Miksi lapsia pitää tehtailla niin pienellä ikäerolla ettei meinaa jaksaa?

meillä lapset 6v ja 8kk ja mies haluaisi jo ruveta yrittämään kolmatta. minä en halua, tuntuu etten jaksaisi vielä. sanoin että katsotaan nyt ainakin kesän yli näin.

miten joku ei meinaa jaksaa yhden kanssa. t. äiti ja lapset 2 x 3v. ja 1v.

Meillä on kolme lasta ja kaikkien välillä on vajaa 2 vuoden ikäero. Olen jaksanut oikeinkin hyvin lasten kanssa, vaikka tietenkin yöheräilyt ovat väsyttäneet. Elämäntilanteemme on muutenkin melkoisen kuormittava, mutta kuten sanottu en tunne itseäni väsyneeksi tai loppuun palaneeksi. Yhdenkin lapsen äiti voi olla aivan loppu. Kannattaa myös erottaa toisistaan fyysinen ja henkinen väsymys, joista tuo jälkimmäinen on pahempaa ja sitä ei ole niin helppo hoitaa pois. Toisaalta en ymmärrä, miksi väsymyksestä ei saisi puhua? Se että väsyttää esim. lasten sairastaessa kun yöllä tulee valvottua enemmän kuin nukuttua, ei ole mikään ihme. Siinä mielessä olen kyllä ap:n kanssa samoilla linjoilla, että en oikein ymmärrä ihmisiä, jotka ovat aivan hätää kärsimässä kahden lapsen kanssa ja sitten tehdään vielä lisää.

Ja ainakin meillä pitää paikkaansa. En kylläkään ole uupunut yhtään.

sitä että tehdään lapsia,eli siis tarkoituksen mukaisesti jätetään ehkäisyä käyttämättä ja sitten valitetaan kun ei jaksa. ja mua niin säälittää kun ne vanhimmat muksut jää niin paljon huomiotta kun pienimmät vie kaiken vanhempien ajan. tiedän monta perhettä,käy ihan sääliksi esikoisia,rassukat. Sen huomaa niiden lasten olemuksesta ja kaikesta tohinasta että he kaipaisivat enemmän huomiota. sitä en myöskään ymmärrä että tehdään lapsia liuta ja tyrkätään heti pv hoitoon kun muksulla ikää 1v. itse ainakin haluan taata lapsilleni mahdollisimman hyvän kasvatuksen ja olla mukana heidän elämänsä ensimmäisinä vuosina. näinä vuosina lapsen minä kehityy ja ovat ainutkertaista aikaa.jokaisella on lapsuus vain kerran. minusta se on hyvä sanota "ota lomaa sillonkuin lapsesi ovat pieniä" töitä ehtii tehdä myöhemminkin.

kun ei niin kovin hyvin jaksa sitä yhtäkään niin miksi pitää sitten heti tehdä lisää?

Kun puhutaan että ihan hyvin on SELVITTY, no hyvä ku on selvitty, mutta ite aattelin että vauva-ajasta ja lapsista voi ja pitää nauttia! Meil on tasan 6 vuotta ikäeroo tytöillä ja aivan mahtavaa on ollu koko ajan! Isompi ei oo ollu kertaaka mustis, ja niiiiin hellä siskoonsa kohtaan että! Äitiyslomani loppu just ja jään vielä kotiin, ihanaa aikaa, josta nautin todella paljon. Ehtii sitä töissäki viä olla... En ymmärrä sitä että monet pitää itsetarkoituksena, että lapsilla on tietty pieni ikäero (1,5-2v) ihan ku se vaan toisi jotain täydellisyyttä perheeseen :) Mun siskolla on 1v5kk ikäerolla muksut, eikä todellakaan ollu hänellä helppoo, varsinki ku lapset on viä kauheen allergisii... Siinä hän ei kyllä itestään ehtiny/jaksanu huolehtia, eikä lasten seurasta jaksanu iloita.... Ite pidän tosi tärkeenä et huolehtii itestään ja kunnostaan, ja samalla parisuhteesta.

Minä tiedän kolme perhettä, joihin syntyy kokoajan lapsia, vaikka elämäntilanteet ovat aivan kaaottisia. Yhdessä on 7 lasta, toisessa 6 ja kolmannessa 4. Kaikissa perheissä lapsilla on kaksi eri isää. Yhdessä perheessä kaikkien raskauskien ajan äiti on polttanut tupakkaa paljon. On uupumusta ja ties mitä ongelmia. Silti aina vain uusi lapsi saa alkunsa. Aivan käsittämätöntä!

4 vuoden ikäerolla olen nauttinut lapsista ja tästä vauva-ajasta eikä elämä ole selviytymistä ja jaksamisen äärirajoilla olemista.

Minä en ainakaan haluaisi vanhuksena ajatella, että kylläpä minä itselleni raskaan elämän leivoin, mutta jotenkinhan tuosta SELVITTIIN. Elämä on pelkkä selviämistaistelu, niinkuin eläimillä viidakossa.

Vaikka ikäero onkin pienehkö, olen nauttinut lapsistani paljon. Työpaikkakin on odottamassa, mutta sinne ei ole hoppua vielä takaisin. Minusta on ihanaa seurata lapsiani, heidän leikkejään ja toveruuttaan. Jokainen on ihan omanlaisensa persoona ja pidän itseäni onnekkaana, että olen saanut kolme noin mahtavaa lasta.

Meillä kolme lasta alle 4 vuoden ja ei todellakaan suunnitellusti. Kaksi ekaa tehtiin tarkoituksella peräkkäin ja kolmannesta haaveiltiin, mutta kun kaksi ekaa aloitti infektiokierteen, päätettiin kolmatta siirtää suosiolla eteenpäin. Kuinka ollakaan ehkäisy petti (mikään ehkäisy ei 100% varma) ja vaihtoehdot oli joko synnyttää lapsi tai tehdä abortti. Lapsi syntyi sairaana ja tässä sitä ollaan väsyneenä ja jaksamisen rajoilla. Olisihan meidän tietysti pitänyt ensin tehdä kaksi lasta 10 vuoden ikäerolla ja kolmas ehkä viiden vuoden päästä, niin sitten oltaisi jaksettu (mitä nyt oltais oltu viiskymppisiä) ja oltais voitu nauttia pikkulapsiajasta täysillä.Elämä nyt ei vaan aina mene niin kuin on suunniteltu.

Kyllä sitä pitäis vähän miettiä ennen kun raskaaksi tulee. Ja just esim että jaksanko 3 lapsen kanssa jos tämä kolmas on useasti sairas tai allerginen ynm. Sitä voi etukäteen jo miettiä.

Tämän ei tietty koske niitä ketkä monen lapsen kanssa jaksavat. Vaan just niitä että pakko saada 4 lasta pienellä ikäerolla ja sit valitetaan ku on väsynyt eikä omaa aikaa ollenkaan.

Yks tuttu vastas mulle ku asiaa kysyin että no onpahan lapset sit tehty ja äkkiä se pikkulapsi aika menee. Mun mielestä esim 2 vuotta on toooosi pitkä aika ja sinä aikana äiti kerkee palamaan loppuun monta kertaa. Ja mitä iloa on äidistä joka uupumuksen takia hoitaa vaan sen verran lapsia mitä on pakko ja odottaa kuin kuuta nousevaa että nuorimmastakin tulee 4vuotias.