Aiotteko jäädä turvalliseen pesäkoloonne

Miksi ihmisen pitäisi aina haluta vaan enemmän ja enemmän? Ei ole hullumpi taito ihmisen osata nauttia ihan tavallisesta arkipäivästä, koska sitä elämä joka tapauksessa on suurimmalta osaltaan. Kyllä se pyykkivuori on pestävä vaikka ikkunasta näkyisi Eiffel-torni. Jos ap tarkoittaa jotain pintaliitoelämää, eipä ainakaan minua voisi vähempää kiinnostaa.

mutta nyt juuri olen täällä oikein tyytyväinen. Olen käynyt katselemassa niitä suurempia piirejä toistakymmentä vuotta, ja vaihteeksi osaan arvostaa pyykkivuorta ja kuralätäkön ihmettelemistä.

Tahtoisin päästä pesemään Texasin kuvernöörin pyykkiä.

vuodesta toiseen, uusia haasteita, kunnianhimoa...vai kuoleeko intohimot pyykkikasoihin?

Miksi ihmisen pitäisi aina haluta vaan enemmän ja enemmän? Ei ole hullumpi taito ihmisen osata nauttia ihan tavallisesta arkipäivästä, koska sitä elämä joka tapauksessa on suurimmalta osaltaan. Kyllä se pyykkivuori on pestävä vaikka ikkunasta näkyisi Eiffel-torni. Jos ap tarkoittaa jotain pintaliitoelämää, eipä ainakaan minua voisi vähempää kiinnostaa.

kuin tämä tänään" laulaa Mikko Kuustonen.



Mitäs vihreitä ruohoja se ap aidan raosta kurkistelee?

mikähän aloittajan pointti...

Kyllä on tekemistä tässkin riittämiin. On erilaisia perheitä ja tilanteita. Joidenkin osa on olla kotona ja huolehtia perheestään. Ei välttämättä huono elämäntehtävä

Mutta mitä AP mahtaa tarkoittaa isommilla piireillä? Työelämää vai maailmalle lähtemistä.



Olen ollut pitkään töissä, opiskellut ulkomailla pariin otteeseen, samoin ollut töissä ulkomailla pariinkin otteeseen. Ei se elämä siellä sen kummempaa ole, samat asiat tulevat vastana kuin kotimaassakin. Arki on arkea joka puolella maailmaa - pointti on ehkä se, miten siitä arjesta saisi muokattua mieleisensä. Suurin osa elämästä kun ikävä kyllä on arkea.

pyykkivuorieni ja siivoamisteni ja huushollaamiseni keskeltä ihan vaikka heti, jos joku muu hoitaisi tämän huushollaamisen. Mulla ei juuri nyt ole vaihtoehtoja, ja suoraan sanottuna vituttaa ankarasti.

kun on saanut mennä ja tulla ihan riittävästi, niin tietää että kaikki rakentuu pohjimmiltaan hyvälle kotielämälle. Mitä enemmän saa työssään taistella tärkeiden asioiden puolesta, sitä enemmän näkee hyvän arjen arvon, sen että joku tekee ruokaa, pesee pyykkiä, ylläpitää rutiineja, ehtii pitää huolta.

Pyykit ja tiskit on sivuasia, mutta ne on hoidettava. Oikeastaan tuo turvallinen pesäkolo kuvasi hyvin tunteitani. Paikka jossa asun rakkaitteni kanssa.

kun on saanut mennä ja tulla ihan riittävästi, niin tietää että kaikki rakentuu pohjimmiltaan hyvälle kotielämälle. Mitä enemmän saa työssään taistella tärkeiden asioiden puolesta, sitä enemmän näkee hyvän arjen arvon, sen että joku tekee ruokaa, pesee pyykkiä, ylläpitää rutiineja, ehtii pitää huolta.

tai oikeastaan ajattelen kyllä vieläkin, näillä sanoilla lohduttelen itseäni siis, kun se tavallinen arki alkaa tympiä. Ja onhan tämä totta ihan oikeasti, mulla on omasta lapsuudestani kokemus täysin päinvastaisesta ja tajuan kyllä, että lapsilleni on parasta se, että heistä pidetään huolta ja arki on tasaista.

No, kai mulla vaan on taipumusta liialliseen kunnianhimoon tai tähtiin kurkotteluun tai mitä sitten onkaan, mutta täytyy mun myöntää, että on mun vaikeaa tyytyä vaan tähän. Eikä vain vähän vaikeaa, vaan todella vaikeaa. Mua ahdistaa ajoittain tosi paljon, tänäänkin, se, että olen täällä neljän seinän sisällä aina ja ikuisesti, ettei mulla ole mitään omaa elämää, omia kavereita (pelkästään miehen kautta tulleita tuttuja ja lasten kavereiden vanhempia), omia harrastuksia, eikä oikeastaan edes mitään omia mielenkiinnon kohteita enää. Minä kaipaisin joskus myös huolenpitoa, sitä että joku välittää mun jaksamisestani, kysyy mun kuulumisiani ja kuuntelee mun murheitani ihan oikeasti.

tympii siis muakin. Totta kai- eihän oikeastaan voi olettaa, että lähes kahdenkymmenen vuoden opiskelujen ja hyvin käyntiin lähteneen uran jälkeen joku tiskipöydän pyyhkiminen ois hirveän stimuloivaa.;)

Kyse on siitä että järjen tasolla tajuaa tekevänsä hyvin arvokasta työtä. Olen minäkin joskus hyvin turhautunut tästä pienestä elämästä. Ois kummallista jollen olisi. Oikeasti joku mammakerhon vetäminen tai käsitöiden tekeminen ei oikein kompensoi sitä rahan ja uran menetystä mitä kotona olo maksaa.Mutta tunne siitä, että lapsi on onnellinen, korvaa kyllä kaiken.



Se jonka tekstiä lainasit, numeroa en muista.

ja elämä on täyttä.



Lapsen myötä jäin kotiäidiksi ja jos nyt voin hehkuttaa, niin nautin joka hetkestä. Yövalvomisetkin menee siinä sivussa, harvoin väysymys painaa päälle. Omaa aikaa on siivoaminen ja kotityöt. Ja suihku. Kerran olen käynyt yksin elokuvissa tämän puolentoista vuoden aikana.



Mutta olen onnellinen, tuntuu kuin ilo kuplisi sisimmässä koko ajan. Olen kiitollinen elämästäni ja näistä oloshteista, joissa elän. On arjen luksusta omistaa pesukone, tiskikone, jääkaappi, pakastin, uuni, mikro, sauvasekoitin, kipot ja kulhot, voileipägrilli, vohvelirauta. Hanastava tuleva vesi, jota voi kylmänä juoda tai lämpimänä nauttia kylvyssä. Vesi, joka on puhdasta ja käyttökelpoista sellaisenaan. Lämmitys, patterit, sähkö. Tv. Tietokone. Huonekalut. Seinät, lattia, katto. Niin paljon kiitollisuuden aiheita. Ja kuinka nautinkaan tästä kaikesta!



Aamuisin herään hymyillen, riennän valmistamaan aamupalan perheelle -ah, ruokaa kaapit pullollaan, miten etuoikeutettuja olemme!- laitan pesukoneen päälle -mietin, kuinka aikaisemmin naiset olivat nyrkkipyykillä avannossakin ja miltä kädet ovat näyttäneet, kenties punaisen sinertävät ja turvoksissa ja hmhh, miten he valmistivat saippuansa ja tahranpoistoaineet; vaihdan taaperolle puhtaan vaipan ja kauniit, säänmukaiset vaatteet ja kengät! -mielessäni tyttö, joka paljain jaloin kulki kadulla ja penkoi roskiksia; petaan sängyn ja mietin, kuka ompeli lakanat ja kuinka sormet mahtaa krampata työpäivän edetessä; vedän vessan ja mietin, kuinka aikaisemmin viemäriverkosti toimi -lapsen päiväunien aikaan menen nettiin ja etsin tietoa Pariisin viemärisverkostostoista 1800-luvulta... Ja näin päivä jatkuu, kunnes illalla menen hymyillen nukkumaan.



Elämäni on yltäkylläistä, rikasta ja jännittävää. Nautin arjesta, yhteiselosta taaperon kanssa, kotitöistä, ruoanlaitosta. Turvallisuudesta, hyväosaisuudesta. Kodistamme. Avioliitosta. Tästä kaikesta.



Mitä muuta haluaisin?



Elämä on tässä ja nyt. Ja elämä on hyvää, kun sen sellaiseksi päättää tehdä.

ja palasinkin töihin, jotta saisin haasteita ja aikuiskontakteja elämääni, olin hieman kyllästynyt jo kotiäitinä oloon (pääsyy oli kyllä se, että mieheni halusi jäädä kotiin lapsen kanssa).

Ja nyt...

Paras hetki mun elämässäni on se, kun saan viettää vapaapäivän lapseni kanssa. Iltaisin minua ei saa mihinkään, koska haluan olla lapseni kanssa, oltuani päivän hänestä erossa :D

Se ruoho on kai sitten aina vihreämpää aidan toisella puolella. No, niin tai näin... Mä olen onnellinen juuri nyt ja juuri tässä ja... ennenkaikkea juuri tuon pienen ihmisen äitinä :)