Mitä tekisitte tässä lastenvaunutilanteessa?
Nyt on menossa rv36. Meillä on esikoiselle käytettynä hankitut Brion siniset yhdistelmävaunut, aiemmin olleet kahdella pojalla, ja sitten meidän esikoisella. Alkujaan kai jotain vuosimallia 2000.
Nyt nämä Briot on olleet vimeset 2 vuotta autotallin "ullakolla" eli kattoristikoiden päällä. Anoppi lupasi laittaa ne niiden lämpimään varastoon, mutta olivatkin siis olleet autotallin puolella, puolilämpimässä tilassa. No, lisäksi anoppi oli todennut, että niissä saattaa olla hiiren kakkaa! Ja ne selkeästi haisee pakokaasulle.
Irrotin kaikki irtilähtevät kankaat ja työnsin pesukoneeseen. Mutta kuomua ei saanut irti, eikä kantokopan päällistä. Eli niitä ei voi pestä. Katokopan patjan päällisen ja sisäkankaan sai irti.
Voiko vauva aloittaa elämänsä pakokaasuissa ja hiirenpaskaisissa vaunuissa? Kun kaikkia kankaita ei voinut pestä, ja tuleekohan nuo nyt koneessa olevat edes puhtaaksi?
Toinen vaihtoehto on saada veljeltä 2 vuotiaalta pian ylimääräiseksi jäävät yhdistelmävaunut. Mutta kun ei ole tietoa milloin jää ylimääräiseksi. Ehkä ennen juhannusta.
Kolmas vaihtoehto on ostaa uudet. Miehen mielestä nuo meidän vaunut on ihan hyvät, joten tuskin innoissaan on laittamassa 500-700 euroa uusiin vaunuihin. Jotkut Brion yhdistelmät varmaan laittaisin taas.
Neljäs vaihtoehto on pyytää lapsetonta lääkärisiskoa hankkimaan ne uudet, ehkä yhdessä minun vanhempieni kanssa. Myös miehen vahempien mielestä nuo meidän vaunut on ok, ja ne on säilytetty asianmukaisesti. Nehän oli siellä säilytyksessä, kun vanhassa asunnossa ei ollut tilaa ja muutto kun oli tulossa, niin piti saada ne pois muuton alta. Ja siis lupaus oli, että ne menee lämpimään varastoon.
Kommentit (34)
Joko ostatte itse halvat uudet vaunut tai sitten vauva varttuu näissä vanhoissa, mahdollisesti hiirenpaskavaunuissa. Ongelma on teidän, ei siskon. Vaikka hänellä onkin rahaa ja varmaan vaunutkin ostaa teille kun pyydätte niin ÄLKÄÄ PYYTÄKÖ! Eihän se siskoraukka kehtaa kieltäytyäkään vaikka haluaisi.
Pese niin hyvin, että kankaissa ei näy eikä haise mikään, niin kyllä niitä vaunuja voi sen jälkeen käyttää. Meidän Brioissa on ainakin kuomu irrotettavissa sellaisilla klipsuilla. Pesukoneeseen ei mene, mutta saa raahattua suihkun alle ja jynssättyä siellä.
niin puhtaita kankaita saattaa saada varaosina lastentarvikeliikkeestä, samoin uuden kantokopan. Kannattaa kysyä, tulee edullisemmaksi kuin kokonaan uusien hankkiminen.
uudet yhdistelmät. Tai vaikka hyvät käytetyt.
ap on sanonut, että rahatilanne on huono?
Se, että ei halua laittaa 500-700e uusiin vaunuihin, ei tarkoita, että rahatilanne olisi huono.
En itsekään laittaisi tuota summaa vaunuihin, jos halvemmallakin saisi.
Saako kysyä miten te hankitte lapsia noin huonoon rahatilanteeseen? ei mitenkään provosoivasti,mutta kuitenkin ihmettelen
terv.itsekin vain lähäri:)
ostettua erikseenkin, ainakin brion ja emmaljungan runkoihin. Tulee halvemmaksi.
Kyllä sen kuomun saa irti, että pystyy käsin harjaamaan ja suihkuttamaan. Jos kantokopan kankaita ei saa irti, niin sitten koppa menisi roskikseen ja ostaisin tilalle uuden kantokopan tai kantopussin.
Vanhathan nuo teidän vaunut alkaa olla, joten kankaat eivät enää liene ihan parhaassa kuosissa, muodista nyt puhumattakaan. Että tekisikö mielesi uusia vaunuja jokatapauksessa?
Kurjasti anoppisi teki kun ei säilyttänyt niitä lupaamallaan tavalla. Oletko kertonut hänelle, että vaunut haisevat ja ovat hiirenkakassa?
jos siskolta tarvii ruinata rahaa rattaisiin:D
olisi pyöräkellarissa sulle mustat yhdistelmät, kääntyvä työntöaisa. Käyttämätön kantokoppa siihen, vielä paketissaan. Olen käyttänyt vain rattaina. Sadesuoja läytynee ja hoitolaukku myös (ovat samassa paikassa JOSSAIN;))
Merkkiä en muista (=ns merkittömät), ihan hyvät olivat verrattuna aikaisemmin omistamiini Brioihin.
Saat kun tulet hakemaan ja maksat 100e. Nämä Helsingissä.
pestä vanhat ja kuroa ne kasaan nippusiteillä...
Meidän vaunut on olleet meidän kahdella edellisellä lapsella, sitä ennen yhdellä lapsella. Just ehkä vuosimallia 2000. Ei pitänyt olla tulossa meille enää yhtään lasta, joten on säilytetty kylmässä varastossa. Hiirenkakkaa löytyy ja koppaosan kiinnikkeet hajonneet.
En kuitenkaan raaski investoida uusiin, joten pesen ja korjaan nippusiteillä ja jeesusteipillä. Eiköhän nuo sen verran aikaa vielä mene. Tämä on kumminkin viimenen lapsi *koputan puuta*. Rattaat on kuitenkin olemassa erikseen ja ne on ihan hyvät.
pessyt eikä niissä näy eikä haise mitään, niin käyttökelpoiset ovat. kai teillä jollain on niin iso kylppäri että voit sinne työntää vaunut ja pestä kuomukankaan suihkulla? Kantokoppaa en käyttäisi jos sitä päällistä ei saa pestyä.
tommosiin vaunuihin laittaisi.
Ratasvaiheessa voisi mennäkin. Tosin silloinkaan en niissä tarkoituksella nukuttaisi.
Mitä jos etsisit huutiksesta tms. pelkkiä koppavaunuja? Tai käytettyjä yhdistelmiä?
tietysti ostatte uudet vaunut! Ensinnäkin hiirenpaska, pakokaasu ei kuulosta sellaisesta jonne vauvan laittaisi... lisäksi vaunut ovat voineet homehtua, meillä kävi niin.
Uudet vaunut saat edullisemminkin kuin 500-600€. Esim. hobbyhallista saat hyvät vaunut 300€.
Myös huutonetistä voi ostaa käytettyjä hyväkuntoisia vaunuja.
Järkikäteen, mies on vaan pihi ja anoppi ei voi myöntää omaa virhettään!
Eli minä viskaisin nämä pakokaasu-hiirenpapana vaunut nyt kaatikselle ja ostaisin uudet tai käytetyt mutta oikeesti hyväkuntoiset.
Eihän noilla enää mitään tee.
voit saada 100€ ihan hyvät vaunut. Käyhän katsomassa.
EN käyttäisi, EN todellakaan! Olen ehkä joissain asioissa vähän liian tarkka, mutta tuollaisessa säilytyspaikassa säilyttäisin vain jotain rakennusrimaa ja vastaavaa, en todellakaan lapsen vaunuja. Yöks.
Jos ne veljen yhdistelmät ovat mieleiset, niin ostaisin ensi hätään jotkut käytetyt makuuvaunut, joilla pärjänneisi yhdistelmien vapautumiseen asti. Tai sitten ostaisin käytettyinä jotkut hyvät peruskiesit. Me ostimme 350 eurolla Emmaljungan kuomurattaat + kantokassin hyväkuntoisina käytettyinä.
Mitä jos ostaisit käytetyt vaunut pienokaisellesi. Maksaisi puolta vähemmän kuin uudet.
enkä edes miettisi asiaa. Ovat kuitenkin suht pitkän ajan käytössä.
ei mitenkään provosoivasti,mutta kuitenkin ihmettelen
terv.itsekin vain lähäri:)