Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä auttaa ihmispelkoon? Kun haluaisi vaan olla poissa toisten silmistä :´(
09.05.2010 |
En haluaisi enää näyttäytyä missään, joudun todella tsemppaamaan itseäni että saan raahauduttua esim kaupungille.. haluaisin olla vain sisällä ja mielellään vielä verhot kiinni :( Ikävää vaan lasten puolesta, ja haluaisin tästä "nousta" kun vain tietäisin MITEN! Enkä oikein ymmärrä miksi oireilen näin... en halua tavata ketään, en halua kotiini vieraita, en halua kylään mihinkään, en halua puhua puhelimessa jne... mutta silti tavallaan kaipaan seuraa! Mikä minulla oikein on :´(
Kommentit (15)
oon vähä ku ap.sill erotuksel että käyn kyl kaupoil jne mut en haluu olla tekemisis ihmisten kaa,enkä meille päästä ketään kylään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koska sait tänne kirjoitettua sulla on hyvä alku käsillä. soita itsellesi aika terveyskeskukseen. ihan vaikka tavan lääkärille. siitä se lähtee. kirjoita itelles lappu, että soita maanantaina lääkärille. ja kerro täällä koska pääset. näin saat ittelles aikataulun jota noudattaa.
tuohon siun vaivaan löytyy apu suht helposti. vertaisin tilannettasi vaikkapa virtsatietulehdukseen. josta ei oikein osaa itte sanoa että mikähän täs kirvelee ja sitten jos ei hoidata niin se muuttuukin munuaistulehdukseksi joka onkin vaikeampi homma.
ajoissa vaan apua ja lääkkeet, niin kesästä tulee kiva.
Samoin, en ymmärrä mitä mulle on tapahtunu, mutta tunnen ihan samoin. Kumma! olin aikaisemmin seuran ilopilleri, ja juttelin kaikille. Nyt tuntuu olevan vaikeata pelkän tervehdyksen sanominen. en tiä.. kerron jos tiedän mitä pitäs tehdä. ootko masentunut? minä olen, ehkä, ja yritän etsiä uutta työtä/lähteä opiskelmaan/tai tehdä vaan jotain joka muuttais nykyhetkeä, katotaan auttaako.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
todella alamaissa, uskon sen johtuvan tästä vallitsevasta tilanteesta, että sosiaalinen kanssakäyminen tuntuu erittäin vaikealta. Kun en vaan JAKSA enkä pysty olemaan "tekopirteä" ja juttelemaan niitä näitä esim kaupan kassojen kanssa.. haluan vaan äkkiä tilanteesta eroon ja pois kassalta, ei mitään ylimääräistä juttua siinä, ei ei EI. Kai olen jonkin sortin erakkoluonne sitten..? Mutta toisaalta, kärsin kovasti. Enkä vain itseni vaan varsinkin lasten takia, millaisen mallin he minusta saavatkaan!!? Joskus lääkkeitä on kokeiltu mutta ei ole auttaneet.. Välillä elämä helpompaa, välillä vaikeampaa ja nyt ollut taas vaikeampaa jo pitempään. Ts., haluaisin vain syödä ja olla sisällä :´(
ap
välillä sitä vaan ei jaksa. Ehkei se ole sen ihmeempää mut se on totta kun lasten kanssa on PAKKO ja se ei tilannetta helpota. Anteeksi mun suomen kieli mutta koita kestää. Täältä isot halit ja ymmärrän sua 100%
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmispelkoon auttaa vain altistus eli ihmisten sekaan vaan. Mitä ahdistavampi tilanne, josta ei kuitenkaan pakene, sitä parempi. Valitettavasti lääkäreilläkään ei varsinaisesti sen kummempia ohjeita ole. Jotkut lääkkeet voivat auttaa, mutta eipä niitä voi loppuelämäänsä syödä. Jos ei itse onnistu "parantamaan" itseään, niin psykologi tai psykiatri auttaa. Diagnoosissa myös. Jos kyseessä on masennus niin terapia ainut hyvä keino ilman lääkkeitä.
Itse asiassa.. kävin terapiassa, aina viime syksyyn asti. Ja olisin edelleen jatkanut (koska koin hyötyväni siitä), mutta, minulle soitettiin mielenterveystoimistosta, että terapeutti jolla käyn, jää noin reilun viikon saikulle ja hän sitten soittaa minulle uudesta ajasta kun palaa töihin. No, minulle puhelimessa puhuminen myös vaikeaa, enkä soita kuin pakkotilanteessa. Vastaan tosi harvoin outoihin numeroihin. Sitten eräässä kiireisessä tilanteessa, kun olin viemässä lasta kerhoon ja oli kiire, puhelin soi (outo numero), en ehtinyt vastaamaan. Myöhemmin vasta tajusin että se oli varmaankin se terapeutti.. hän ei enää yrittänyt uudelleen :´( Eli terapiani loppui siihen, kun en pystynyt vastaamaan puhelimeen sillä hetkellä, ja hän ei yrittänyt enää, vaikka tietää että pelkään itse puhelimella soittamista... Masennuin tuosta aika tavalla, koin tulleeni hylätyksi.. mutta siitä olen päässyt jo yli, mutta toisaalta ahdistaa, kun tiedän nyt millaista täällä paikkakunnalla on saada apua/terapiaa, jätetään kuin nalli kalliolle YKSIN. Enkä halua enää hakeutua sinne "riesoiksi", varmaan helpotti terapeuttia kun ei enää tarvitse minun ahdistustani kuunnella. :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin tutulta. Itsellä aivan samanlainen tilanne, pahimmillaan jopa lähikauppaan meno aiheutti paniikkikohtauksen. Vihaan ihmisten kanssa asiointia, oli se sitten lapsen vienti kerhoon tai kaupassa käynti. En pidä siitä, kun joku tulee kylään ja vältän viimeiseen asti muiden luona käymistä. Osaksi tämä varmasti johtuu siitä, että olen aina ollut todella ujo, joskin iän myötä luonteenpiirre ei ole kovin hallitseva.
Kuulin monesti tuttaviltani arvostelua siitä, etten liiku missään (muualla kuin leikkipuistossa tms.) mikä sai minut ahdistumaan entistä enemmän. Apua en koskaan vaivaan hakenut, koska halusin selvitä ihan itse (minulla on mt-tausta, joten lääkkeitä olisin luultavasti saanut).
Nykyään en saa enää paniikkikohtauksia ulos menosta, mutta vaikeaa silti on. Yritän aina ajatella niin, että pääsen pian takaisin kotiin, jossa voi olla ihan rauhassa. Myös nykyinen mies on kovasti auttanut, sillä hän tykkää liikkua ja haluaa minut tietenkin mukaansa. Vaikka se ei yleensä ole kuin autolla ajelua (minun onnekseni), on se asia, joka tavallaan auttaa voittamaan pelkoa ja inhoa sosiaalisia tilanteita kohtaan.
Ehkä kuitenkin minunkin kohdallani olisi parasta, että hakisin apua (terapeutilta), koska yleensä tällaisillakin asioilla on omat taustansa.
Toivottavasti ap saa apua ja pystyy nauttimaan edes vähän ulos menemisestä =)
koko päivän ihmisten kanssa tekemisissä. Minä tarvitsen joka päivä vähintään tunnin- kaksi ihan yksin. Tänään kun oli äitienpäivä ja jouduin olemaan heti herättyäni aina kello 22.oo ihmisten kanssa ja puhumaan heidän kanssaa ajattelin jo klo 18 että kohta pää räjähtää.
Minä olen tälläinen enkä todella koe olevani terapian tai lääkityksen tarpeessa. Sanon ihmisille rehellisesti että minä tarvitsen yksinoloa, muuten en jaksa, koska vihaan periaatteessa ihmisiä, työkaverit kyllä sanovat että hyvin osaan asian peittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koko päivän ihmisten kanssa tekemisissä. Minä tarvitsen joka päivä vähintään tunnin- kaksi ihan yksin. Tänään kun oli äitienpäivä ja jouduin olemaan heti herättyäni aina kello 22.oo ihmisten kanssa ja puhumaan heidän kanssaa ajattelin jo klo 18 että kohta pää räjähtää. Minä olen tälläinen enkä todella koe olevani terapian tai lääkityksen tarpeessa. Sanon ihmisille rehellisesti että minä tarvitsen yksinoloa, muuten en jaksa, koska vihaan periaatteessa ihmisiä, työkaverit kyllä sanovat että hyvin osaan asian peittää.
peesi tälle. tai en ole hoitoalalla, mutta töissä ihmisten kanssa tekemisissä. ja perusluonne on sama, inhoan ihmisiä ja silti pidän itsäeni ihan täysin normaalina vaikka en vapaaehtoisesti seurustele muuta kuin itseni ja perheeni kanssa.
jopa pelkään niitä etukäteen aivan kamalasti. Palaverit ihan helvettiä kun niissä lapsen vuoksi käymään, työni onneksi itsenäistä. Lääkärille menoa olen miljoonat kerrat miettinyt mutta sinnekin iso kynnys mennä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
minäkin luulin olevani ainoa laatuani. Valitettavasti olen tartuttanu kotihiiriyden myös mieheeni, joka on oikeasti aikaisemmin ollut tosi sosiaalinen.
Mistähän minä löytäisin työn, jossa saisi olla itsekseen...mietin alan vaihtoa, vaikka voi olla ettei näin epäsosiaalinen koskaan työtä voi löytääkään. Minä en koskaan ole pitänyt tätä luonnetta kuitenkaan sairautena eikä ole tullut mieleenkään mennä terapiaan tai lääkkeitä hakemaan. Kyllä kai perusluonne voi olla tämmöinen?