gluteiiniton ruokavalio. Joka purettiin pikkuhiljaa. Sen jälkeen söi sekaruokaa. Armeijaan menoa ennen kävi yksityis lääkärissä otettiin verikoe. Lääkäri sanoi arvo on hyvin vähän kokholla. Tänäpäivänä syö kaikkea ruokaa ilman oireita . Näin meillä.
Keliakia on elinikäinen sairaus eikä ruokavaliota koskaan tule purkaa tai muutenkaan lopettaa. Oireettomanakin riski liitännäissairauksiin ja esim suolistosyövän kehittymiseen kasvaa jos gluteenitonta ruokavaliota ei noudateta.
Joko edellisen kirjoittajan lapsella ei ole ollut keliakiaa vaan allergia, tai sitten terveydenhuollon ohjeistus on ollut aivan väärä. Suosittelen tutustumaan Keliakiliiton sivuihin.
Keliakiasta en tiedä mutta ainakin allergioiden selvittelyssä on usein apua ruokapäiväkirjasta+ oirepäiväkirjasta. Eli kirjaat KAIKEN mitä vauva syöö päivänmittaan ja sitten laitat ylös myös onko vauva ollut itkuinen, miten nukkui, kakkaamiskerrat ja kakan koostumusen jne. Nämä kirjaamiset kannattaa ottaa mukaan lääkärikäynnille.