Anoppi on liian tiiviisti mukana arjessamme

Miten suhtautuisit,jos kyse olisi SINUN äidistäsi ja isäsi olisi juuri kuollut? Minusta anoppisi ei edes tolkuttomasti teillä roiku, jos vain 3-4 krt viikossa teillä käy. Anoppisi vaikuttaa olevan hyvässä fyysisessä (ja psyykkisessäkin) kunnossa, ja tietysti voit aktivoida häntä kodin ulkopuolelle muutenkin, uusiin harrastuksiin jne. esim. jonkun lahjan kautta.

Ymmarran kylla sinua, mutta myos anoppiasi.



Toivottavasti kuitenkin "jaksatte" anoppia, silla eihan tuo niin kamalan pahalle kuulosta ja osaatte jotenkin pehmeasti ohjata anoppia muihin aktiviteetteihin.

koska jos oma anoppi ravaisi meillä noin usein niin olisin ollut hermot riekaleina jo aika päiviä sitten (onneks kyllä asuu kaukana). Mutta toisaalta, anoppi kuulostaa kuitenkin fiksulta ja hyväntahtoiselta ja varmasti toipuminen puolison kuolemasta kestää kauan, joten mitäpä jos tosiaan yrittäisit häntä hienovaraisesti ohjata esim harrastukseen? Jos liikunnasta tykkää, niin nykyään on paljon vanhemalla väelle tarkoitettua liikuntaa, esim vesijumppaa? Tai jotain stimuloivaa toimintaa, oma isäni meni pari vuotta sitten ikäihmisten englanninkursseille ja tykkää kovasti

Voitko järjestää hänelle tekemistä jossa tuntee itsensä hyödylliseksi. Minun anoppi leipoo piirakat ja pullat meidän perheelle sekä ompelee lapsille vaatteita kun vaan kerron toivotun koon jne. Ehkä silloin anoppisi ei olisi niin aktiivisesti muuten teidän elämässä.



Toisaalta moni ottaisi mielellään tuollaisen anopin joka välittää, tarjoaa ruokaa ja tuo ostoksia. Eli koeta nähdä tilanteen hyvät puolet ja kannusta hienovaraisesti anoppia vaikka kansalaisopiston piireihin tai matkustamiseen "nyt kun pääsee".

älä käsitä väärin, ymmärrän kyllä sinuakin. Omalle reviirille on vaikea laskea muita. Anoppisi kuitenkin kuulostaa mukavalta ihmiseltä, on varmasti todella yksin miehensä menetettyään. Kuvittele itseäsi tuohon tilanteeseen, se on uskomattoman kova paikka. Ei sitä halua edes ajatella, mutta jokaisella meistä se on edessä jossain vaiheessa elämää. Yrittäisin ehkä aktivoida anoppia vähän uusiin kuvioihin, varovasti toki. Ja tuo useita kertoja päivässä soittelu on sellainen juttu, että aina ei ole pakko vastata. Se hyvä puoli näissä kännyköissä on nykyään, näkee aina kuka soittaa. Toivottavasti voitte elää sovussa, ja anoppikin pikkuhiljaa toipuu menetyksestään. Olen tavallaan vähän kateellinenkin sinulle, meidän elämässämme ei ole kummankaan vanhemmat aktiivisesti, anoppini ei voi minua sietää. Kaipaisin todella tuollaista vanhempaa, luotettavaa naisihmistä elämääni, mutta sellaiseen ei omasta äidistä eikä anopista ole.

3-4 kertaa viikossa on todella usein! Kyllä sitä pitää saada elää sitä omaa elämää oman perheen kanssa. Sitä voi silti olla ystävällinen ja koittaa auttaa anoppia jotnekin mutta ei kukaan voi olettaa että jokatoinen päivä voi tulla käymään.



Tsemppiä ap. toivottavasti anoppi keksisi nyt jotain aktiviittejä omaan elämäänsä ja muistaisi että ei voi tulla ja tehdä teidän elämästänne omaansa. Kuullostaa tylyltä monen mielestä, mutta niin se vaan on. kaikessa ystävällisyydessään.



Sekin olisi musta paljon jos pitsi kerran viikossa säännöllisesti kyläillä puolin tai toisin. Niin että 3-4kertaa viikossa.

teihin. Varsinkin jos on ihan mukava ihminen. Surutyö vie aikaa.

Mielestäni tuo ehdotus yrittää ohjata anoppia pehmeästi muuhunkin toimintaan voisi olla hyvä. Esim nyt äitienpäivän korvilla voisitte vaikka ostaa hänelle 2 teatterilippua johon hän voisi mennä ystävänsä kanssa (ei siis teidän kanssa) tai ostaa hänelle sarjalipun vesijumppaan tms.



Kannatan myös tuota ehdotusta, että laitat anoppisi toimeliaaksi juurikin pyytämällä häntä leipomaan, kutomaan lapsille vaatteita tai muuta, mistä hän nyt sitten pitääkin.



Jos hänellä on kiinnostusta tietokoneisiin, mutta ei taitoa, niin ilmoittakaa hänet senioreiden tietokonekurssille ja hankkikaa kone ja vempaimet kotiin.



Innostakaa häntä matkustamiseen vaikka jonkun yhdistyksen puitteissa.



Entäs eläimet? Jos hän ottaisikin lemmikin?

a) käy meillä vähintään 3-4 kertaa viikossa, kuten itse sanoo "ohikulkiessaan, kun olin tuossa lenkillä" tai sitten yllättäen vain soittaa ovikelloa esim "nämä olivat tarjouksessa cittarissa ja ajattelin ostaa samalla teillekin" jne. b) pyytää meitä luokseen syömään joka viikonloppu c) soittelee vähintään kerran päivässä minulle, miehelle useamminkin d) ja kaiken huippuna, pyysi minua nyt facebook-kaverikseen

b ja d ihan normaalia. Me käymme lähes joka viikonloppu vanhempieni luona syömässä. Samalla tapaamme siskoani perheineen ja mummoani. Äitini on fb-kaverini ja varmasti kelpuuttaisin myös anopin jos fb:ssä olisi

a ja c vähän rasittavaa, mutta jos ei jää teille "asumaan" vaan vain piipahtaa, antaisin kyllä olla. Soittoon ei ihan aina tarvitse vastata.

Aviopuolison kuolemasta toipuminen vie takuulla enemmän kuin puoli vuotta ja kuka muu olisi paras tuki kuin oma lapsi perheineen?

kun ei ole enaa appea huollettavana, aika kay pitkaksi, puhekumppania ei ole. Kaikki nuo ehdotukset tekemisen keksimiseen ovat hyvia. Onko teilla lapsia? Ehka anoppi voisi heita ulkoiluttaa saannollisesti, saisit vahan omaa aikaa.

meillä anoppi kävi 3-4 kertaa päivässä!