Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Vanhana" äidiksi, lapsi elämän tärkein "projekti". Miten suhtautua?
17.04.2010 |
Siskoni sai viime kesänä 37-vuotiaana esikoisena, kauan odotetun ihanan tytön. Odotus johtui lähinnä siskon avopuolisosta, jolla kesti vuosia totuttautua ajatukseen isäksi tulemisesta. Kaikki on muuten mennyt hyvin, mutta jotenkin olen huolissani siitä, että siskolleni lapsi tuntuu olevan koko ajan kuin joku tehtävä, jota suoritetaan ja josta saa sitten arvosanan. Kaiken pitää olla ihan viimeisen päälle vaatteita, tavaroita, hoitoa, lääkäreitä ym. myöten. Jossain välissä siskoltani lipsahtikin, että tyttö on hänen elämänsä tärkein projekti. Projekti? Lapsi? Ajattelin, että tämä vaihe menee ohi, kun arki tulee mukaan, mutta edelleenkin lasta ja äitiyttä ikäänkuin suoritetaan tuossa perheessä. Onko ok vai pitäisikö minun sanoa jotain? Siskoni ei ole rentona koskaan, ettei vaan mikään mene ohi tai jää huomiotta lapsen kanssa. Jos asia ei stressaa siskoani (mitä suuresti epäilen), se ainakin stressaa minua tätinä ja kummitätinä. Ja minulla itselläni on kolme lasta, että kateudestakaan tässä ei ole kyse :). Jätänkö vain huomiotta koko jutun?
Kommentit (45)
niin yrittää elää jokaisen hetken täysillä, koska uusintaesitystä ei tule.
Tuttuni sai ainoansa 22v iässä ja toimi juuri kuin siskosi. Lapsesta kasvoi fiksu ja muita arvostava nuori mies, ei se äidin ja isän huomiosta pilalle mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tai murrosikä tulee 40 vuotiaana
---
ei siinä ole kyse "oikein kasvattamisesta" vaan ihmisen luonnollisesta hormonaalisesta kehittymisestä, mm. oman identiteetin luomisesta
iahn aiheesta huolissaan. Just tuollaiset "projekti-äidit" on kaikkein herkimpiä masentumaan. Lisäksi tuollaiset äidit aiheuttavat stressiä myös lapsilleen: kun kerran äiti suorittaa projektia, täytyy sen projektin myös onnistua. Eli lapsen täytyy olla äidin työpanoksen kaltainen mestariteos.
Relatkaa vähän. Tuollainen vouhkaaminen ei todellakaan tee teistä parempia äitejä, eikä ainkaan kerro rakkaudesta lapseen. Lähinnä itseen ja omaan ylemmyydentuntoon.
Minä olen huolestuneempi niistä äideistä, joille lapsi on taakka. Miksi hankkia lapsia, jos ei viitsitä niiden kanssa olla?
Ja kyllä, en halunnut minkään menevän ohi lapsen kanssa. Ja hehkutin äitiyttä täysillä, rakastin olla ÄITI ja oli ihanaa että vihdoin sain lapsen.
Vieläkin rakastan tätä kaikkea, vaikka lapsi alkaa olla varhaismurkku!
Pliis, salli sisaresi suorittaa äitiyttä rauhassa!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen huolestuneempi niistä äideistä, joille lapsi on taakka. Miksi hankkia lapsia, jos ei viitsitä niiden kanssa olla?
jotka tekevat vauvan toisensa peraan mutta kun ne ihanat vauvat saavat jalat alleen ja alkavat puhua onkin toinen aani kellossa. Ei jakseta sita ainaista vikinaa ja vinkumista ja kyselya ja housunpuntissa roikkumista.
Ei vastata kysymyksiin eika osata leikkia lapsen kanssa puhumattakaan mistaan kehittavasta toiminnasta. Kouluunmenoa lykataan vaikka milla tekosyylla ja sitten ihmetellaan kun kakara ei opi lukemaan kun se juna lahti asemalta ajat sitten.
Teini-iassa haistatellaan ja juopotellaan, aideista tama on aivan normaalia.
En ole väittänytkään että minulla olisi lapsen kanssa ongelmia, vaan kerroin, että hyvin todennäköisesti myös ap:lla se sisko on stressaantunut kyyläsiskonsa takia - ja on ihan rela ilman siskoaan...
Enkä tajua ollenkaan, miksi se että lapsensa kasvattamisen ottaa vakavasti olisi jotenkin PAHA asia??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen siis oikeasti huolissani siskoni jaksamisesta! Ei lapsi ole mikään projekti, joka pitää suorittaa, vaan yksilö/ihminen, jonka kanssa kuljetaan yhdessä elämää. Pelkään, että sisareni väsähtää taakkansa alle, sillä miehensä ei mitenkään auta tai tue häntä. Kaikesta paistaa läpi, että on onnistuttava ihan kaikessa: aikoinaan imetyksessä, kiinteiden syömisessä, terveydessä ja siis ihan kaikessa. Pelkään myös pienen vauvan puolesta, että onko hän äitinsä toiveiden mukainen kaikessa; kehityksessä, käytöksessä ym. Väärä juttu väärässä paikassa saa siskoni pois tolaltaan.
Ajattelinkin aluksi, etten sano mitään enkä puutu mihinkään, mutta viime aikoina olen huomannut, että siskoni ei ole oma itsensä, vaan koko ajan jonkinlainen suorittaja äitiydessään. Äitiyden ei kuitenkaan kuuluisi olla mikään rasite, vaan ihana asia!
nyt olen jo vanha äiti ja osaan ottaa rennosti tämän "iltatähtösen" kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kolmen lapsen äidit ovat juuri tuollaisia. Itse eivät enää saa iloa lapsistaan, kaikki on niin tuttua ja rutiinia, että leimataan muut suorittajiksi.
Veikkaan, että täydellisyyttä tavoittelevalla suorittaja-äidillä on suuri vaara tuupertua taakkansa alle. Ja loppujen lopuksi he unohtavat nauttia lapsestaan keskittyessään liikaa siihen, että kaikki on just täydellistä.
Oman tuttavapiirin perusteella minusta tuntuu, että sitä tavallisempaa tuo on, mitä vanhempana vanhemmaksi tullaan. Vaipanvaihtokin on "nelikätistä" ja jokaista rasahdustakin pelätään, kaiken pitää sujua pilkulleen sääntöjen, rutiinin ja kellon mukaan.
Ap:na minä koittaisin puhua varovasti siskoni kanssa, toivottavasti hän ymmärtää ajatuksesi eikä vedä herneitä nenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että lapsella on hyvä olla. Että saa olla lapsensa kanssa sen sijaan, että pääsee riekkumaan ja bilettämään.
Entä jos äiti ja lapsi ovat onnellisia juuri noin, yhdessä. Ja sinä olet kateellinen, koska et itse koskaan halunnut pysähtyä lapsuuden äärelle
kun tuon ikäisenä on juoksut juostu. Voi keskittyä äitiyteen ja lapseen täysillä. Itsekin olen tehnyt niin, ja aivan mahtavaa tämä on! Kyllähän näitä teiniäiti-vaistovanhempia aina riittää: syötetään suklaata kolmikuiselle jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan tyypilliseltä kotiäidiltä, joka vastustaa virikehoitoa tai sitä että alle 3v viedään hoitoon - eli ihan tyypillinen av-mamma! Ei mitään ihmeellistä, minun mielestäni. Ei tosiaankaan riipu iästä tai lapsiluvusta, vaan ihan asenteesta, kyllä tuollaisia äitejä varmaan on aika paljon. Samat tyypit vetää herneen nenään jos anoppi antaa lapselle keksin tai piparin, eikä äidiltä kysytty lupaa...
En oikeasti ymmärrä saamiani viestejä! Miten joku ajattelee, että en toivoisi siskoni tai pienen vauvan parasta?! Jos itselläsi on huonot välit siskoosi, se ei ole totta siskoni ja minun kohdalla. Rakastan siskoani yli kaiken ja olen todella onnellinen, että hän sai pienen vauvan, joka on supertärkeä sekä minulle että omille lapsilleni. Mistään meillä ei koko ajan puhuta kuin tästä ainokaisesta serkusta! Kaikki vanhat lelut ja vaatteetkin lapseni ovat testamentanneet tällä serkkuvauvalle.
Olen omassa elämässäni ja äitydessäni jo kuitenkin huomannut, että lapsi ei ole se, joksi hänet luulet/toivot. Lapsi on yksilö, joka ansaitsee tulla kohdelluksi omana itsenään eikä minään mallikappaleena. Kummityttöni vaikuttaa omapäisemmältä kuin siskoni antaa hänen olla ja siksi kannan huolta heistä molemmista. Olinpa typerä, kun nostin asian tänne ja saan kuraa niskaani. Tyhmä minä!
Ap.
Ihastele vauvaa, kehu kuinka suloinen ja hyvin hoidettu se on. Käy siskosi luona kylässä, vie vähän tuliaisia, kysy lähteekö vaunulenkille jne. Käykää kahvilla, siis kahvilassa, näytä siskollesi, kuinka vauvan kanssa voi elää mukavaa elämää ja vauvasta voi nauttia. Yritä myös kannustaa siskon miestä huolehtimaan vauvasta.
Olen siis oikeasti huolissani siskoni jaksamisesta! Ei lapsi ole mikään projekti, joka pitää suorittaa, vaan yksilö/ihminen, jonka kanssa kuljetaan yhdessä elämää. Pelkään, että sisareni väsähtää taakkansa alle, sillä miehensä ei mitenkään auta tai tue häntä. Kaikesta paistaa läpi, että on onnistuttava ihan kaikessa: aikoinaan imetyksessä, kiinteiden syömisessä, terveydessä ja siis ihan kaikessa. Pelkään myös pienen vauvan puolesta, että onko hän äitinsä toiveiden mukainen kaikessa; kehityksessä, käytöksessä ym. Väärä juttu väärässä paikassa saa siskoni pois tolaltaan.
Ajattelinkin aluksi, etten sano mitään enkä puutu mihinkään, mutta viime aikoina olen huomannut, että siskoni ei ole oma itsensä, vaan koko ajan jonkinlainen suorittaja äitiydessään. Äitiyden ei kuitenkaan kuuluisi olla mikään rasite, vaan ihana asia!
kyllä minä jotain sanoisin. Jotenkin nätisti.
Miksi ihmeessä pitäisi sanoa yhtään mitään ko. asiasta?
Se, että näkee jonkun asian "projektina" ei välttämättä ole mikään negatiivinen merkitys. Hän on ollut ehkä aika urasuuntautunut, toteuttamaan hänelle asetetut tavoitteet ja projektit. Nyt hän suhtautuu samalla vakavuudella äitiyteen. Ei siinä ole mitään vikaa. Anna toisen olla oma itsensä. Kyllä hän jossain vaiheessa huomaa, että tämä "projekti" onkin hieman erilainen kuin ne aiemmat ;-)
sain kyllä kiinni ap:n pointista. Eli ongelma ei ole se, että sisko huolehtisi "liikaa", olisi liian tarkka tms, vaan että äitiys on siskolle rankka näyttämisen paikka.
Mulle ainakin oma sisko on niin rakas, että juttelisin asiasta varmaan useamman kerran. Ei välttämättä suoraan, harkitusti, vaan asian ympärillä jaaritellen.
Saattaisinkin kysäistä joskus (asiayhteydessä), onko hänellä tarvetta osoittaa jollekin jotakin. Miehelle? Onko kotona kahdestaan lapsen kanssa erilaista? Vai itselle vain? Mikä sitten itselle on tärkeää?
Uskoisin myös, että asia hellittää ajan kanssa.
Anna joku järkevä esimerkki siitä, miten siskosi "liika yrittäminen" näkyy? Se, että äiti haluaa onnistua imettämisessä ja kiinteiden syöttämisessä on hyvinkin normaalia, jopa suotavaa käsittääkseni..?
Alue: Aihe vapaa
oikein kasvatettu ei murrosiassa tule mitaan ongelmia.