Syyttäjä tutkii vanhoillislestad. pedofiiliringin tapausta
"Hyväksikäytetty Minnan" raiskaajat eivät ehkä sittenkään pääse oikeuden kättä pakoon.
Valtionsyyttäjä on puuttunut asiaan ja selvittää voisiko Minna saada oikeutta vaikka asia juridisena tapauksena on vanhentunut.
Minnan hyväksikäyttö alkoi kun hän oli 7-vuotias ekaluokkalainen. Raiskaaminen jatkui murrosikään saakka.
Hänen lestadiolaisvanhempansa eivät halunneet viedä asiaa oikeuteen eikä rangaista samaan uskoon kuuluneita raiskaajia, koska "synnit oli anteeksi annettu Jumalan edessä".
http://freepathways.wordpress.com/2010/05/07/hyvaksikaytetty-minna/
Kommentit (47)
vaikka synnin on saanutkin anteeksi, rikos tulee sovittaa myös maallisen tuomioistuimen edessä.
Ei se riitä että Jumala on antanut anteeksi.
Jos toinen katuu aidosti ja pyytää anteeksi niin Jumala tarkkailee katumuksen aitoutta ja voi antaa synnit anteeksi.
Mutta, se ei tarkoita sitä etteikö väärintekijä saa rangaistusta!!
Meidän yhteiskunnassa se on poliisin ja oikeuslaitoksen asia langettaa tuomio.
Kysehän on siitä että lestadiolaisuudessa heidän ikioman rippiopin mukaan uhrista tehdään syyllinen ja samaisen anteeksi-anteeksi-opin mukaan uhri ei saa paljastaa rikollista.
http://freepathways.wordpress.com/2011/03/18/pyhasta-paljastuu-pahuus/
Johannes Alaranta, joka on lestadiolainen teologi, osoittaa blogissaan, että "erehtymätön" vl-seurakunta on pahasti erehtynyt.
Vieläpä aivan keskeisessä opissa eli juuri tässä rippiopetuksessaan.
Alaranta kirjoittaa blogissaan:
- SRK:n maallikko-rippioppi on harhaoppia eikä perustu yhtään mihinkään
- se oppi todettiin 50-luvulla vl-liikkeen sisällä harhaopiksi (Alaranta viittaa siihen mitä jossain pohjoisessa oli tapahtunut ns. ”Pökkylän” tapauksessa)
- SRK:n johtomiehet kuitenkin opettavat sitä yhä edelleen, ja koko vl-uskon rippiopetus nojautuu maallikko-rippisalaisuuden varaan
- Alaranta itse on joutunut vakavan ajojahdin kohteeksi nostettuaan ongelmat esille.
http://gostaja.blogspot.com/2011/03/maallikkosalaripin-harhaoppi.html
On vaaran merkki kun totuudenpuhujalla ei ole sananvapautta.
"Maijan tarina"
toimittaneet Mari Leppänen ja Johanna Hurtig
Sisältää vl teologi Heikki Nenosen kirjoituksen.
http://freepathways.wordpress.com/maijan-tarina/
Toivon kyllä kaikkea hyvää "Maijalle" ja muille kohtalotovereille..
Aivan järkyttävä tuo Minnan kertomus!
Mistä sen tietää missä näitä pedofiilejä liikkuu? Luin jostain että he ovat täysin tunnottomia, ei heitä haittaa lapsen kärsimykset yhtään!!!
Miten voi suojella lapsiaan heiltä? Meidän lapset ovat käyneet seurakunnan kerhossa... jos sielläkin...??
Mistä sen tietää missä näitä pedofiilejä liikkuu?
Jaycee Lee Ducardin vanhemmatkin muuttivat pikkukaupunkiin, jotta lapsilla olisi turvallisempi olla... Jepjep.
Olen kyllä kanssa kauhistunut tästä tapauksesta. Eikä ole ainut, Hesarissa sanottiin että taas on paljastunut uusia. Sekä lestadiolais-pedofiili-tapauksia että muita.
! Miten voi suojella lapsiaan heiltä? Meidän lapset ovat käyneet seurakunnan kerhossa... jos sielläkin...??
Meilläpäin paikallisen seurkunnan edustajat kertoivat että he tarkistavat kaikkien työntekijöiden rikosrekisterin ja pyrkivät selvittämään aikaisemmista työpaikoista. En kyllä yhtään tiedä miten kattava tämä on.
Meillä ollaan koettu että luterilainen seurakunta on kuitenkin paljon turvallisempi kuin tällaiset lahkot. Nämä kun pelaa ihan omilla säännöillä eikä lain noudattaminen ole ykkösasia välttämättä.
madollista nuori tyttö olisi niin syntinen että monen miehen voimalla pitää ajaa syntiä pois tytöstä
Olen ollut ennen vanhoillislestadiolaisena, syntymäkoti oli vl-uskovainen. melkeen 10 v sitten ja erosin, tai minut erotettiin siitä.
Vaimoni kuuluu siihen edelleenkin ja pienistä lapsistani ei vielä tiedä.
Pari vuotta sitten vanhin poika halusi lähteä leirille Maitoisiin, jossa on SRK:n leirikeskus. Poika, silloin 8 vuotias, oli viikonlopun leirillä, ja kun hän tuli sieltä, hän oli jotenkin hyvin vaivautunut.
Kyselin pojalta kuulumisia ja hyvin oli muuten mennyt, mutta saunassa oli ollut ongelmia. Oli käsketty mennä alasti uimaan, jotka yleensä uida halusi. Siellähän on uima-allas.
Ihmettelin tätä asiaa pitkän aikaa. Alasti uimaan? Onko tämä normaalia nykyaikana?
Kun aloin kyselemään rauhanyhdistykseltä, miksi tälläista tehdään ja ehdotin jopa, että tekisin kyseisestä leiristä/leiri-isännästä tutkintapyynnön poliisille, sain uskovaisten vihat niskaani.
He kertoivat syyn siihen, miksi lapset joutuvat uimaan alasti. Syynä oli, että uima-altaan puhdistin menisi tukkoon.
Tapaus jäi vaivaamaan. Miksi sitten käytetään tämmöistä uima-allasta, ja netä silloin kun siellä on aikuisia? joutuvatko hekin uimaan alasti??
Miksi edellinen leiriryhmä ei ollut joutunut uimaan alasti? Miksi asialle ei yleensä tehty mitään?
Näitä kysymyksiä olen pohtinut silloin tällöin ja ne ovat pikkuhiljaa unohtuneet. Nyt kun paljastuu tämmöisiä hirveitä rikoksia, niin nämä kysymykset nousee uudelleen pintaan. Mietin, voisinko saada selville, mitä siellä todellisuudessa tapahtui?
Olen ollut ennen vanhoillislestadiolaisena, syntymäkoti oli vl-uskovainen. melkeen 10 v sitten ja erosin, tai minut erotettiin siitä. Vaimoni kuuluu siihen edelleenkin ja pienistä lapsistani ei vielä tiedä. Pari vuotta sitten vanhin poika halusi lähteä leirille Maitoisiin, jossa on SRK:n leirikeskus. Poika, silloin 8 vuotias, oli viikonlopun leirillä, ja kun hän tuli sieltä, hän oli jotenkin hyvin vaivautunut. Kyselin pojalta kuulumisia ja hyvin oli muuten mennyt, mutta saunassa oli ollut ongelmia. Oli käsketty mennä alasti uimaan, jotka yleensä uida halusi. Siellähän on uima-allas. Ihmettelin tätä asiaa pitkän aikaa. Alasti uimaan? Onko tämä normaalia nykyaikana? Kun aloin kyselemään rauhanyhdistykseltä, miksi tälläista tehdään ja ehdotin jopa, että tekisin kyseisestä leiristä/leiri-isännästä tutkintapyynnön poliisille, sain uskovaisten vihat niskaani. He kertoivat syyn siihen, miksi lapset joutuvat uimaan alasti. Syynä oli, että uima-altaan puhdistin menisi tukkoon. Tapaus jäi vaivaamaan. Miksi sitten käytetään tämmöistä uima-allasta, ja netä silloin kun siellä on aikuisia? joutuvatko hekin uimaan alasti?? Miksi edellinen leiriryhmä ei ollut joutunut uimaan alasti? Miksi asialle ei yleensä tehty mitään? Näitä kysymyksiä olen pohtinut silloin tällöin ja ne ovat pikkuhiljaa unohtuneet. Nyt kun paljastuu tämmöisiä hirveitä rikoksia, niin nämä kysymykset nousee uudelleen pintaan. Mietin, voisinko saada selville, mitä siellä todellisuudessa tapahtui?
kerro eteenpäin, ei kahdeksanvuotiasta saa käskeä uimaan alasti!
että olisiko syytä puuttua asiaan
on aivan herttaisen yhdentekevää onko raiskaaja vanhoillislestadiolainen puhuja, evankelisluterilaisen kirkon pappi tai nuorisotyöntekijä vai katolinen pappi. Kaikissa näissä yhteisöissä uhrin on melkein mahdoton saada ääntään kuuluville. On ollut todella "mielenkiintoista" lukea esim. arkkipiispa Paarman kiemurtelua tässä asiassa.
Arkkipiispalla ja kaikilla piispoilla on huoli rahoituksesta.
Kaikissa näissä yhteisöissä uhrin on melkein mahdoton saada ääntään kuuluville. On ollut todella "mielenkiintoista" lukea esim. arkkipiispa Paarman kiemurtelua tässä asiassa.
Katoliset seurakunnat USAssa ovat joutuneet miljoonakorvauksiin, kun uhrit ovat oikeusteitse hakeneet tuomioita rikosten salailusta. katolisia seurkauntia on jopa ajautunut konkurssiin.
Suuria korvauksia ovat joutuneet maksamaan muutkin, erikoisesti jehovan todistajat.
Jos yhtään samansuuntaista ryhtiä saataisiin suomalaisten uhrien tilanteeseen, ev.-lut. kirkolla saattaa olla tekeminen taloutensa kanssa.
Suomessa kirkostaeroaminen saattaa taas kasvaa. Kun Hesari julkaisi vanhoillislestadiolaisia pedofiilejä koskeneen jutun 1.5. niin yksistään sinä päivänä veti 450 kirkon jäsentä rahoituksensa pois kirkolta (eroa.kirkosta.fi-palvelun kautta). tavallinen tahti on 20-40 eroa päivittäin.
Jos skandaali lisää eroamista ja lisäksi tulee jotakin rikosten peittelytapauksia joista koituisi korvausvelvollisuuksia, tämä alkaa tuntumaan euroina ev.lut. kirkon kassassa.
Miten voi suojella lapsiaan heiltä? Meidän lapset ovat käyneet seurakunnan kerhossa... jos sielläkin...??
Pedofiilin itse lapsena kohdanneena sanoisin, että kaikkein tärkeintä on keskusteluyhteys lapseen. Että lapsi tuntee että voi aina huoletta kertoa sinule silloinkin, kun kokee itse tehneensä jotain "väärin" tai tyhmää; että lapsella ei ole tarvetta suojella sinua ikäviltä totuuksilta. Sillä sinä et voi suojella häntä ihan kaikelta, mutta voit aina olla se turvallinen aikuinen, jolle voi kertoa jos jotain pelottavaa tapahtuu.
Sen takia olisi tärkeää koittaa pitää tuo oma ahdistuksesi aisoissa. Kyetä puhumaan vartaloon ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ihan yhtä helposti ja luontevasti kuin mistä tahansa muistakin asioista. Ja osoittaa normaalia tunteenhallintaa.
Tämän lisäksi tietysti on muutamia perusjuttuja, jotka lapselle voi opettaa. Ensiksikin: lapsi päättää omasta vartalostaan. Jos lapsi sanoo "ei" vaikka haleille tai kutituksille, sitä on kunnioitettava myös vanhempien. Koskaan en pakota lasta edes kenenkään sukulaisen syliin tms. Lapsi tietää että saa määrätä itse omat rajansa,aina.
Toisekseen: tietysti ikään sopiva valistus. Olen kertonut omille alle kouluikäisille lapsilleni, että on ihmisiä, jotka haluavat koskettaa toisia ihmisiä silloinkin, kun se ei tunnu näistä hyvältä. Ollaan joskus ohimennen juteltu tällaisista "kosketteluongelmaisista"; en ole demonisoinut, ollaan puhuttu siitä ihan normaalina, tosin ärsyttävänä juttuna.
Kolmannekseen: erilaisissa tilanteissa sovitaan aerikseen pelisäännöt, joista tärkein on se, että lapsi tietää aina keneltä aikuiselta täytyy kysyä lupa ennen kuin saa lähetä jonkun muun matkaan (siis vaikka esim. leikkipuistosta, mummolavierailulla pihalta). Vaikka pyytäjä olisi miten tuttu tai ehdottaisi miten kivaa asiaa, lapset tietävät että varmistus vastuuaikuiselta pitää aina saada ensin. (Oma hyväksikäyttöni tapahtui muuten juuri tällä tavoin.)
Ja viimeiseksi: salli lapsellesen verran itsenäisyyttä kuin mistä hän itse suoriutuu. Mieti mikä on uhkaavin tilanne, mikä omin päin tehdyllä kaupareissulla voi sattua - puliukko? kiusaavat teinit? vilauttelija? - ja onko lapsella tiedot ja taidot selviytyä siitä tilanteesta.
Muista että hyväksikäyttö etenee yleensä pikku hiljaa, portaittain. Jos lapsi voi ja saa jutella sinulle avoimesti asioista, ehdit pysäyttää tilanteen jo ennen seuraavaa kertaa.
...Suuria korvauksia ovat joutuneet maksamaan muutkin, erikoisesti jehovan todistajat....
Älähän liioittele! Kauan Jehovan todistajana olleena tiedän tasan kaksi tapausta. Toinen ulkomailla ja toinen Suomessa. Molemmat poliisille ilmoitettu ja tuomittu.
Meidän piireissä niitä ei suojella eikä tykätä.