Koetko että sinussa on kokeva minä ja havainnoiva minä?

Jokainen tekeminen lähtee ajatuksesta (paitsi refleksit) ja minä luon ajatukseni.

Voin siis olla yhtä aikaa sekä kauhuissani että tyytyväinen ja rauhallinen. Kokeva minä kokee esim. voimakasta pelkoa ja ahdistusta ja havainnoiva minä havainnoi sitä rauhallisena tietäen että pelko ja ahdistus eivät ole reaktioita siihen mitä todellisuudessa on sillä hetkellä (en siis ole oikeasti vaaratilanteessa).

Havainnoiva minä katselee huvittuneena ja joskus hämmästyneenä, kun kokeva minä koheltaa, pelkää tai kokee tunnekuohoja vaikka ihastumisten yhteydessä.

"Bessel van der Kolk puhuu erosta "kokevan minän" ja "havainnoivan minän" välillä traumatisoituneella ihmisellä (7). Traumatisoituneilla jakautuma voi olla hyvin jyrkkärajainen. Jos voimme opettaa asiakkaan tiedostamaan molemmat osat ilmaisemalla niiden kummankin todellisuuden yhtäaikaa, on tällä usein ratkaiseva rauhoittava vaikutus."



Ja minä olen siis opettanut tämän tiedostamisen itse itselleni ja se todella on rauhoittavaa. Mutta tuosta kirjoituksesta ei käy ilmi että onko tämä jako ns. normaalia. Eli onko ei-traumatisoituneilla ihmisillä tämä kyky kokea molempi todellisuus ihan luonnostaan vai liittyykö se traumatisoituneeseen psyykeen? ap

Mutta jos tarkoitetaan tosiaan ihan vain sitä että voi yhtä aikaa esim. tuntea olonsa pettyneeksi kun ei voittanut lotossa vaikka ihan hyvin tietää että olisi ollut äärimmäisen epätodennäköistä voittaa eikä sen varaan todellakaan voinut laskea, niin eiköhän sillä tavalla toimi aika lailla jokaisen mieli? Ihan ilman taustalla olevia traumoja.

..traumatisoituneilla "minien" ero on tavallista suurempi. Heidän on siis vaikeaa sijoittaa molempia yhtä aikaa saman nahan sisään ja tästä voi seurata ongelmia. Esim. kokeva minä saa koheltaa ihan rauhassa, kun havainnoiva minä on vapaalla tai tainnutettu esim. alkoholilla.

..traumatisoituneilla "minien" ero on tavallista suurempi. Heidän on siis vaikeaa sijoittaa molempia yhtä aikaa saman nahan sisään ja tästä voi seurata ongelmia. Esim. kokeva minä saa koheltaa ihan rauhassa, kun havainnoiva minä on vapaalla tai tainnutettu esim. alkoholilla.

Näin se varmaan on. Minä joudun koko ajan tietoisesti yrittämään sitä että molemmat on paikalla silloin kun on jotenkin paha olo. Tämän taidon oppiminen on ollut aivan mieletön muutos elämässä. Nyt asiat jotka aikaisemmin oli sietämättömiä on ratkaisevan paljon helpompi kestää, koska tiedän että löydään itsestäni aina sen rauhallisen ytimen. Jos tämä taito on ns. normaaleilla ihmisillä ihan luonnostaan, ette tiedäkään miten onnekkaita olette. ap

Siihen käytetään yleisesti esimerkiksi joogaa, hiljaisuuden retriittejä, meditaatiota ja rukousta. Nimittäin useimmat meistä ovat jollakin tapaa vaurioituneita ja epätäydellisiä, toiset toki enemmän ja toiset vähemmän, toiset enemmän tiedostaen ja toisilla asia on jäänyt piilotajuntaan.



Mutta tosi on, että kun sen ytimensä olemassaolon tajuaa niin elämä helpottuu olennaisesti. Ei olekaan mitään hätää, koska minua ei voi kukaan minulta viedä!

Mutta jos tarkoitetaan tosiaan ihan vain sitä että voi yhtä aikaa esim. tuntea olonsa pettyneeksi kun ei voittanut lotossa vaikka ihan hyvin tietää että olisi ollut äärimmäisen epätodennäköistä voittaa eikä sen varaan todellakaan voinut laskea, niin eiköhän sillä tavalla toimi aika lailla jokaisen mieli?

Tuo on enemmän tosiasioita tunnistavaa pohdintaa.

Minä huomaan joskus esimerkiksi riiteleväni tai kiisteleväni jonkun kanssa, ihan tunteella ole mukana ja aidosti närkästynyt tms. Ja samalla hetkellä se tarkkaileva minä katsoo tilannettaa ja havainnoi, että tuossapas kohtaa annoit tunteen vaikuttaa, et ole oikeasti tuota mieltä, vaan halusit vain pahoittaaa toisen mieltä kostoksi. Tai että näköjään et osaa ottaa vastaan palautetta aiheesta se ja se. Ja tuo pohdinta on erillistä, eikä sinänsä vaikuta sen toimivan minän käytökseen.

Toinen esimerkki: jutteleminen ihastuksen kanssa (näitä tuelee sitoutuneelle perheenäidillekin ;). Hermostuttaa, jännittää, olo tuntuu tyhmältä. Yliminä katselee huvittuneena, taas tuolainen tyhmä nainen innostuu jostain, jolla ei ole tulevaisuutta ja joka on iahn yhtä nolo tunteenpurkaus kuin kaikki muutkin "ymmärrämme toisiamme mutta emme halua muuttaa mitään" -suhteet. :D

Ei olekaan mitään hätää, koska minua ei voi kukaan minulta viedä!

Ja nyt ymmärrän mitä tarkoitetaan sillä kun sanotaan että "pelkäävä on pelko". Pelossa on sisällä ja se ympäröi sakeana joka puolelta.

Sitten kun oppii katsomaan asioita havaitsijan näkökulmasta, pelko on jotain joka aaltoilee minussa ja samanaikaisesti pystyy näkemään itsessä muitakin asioita kuin vain pelon. Vaikka iloisen odotuksen, jos se mitä pelkää on samalla mukavaa. Ennen jos jännitin en pystynyt samanaikaisesti kokemaan iloista odotusta, nyt pystyn. ap

mutta mulla on usein sosiaalisissa tilanteissa hyvin kahtiajakoinen olo: seuraeläin-minä hölöttää ja järki-minä yrittää (turhaan) huutaa mun päässäni että OLE HILJAA, ÄLÄ KERRO TUOTA TYPERÄÄ JUTTUA TAAS! SÄ OLET NIIN ÄRSYTTÄVÄ!!

Pitäisi lukea lisää tietoa netistä. Mutta itse koen usein (erityisesti kahdestaan vaikka kaverin kanssa ollessani) etten pysty vapautumaan tilanteeseen. Juttelen ja yritän olla lsänä tilanteessa, mutta toisaalta joku osa itsestä tarkkailee koko ajan ulkopuolelta ja on varautunut. En siis pysty olemaan vapautunut itseni.

ja kokeminen ja havainnointi eivät ole erillisiä toimintoja kuin korkeintaan näin kirjallisesti asiaa kuvatessa.

Mutta minulla onkin taustalla lapsuudenaikainen traumatisoituminen. Minussa on myös muita puolia kuin nuo kaksi. On ollut tosi helpottavaa kuulla psykologilta, että se on "normaalia" siinä määrin kuin traumaihmisillä normaalia voi olla. Etten ole ainoa, jolla näin on.