pääseekö masennuksesta koskaan eroon?

Kyllä se tuossa matkassa keikkuu aina mukana, mutta pahana se ei enää ole ollut pariin vuoteen, ali toipuminen on hyvässä mallissa.

siis että on mukana mutta ei pahana. Jos koko ajan ajattelee liikaa asioita ja mitä muut on mieltä sinusta ja mitä sinä olet mieltä muista ja kelpaako jne ja olen vain outo ja että lapsista tulee samanlaisia. Siis että väheneekö ajatus kun nyt tuntuu että ei jaksa kuin vain olla itsesäälissä ja tuijottaa vaan omaan napaan.

Mä katson kyllä tervehtyneeni täysin. Siihen auttoi sopiva lääkitys ja terapia.

Miksi täälläkin on lukenut juttuja niistä jotka selvinneet siitä. En tiedä jaksanko tätä kauan kun nytkin tuntuu aika kamalalta välillä.

Kärsin myös aika vaikeasta masennuksesta, kävin terapiassa ja söin lääkkeitä. Johtui erittäin vaikeasta ja yllättävästä (ex-miehelläni toinen nainen) avioerosta, samalla kävin läpi koko elämääni ja se nyt ei ole ollut koskaan kovin helppo. Sain kuitenkin itseni ihan ok-kuntoon ja elämä on jatkunut, lopetin lääkkeet ja terapian. Mutta koko ajan tuntuu, että keikun siinä rajalla; ollako masentunut vai ei. Pelkään koko ajan putoavani rajan yli takaisin sinne masennuksen syövereihin. Enkä tiedä kestäisinkö sitä helvettiä enää...



Esim. eilen oli oikein euforinen ja hyvä fiilis, mutta tänään herättyäni taas on erittäin alakuloinen mieli, vaikka mitään tässä yön aikana ei ole tapahtunut. Mieliala vaan vaihtelee niin järjettömän voimakkaasti. Elämä on ihan hyvällä mallilla juuri nyt, mutta ei vaan osaa elää...

itselläni johtuu huonosta itsetunnosta,kiusaamisesta koulussa ja työpaikalla juoruilusta selän takana. Ja myös huonosta suhteesta ja omasta pettämisestä ja liiasta kiltteydestä.

omasta mielestä parantunut. 10 vuotta kärsin eri asteisesta masennusesta. Oikea lääkitys (nyt jo lopetettu) ja 3 vuotta psykoterapiaa auttoi. Ajatukset "mitä muut musta ajattelee" on edelleenkin välillä pinnalla, mutta eiköhän ihan jokainen ihminen ajattele niin? Eihän se ole tervettä tehdä AINA kuten itse haluaa.

Kaikki on yksilöitä.

Niin mutta sitten ei jaksa kun käydä töissä ja muut sisustaa kotiaan ja meillä ihan kesken ja paljon kaikkea mitä haluaisi ja aina mietin kaikesta mitä muut ajattelee jos ostan tuon niin luulee että pidän itseäni parempana jne. En pysty suuntaamaan itseäni mihinkään ja missään en ole erityisen hyvä vaan hajotan itseäni ja kaikessa tuntuu että olen huonompi kuin toiset. Ja juuri pahin on paniikkioireet kun kaikki tietää ongelmasi ja he eivät sinulle kerro omistaan vaan tulee tunne että on huonompi kuin ystäväsi.