Lue keskustelun säännöt.
Koen katkeruutta vanhemmilleni
21.04.2010 |
, jotka erosivat ollessani parikymppinen. Äidilläni on alkoholiongelma ja masennusta ym, ja isälläni uusi perhe ja pieni lapsi. Minulla on kaksi omaa lasta. Kiinnostusta ei lapsiini vanhemmillani juuri ole. Joskus käyvät tapaamassa ja kyselevät kuulumisia puhelimessa, mutta näemme niin harvoin, ettei esim 3-vuotias poikani tunnista valokuvista pappaansa :(.
Myöskään mieheni vanhemmat eivät ole juuri mukana elämässämme. Säälittää lapseni, jotka jäävät paitsi omista, rakastavista isovanhemmista. Minulla sellaiset oli lapsena (ja vieläkim mummot elossa). Olen tätä asiaa itkenyt ja murehtinut, ja mikään ei kyllä isovanhempia korvaa... :(
Kommentit (5)
Mikäs järjestö niitä järkkäskään, en kyllä muista. Mutta jos sellaisen saisi läheltä, niin olisi varmasti ihana juttu teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta jotenkin tuntuu, että emme olisi 'oikeutettuja' siihen. Lasten isovanhemmat ovat kuitenkin elossa ja tapaavat lapsia joskus. Miehen isä on jopa joskus hoitanut pojanpoikaansa (ehkä n. 2- 3 kertaa kolmen ja puolen vuoden aikana muutaman tunnin kerrallaan). Mitään todellista turvaverkkoa en kuitenkaan koe heidän muodostavan, koska lapseni eivät tosiaan isovanhempiaan juuri tunne eivätkä mitenkään pidä tärkeinä ihmisinä elämässään. t. ap
Lapselle on tärkeintä, että hänellä on sopiva määrä luotettavia, rakastavia aikuisia elämässään. Sitä mummolaan usein liitettyä hoivaa ja hemmottelua voi saada kummitädiltä, naapuri"mummolta" tai keneltä tahansa. Nykyään monet "mummot" ovat vielä työikäisiä, eivätkä kaikki edes halua hoitaa lapsenlapsiaan. Siksi ei kannata liikaa surra sitä mummolahommaa.
Minä en ole katkera vanhemmilleni, vaikka erosivat minun ollessani alle kouluikäinen, syynä mm. isäni alkoholiongelma. Isäni ei ole ollut elämässämme mukana, eikä kukaan ole häntä kaivannutkaan. Lapseni on nähnyt kuvia ja kuullut tarinoita, mutta koska ko. henkilö ei ole ollut hänen arjessaan mukana, ei hän osaa haikailla "kadotetun isoisän" perään.
Älä ole katkera, se vain kuluttaa sinua. Älä sääli lasta, jos tällä on kaikki hyvin.
kerran vuodessa, jos sitäkään. Ei niitä isovanhempia niin tarvitse. Itseasiassa kauhulla kuuntelen miten usein mieheni tapasi omia isovanhempiaan ja miten paljon hänen porukkansa haluavat sitten tavata esikoistaan. Älkää tehkö isovanhemmista niin suurta numeroa.
valittaminen ja murehtiminen ei auta mitään. Mutta kun tuntuu niin pahalta ja se on niin väärin lapsiani kohtaan. Pojan serkutkin aina välillä sanovat, että 'me mennäänkin viikonloppuna mummolaan' (veljen vaimon vanhemmat ovat kovin aktiivisia isovanhempia). Olen heille monesti sanonutkin, että älkää viitsikö kehua asialla kun pojalleni tulee niin paha mieli.