Lue keskustelun säännöt.
G: Mikä on mielestäsi lapsen rasittavin ikä, vanhemman näkökulmasta?
Kommentit (10)
vielä tarkennan sen tuohon 13-15 vuoden hujakoille. Vaikka murrosikä jatkuukin pidempään, kyllä se kaikkein pahin huippu ajoittuu tuohon.
Joskus aiemmin luulin että vuosikausia jatkuneet yövalvomiset, jatkuva kitinä ja katkonaiset unet olisivat se pahin, mutta ei tosiaan. Ja öitä saa kyllä valvoa nytkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vielä tarkennan sen tuohon 13-15 vuoden hujakoille. Vaikka murrosikä jatkuukin pidempään, kyllä se kaikkein pahin huippu ajoittuu tuohon. Joskus aiemmin luulin että vuosikausia jatkuneet yövalvomiset, jatkuva kitinä ja katkonaiset unet olisivat se pahin, mutta ei tosiaan. Ja öitä saa kyllä valvoa nytkin.
odotahan kun tuohon pannaan reilu 10v ikää lisää. Ihan täysin voi allekirjoittaa kaikki nuo samat jutut, mutta potenssiin sata. Ja 1-2v ei vielä huutele että "haista vittu saatanan huora" eikä varpaillaan olo tarkoita sitä että soitetaanko poliisista taas kerran tai onkohan kullanuppu jounut itsensä tolkuttomaan känniin.
oikeastiko muka se pahin on vasta murrosiässä?
Mitenköhän mä jaksan ja selviän, jos niin on!?!
Mulla kaksi vilkasta poikaa, ikävuodet 1-3 ovat olleet aivan järjettömän rasittavia ja kamalia, jatkuvaa vahtimista, vahinkoja, valvomista, karjumisen ja kiukuttelun kestämistä, jotain totaalisen hirvittävää... hermorauniona olemista.
Olen lohduttautunut sillä, että tästä eteenpäin vain helpottuu, mutta nyt te sanotte noin! Pitäiskö antaa lapset adoptioon, jahka täyttävät 13...
ja niiden lisäksi taapero.
Ehkä mulla on sitten helppoja nuo vanhemmat, murrosiässkäkin olivat suht järkeviä. Suuria kiistoja ei ollut, eivätkä haistatelleet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
13v ja 16v, pahinta oli ehdottomasti vauva-aika, 0-1v, meidän vauvat huusivat ja valvoivat. Lapsia olisi varmaan enemmänkin ilman traumaattista vauva-aikaa. Terveitä nuoria niistä parkujista onneksi tuli.
oikeastiko muka se pahin on vasta murrosiässä? Mitenköhän mä jaksan ja selviän, jos niin on!?! Mulla kaksi vilkasta poikaa, ikävuodet 1-3 ovat olleet aivan järjettömän rasittavia ja kamalia, jatkuvaa vahtimista, vahinkoja, valvomista, karjumisen ja kiukuttelun kestämistä, jotain totaalisen hirvittävää... hermorauniona olemista. Olen lohduttautunut sillä, että tästä eteenpäin vain helpottuu, mutta nyt te sanotte noin! Pitäiskö antaa lapset adoptioon, jahka täyttävät 13...
Mulla on kans kaksi poikaa vuoden ikäerolla, ja samanlaiselta kuulostaa kuin sinulla. Luulin todella että viimeistään kouluiässä helpottaa. Juu, helpotti hetkeksi, mutta pojat ovat nyt 14- ja 15v, ja et TODELLA halua kuulla mitä elämä nyt on. Sen sanon että on paljon PALJON hankalampaa kaikella lailla jos on kaksi poikaa, eli siitä voit sitten kuvitella kaikella lailla mitä elämä olisi teillä nyt yhden pojan kanssa, ja kerrot sitten nuo jutut tavallisista murrosikäisistä sillä :o)
Adoptio ei tosiaan ole yhtään huono ajatus. Suosittelen myös että alat tutustua omalta kohdaltasi erityyppisiin vaihtoehtoehtoihin pidemmistä palvelusjaksoista YK-joukoissa tai vaikka muukalaislegioonassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
rasittavimmillaan (tai oikeastaan 1-2-vuotias). Menee päättömästi, ei hetkenkään omaa rauhaa, saa juosta perässä koko ajan. Ei puhu vielä, joten ei sitäkään iloa.
Meillä tuon ikävaiheen rankkuus yksi syy, miksi mietitään, jaksetaanko enää toista lasta ollenkaan :(
Vanhemmat saa koko ajan olla vähän varpaillaan.