Tervehditkö päiväkodin eteisessä muita vanhempia?
Kommentit (27)
Joskus vaan nyökkäsen, varsinkin kun haen poikaani ip-kerhosta.. Saan sellaiset mulkaisut mammamafioilta, ettei paljoa tee mieli moikata ja en ole tähänkään mennessä saanut moikkausta takaisin..
Mukava kuunnella kun meijän sukulaisia tai kavereita tulee käymään ja heille on matkan varella moikattu moneen kertaan ;) Hieman hilpeyttä aiheuttaa, kun ne alkaa meille selittää, että jotkut luuli, että me asutaan täällä. No muutamanan vierailun jälkeen ovat tämän tajunneet. Joskus kyllä aamusella tulee tuijotettua vaan maahan, että kyllä voi joku äiti tai isi jäädä huomiotta, mutta se menee yöheräilyn piikkiiin ja toivottavasti kukaan ei ota nokkiinsa.
eikö se nyt ole itsestään selvyys ja kuuluu sitä paitsi käytöstapoihin
mutta tosiaan kun tuolla joku kysyi että tervehtimättömät, miksi ette tervehdi niin minullakin joskus jää ihan kun en huomaa niin tervehtimättä. Eli menen niin ajatuksissani kun olen lapsen jättänyt niin ajatuksissani olen jo työpaikalla ja en sitten välttämättä hoksaa rappukäytävässä vastaantulevaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Mutta kun se aika koittaa, tulen tervehtimään kaikkia. Jos nyt en iloisesti kaukaa huuda hyvää huomenta, niin ainakin nyökkään.
Ei maksa mitään, mutta on ns. normaalia käytöstä.
Tervehtimättömyys ei ole normaalia käytöstä.
Joskus vaan nyökkäsen, varsinkin kun haen poikaani ip-kerhosta.. Saan sellaiset mulkaisut mammamafioilta, ettei paljoa tee mieli moikata ja en ole tähänkään mennessä saanut moikkausta takaisin..
jos en muutaman kerran jälkeen saa tervehdyksiä takaisin, niin kauanko sitten pitäisi yrittää? Sellaisten mammojen kanssa en edes halua olla tekemisissä, onneksi on muutama poikkeus, jotka ei laita minua tiettyyn joukkoon nuoren ikäni takia.
Joskus vaan nyökkäsen, varsinkin kun haen poikaani ip-kerhosta.. Saan sellaiset mulkaisut mammamafioilta, ettei paljoa tee mieli moikata ja en ole tähänkään mennessä saanut moikkausta takaisin..