Äidin pitkä kotonaolo

Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle ja niin edelleen. Riippuu niin monesta asiasta, ja myös siitä miten perheessä asiat on sovittu.

Äidin pitkä kotonaolo Tiedän useiden äitien sairastuneen masennukseen pitkän kotonaoloajan jälkeen. Lisäksi moni pitkään kotona lasten kanssa ollut on eronnut. Onko se sitten hyväksi?

meillä on tullut lapsia putkeen ja olen siksi ollut neljä vuotta kotona ja kyllä tuntuu pahalta olla aina vaan kotona. Ei sovi pysyväksi olotilaksi nykyaikaiselle naiselle. Onneksi pääsen pian taas töihin.

sekin altistaa masennukselle, että elämänpiiri käy kovin pieneksi, itsevarmuus laskee ja töihinpaluu ei välttämättä käy kuin elokuvissa, usein työnjako miehen kanssa ei lähde sujumaan, jos mies on tottunut siihen että vaimo tekee kaikki kotihommat.

meillä on tullut lapsia putkeen ja olen siksi ollut neljä vuotta kotona ja kyllä tuntuu pahalta olla aina vaan kotona. Ei sovi pysyväksi olotilaksi nykyaikaiselle naiselle. Onneksi pääsen pian taas töihin.

Silti paikallaan.

ovat eronneet. Ja kysymyksessä ei ole ollut mikään kotitöidenjakoongelma ansiotyöhön palaamisen jälkeen. Erot ovat poikkeuksetta tapahtuneet kun nainen on vielä kotona.



Epäilen;



Piirit käyvät niin pieneksi, että päässä alkaa repeillä, tulee hybris koko kodinpiirin omistamisesta, alkaa hervoton naputus, ohjailu ja määräily - ja toinen ihminen saa vain tarpeekseen tästä kaikesta ja lähtee.

Olkoonkin että tekevät arvokasta työtä mutta silti. Mietipä itse, muuttuisiko suhtautuminen mieheesi jos hän olisi aina kotona odottamassa kun tulet töistä, hänelle sinä saattaisit olla päivän ensimmäinen aikuinen jolle voi puhua muutakin kuin guguu gägää älä tule paha kakku. Varmasti voisi tympäistä.



Minun mieheni on aina jotenkin kunnioittavampi minua kohtaan heti kun olen palannut töihin. En tiedä miksi eikä osannut itsekään selittää, mutta sanoo olevansa onnellisempi kun olemme molemmat töissä.

usean ihmisen sairastuneen masennukseen vaikka ovatkin työelämässä ja lapsettomiakin.

Ja puolet avioliitoista päättyy eroon, oli vaimo kotiäitinä tai ei.



Mitä johtopäätöksiä näistä voi tehdä?

Ei päädy. Tutkipa hieman asiaa.

tai työelämän (vaativa asiantuntijatyö) + perheen yhdistämisessä rimpuilleen -> burn outin takia pitkälle sairaslomalle joutuneen äidin. Valitettavasti monessa näistä tapauksista myös avioliitto on hajonnut.

Minäkin tiedän usean ihmisen sairastuneen masennukseen vaikka ovatkin työelämässä ja lapsettomiakin. Ja puolet avioliitoista päättyy eroon, oli vaimo kotiäitinä tai ei. Mitä johtopäätöksiä näistä voi tehdä?

tehdä niin kuin itselle ja perheelle parhaaksi sopii. Oma mieheni on kohdellut minua kunnioittavasti olin kotona tai en, eikä ole minuun tympääntynyt jutuistani huolimatta.



Luulen itse, että tämä voi olla tavallaan seurausta myös kaventuneesta elämänpiiristä. En tietenkään tarkoittanut, että automaattisesti pitkä kotiäitiys altistaa avioerolle tai masennukselle.





Mikä teidän mielestänne on pitkä kotiäitiys? Itse ajattelen esim. yli kolme vuotta yhteenmenoon.



Olen vain huomannut omassa ystävä/tuttavapiirissäni myös tällaisen asian, jota itsekin ihmettelin.

-ap

Kotiäitiys oli mukavaa, yksinäistä vain. Tuolloin asuimme paikassa, jossa sosiaalisia kontakteja oli hankalaa luoda, eikä lapsiperheitä ollut naapurissa. Kärsin yksinäisyydestä.



Kodin ja työn yhdistäminen on raskasta, vaikka työstäni olen aina pitänytkin. Ymmärrän myös sen.

-ap

ja se oli kyllä ihanaa aikaa, vaikka toki välillä työlästäkin tavallaan. Oma pääni ei kyllä mitenkään "hajonnut", vaikka olen korkeasti koulutettukin (toki harrastin samoja asioita kuin aiemminkin tuona aikana, huolehdin ns. pään tuuletuksesta).



Avioliitollekaan emme tuota kokeneet mitenkään rankaksi, itse asiassa mieskin pääsi paljon "helpommalla" kun hänen ei tarvinnut viedä/ hakea lapsia hoidosta, olla pois töistä lasten sairastaessa, kotityöt oli valmiiksi hoidettu jne.

sellaisella kotiäidillä, joka on kotona vuosia, on varmasti isompiakin lapsia. Kenenkään elämä tuskin on siis mitään lässyttelyä ja hiekkakakkuleikkejä ikuisesti.

Itse olen ollut kotona 8 vuotta (3 lasta) ja olisi vaikea kuvitella, että viettäisin kaikki

päivät hiekkalaatikolla jo ihan isompienkin lasten vuoksi. Isommilla lapsilla on omat harrastuksensa, kerhonsa ja esikoisella koulu, joten liikumme aktiivisesti joka päivä ihmisten ilmoilla ja tapaan muita aikuisia.

Ja koska mieheni on ihanan osallistuva, saan myös omaa aikaa ja ehdin harrastaa ja hoitaa omia ystävyyssuhteitani. Kotiäitiyden hyviä puolia on myös se, että päivisin on aikaa soitella ystävien kanssa ja tavata heitäkin (moni nykyjään vuorotyössä), työssä käydessä aikaa on hankalampi löytää.

Olkoonkin että tekevät arvokasta työtä mutta silti. Mietipä itse, muuttuisiko suhtautuminen mieheesi jos hän olisi aina kotona odottamassa kun tulet töistä, hänelle sinä saattaisit olla päivän ensimmäinen aikuinen jolle voi puhua muutakin kuin guguu gägää älä tule paha kakku. Varmasti voisi tympäistä.

Minun mieheni on aina jotenkin kunnioittavampi minua kohtaan heti kun olen palannut töihin. En tiedä miksi eikä osannut itsekään selittää, mutta sanoo olevansa onnellisempi kun olemme molemmat töissä.

jo järkyttävän siivun eläkekertymälle, ellei ole yksityistä eläkevakuutusta.

kaupungissa. On paljon kotiäitiystäviä ihan lähietäisyydellä kodistamme. Työssäkäyvien äitien kanssa en kyllä löydä useinkaan yhteisiä puheenaiheita. Esim lasten asioista he puhuvat aivan eri tavalla, koska heillä ei ole ollut samalla tavalla aikaa pohtia lastensa kehitystä, kuin kotona lapsensa hoitavilla.



Työssäkäyvät äidit tuntuvat suhtautuvan minuun varauksella, joten vaikeahan heidän kanssaan on siksikin olla. Luen kyllä sanomalehdet ja mm taloslehdet, joten päivän polttavista aiheista voisin hyvinkin keskustella. Heidän työstään en toki osaakaan keskustella.

Kuten moni on sen jo maininnut joillekkin sopii ja joillekkin ei. Itse olen ollut kotona kohta 10v. Perheessämme on tällä hetkellä viisi lasta.

Omat lämpimät kokemukset vanhemman läsnäolosta kotona ovat ehkä suurin syy siihen että haluan tarjota lapsilleni sen saman turvan tunteen.

On ihanaa kun voi laittaa lapset aamulla kouluun ja ottaa taas päivällä vastaan!

Mieheni ei todellakaan ole mikään hyvä palkkainen joten rahalla ei juhlita tässä perheessä. Me vain ollaan opeteltu elämään säästäväisesti. Muutenkin mieheni on ollut aivan upea tukiessaan minua kotiin jäännin suhteen. Hän ei koe että miun tehtävä olisi olla kotitalouskone jos hän käy töissä vaan tekee mielellään kotihommia ja viettää paljon aikaa lasten kanssa. Hieman se pelottaa että kun lähden taas työmaailmaan niin miten ihmeessä ehditään hoitaa kaikki kotihommat mutta siihenkin kai sitten tottuu.



En koe sitäkään mitenkään kamalana asiana että jotkin tuttuni ovat meneet töihin 6kk-11kk kotona olon jälkeen koska he eivät vain halua/kykene jäämään kotiin sen pitempään, joko rahallisten tai sosiaalisten syiden vuoksi. Ei tämä homma kaikille sovi eikä todellakaan tarvikkaan sopia.

Mutta sitä mie en jaksa hyväksyä enkä ymmärtää että tullaan kotiäitejä osottamaan sormella että "kyllä osaa olla akka laiska kun ei töihin mene!!!!" Ei kotona olokaan mitään helppoa ole!!

Parinkin lapsen kanssa kodin pyöritys voi olla jo haastavaa saati sitten viiden kanssa tämä on täysipäiväistä työtä. Ja "palkkakin" on ihan nauretta! :)

Toki aina välillä miullakin tulee kova kaipuu töihin tai kouluun mutta silti perhe on vielä vienyt voiton. Ehkä se että en ole koskaan ollut mikään baarissa/keikoilla ravaaja enkä muutenkaan ole koskaan janonnut hirveää kaveripiiriä ympärille on helpottanut kotiin jääntiä huomattavasti.

On totta sekin että moni masentuu kotona. Omalla kohdallani podin alakuloa noin vuosi sitten kun kuopuksemme syntyi ja huomasin että kaveripiiri oli kaventunut ihan olemattomiin. Harva (vanha) ystäväni on osannut ymmärtää kotiin jääntiäni saati näin isoa lapsilukua. Sain kuulla niin paljon pahaa sanottavaa että tunsin itseni ihan ala-arvoiseksi muiden kolmikymppisten (uraohjus-ystävieni) piirissä. Se ikuinen mulkoilu ja vihjailu laiskuudesta sai miut vain sulkeutumaan kotiin ja itkeskelemään yksinäisyyttäni. Meni tovi tajuta että en voi olla mieliksi kaikille eikä kaikkien tarvi ymmärtää miun perhekuviotani. Tarvin oman mielenterveyteni kannalta ehdottomasti myös sellaisia ystäviä jotka olisivat enemmän kanssani samalla aaltopituudella. Nyt kun tukiverkosto on jälleen kohdillaan niin nautin kotiäitiydestä taas täysin siemauksin! Upeaa kun voi seurata lasten kasvua ja olla läsnä heidän arjessaan joka päivä. Kuudennesta pienokaisesta on ollut jo paljon puhetta joten kotiäitiyteni saattaa vielä ehkä pidentyä lähivuosina. :DD

Mutta sitten alkaa hajoomaan, kun tämä kotiäiti menee töihin.

Meille syntyi kaksi lasta peräjälkeen ja olin kotona melkein 5v. Palasin kolmivuorotyöhöni, miehellä myös kolmivuorotyö. Ei paljon nähty ja lapset vaihdettiin lennossa. Kyllä alkoi hajota pää ja erokin kummitella mielessä. Tulin sitten raskaaksi ja vuoden työssäolon jälkeen jäin äitiyslomalle ja elämä palasi uomiinsa.

Nyt kun kuopus tulee kolme vuotta, niin töihinpaluu on jälleen edessä. Meidän perhe ei oikein pyöri, kun molemmat on jatkuvasti töissä, myös joulut ja juhannukset ja viikonloput.



Että jännityksellä odotan mitä tästä tulee pikkukoululaistenkin kanssa, kun joutuvat olemaan sitten paljon yksin kotona. Mieluiten olisin kotona vielä jonkin aikaa, mutta rahatilanne ei anna myöden.

Mä olen kolmatta vuotta kotiäitinä, ja ihan vaan sen takia että en ole tehnyt lapsia sen takia että pukkaisin ne sitten mahd. pian hoitoon.



Yleensäkään en ymmärrä miksi kotiäitiys yhdistetään laiskuuteen ja kokoajan mollataan. Äitiys kallisarvoisin ja paras työ/ammatti minkä nainen voi saada..

Niin, piti viel lisätä se että ei senkummemmin olla rikkaita. Mies normi päivätyössä..omakotitalo ja kaikki menot päälle. Ei rahalla leveillä, mutta raha ei ookaan meillä se joka sitä onnea antaa. Riittää kun on katto pään päällä, laskut maksettuna ja ruokaa jääkaapissa. Vaatteita ja leluja ostetaan sillon ku tarvitaan, ei mitään turhia. :)



Tiukkaahan se joskus on mutta aina sitä selvitään.

Tässä kaikille kotiäideille