Millainen prosessi adoptio on?

Moi,



lue adoptiotietoa kaikkien kolmen palveluntarjoajan nettisivuilta, eli Interpedia, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto ja Pelastakaa Lapset ry.

että tieto ei ole ajantasaista. Ja siinä vaiheessa kun on esim. lupa taskussa, kohdemaa voi olla jumissa tai kadonnut kokonaan.



Eli hyvin epävarma prosessi ja hyvin skarppina kannattaa olla ja pitää puoliaan joka käänteessä.

periaatteessa tosiaan mitä vaan voi tapahtua milloin vain, adoptioprosessista ei koskaan tiedä! Suomen päässä prosessi kestää n. 1,5-3 vuotta jonka jälkeen paperit maailmalle. Lapsitietoka tulee muutaman kuukauden varoituksella ja osa odottaa 5 vuotta. Kotimaassa neuvonta ja odotusaika on samassa, n. 3-5 vuotta koko prosessi, osa ei saa lasta ollenkaan.



varmaan kaikilla odotusaika sisältää onnea, iloa, jännitystä, huolta, epätoivoa, suuttumusta ym ym kuten bioraskaudessakin. erona vaan että adoptioprosessi kestää paaaaljon kauemmin.



Suosittelen kyllä lämpimästi :)

T: adoptoidun lapsen äiti

että adoptioprosessissa joutuu olemaan sosiaaliviranomaisten armoilla, ei terveydenhuollon.



Ja adoptiossa myös iso osa vaikeuksista on ihan tahallaan aiheutettuja.



7, kahden adoptiolapsen äiti

Riskejä lapsen terveyteen, taustaan tms. nähden? Rasismia? kiintymyssuhdepulmia?



Itse ajattelen adoption olevan varmempi keino, siinä saa kuitenkin elävän lapsen ja säilyy itse hengissä! (toki osa ei ehkä lasta saa ollenkaa)



Maasta riippuen tausta, terveys ym. vaihtelee, toki yllätyksiä voi tulla, kuten bioraskaudessakin.

biolapsi todennäköisesti ei. Adoptiolapsella on aina kahdet vanhemmat, minkä asian kanssa niin lapsen kuin adoptiovanhempien on pystyttävä elämään ja pystyttävä käsittelemään ja liittämään osaksi identiettiä.



VAnhemmuutta "rasittavia" tekijöitä on siis usein lähtökohtaisesti enemmän kuin ns. "normaalissa" tavassa saada lapsi perheeseen. Siksipä adoptiovanhempia testataankin niin tarkoin adoptioprosessin aikana, sillä suinkaan kaikista ei ole adoptiovanhemmuuteen.

en kirjoittanut että "itse aiheutettuja".



Tarkoitan näitä sossujen kummallisia turhia kiemuroita, turhia jonoja, palvelunantajien turhaa byrokratiaa.

Pakko kommentoida :)

Olen adoptiolapsen äiti enkä koe hänen olevan millään muotoa erityistarpeinen. Biolapseni sen sijaan on ;)

Adoptoidulla lapsellani ei ole kaksi vanhempia, vaikka hän toisesta naisesta onkin syntynyt. Ei biologisuus ja geenit tee vanhempaa! Iso osa adoptiolapsista on ns. löytölapsia, vastasyntyneenä hylättyjä. En puhuisi mistää toisesta "äidistä" tai "vanhemmuudesta" näiden lasten kohdalla.

että ovat kokeneet hylkäämisen trauman, MUTTA tämä käsitetään yleensä aina väärin niin, että adoptiolapset olisivat jotenkin huonoja koulussa, epäsosiaalisia ja vammaisia... Ja tämä on ÄRSYTTÄVÄÄ!



Jenkkitutkimuksen mukaan kuitenkin esimerkiksi Kiinasta adoptoidut ovat menestyneet koulussa huomattavasti paremmin kuin ns. biolapset.

Siitä on tekeillä neuvoloillekin parhaillaan opas.

Adoptiolapsella on biovanhemmat, olivatpa he kuolleet tai lapsi joutunut eroon bioäidistään heti suntymän jälkeen. Lapsella on aina hylkäämiskokemus, ja kaikki tämä tulee vaikuttamaan häneen identiteettiinsä ja minäkuvaan.



Tutkimuksissa on havaittu, että adoptiovanhempi, joka tämän kieltää tai vähättelee sen merkitystä lapsen kehitykselle, ei pysty tukemaan lapsen kehitystä optimaalisella tavalla ja näillä adoptiolapsilla on suurempia vaikeuksia muodostaa tiselleen eheä identiteetti.



Erityistarve koskee siis sitä, että lapsi tarvitsee usein erityistä tukea identiteettinsä muodostamisessa ja adoptiotaustansa hyväksymisessä. Se on aika vaativa haaste monille.

Myös kiintymyssuhteen muodostamiseen ja sen laatuun adoptiolla on aina vaikutuksensa. Silti lapsi voi omaksua turvallisen kiintymyssuhdemallin - joskus siihen tarvitaan tosin terapiaa.



Adoptiolasten psyykkinen terveys on keskimäärin lähes yhtä hyvä kuin "tavallisten lapsien", noin neljäsosalla on mielenterveydellisiä ongelmia.



Kotimaan adoptiossa adoptioon lapsensa antavien naisten alkoholinkäyttö raskausaikana on yleisempää kuin niillä, jotka eivät anna lastaan pois, joten tällä voi olla vaikutusta JOISSAIN tapauksissa lapsen oppimisvalmiuksiin ja terveyteen. Ainakin tästä löytyy tutkimusaineistoa.



Adoptiolapset pärjäävät hyvin, kunhan heidän vanhemmillaan on valmius tukea heitä kasvussaan ja he hyväksyvät, että lapsella on kokemuksia, mitkä tekevät heistä erityistarpeisia. Suurin osa adoptiovanhemmista ymmärtävät tämän.

on järkevä, eikä sitä hysteeristä peloilla mässäilyä mitä neuvonta on.



Minusta adoptiolapsen erityistarpeelle pitäisi keksiä oma termi erottamaan heidät perinteisistä erityistarpeisista, koska ainakin nykyään jos päivähoidossa tai koulussa asiasta puhuu, heidät leimataan oitis hitaiksi oppijoiksi, FAS-lapsiksi jne.



Ja mitä tuohon äitien alkoholinkäyttöön tulee, niin sekin on asia, jossa kannattaisi olla varovainen! Se ei koske kaikkia lapsensa luovuttaneita äitejä eikä kaikkia adoptiolapsia.



Yhtä kaikki "adoptiolapset" lyödään usein köntäksi, kuten "adoptiovanhemmatkin". Eivät mikään yleisklimppi, kuten helposti normista poikkeavat aina mielletään.

että lapsella on myös biologinen taustansa, sosiaalisten vanhempien lisäksi. Suuri osa ihmisen identitettiä muodostuu suhteessa omaan kehoon, ja nämä ominaisuudet lapsi on perinyt biologisilta vanhemmiltaan. Viimeistään murrosiässä kun oma keho alkaa muuttua ja muutenkin identiteettityö on kiivaimmillaan, biologinen tausta yleensä alkaa kiinnostaa. LApsella ei ole vanhemmista "peiliä", mihin verrata fyysisiä piirteitään ja olemustaan.



Muutenkin lapsi joutuu muodostamaan adoptiosta ja siitä, että hänet on jostain syystä hylätty (biovanhemman kuolemakin on hylkääminen lapselle, tai mikä muu "järkisyy" adoptioon antamiselle), kertomuksen ja liittämään tämän identiteettiinsä. Siinä lapsi tarvitsee vanhempien tukea ja avointa keskuteluyhteyttä. Se että vanhemmat vähättelevät adoption tai biovanhempien merkitystä lapselle ja lapsen identiteetin kehitykselle ei auta lasta omassa kasvussaan.

alkoholia raskausaikana? En tainnut niputtaa kaikkia bioäitejä yhteen...



12

tutkitusti myös siitä, että adoptiovanhempi ei ymmärrä adoptiolapsen erityistarpeita ja sitä, että adoptiolapsi ei ole sama asia kuin biolapsi.



Perhedynamiikkaan tulee ongelmia usein siitä, että adoptiolapseen halutaan suhtautua juuri samalla lailla kuin biolapseen, että adoptiolla ei olisi merkitystä.



Valtaosa adoptiovanhemmista on toki hyvin fiksuja ja viisaita ihmisiä, ja koko perhe "toimii" erinomaisesti (ehkä paremmin kuin keskimäärin perheet - tämä on siis oma henkilökohtainen mielipiteeni), ei minulla ole siitä mitään sanomista. Etenkin nykyään, kun adoptiolapsen haluavat joutuvat niin tiukkaan syyniin.

että nykyään on enää yhtään adoptiovanhempaa, joka ei tätä tietäisi. Asiaa jauhetaan loputtomiin. Siis oikeasti, sitä tulee korvistakin.



Ja kun nykyään valtaosa adoptiolapsista on kv. adoptiosta, asiaa ei ole edes mahdollista peitellä, salata tms.



Sen mainitsemasi syynin tasoa voisi nostaa. Valitettavan paljon on vielä sosiaalityöntekijöiden ammattitaidossa puutteita. Meillekin tuli tokaan neuvontaan sossu, joka ei ollut eläissään nähnyt adoptioperhettä ennen, ei ollut kuullutkaan valikoimattomasta sosiaalisuudesta, jankkasi tuntitolkulla vain siitä, oletteko tulleet ajatelleeksi, miltä meistä tuntuu, että joku voi tuijottaa, kun lapsi on erivärinen jne. Siinä vaiheessa olimme olleet jo vuoden erivärisen lapsen vanhempia! Eli juu, nokkelampi olisi varmaan tajunnut, että olemme tulleet ajatelleeksi asiaa.

välttämättä kovin korkea.

Tarkoitus on ihan hyvä, mutta käytännön toteutus kyllä surkea.



Moni adoptiovanhempi nimittääkin sitä "adoptiopelotteluksi".



Kai sillä pyritään jotenkin karsimaan pois kaikkein hörhöimmät, mutta luulisi, että sillä voisi oikeasti antaakin jotain.

mikäli ei sitten ole sairas, vammainen tms.

pelkkä adoptio ei tee mielestäni erityistarvetta!

minutkin on ns. hylätty vauvana, traumoja ei ole jäänyt vaan onnellinen lapsuus ja (yksi) rakastava vanhempi!

adoptiolapsesta on turhaa teennäisesti tehdä erikoisempaa kuin onkaan!

maalaisjärjellä ja rakkudella!

pelkkiä mielipideasioitakaan. Maalaisjärki on toki loistava asia, mutta aina ja kaikkialla se ei riitä.

lapsiin, joilla on jokin fyysinen tai neurologinen "erityisyys". Adoptiolapsella tämä erityisyys on psyykkis-sosiaalinen. Ehkä jokin muu termi erottelisi paremmin.



Neuvoloille tehtävää opasta on tehty asiantuntijoiden voimin, joihin kuuluu myös itse adoptoituja, terveydenhoidon ammattilaisia. Eiköhän opas ole ihan laadukas.