G: Haluaisitko vaihtaa etunimesi?

Pirjo vm-77

Mulla ei siis ole maailmassa yhtään etunimi kaimaa.



Täysin vieraita ulkopuolisia nimeni on kyllä välillä häirinnyt. ;-D

Niin pienestä kuin muistan, olen vihannut nimeäni ja olisin halunnut olla jonkin muun niminen.



Myöskään siskoni, äitini ja mummuni vihasivat nimeään. Näin minulle on syntynyt käsitys, että kaikki vihaavat nimeään.



Kun piti antaa lapsille nimiä, totesin, että on ihan sama, mikä nimi annetaan, kun ei ne itse kumminkaan tykkää siitä.



Kun eräänä päivänä kysyin lapsiltani, minkä nimisiä he haluaisivat olla, kaikki kolme tuijottivat minua suu auki. "Tämän nimisiä, mitä me ollaan" oli vastaus. Myös mieheni on tyytyväinen nimeensä.



Niin siinä käy, kun antaa lapselle normaalin, ikäkauden mukaisen nimen. Tämä olisi pitänyt omien vanhempienikin ymmärtää.



t. Eine

olen suomen ainut tämän niminen joka on kastettu sinä vuonna kun synnyin..

nyt vasta tullut nykyajan vauvoille hieman tutuksi tämä nimi, ei vieläkään suosittu!!! :)

Näin nimi olisi säilynyt samana, kuin vanhempani sen antoivat, mutta tokanimi vaan olisi ollut KUTSUMANIMENI.



Olen aina tykännyt tokanimestäni enemmän kuin ekasta.



Tuo jäi kuitenkin silloin nuorempana tekemättä, ja tuntuu että nyt 3-kymppisenä kolmen lapsen äitinä on jo liian "myöhäistä". :/

Nimeni hiukan vanhanaikainen ja silti harvinainen. Lapsena sitä on niin laumasielu, että olisi halunnut olla joku Marika, Laura tai Minna. Nykyään olen sinut nimeni kanssa. Se on erikoinen ja osa persoonaani!

Nimeni hiukan vanhanaikainen ja silti harvinainen. Lapsena sitä on niin laumasielu, että olisi halunnut olla joku Marika, Laura tai Minna. Nykyään olen sinut nimeni kanssa. Se on erikoinen ja osa persoonaani!

T: Armi

Olen harkinnut sitä lapselle, jos tytön joskus saan.



Minun nimeni on aina ollut minulle aika yhdentekevä, mutta en ole vielä törmännyt nimeen, joka sopisi sen paremmin. Joten tällä mennään.

kauniit nimet.Myös omasta mielestään.

kun menin naimisiin ja sekä etunimeni että uusi sukunimeni ovat niin yleisiä. Tyyliin "Laura Järvinen", joita on tämä maa pullollaan.



Niinpä olen nyt "Laura Emilia Järvinen". jonkun mielestä voi olla turhaa hienostelua ja erityisyyden hakemista. No onhan se. Etenkin kun olen luovassa ammatissa, minulle on aika tärkeetäkin se, että mun omat työt on just mun tekemiä eikä niitä sekoteta kenenkään toisen tekemiin.



Toisaalta koko mun elämän mua on kutsuttu millon lempinimellä, millon etunimellä, joskus tokalla nimellä ja joskus molemmilla. Ja mun mies tykkää enemmän mun tokasta nimestä. Joten kaikille sopii tämä muutos.



Onhan sitä jotkut tutut ihmetelly, että mitenkäs niitten pitäs mua kutsua. Mun puolesta kaikki saa kutsua mua niin kun haluaa. Mutta virallisissa yhteyksissä haluan käytettävän molempia etunimiä.

en kuitenkaan niin tyytymätönkään, että jaksaisin vaihtorumban.

Mulla kans nimi oli ikäkauteen sopimaton. En tuntenut koskaan ketään samannimistä, joskin toisena nimenä nimeni oli melko yleinen. Nimi on myös aika pitkä, mutta ei kuitenkaan niin pitkä, että olisin saanut siitä muokattua itselleni jonkun lempinimen. En ole vieläkään sinut nimeni kanssa, mutta enää asia ei haittaa samalla tavalla kuin nuorena.



Itse haluan pitää huolen, että omat lapseni saavat tyylikkään, mutta tähän aikaan sopivan nimen, joka ei erotu joukosta huonolla tavalla.

Johanna-nimeen

olen nimeni näköinen ja kaikki tuntevat minut sillä nimellä, joten ei tulkisi mieleenikään vaihtaa