löysin vanhan kaverini facebookista ja kateus heräsi

Elämä ei jaa mitään kortteja! Itse nostin pakasta ja hyvin kävi!

Koska mielikuvituksesi ei siihen näköjään riitä, pientä muistiapua:

mm. vanhempiaan, sairauksia, onnettomuuksia ei todellakaan nosteta itse pakasta.

TALO on yksi merkki siitä, että hyvin menee! Tiedän lukuisia perheitä, joissa ollaan onnettomia huolimatta upeasta talosta, ja myös lukuisia pareja joille on sen upean talon rakentamisen jälkeen tai aikana tullut avioero.

Ap:n pointin ymmärrän, tottakai se tuollainen voi vituttaa ja on aika luonnollista. Ap:lle sen verran sanoisin, et koita kääntää se tuntemasi kateus voimavaraksi. Sä voit itsekin saavuttaa vielä vaikka mitä, eikä sun muutenkaan tarvitse tuntea mitään alemmuutta kenenkään rinnalla, kaikilla meillä on oma elämä, joka eletään niinkuin parhaaksi katsotaan.



Mutta mua siis huvittaa monen vastauksen sävy, että älä usko, et niillä on kaikki hyvin, ei kaikki ole niin kuin päälle päin näyttää. Monen ihmisen lohdutus on siis suoranaisesti se, että toisella menee päin helvettiä. Se on niinkuin hyvä asia. Vaikea tajuta.



Kateus on yksi asia, mutta tuollainen on jo pahansuopuutta ja aika vastenmielistä.

Tuota kateutta en kuitenkaan ymmärrä. Itselläni menee loistavasti (todellakin, juuri niin hyvin kuin päälle päin näyttää), ja kyllä se on kaikkein pahinta, että ihmiset ovat kateellisia. Juuri tuo esimerkiksi, että ihmiset eivät kehtaa kutsua meitä "vaatimattomaan" kotiinsa. Todella outoa ajattelua. En halveksi enkä vähättele ketään. En vertaile kotiamme tai lapsiamme muiden vastaaviin. Uskon, että suurin osa menestyneistä ihmisistä on avarakatseisia ja ylpeilemättömiä - ja ehkä juuri siksi he menestyvätkin.

Mun yksi fb-kaveri harrasti melkoista mielikuvamainontaa profiilissaan ja nyt on eroamassa.



En mä tarkoita, että FB:ssa pitäisi kaikki mahdolliset parisuhdeongelmat tilittää, mutta jotkut käyttää sitä myös kulissien pönkittämiseen.



En mä tietenkään tiedä, miten sun kaverin asiat ovat, ehkä kaikki tosiaan on sitä miltä näyttää.

julkisivua. Näytän hyvältä kuvissa (kuka sitä epäonnistuneita otoksia laittaisikaan), lapset näyttää söpökiltä ja koti kauniilta. Ja kyllä siellä tiedoissa käy duuni ilmi yms.



Silti missään ei lue, että olen sairastanut masennuksen, kamppailen ylipainon kanssa (kuvat hiukan "huijaa" ja näytän maksimissaan pyöreältä), mieheni on tehnyt konkurssin ja miehellä lapset edellisestä liitosta.

On ihana mies, jolla hyvä työ. Ihanat lapset, on varaa matkustaa ja varaa hyvään asuntoon jne. Ulkopuolisen silmin kaikki näyttää tosi hyvältä ja onhan se sitäkin. Lapsia on kuitenkin tehty pitkään ja lääketieteen avulla ja olivat ne tuskaisia vuosia silloin. Ei niistä moni tiennyt, enkä minäkään ole kaikelta säästynyt. Kaikenkaikkiaan olen mielestäni tehnyt hyviä valintoja niin opintojen kuin miehenikin suhteen. Olen uskaltanut ottaa riskejä niitä kuitenkin tarkkaan harkiten. On varmasti onneakin ollut mukana.



Elämäni on hyvin pitkään seurannut samaa kaavaa: teen töitä tavoitteideni eteen, en välttämättä heti saavuta haluamaani, mutta loppuviimein kuitenkin. Tämä on pätenyt moneen asiaan. Ja mielestäni se on ollut hyvin opettavaistakin, etten ole heti saanut haluamaani vaan sen eteen on joutunut tekemään töitä. Opinpahan arvostamaan onneani.



Pari viikkoa sitten hyppysissämme oli uusi unelma-asunto - the koti - loppuiäksi. No toiset oli nopeampia, emmekä sitä saaneet omaksemme. Mutta kun tähän kuvioon on jo tottunut en jää kovin pitkäksi aikaa sitä murehtimaan, vaikka toki harmittaakin. Se vain tarkoittaa sitä, että meille on tarkoitettu jokin muu asunto myöhemmin. Ja olisihan se ollutkin jo liian täydellistä jos sen "täydellisen" kodinkin olisimme jo saaneet. En sitä kateutta kaipaa osakseni joten ihan hyvä näin. Onpahan vielä jotain tavoiteltavaa tässäkin elämässä vielä.

Yksi syy miksi meillä on oma talo, on se, että liityin Facebookiin ja näin monien entisten kavereiden komeat omakotitalot. Aiemmin elin suhteellisen tyytyväisenä vuokralla kerrostalossa, mutta sitten alkoi tekemään mieli päästä istuskelemaan omalle terassille niin kuin kaveritkin. Vuosi sitten hankittiin oma talo ja kieltämättä olen tyytyväinen. En ollut kateellinen, vaan tajusin, että miksi ei mekin voitaisi ostaa. Olen itse asiassa yllättynyt siitä, että loppujen lopuksi vuokralla asuminen oli ihan yhtä kallista kuin oman talon maksaminen. En tajua miksi ei aiemmin tullut ostettua.