Mitä vastata näille "no ette ole poikenneet pitkään aikaan" -syyttelijöille?

että eipä teitäkään ole meillä näkynyt :D

eipä ollakaan.

marmattaa liian harvoista kyläilyistä. Sitten kun tulemme kylään, niin ei sanota "kiva kun kävitte", vaan "kävisitte useammin". >:(

eipä ole heitäkään näkynyt tai että kyllä me tulemme, kun kutsutaan.

on aika yleinen fraasi jota hoetaan, kun ei ole parempaakaan sanomista. siihen voi vastata mitä vaan. esim.

"no eipä ollakaan, pitää yrittää tulla useammin"

"tulkaa tekin meillä käymään"

"on ollut vähän kiireitä"

"no nähdään tästä lähtien useammin"

"on ollut tuota flunssaa"... jne jne...

vaikka tässä ei periaatteessa ollut yhtään uutta vastausta, sain tästä taas visiota toistella yleisiä kliseitä kerrasta toiseen. Toi "eipä ollakaan" on kyllä hyvä, kehtaisipa vaan sanoa.



Tässä taas esimerkki, että kun jonkun roolin saa, siitä on lähes mahdotonta päästä pois. Kun ovat tottuneet että sukulaissuhteet hoituvat aina minun aktiivisuuteni voimin, mihinkään muuhun ei ole omaa taitoa kun valittamiseen.



ap

sukulaisille, että sama matka on meillekin päin ja yhtä paljon vaivaa lähteminen vaatii teiltä?



Itse sanoin joskus suoraan siitä, että meidän on yhtä vaikea/helppo tulla sukulaisille kuin heidän meille. Osa tajusi (näin oikein kun lamppu syttyi ;)) että eihän se olekaan niin, että vain meidän täytyy aina tulla käymään. Sanomiset loppui, sen jälkeen ollaan vain keskusteltu mukavasti, että koska nähdään ja missä nähdään seuraavan kerran.



t.2

yritetään lasta"

Eräs tuttu kutsuu, mutta kun yrittää sopia vierailusta, niin ei vastaa puhelimeen. Semmosta.

Iloinen hymy perään. Ensi kerralla tavatessa sama vastaus. Perään sitten ehkä vielä (jos jaksaa), että "käykää tekin ihmeessä välillä meillä!"

meillä nakertanut sukulaissuhteita niin, että harvaan paikkaan enää on mukava mennä ja tosiaan sama tilanne, mutta välimatka hiukan lyhyempi. Vain muutama sukulainen tullut viiden vuoden aikana meillä käymään, mutta vaativat meitä kuitenkin virailulle.



Esimerkiksi isäni vanhempien luona emme ole käyneet puoleen vuoteen, koska eivät kutsuista huoolimatta ole tulleet meille (omistavat auton ja käyvät kyllä jatkuvasti jossain pidemmätkin välimatkan päässä), mutta soittelevat kuitenkin minulle "uhkaussoittoja" jotka menevät suurinpiirtein näin: koska tulette käymään, olemme odottaneet, päätimme, että x.xx pvä tulette ja olette sen ja sen aikaa. Kyllä teiltä sen verran löytyy aina aikaa, se on kuitenkin yksi päivä ja lapset voivat ihan hyvin olla autossa matkat. He siis ovat tietävinään meidän ajankäytömahdollisuutemme ja lapsien viihtyvyyden paremmin kuin me.

ym. lapsettomille vastaan, että tulkaa te meille, kun teiltä tuo lähteminen sujuu rivakammin kuin suurperheeltä. ERityisesti joulun aikaan raivostuttaa, kun sukulaiset olettaa että me käymme joka serkun ja pikkuserkun luona syömässä. Olen viime aikoina vastannut, että me vietämme joulun perheenä emmekä lähde huonoilla keleillä ajelemaan ympäri hiippakuntaa, jos halúatte nähdä tulette meille tai sitten ei nähdä :)

etteivät uskalla lähteä autolla vieraalle paikkakunnalle. Vaikka näennäisesti ajaisivatkin paljon, voi olla että ajavat vain tuttuja reittejä.



Esim. omia vanhempiani ei saa enää autolla pk-seudulle ajelemaan, vaikka ovat vasta kuusikymppisiä.



Tuo on kuitenkin sellainen asia, jota ei välttämättä kehdata myöntää ääneen.

Kyse on minusta myös paljon toisen ajankäytön aliarvioimisesta ja pienestä kyykyttämisestäkin. Kun minun perhe ajaa automatkan paikasta a paikkaan b (350 km), se on "poikkeamista" ja "ajelua" ja "päiväreissun tekemistä". Kun ehdotan näille samoille ihmisille automatkaa paikasta b paikkaan a (350 km), se on "niin kauhean pitkä ajomatka", "ihan mahdoton ajaa yhdessä päivässä", "vaikea reittikin" tai sitten vaan ihan tyrmistynyt hiljaisuus.



Kaiken lisäksi moni sukulaiseni on vielä hyvin perhe- ja erityisesti kotiseutukeskeistä, ikään kuin kaikki luonnostaan pyrkivät heidän kotikyläänsä, jolloin on kätevää "samalla reissulla poiketa". Mutta kun näin ei ole, vaan jokainen lähteminen vaatii ihan saman vaivan ja suunnittelun. Tätä vaan kun en ole vielä ihan rautalangasta vääntänyt, kun siitähän voisi käydä ilmi, että vierailut eivät olekaan mitään ilon aiheita ja kahville poikkeamisia.

ap

ymmärrän pointtisi. Siksi 70 vuotta täyttäneet ovat saaneet olla vähän enemmän vaikeita tässä asiassa kun muut. Mutta sitten on sellainen juuri ja juuri 50-vuotiaiden joukko, joilla on ihan samat perusteet. Reitti tänne ei ole edes kovin vaikea, Suomen pääteiden varrella asutaan. Junamatka on parhaimmillaan 2,5 tuntia, eikä nämä kitisijät kokonaisuudessaan olen mitään köyhiä ja toimintakyvyttömiä seniilejä. Mukavuudenhalua vaan.



ap

Yleensä keskustelu kääntyy sitten siihen, kuinka tällä kysyjällä on niin kiire ja ei tule lähdettyä ja ja ja ja.... Ja siihen sanon aina että "Samoin..".

"Joo, me ollaan niin huonoja lähtijöitä, se on kyllä surkeeta." Jos päivittely vielä jatkuu, niin surkuttelet teidän saamattomuutta vielä lisää ja lopulta ehdotat, että jospa he tulisivat teille, "kun ei meistä kuitenkaan ole lähtijöiksi". Eli vaihdat rooleja: te ette saa lähdetyksi, mutta heidän pitäisi :-)

se onkin jo teidän vuoro käydä meillä!



Muuten vastaan, että eipä olla käytykään, heippa!

meni välit mm. tommoseen jankuttamiseen. Asuttiin samalla paikkakunnalla ja kaverin mielestä olisi pitänyt olla aivan jatkuvasti tekemisissä vain hänen kanssa ja jos tuli vaikka pari viikkoa taukoa, niin sitten alkoi syyllistäminen. Ei edes oltu parhaita kavereita. Moni muukin on kuulemma jättänyt yhteydenpidon, koska tämä kaveri vain jauhaa, kuinka "et oo käynyt".

kans iloisesti, että no nyt tultiin! Oikeasti ärsyttää. Meillä ei ole autoa eikä ole mikään pikkujuttu poiketa missään sadan kilometrin päässä, varsinkaan jos lapsi on pieni. On jotenkin niin älytöntä, että mun ihan normaalit, terveet sukulaiset odottaa innokkaasti, et milloin tullaan näyttämään heille vauvaa, mut eivät viitsi hypätä autoon ja huristella meille. Sit ollaan pettyneitä kun en ole siellä käynyt - ei vain ole ihan sen vaivan arvoista.