Hesburgerin hamppareissa E621:tä
Huomasin että Hesen hamppareissa käytetään vieläkin E621:tä eli natriumglutamaattia. Piti tarkastaa McDonaldsinkin hampparit, ja niissäpä ei ollutkaan!
Ei tarvitse tästä lähin miettiä, missä syön hampurilaisen jos joskus syön.
Meille ei kiitos E621:tä!
Kommentit (26)
Natriumglutamaattia on esimerkiksi maitovalmisteissa, lihassa, sienissä ja tomaateissa ihan luonnostaan ja kyse on ns. umami-maun aikaansaamisesta, joka tosin ei toimi lähiskään kaikilla ihmisillä.
Mikään koe ei ole voinut osoittaa ravinnosta normaalipitoisuuksina saadun natriumglutamaatin haitallisuutta, tosin yliherkkyyttä joillakin henkilöillä. Toisaalta mikä tahansa satunnaisesti valittu ravintoaine aiheuttaa aina jollekin ryhmälle yliherkkyyttä.
Jos natriumglutamaattia annetaan (injektiona) suurina annoksina suoraan verenkiertoon, on olemassa hermovaurioriski. Verenkierron kautta kuitenkin imeytymisreitti ja metabolia ovat erilaisia kuin mahasuolikanavasta joten sillä ei ole tekemistä sen satunnaisen hampurilaisen kannalta.
Hermovauriota suurempi riski on ruuasta saatavan makuelämyksen paraneminen joka lisää syödyn ruuan määrää ja laatua ja johtaa siten terveyshaittoihin. Siksi moni tekee tietoisen päätöksen olla lisäämättä natriumglutamaattia, mutta missä sitä luonnostaan on, sitä ei poisteta (ainakaan Suomessa).
Eli järkevästi ravintonsa valikoiva yksilö ei ole tekemisissä tappavan hermomyrkyn kanssa, vaan pikemminkin muutamien elintarvikevalmistajien uuden myyntikikan. Vähän samaan tapaan kuin lääketeollisuus on keksinyt tehdä luonnollisesta vanhenemisesta sairauden jota on lääkittävä tavalla tai toisella.
Massahysteriaa on helppo lietsoa median kautta.
(Enkä kyllä tältä istumalta usko että se eräs vastaaja söisi sen kourallisen ps...kaa.)
koska muuten heidän hampurilaisensa eivät ole tarpeeksi hyvän makuisia.
Mutta jos joku haluaa syödä keinohyvää, niin siitä vaan :) Itse en.
en ole ostanut ruokia, jotka sisältää E621:ä. Kyllä niitä tuotteita löytyy, joissa tätä täysin turhaa lisäainetta ei ole. Itse saan ko. myrkystä sydämentykytystä ja kasvoni alkavat punottaa.
Meillä vältetään kaikkia lisäaineita ja kohtuullisen hyvin löytyy ruokaa meillekin. Lisäksi suosin luomua ja mahdollisimman tuoretta ja käsittelemätöntä ruokaa. Sehän on myös halvempaa kuin teolliset einesmönjät. Ja mausta nyt kai ei tarvitse edes mainita?
aikoinaan, ei ihme että olikin hyvää. Aloin katsomaan muita ketsuppituoteselosteita ja ei niissä ollut yhtään rasvaa. Tämä siis kun Hesen ketsuppi eka kerran oli markkinoilla. Nyt ei ole rasvaa tuossa kaupassa ostettavassa, mutta en tiedä kuinka ravintoloissa.
järkevästi appeensa valitseville. E-alkuiset voi jättää suosiolla ruuasta pois, mutta ei se hampurilaislätty silloin tällöin haittaa. Ja kuten sanottua, vaara piilee "addiktoitumisessa" roskaruokaan lisätyn makutekijän ansiosta, koska se tekijä vaikuttaa välittäjäaineisiin tiettyjen solujen reseptoreissa.
Mutta yritäpä selittää tätä tokaluokkalaiselle, joka jaksaa ihmetellä miksei kotikutoinen burgeri tai pizza ole samanlaista kuin kaupassa tai hampurilaisputkassa...
-21-
tuolla periaatteella kannattaakin elää, voi vetää huumeita jne koska "kuollaan kuitenkin" :)